Quartet Ajaton. Kuva: Alba Records
LEVYT | Vuoden kiehtovimpiin kiekkoihin kuuluvalla levyllä Quartet Ajaton seikkailee menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden musiikillisissa maisemissa kekseliäästi, alkuperäisistä sävelmaailmoista ammentaen ja uutta luoden.
”Early Music in the Latest Way on upea, viimeistelty ja ennen kaikkea omaperäinen – se ei jäljittele mitään.”
ARVOSTELU
Quartet Ajaton: Early Music in the Latest Way
Uuno Klami -ensemble: Uuno Klamin kamarimusiikkia
Helsinki Chamber Choir, Antti Auvinen & Sampo Haapamäki: Choral Works
- Kaikki Alba Records, 2020.
Yksi kuluvan vuoden kiehtovimmista kiekoista on Quartet Ajattoman Early Music in the Latest Way. Ajaton seikkailee menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden musiikillisissa maisemissa kekseliäästi, alkuperäisistä sävelmaailmoista ammentaen ja uutta luoden. Tyylilajeja tyylikkäästi yhdistelevän yhtyeen ”päämääränä oli löytää musiikki, joka kuulostaisi samaan aikaan vanhalta ja uudelta, tuntuisi vastustamattoman jännittävältä ja hauskalta sekä rajoittamattomalta”. Siinä se onnistuukin erinomaisesti.
Levyn sielu on Mia Simanainen, jonka kauniisti taipuileva ja ihanainen ääni leijuu viehkosti Kari Ikosen, Mikko Perkolan ja Henrik Sandåsin soiton yllä ja kääntyy välillä soittimeksi soitinten joukkoon.
Erityisen viehättävä on tunteikkaasti etenevä John Dowlandin Come Again, jossa Simanaisen kuulaan laulun ohella Ikosen kirpeät ja railakat moog-tehosteet ammentavat selkeästi alkuperäisestä aineistosta, mutta kurkottavat avaruuteen, kohti tuntematonta. Voisi kuvitella, että Dowlandin aikalaisetkin olisivat niihin ihastuneet. Perkolan viola da gamba ja Sandåsin bandoneón toimivat tässä kappaleessa niin kuin kautta linjankin basso continuon tapaan, mutta molempien soittimista nousee levyn mittaan myös värikkäitä ja yllätyksellisiä sooloja.
Levyllä kuultavissa kappaleissa yhdistyvät kiinnostavasti monet musiikinlajit ja ääniä kuljetetaan välillä popin, välillä barokin sääntöjen mukaan. Myös soitinten käyttö on moni-ilmeistä. Henry Purcellin yhtä aikaa riita- ja sopusointuiseksi sovitetun When I Am Laid in Earth -kappaleen alussa moog soi kuin irvokkaat urut. Perkolan gamban juhlaa on esimerkiksi ”Les voix humaines” -improvisaatio ja Sandås puolestaan tarinoi tyylikkäästi muun muassa John Blow’n kappaleessa The Self Banished. Simanaisen ilmaisu, artikulaatio ja fraseeraus on ilmeikkyydessään lähes näyttämöllistä.
Levyn huipentaa lennokas sovitus Dowlandin kappaleesta Now, o now, I needs must part.
Waka Wanha Wäinämöinen levyn päätösbiisinä sai minut ensimmäisellä kuuntelukerralla hieman nyrpistelemään, mutta sittemmin ymmärsin, että siitäkin oli tarpeen saada ajaton versio. Jotenkin se johdatteli minut ajattelemaan, että kuulisin Ajaton-versioita mielelläni myös joistain vanhoista virsistä.
Early Music in the Latest Way on upea, viimeistelty ja ennen kaikkea omaperäinen – se ei jäljittele mitään, vaan nojautuu yhtyeen jäsenten ennakkoluulottomiin ja raikkaisiin näkemyksiin sekä vankkaan ammattitaitoon. Kokonaisuus on harmoninen ja sädehtivän kaunis, yhtä aikaa maanläheinen ja älyllinen.
