Vuoden 2020 erinomaiset #10: Levyt

Joensuulainen Lyyti teki vaikutuksen Meitä ei ole kutsuttu -levyllään. Kuva: Luova Records

Sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita kulttuurin eri aloilta. Kymmenentenä vuorossa ovat levyt Oranssi Pazuzun Mestarin kynnestä Lyytin Meitä ei ole kutsuttu -albumiin ja Bob Dylanin Rough and Rowdy Waysistä Jessie Waren What’s Your Pleasureen.

Seuraavassa Kulttuuritoimituksen tekijät esittelevät 50 kuluneen vuoden erinomaista levyä. Esitellyt levyt eivät ole paremmuus- vaan aakkosjärjestyksessä artistin tai yhtyeen nimen mukaan.

Lista ei ole äänestyksen tai haudanvakavan komiteamietinnön tulos; siltä ei siis välttämättä löydy aivan jokaista vuoden viidestäkymmenestä parhaasta levystä.

Jokainen esitellyistä levyistä on kuitenkin ansainnut paikkansa listalla olemalla erinomainen – ainakin tekstin kirjoittajan mielestä.

Kaikki Vuoden 2020 erinomaiset -sarjassa julkaistut jutut pääset lukemaan täältä.

* *

070 Shake: Modus Vivendi

Taiteilijanimen takaa löytyy muun muassa Kanye Westin, Pusha T:n ja Nasin levyillä vieraillut 23-vuotias amerikkalainen Danielle Balbuena. Esikoisalbumi Modus Vivendi ilmestyi tammikuussa.

Modus Vivendiä ollaan monessa arviossa verrattu irlantilaiseen laulajaan Enyaan, mutta itse kuulen sen melankoliassa ja draamassa kaikuja myös Mew’n ja Empire of the Sunin melodioista ja paisuttelusta. Shaken autotunella silattu, nuorelta pojalta kuulostava ääni ja levyn kylmät, metalliset soundit yhdistettynä herkullisiin popkoukkuihin toimivat täydellisesti keskellä tätä ikuista marraskuuta.” (Aino Louhi – lue koko teksti täältä ja Antti Lähteen arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

AINON: Drought

We Jazz -levy-yhtiö julkaisi sellisti Aino Juutilaisen perustaman kvartetin esikoisalbumin Drought syyskuussa.

Drought on mielenkiintoista ääniteatteria, jossa liikutaan tunnelmista toisiin avantgardistisella otteella. Albumi on melko pitkälle läpisävellettyä, mutta antaa mukavasti soolotilaa soittajien improvisoinneille. Kvartetin täydentävät saksofonisti-huilisti-klarinetisti Suvi Linnovaara, rumpali Joonas Leppänen ja viulisti-alttoviulisti Satu-Maija Aalto.” (Marita Nyrhinen – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Aktor: Placebo

Circlestä ja lukemattomista muista yhtyeistä tunnettujen Jussi Lehtisalon ja Tomi Leppäsen sekä chicagolaisen Chris ”Professor” Blackin muodostaman hardrock-trion kakkoslevy ilmestyi helmikuussa Ektro Recordsin kautta.

”Mannertenvälinen superyhtye varmasti ymmärtää välittää genreistä, kuten ’happy heavy metal’, ’70’s heavy rock’, ’80’s Top 40 pop’ – tai kuten mainosteksti kertoo, ’the album is fit to lead the Adult Contemporary Heavy Metal genre for 2020’. Ymmärrys ja välittäminen eivät kuitenkaan kangista Aktoria tekemään pastisseja tai ylipäätään tylsästi määriteltävissä olevaa musiikkia. Meno on äärimmäisen tiukkaa ja äärimmäisen vapautunutta.” (Ville Pirinen – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Amuri: s/t

Helmi Levyt julkaisi Kasevaan usein verratun tamperelaisyhtyeen esikoisalbumin elokuussa. Amurissa soittavat Kalevi Suopursu, Mikko Siltanen, Sebastian Krühn ja Anna Pesonen.

”Irtonaista, autereista ja kiireetöntä nostalgiaa. Siihen voi pitkälti tiivistää koko levyn, vaikka sävyjä on mukavan rikkaasti.” (Ilkka Valpasvuo – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Ava Max: Heaven & Hell

Amanda Ava Koci, albanialaissyntyinen amerikkalaismuusikko nousi listoille maaliskuussa julkaistulla singlellään Kings & Queens. Esikoisalbumi Heaven & Hell ilmestyi syyskuussa.

”Tämän enempää hattaraa ei juuri voi hamuta. Muijat tikkaavat kitaroineen akkainvaltaa, valtaistuin vakuuttaa ja toispuoleinen polkkatukka on osa muoti-ikonia. Avan ääni kohoaa Adelen ja Anastacian jälkeen ihanana versona Tina Turnerin ja Sarah Vaughanin ikijuurakosta. Tuottajia on monta, mukana myös kotimainen Hank Solomme OMG-biisissä. Laatua on taottu. Ehkä liian usein samalla muotilla, mistä tuskin havaittava miinus.” (Anne Välinoro)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Beherit: Bardo Exist

Vuonna 1989 perustettu suomalaisen black metalin uranuurtaja Beherit julkaisi marraskuussa KVLT:n kautta ensimmäisen uuden albuminsa yli kymmeneen vuoteen.

Bardo Exist jatkaa Beheritin H418ov21.C-levyllä alkaneita elektronisia kokeiluja, mutta 1990-luvun puolivälin albumien käppäisyyden sijaan se on loppuun saakka hiottua ääntä. Levy vie black metalin elektronisen puolen juuri sellaisiin syvyyksiin, jonne sen kuuluukin laskeutua. Bardo Exististä kuulee myös Marko Laihon perehtyneisyyden elektroniseen musiikkiin – mikään ei nimittäin ole hirveämpää kuin hevareiden elektroniset projektit, jotka kuulostavat hevareiden elektronisilta projekteilta. Bardo Existillä rituaaliambientin ja post-industrialin äänimaisemat ja black metalin henki ovat täydellisessä tasapainossa.” (Samuli Huttunen)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Dalindèo: Follow the Dark Money

Suomen Musiikki julkaisi Valtteri Pöyhösen johtaman helsinkiläisen jazz-kuusikon viidennen albumin marraskuun lopulla.

”Musiikissa on paikoin hengästyttävästä nuottimäärästä huolimatta tilaa hengittää ja eläytyä niin, että tunnelma on yhtä iätön kuin albumin tematiikka. Se on musiikkia, joka ei olisi näin äkäistä, eläväistä, ja kaikessa humaaniudessaan paikoitellen ihastuttavan eskapistista, elleivät elämämme ajat olisi niin ankarat ja ahdistavat.” (Aleksi Leskinen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Dark Buddha Rising: Mathreyata

Doom metalia ja raskasta psykedeliaa yhdistelevän tamperelaisyhtyeen seitsemäs albumi ilmestyi Svart Recordsin julkaisemana marraskuussa.

”Dark Buddha Risingin kyky annostella jännitettä, rakentaa tuntemattomaan saakka kantavia kaaria ja päästää musiikki eskaloitumaan äärimmilleen ei ole aikaisemmin ryöpynnyt levyllä näin villisti. Huumaannuttava vapauden tunne limittyy kauniisti yhteen ymmärryksen kanssa, että tosiasiassa kaiken toimivuus lepää sen varassa, miten taidokkaasti yhtye hallitsee oman ilmaisunsa.” (Aleksi Leskinen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Drab City: Good Songs for Bad People

Saksalais-amerikkalaisen triphopduon esikoisalbumi Good Songs for Bad People ilmestyi kesäkuussa Bella Union -levy-yhtiön kautta.

”Drab Cityn unenomaisessa ja hieman häiriintyneessä hömppäpopissa ei ole mitään uutta. Itsestään vähän paljastava kaksikko hurmaa samoilla eväillä kuin Belle & Sebastian ensilevyillään. Good Songs for Bad People -debyytin joka raitaa ei ole ahdettu täyteen villejä ideoita, vaan laiskan rumpukoneen tahtiin polveilevaa unelmapoppia sävytetään maltillisesti jazzhuilulla, -kitaralla ja -vibrafonilla. Lopputulos kuulostaa instrumentaalimusiikilta, jonka päälle on hyräilty melankolisia tarinoita.” (Tommi Liljedahl – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Bob Dylan: Rough and Rowdy Ways

Nobel-palkittu lauluntekijä julkaisi alkukesästä ensimmäisen uusia alkuperäiskappaleita sisältävän albumin noin kahdeksaan vuoteen.

Rough and Rowdy Ways on Dylanin paras levy sitten Modern Timesin (2006). Jos et ole vielä kuunnellut, niin kuuntele ainakin levyn päättävä, lähes 17-minuuttinen Murder Most Foul. Pandemiat riehuvat maailmalla, mutta Bob Dylan vain laulaa John F. Kennedyn murhasta. Dylan luettelee eeppisen biisin loppupuolella suosikkimuusikoidensa ja heidän biisiensä nimiä kuin jotain utopiaa johon tarttua: Etta James, John Lee Hooker, Stan Getz ja niin edelleen. Tai ei se ole utopiaa vaan tärkeitä juttuja, jotka tuovat rauhaa, onnea ja iloa maailmaan.” (Juhani Koivisto – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

E-Musikgruppe Lux Ohr: Non Plus Ultra

Turkulaisyhtyeen neljäs, elektronista musiikkia, ambientia, krautia ja progressiivista rockia yhdistelevä albumi ilmestyi tammikuussa Svart Recordsin kautta.

”E-Musikgruppe Lux Ohr luottaakin Non Plus Ultralla usein toiston voimaan, silti juuri riittävästi varioiden, jotta kuuntelijan mielenkiinto säilyy yllä. Tämähän on toki todettu moneen kertaan erityisen toimivaksi useammassakin musiikinlajissa. Non Plus Ultralla ammennetaan erityisesti 1970-luvun ja seuraavan vuosikymmenen alkupuolen saksalaisen syntetisaattorimusiikin perinteestä sekä elokuvallisuudesta.” (Eros Gomorralainen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Kahil El’Zabar: America the Beautiful

67-vuotias lyömäsoittaja, orkesterinjohtaja ja säveltäjä Chicagosta julkaisi tänä vuonna kaksi albumia, huhtikuussa Spirit Grooven ja lokakuussa America the Beautifulin.