* *
Vuonna 2016 perustettu Uuno Klami -ensemble on tehnyt arvokkaan kulttuuriteon ja soittanut Uuno Klamin syntymän 120-vuotisjuhlan kunniaksi levyllisen tämän kamarimusiikkia. Levyllä kuullaan pianokvartetto D-duuri, Berceuse, Andantino sonaatista alttoviululle ja pianolle b-molli sekä aikoinaan kesken jäänyt sonaatti c-molli viululle ja pianolle, johon Eero Kesti on nyt rakentanut kolmannen osan.
Nuoren Klamin kirjoittama musiikki on luonteeltaan toisinaan lehahtelevaa ja ajelehtivaakin: pieniä teemoja, motiiveja ja melodianpätkiä ei aina koota yhteen millään tavalla. C-molli-sonaatin (1920) avausosan Allegro moderato melodinen materiaali on kuitenkin kaunista ja osassa kuullaan viulun ja pianon keveää keskustelua. Rauhaisa Andante puolestaan soi selkeämmin ja yksinkertaisemmin.
Berceuse on Klamin sovitus viululle ja pianolle Symphonie enfantinen op.17 toisesta osasta. Kappaleessa on tummia, Sergei Prokofjevinkin musiikin mieleen tuovia melodiakaarteita. Monikerroksinen on myös Pianokvartetto D-duuri (1922), jossa kuullaan impressionistisia ja romanttisia tunnelmia, melodista kehittelyä, runsasta tekstuuria, haipuvaa kauneutta ja modernistisiakin häivähdyksiä. Uuno Klami -ensemblen tulkinnat ovat paneutuvia, energisiä ja osaavia ja niitä on ilo kuunnella.
* *
Helsingin kamarikuoro esittelee häikäisevää taituruuttaan uusimman kotimaisen kuoromusiikin parissa levyllä, jolla kuullaan Sampo Haapamäen (1979–) ja Antti Auvisen (1974–) teoksia. Kuoroa johtaa Nils Schweckendiek, joka vastikään sai SLS:n (Svenska litteratursällskapet i Finland) vuosittain jakaman Fredrik Pacius -palkinnon ansioistaan suomalaisen musiikkielämän edistämisessä. Sampo Haapamäki puolestaan sai Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon kuluvan vuoden lokakuussa.
Kaikin tavoin hiotun kuorotyöskentelyn välityksellä levyllä käy selkeästi ilmi Haapamäen ja Auvisen luonteva ja tehokas tapa käyttää instrumentteja nimeltä kuoro ja ihmisääni. Molemmat säveltäjät laittavat laulajat tekemään paljon muutakin kuin laulamaan – tai oikeastaan pääasiassa tekemään nimenomaan muuta kuin laulamaan – ja ihmisäänen, liikkeen ja tekojen tuottama äänten kirjo on molempien säveltäjien teoksissa äärimmäisen moniulotteinen. Epätavanomaisia ilmaisutapoja ja mietittyjä yksityiskohtia riittää.
Vuonna 2010 säveltämässään Maailmamaassa Haapamäki liikuttelee ja yhdistelee saumattomasti kuoroa ja äänitiedostoja sekä vyöryttää eri lähteistä kumpuavia kiel(t)en elementtejä. Taustalla on hänen oma runonsa Aistit, jonka viimeinen säe orastavat aistimeret kuvastaa hyvin myös kuuntelukokemusta.
Henriikka Tavin ja Aleksis Kiven tekstiä hyödyntävässä Auvisen on, -ne, -ni -kappaleessa kuorolaiset myös soittavat esineitä ja tuottavat monenlaista ääntä suhinasta ja huohotuksesta kuorsaukseen ja hihkaisuihin. Äänteiden ja äänien rytmitys määrittää ja ryydittää teosta.
Helsingin kamarikuoron laulajat tekevät äänillään ihan mitä vaan niiltä ikinä vaaditaankin – myös laulavat. Työskentely on iskevää ja täsmällistä, osaavaa ja heittäytyvää.
Levy ei ole kaikkein keveintä kuunneltavaa, mutta etenkin kuoromusiikin ystäville ja (kuoro)laulajille sillä lienee paljon annettavaa. Ilmasto-, korona- tai jostain muusta ahdistuksesta kärsiville tämä levy ei välttämättä sovi.
Kikka Holmberg
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.