”Tänä vuonna on äänitetty lukuisia ’lockdown-albumeja’. Niistä osa on jo ehtinyt vaivoiksemme. Yhdysvalloissa on julkaistu myös paljon musiikkia, joka kommentoi liittovaltion kiikkerää ja kummallista tilaa. America the Beautiful soi 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun sosiaalisesti tiedostavan jazzin hengessä. Kahil El’Zabar lataa hengenheimolaistensa kanssa levyllisen lonksuvaa ja vääntynyttä, mutta myös poikkeuksellisen intensiivistä ja kaunista musiikkia, joka on ylpeä perinteistään ja katsoo toiveikkaasti tulevaisuuteen. Kuten albumin sisäkannessa sanotaan: ’This is truly the way to inspire America The Beautiful to move beyond hypocrisy and false truths’.” (Tero Alanko)

Kuuntele albumi täältä.

* *

The Flaming Lips: American Head

Psykedeelisen rockin veteraaniyhtye Yhdysvalloista julkaisi syyskuussa jo kuudennentoista albuminsa.

”The Flaming Lips palasi monien sivuteiden kautta paalupaikalle tällä persoonnallisella ja henkilökohtaisen akuutilla teoksella. Sisäänpäinkääntynyttä psykedeliaa valtavirralle saattaa kuulostaa aneemiselta kehulta, mutta Wayne Coyne ja kumppanit tekevät ihastuttavan lähestyttävää mutta kuitenkin omintakeista musiikkia, jota jokainen voi rakastaa. Se on vahva happohyökkäys korvien kautta suoraan sydämeen.” (JT Lindroos)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Tim Garland: ReFocus

Edition Records julkaisi syyskuussa saksofonisti Tim Garlandin ReFocusin, joka tekee rakkaudella kunniaa Stan Getzin Focus-klassikolle.

”Kyseessä ei ole alkuperäisen teoksen uusiotulkinta, vaan eräänlainen kunnianosoitus ja uusi rakennelma klassisen materiaalin pohjalta. Musiikki on enimmäkseen uutta, mutta siinä on vahva alkuperäisen teoksen henki draaman kaarta myöten. Eläytyminen on onnistunut: ReFocus kuulostaa yhtä aikaa sekä nostalgiselta että energisen tuoreelta.” (Erik Ahonen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Beverly Glenn-Copeland: Transmissions – The Music of…

Transgressive Records julkaisi syyskuussa retrospektiivin yhdysvaltalais-kanadalaisen Beverly Glenn-Copelandin liki 50-vuotisesta urasta, joka ulottuu folkista ambientiin ja gospelista new ageen.

”Koska olen syvään alakuloon, kyynisyyteen ja apatiaan taipuvainen ihminen, olen huomannut Glenn-Copelandin taiteen avaavan itsessäni tuntemuksia, joita en ole aikoihin oikein edes osannut muistaa. Tässä suhteessa se tuntuu jopa terapeuttiselta, jopa vaarallisen iholle tulevalta. En oikeastaan tiedä miksi, enhän ole tullut kytkeneeksi tähän musiikkiin mitään ulkoisia affekteja. Ehkä Glenn-Copelandista välittyvä syvä, vilpitön onnellisuus ja rauha ilman mitään teennäistä ’syvällisyyttä’ tai muutakaan tympeää hippeilyä tuntuvat vain joltakin poikkeuksellisen kauniilta tässä ylianalysoidussa ja monin tavoin pilalla olevassa maailmassa.” (Mikael Mattila – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Gourmet: New Habitat

Fiasko Records julkaisi saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Esa Onttosen johtaman Gourmet-sekstetin albumin marraskuussa.

”Jazzin improvisaatiot lähtökohtina yhtye intoutuu soittamaan hulvattomasti oikeastaan monentyyppistä musiikkia – tuloksena ilman muuta värikäs kattaus. Sävellysten lystikkäät melodia-, rytmi- ja tempokuvioiden vaihtelut muuttavat tunnelmia jopa kesken kaiken ja yhdistyvät tyylien symbioosiksi. Svengaavan kuumat rytmit, cowboy-henki, ranskalaistyylinen valssahtelu, viittaukset kansanmusiikkiin ja progressiiviseen rockiin eivät jätä kylmäksi.” (Marita Nyrhinen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Arttu Kataja ja Pauliina Tukiainen: Serious Songs

Baritoni Arttu Katajan ja pianisti Pauliina Tukiaisen levyllä kuullaan Sibeliuksen, Brahmsin, Schumannin ja Kuulan lauluja. Alba Records julkaisi albumin syyskuussa.

”Katajan ja Tukiaisen pitkäaikainen yhteistyö kuuluu esitysten hioutuneisuudessa ja luontevuudessa ja toimii liedin parhaiden perinteiden mukaisesti: laulaja ja pianisti kuljettavat ja värittävät laulujen tarinoita tasapuolisesti ja täydentävät toisiaan kauniisti.” (Kikka Holmberg – lue koko arvio täältä)

* *

KO:MI: We Said We Didn’t Know But We Knew

Soliti Records julkaisi Pintandwefall-, Kynnet- ja Cats of Transnistria -yhtyeistä tutun Sanna Komin toisen sooloalbumin marraskuussa.

”KO:MIn albumi on hieno musiikillinen matka, jossa asioita pohditaan ja tarkastellaan omien pumpulipilvien suojissa, kuitenkin tunteet peliin laittaen. Pelkistetty ja viipyilevä musiikki uskaltaa myrskyisillekin merille. Ydin pysyy hienosti koko ajan kämmenellä.” (Ilkka Valpasvuo – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Lasten Hautausmaa: IV

Svart Records julkaisi tummanpuhuvaa suomirockia soittavan kouvolalaisyhtyeen neljännen albumin tammikuussa.

”Albumi on yhteen paras. Lasten Hautausmaa on keventänyt ja samalla laajentanut ilmaisuaan. Sanoitukset ovat edelleen varmasti useimpien mielestä synkkiä. Itse koen ne hyvinkin lohdullisiksi ja toiveita herättäviksi.” (Juhani Koivisto – lue koko teksti täältä ja Eros Gomorralaisen kirjoittama arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Dave Lindholm: s/t

Viidessäkymmenessä vuodessa 30 studioalbumia julkaissut Dave Lindholm näyttäytyi Emsalö Musicin syyskuussa julkaisemalla albumilla vakavahkona miehenä, jota pohdituttaa ihmisen kuolevaisuus.

”Levy sisältää monenlaisia pohdintoja ja vilpittömän kuuloisia havaintoja elämästä. Paikoin ajatukset ovat lohduttomia ja vakavia, ja kokonaisuuden yllä leijuu jonkinlainen leirinuotiollisuuden henki. Suurennuslasin alla on myös maailman ja sen tarkastelijoiden välinen yhteyskatkos ja ihmisen kuolevaisuus. Totuuksia käännellään ja väännellään tuttuun tapaan, välillä irrotellaankin mutta kujeilevaa Davea ei tällä levyllä juuri kuulla.” (Arttu Rantakärkkä – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Lyyti: Meitä ei ole kutsuttu

Joensuulaisen Lydia Lehtolan eli Lyytin albumilla runous kohtaa musiikin ja taide popin. Luova Records julkaisi Meitä ei ole kutsuttu -levyn helmikuussa.

”On lohdullista ja inspiroivaa kuunnella musiikkia, jossa käsitellään kyllä suorasanaisesti rajujakin aiheita, mutta huoli ei käänny ahdistukseksi eikä dramaattisuus purkaudu raivona. Kyynisyys loistaa poissaolollaan, mutta ei tässä naiiviudestakaan ole kyse. Herkkyys ei johda särkymiseen vaan havaintoihin.” (Pasi Huttunen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Antti Lötjönen: Quintet East

We Jazzin huhtikuussa julkaisemalla albumilla kuullaan Antti Lötjösen kontrabasson rinnalla Verneri Pohjolan trumpettia, Mikko Innasen ja Jussi Kannasteen saksofoneja sekä Joonas Riippaa rumpuja.

”Lötjönen ei julistaudu Quintet East -levyllään jazzin uudistajaksi. Sen sijaan hän on yhtyeineen luonut tummasti tunnelmallisen, tasapainoisen ja traditionaalisen levyn, josta välittyy spontaani soittamisen riemu ja musiikin meditatiivinen syvyys.” (Sami Nissinen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

M: Punainen ovi

M:n eli laulaja-lauluntekijä Minja Kosken kolmas albumi Punainen ovi ilmestyi Solina Recordsin kautta lokakuussa.

”Biisit vievät tunnelmiin, jotka ovat yhtä aikaa täynnä onnea ja levottomaksi tekevää kauhua. Kappaleet ovat loitsuja, virsiä, tunnustuksia ja tarinoita, jotka tuovat tajuntaan läikehtiviä kuvia ja sydämeen haikeutta ja lämpöä. Minja Kosken lauluääni on kuin ystävä, joka pyytää matkalle mukaan. Jokin äänessä pelottaa, ehkä se, että koen sen äärellä kovin suuria tunteita. Mutta tarvitseeko tunteita pelätä?” (Aksu Piippo – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Mara Balls: Ratina Live ’18

Stupido Records julkaisi huhtikuussa Mara Ballsin livetallenteen kesältä 2018, jolloin yhtye lämmitteli Popedaa Tampereen Ratinassa.

”Ahkeralla keikkailulla soittolihaksensa vahvoiksi ja kestäviksi harjoittanut trio onnistuu olemaan samanaikaisesti herkkä ja vimmainen sekä pienimuotoinen että massiivinen. Sen ympärilleen levittämä positiivinen energia sekä tukeva ja tasapainoinen soundi saavat aikaan voimakkaan siellä olemisen tunteen, joka nostattaa kylmiä väreitä ja saa huojumaan euforisesti rytmin tahtiin. Tallenne eräältä kesäiseltä illalta Tampereen Ratinassa on vimmainen kiteytys asioista, mitä rockmusiikki parhaimmillaan on: uskalias, uhmakas, teeskentelemätön ja avoin kaikille, jotka malttavat heittäytyä mukaan.” (Aleksi Leskinen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Janne Marja-aho & Barokkiyhtye Cornucopia: Minä olin yö – Jacques Brelin ja barokin lauluja

Fugan julkaisemalla levyllä renessanssin ja barokin musiikki yhdistyy Jacques Brelin (1929–1978) lauluihin.

”Tanssijana, laulajana ja näyttelijänä tunnettu Janne Marja-aho on ilmaisukykyinen esiintyjä, ja hänen äänensä välittää tunteita pieniä vivahteita myöten. Kliseisyyteen sortumatta Marja-aho tavoittaa onnistuneesti niin Brelin tyylin kuin barokin ominaispiirteet. Tulkinnat rakentuvat mietitysti ja huolitellusti. Laulu on enimmäkseen puhdasta ja tarkkaa, vaikkakin ajoittain hieman paineista. Intohimo ja kuviakumartelematon uskallus kannattelevat esityksiä sekä laulajan että yhtyeen osalta.” (Kikka Holmberg – lue koko arvio täältä)

* *

Message Field: A Brief Visit to Skull

Porilaisen taiderockyhtyeen toinen albumi ilmestyi marraskuussa Soit se silti -levy-yhtiön julkaisemana.

”Message Fieldin tenho syntyy vähäeleisestä, pidätellyn dramaattisesta alakulosta. A Brief Visit to Skull on ajatonta, vaivatonta ja rauhoittavaa tunnelmointia, joka tuo tummia sävyjä lonkeronharmauteen. Lyriikoissa maalaillaan ajasta iäisyyteen katoavista muistoista ja siitä mitä meistä jää jäljelle: lasinen västäräkki, muistokirjoitus ja pöytälaatikkoon unohtunut läjä kinokoon negatiiveja.” (Tommi Liljedahl – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Laura Moisio: Laulaa kun ei voi muutakaan

Texicalli julkaisi Laura Moision neljännen albumin maaliskuussa. Tamperelaisen laulaja-lauluntekijän levyn nimi kuvastaa hyvin korona-ajan henkeä.

”Biisien mystis-melankolinen tunnelma ja sopivan avoimiksi jäävät sanoitukset resonoivat kiinnostavasti tässä dystooppisessa maailmanajassa. Laura Moision laulu on herkän kaunista ja sovitukset ovat taitavia ja persoonallisia.” (Anna Elina Isoaro – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Wolfgang Muthspiel: Angular Blues

ECM-levy-yhtiön maaliskuussa julkaisemalla albumilla ovat itävaltalaiskitaristi Wolfgang Muthspielin lisäksi mukana kontrabasisti Scott Colley sekä mestarirumpali Brian Blade.

”Levy on helpommin lähestyttävä ja traditionaalisempi kuin Muthspielin useimmat aikaisemmat levytykset. Kenties tästä syystä hän onnistuu tavoittamaan jotain uutta myös omassa tulkinnassaan, joka ei ole kaukana esimerkiksi tanskalaisen Jakob Bron lyyrisestä ja tilaa hyödyntävästä kitarismista.” (Sami Nissinen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Neiti Olga: Minä, aina

Helsinkiläinen indierocktrio ammentaa Luova Recordsin huhtikuussa julkaisemalla esikoisalbumillaan 1990-luvun alun shoegaze-ilmiön estetiikasta.

”Kitarat ovat usein meluisia ja vahvasti efektoituja. Niitä on paljon. Rummut kolisevat ja kihisevät taustalla. Laulu ja sanat ovat osa äänimassaa. Neiti Olgan musiikki ei ole millään lailla kiinni tässä ajassa, jos ’tämä aika’ käsitetään sinä, mitä radiossa soitetaan. Jos Neiti Olga jotain edustaa, niin sitä pyyteetöntä joukkoa, joka tekee ja julkaisee hienoja levyjä, koska ei muutakaan voi.” (Tero Alanko – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Veera Neva: Avaruuskaipuu

Veera Nevan esikoisalbumi humisee ambientia, kilkuttelee kokeellisuutta ja töräyttelee jatsia monikerroksisina kokonaisuuksina. Luola Records julkaisi Avaruuskaipuun helmikuussa.

”Välillä kokeellisuus, ambient ja jazz tervehtivät toisiaan ja keskustelevat sulassa sovussa, toisinaan jokin niistä on enemmän äänessä muiden kahden tyytyessä myötäilemään hienovaraisesti tai joskus vain vaikenemaan hyväksyvästi. Vaikka Avaruuskaipuussa soi suuren osan ajasta useita päällekkäisiä kerroksia, toimivat sävellykset hienosti nimenomaan tällaisina kokonaisuuksina. Sekavuuden vaikutelmaa ei tule, vaan päällimmäisenä tunnelmana välittyy seesteisyys.” (Eros Gomorralainen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Robert Ensio Niemistö: Tincan Folklore

Itä-Hollola Installaatio -yhtyeestä tuttu Robert Ensio Niemistö julkaisi tänä vuonna kaksi sooloalbumi, joista Lo-Fi Lompakko Productionsin maaliskuussa julkaisema Tincan Folklore on ensimmäinen.

”Niemistön musiikki poikkeaa ilahduttavasti suomalaisissa makuuhuoneissa väkerretyn villasukkaindien nykyasetuksista, jossa inspiraatiota on jo aika pitkään ammenneltu lapsuuden c-kasettien, diskoiskelmän, 1970-lukujytän, Leevin, Juicen, Kasevan ja Hurriganesin maailmoista. Niemistökin tekee leimallisesti suomalaista musiikkia, mutta sitä raikastavat myös kansainväliset tuulahdukset New Orderin kolhosta puksuttelusta kongolaiseen soukousiin sekä Neil Youngin, Roky Ericksonin ja J. Mascisin kaltaisiin vaikeroiviin kitaravinguttajiin.” (Antti Lähde – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Ninni Forever Band: Uusi yhtye

Kuvataiteilija-muusikko Ninni Luhtasaaren indierockyhtye julkaisi kolmannen albuminsa Jukan Musiikin kautta maaliskuussa

”Sanoitusten maailma on maagista realismia, arjen kuumottavia tilanteita ja hetkiä täynnä ihmeitä ja olomuodon muutoksia. Luhtasaaren tulkinta on helpon kuuloista, toteavan lakonista mutta samalla pidäkkeettömästi tunteella räiskivää. Uusi yhtye on sisällöltään tykittävää ja silittävää hittiä peräjälkeen.. (Elissa Määttänen – lue koko teksti täältä ja Ilkka Valpasvuon kirjoittama arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Ilpo Numminen: I Guess You Could Call This A Long Play

Helsinkiläinen levymerkki Lal Lal Lal julkaisi Ilpo Nummisen pitkään kypsytellyn albumin heinäkuussa.

”Pääasiassa modulaarisyntetisaattorilla toteutettu teos ei yritä peitellä esikuviaan vaan tekee hatunnostamisesta taidetta. Palvonnan kohteena ovat eräät saksalaiset kosmisen rockin sähköisesti pulputtavat klassikot.” (Jan Anderzén – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi

Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin yhtyeisiin kuuluvan tamperelais-seinäjokelaisen Oranssi Pazuzun viides albumi Mestarin kynsi ilmestyi huhtikuussa saksalaisen metallijättiläisen Nuclear Blastin kautta.

”Oranssi Pazuzu on niin omaleimainen yhtye, että se määrittelee itse oman tyylinsä standardit. Riffeissä yhdistellään taidokkaasti krautrockia, progea, metallia ja jopa punkia. Soundimaailmaa hallitsevat psykedeeliset kosketinsoittimet, aggressiiviset kitarat sekä kauhua huokuva toismaailmallinen huutolaulu. Uusimmalla levyllään Oranssi Pazuzu groovaa kuin aurinkomyrsky, joka kaataa kaiken eteensä osuvan.” (Jesse Heikkinen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Pet Shop Boys: Hotspot

Alkavana vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan viettävän brittiläisen elektropopduon neljästoista albumi ilmestyi tammikuussa.

”Mikään Hotspotilla ei kieli siitä, että 60-vuotias Chris Lowe ja 65-vuotias Neil Tennant harkitsisivat eläköitymistä. Sen kymmenessä kappaleessa on niin paljon tuoretta inspiraatiota ja rakkautta popmusiikkia kohtaan – ja vielä sellaista rakkautta, jota ikä vain syventää. Hotspotilla on läsnä kokonainen popin parissa vietetty elämä, ja vaikka se vain hetkittäin kykenee 1980-luvun levyjen meskaliinihurmaan, sitäkin on cocktailissa mukana, ja paljon paljon muuta.” (Samuli Knuuti – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Mikko Pettinen Why Not: Two Suites for the Change

Eclipse Music julkaisi muun muassa UMO:sta ja Helsinki-Cotonou Ensemblestä tutun trumpetistin Mikko Pettisen Why Not -kokoonpanon ensimmäisen albumin tammikuussa.

”Näin maukasta ja kiinnostavaa elektroniikan käyttöä en ole kuullut aikoihin. Tällä kertaa masiinoilla ei luoda tavanomaisia ambient-tunnelmia, eikä etsitä modernin konepopin muodikkaita sävyjä. Tässä mennään siinä mielessä ’vanhan koulun hengessä, että kaikenlaiset pulputukset, reippaat kaiut ja vastaavat tehosteet värittävät ja monipuolistavat kokonaisuutta, joka on pohjimmiltaan akustinen – ja kuten me toimittajat mielellämme sanomme, ’orgaaninen’. Tulevat mieleen ajat, jolloin musiikkikoneiden mahdollisuuksia vasta kartoitettiin, eikä niiden käyttö ollut niin uomiinsa asettunutta kuin nykyisin.” (Erik Ahonen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Lido Pimienta: Miss Colombia

Kolumbialaisen, mutta aikuisikänsä Kanadassa syntyneen popartistin toinen albumi ilmestyi huhtikuussa Anti-levy-yhtiön kautta.

”Elektroninen tuotanto, akustiset instrumentit ja modernin klubimusiikin estetiikka kohtaavat levyllä latinalaisen popin tyylit cumbiasta bullerengueen. Kuulostaa kaoottiselta, mutta on kaikkea muuta. Pimientan keitos kuulostaa tyyneltä, elegantilta, viisaalta, lämpimältä.” (Antti Lähde – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Plutonium 74: Matkalla perille

Helsinkiläisen rytmimusiikkikollektiivin kesäkuussa Stupidon kautta ilmestynyttä kolmosalbumia saatiin odottaa pitkään; sen edeltäjä Peittoalueen ulkopuolella julkaistiin kaksitoista vuotta sitten.

”Tiivistämisellä ja ytimekkyydellä sekä välijunnausten karsimisella Matkalla perille saattaisi olla täysosuma. Silloin se ei kuitenkaan ehkä olisi Plutonium 74:n levy. Satunnainen turisti nappaa ehkä vain selkeimmät koukut, mutta tutkimusmatkailija saattaa muuttaa albumin maisemiin asumaan.” (Ilkka Valpasvuo – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Verneri Pohjola: The Dead Don’t Dream

Brittiläisen Edition-merkin toukokuussa julkaisema The Dead Don’t Dream on neljäs trumpetisti Verneri Pohjolan sooloalbumi.

”Pohjola on ottanut eturivin paikan itse ja vakaasti harkiten. Hän ei piiloudu minkään tai kenenkään taakse, vaan tuo oman äänensä esiin rohkeammin kuin koskaan ennen.” (Erik Ahonen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Puhelinseksi: Sydänkohtaus tanssilattialla

Puhelinseksi toi Svart Recordsin helmikuussa julkaisemalla esikoisalbumillaan tyylipuhtaan, melodisen ja energisen suomalaisen uuden aallon rockin neljänkymmenen vuoden takaa 2020-luvulle.

”Jos maailma olisi hyvä, Puhelinseksi olisi vuoden 2020 Maustetytöt. Valitettavasti ensin mainittujen musiikki taitaa kuitenkin olla tänä aikana hieman liian marginaalista siihen. Tehkää silti itsellenne palvelus ja tutustukaa Puhelinseksiin. Suomalainen rallirokki elää ja voi hyvin.” (Eros Gomorralainen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Quartet Ajaton: Early Music in the Latest Way

Alba Recordsin julkaiseman Early Music in the Latest Way -albumin takana olevan Quartet Ajattoman muodostavat Mia Simanainen, Kari Ikonen, Mikko Perkola ja Henrik Sandås.

Early Music in the Latest Way on upea, viimeistelty ja ennen kaikkea omaperäinen – se ei jäljittele mitään, vaan nojautuu yhtyeen jäsenten ennakkoluulottomiin ja raikkaisiin näkemyksiin sekä vankkaan ammattitaitoon. Kokonaisuus on harmoninen ja sädehtivän kaunis, yhtä aikaa maanläheinen ja älyllinen”. (Kikka Holmberg – lue koko arvio täältä)

* *

Radiopuhelimet: Kosminen tiedottomuus

Särörockia, punkia ja oululaista outoutta jo kolme ja puoli vuosikymmentä yhdistelleen Radiopuhelimien viidestoista albumi ilmestyi helmikuussa If Societyn kautta.

”Radiopuhelimet on rituaali. Ja rituaaliin osallistuakseen pitää osallistua, keikoilla, livenä, and I mean livenä. Pitkään luulin, että tämä ei onnistuisi kotona levyjä kuuntelemalla. Mutta perittyäni erään cd-kokoelman Radiopuhelimineen päivineen tajusin, että vuosikymmenten aikana kehoon ja mieleen kerrostuneet Radiopuhelin-rituaalit voi hyvinkin virvoittaa henkiin myös kotioloissa. Niin myös tämän vuoden julkaisu, Kosminen tiedottomuus, saa heti ensi tahdeista veren kohisemaan, pulssin nousemaan ja raajat liikkeelle kuin itsestään. Riitti vie, eikä sen voimaa voi pysäyttää.” (Kaarina Lehtisalo – lue Ilkka Valpasvuon kirjoittama arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Rolling Blackouts Coastal Fever: Sideways To New Italy

Klassista kitarapoppia soittava australialaisyhtye julkaisi Sub Popin kautta kolmannen albuminsa.

”Aina ei tarvitse keksiä uutta. Toisinaan piisaa, että tyytyy hoitamaan hommansa mahdollisimman hyvin. Silloin musiikillisen perustason pitää tietysti olla poikkeuksellisen korkealla. Rolling Blackouts Coastal Feverin kitarapop on napakkaa, melodista, älykästä ja itsevarmaa. Sen riveissä on kolme taitavaa lauluntekijää. Myös yhtyeen vertailukohdat olivat alusta asti ilmeisiä. Yhtyeessä hohkaa The Go-Betweensin ja varhaisen R.E.M.:n kaltaisten 1980-luvun popmestarien eetos.” (Tero Alanko – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Rosita Luu: Samettisuu

Laulajansa Merita Bergin taiteilijanimen mukaan nimetty suomipopyhtye julkaisi syyskuussa toisen albuminsa Helmi Levyjen kautta.

Samettisuu on ainakin näennäisesti kevyttä poppia. Keveyden takaa tai seasta löytyy kuitenkin paljon hienoja sovituksellisia yksityiskohtia. Laulujen tarinat ovat aika hurjia, mutta silti musiikki on hyvin leikkisää ja toiveikasta. Kävelin lähimarketissani kuulokkeet korvilla, ja aina kun Kuollut monta kertaa -laulun kertosäe lävähti korviini, laitoin käteni nyrkkiin ja tuuletin kevyesti hyllyjen välissä ja jatkoin matkaani.” (Juhani Koivisto – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Ruusut: Kevätuhri

Fullsteam Records julkaisi suomalaisen indiepopin superkokoonpanon odotetun kakkosalbumin toukokuussa.

Kevätuhri on upeimpia Suomessa julkaistuja albumikokonaisuuksia, jonka jokaisesta kappaleesta voisi kirjoittaa pitkästikin. Mutta valitaan nyt yksi, Haamuasema, koska siinä on nerokas tuotannollinen, tulkintaan vaikuttava asia: Ringa Mannerin laulusoundi. Haamuasemathan ovat metroasemia, joilla juna ei pysähdy ollenkaan. Termi on alun perin kotoisin Berliinistä, jossa kylmän sodan aikana oli monta S-Bahnin haamuasemaa, sellaista, jotka otettiin pois käytöstä vuonna 1961 Berliinin muurin rakentamisen jälkeen. Noh, Ruusujen biisissä haamuasema rinnastuu parisuhteen feidautumiseen, tai nettitreffailun aikaan ghostaukseen, kun toinen muuttuu askel askeleelta näkymättömäksi. Kappaleen edetessä Mannerin ääni muuttuu sitä prosessoidummaksi, mitä kauempana parisuhteesta hän on.” (Antti Granlund – lue koko teksti täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Hannu Salama & Hepa Halme: Lähtöpassi tulevaan

TUM Recordsin syyskuussa julkaisema Lähtöpassi tulevaan on toinen albumi, jolla Hannu Salaman lyyriset tekstit yhdistyvät Hepa Halmeen johtaman kokoonpanon improvisaatiopohjaisiin sävellyksiin.

”Teksti tukee musiikkia ja musiikki tekstiä. Kokonaisuus on kuin ääniteatteria. Ennen kaikkea Salaman kaunis suomen kielen hallinta on suvereenia. Hänen vankkumaton luentansa tekee vaikutuksen; se vie Salaman mielenmaisemaan, eikä se haittaa, vaikka tällainen tavallinen kuulija välillä putoaisi kärryiltä.” (Marita Nyrhinen – lue koko arvio täältä)

* *

Seksihullut: Vain unessa kärsimys loppuu

Kuvataiteilija, sarjakuvapiirtäjä ja muusikko Jyrki Nissisen ympärille rakentuvan punkrockyhtyeen neljäs albumi ilmestyi lokakuussa If Societyn, Joteskii Groteskiin ja Arska Porista -levymerkin yhteistyönä.

”Mikä tekee Seksihullujen uudesta levystä vähintään puoli päätä muita vastaavia rokkipurkauksia pitemmän? Laulaja Sirpan viileä pidäkkeettömyys, yhtyeen suurpiirteinen mutta piukka soitto ja – aivan erityisesti – nerokkaalla tarkkuudella ihmiseloa katsovat tekstit. Kaikkein isoimmat rokkisuosikkini ovat Tennispallokisa, Suomen tsekatuin ja Krapulassa töihin. Niistä ensimmäisessä spurgut yrittävät heittää tennispalloa arkkitehtitoimisto Mikko Summasen suunnitteleman kappelin katolle ja toisen pääosassa on maahan heitetty tyhjä Minigrip-pussi. Kolmas selittää itsensä nimellään.” (Tero Alanko)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Sneaks: Happy Birthday

Sneaks-taiteilijanimen takaa löytyy yhdysvaltalainen Eva Moolchan, jonka neljännen albumin Merge Records julkaisi elokuussa.

Happy Birthday on katu-uskottavaa ja suoraan sanoen todella coolia musiikkia. Jopa siinä määrin, että välillä liikutaan koomisuuden rajamailla. Hiphopin ja housen maailmoista ammentelevaa postpunkia, joka ilahduttaa, yllättää ja vakuuttaa. Paljasta ja urbaania, viiltävää klubikamaa. Eva Moolchan ei taivuttele kappaleitaan yleisesti hyväksyttyihin hittikaavoihin ja saa kuin saakin välitettyä tunteen autenttisuudesta.” (Pasi Huttunen – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Kalevi Suopursu: Yksin yksiössä

Helmi Levyt ja Jukan Musiikki julkaisivat myös Amuri-yhtyeessä vaikuttavan Kalevi Suopursun sooloesikoisen maaliskuussa.

”Kaseva-rallatukset ja kuulaat Agents-maalailut kertovat pääasiassa yksinäisyydestä ja kaipuusta. Välipaloina tarjotaan pikaisia Badding-perinnerokkeja. Levy pitäisi melkein varustaa ’sisältää tuotesijoittelua’ -varoituksella; sen verran usein seikkaillaan Saabilla tai surraan Saabissa. Nimikappaleessa kuvataan, kuinka pois lähteneen tuoksu ei lähde autosta edes Wunderbaumilla.” (Tommi Liljedahl – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

* *

Jessie Ware: What’s Your Pleasure

Englantilaisen Jessie Waren kesäkuussa ilmestynyt neljäs albumi yhdistää klassista diskoa, soulia ja elektropoppia viileimmällä mahdollisella tavalla.

”On vaikea tehdä retroa kuulostamatta ’retrolta’. What’s Your Pleasurella tässä on kuitenkin onnistuttu. Vaikka musiikin juuret juontavat itsestäänselvästi menneiden vuosikymmenien souliin, discoon, synteettiseen funkiin ja elektroniseen poppiin, laulut kuulostavat yhtä itsestäänselvästi nykyajassa syntyneiltä.” (Antti Lähde – lue koko arvio täältä)

Kuuntele albumi täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This