Luksuspoppia peilipallon alla – Jessie Ware palaa kuolevaisten parista yhdeksi popin kuninkaallisista

03.07.2020
JW Press 1 pressi

Kuva: Universal Music

LEVYT | Viime vuosikymmenen alussa pinnalle nousseen brittilaulajan neljäs albumi What’s Your Pleasure on vuoden ilahduttavin pop-yllättäjä. ”Sen vaivaton erinomaisuus perustuu niin itsestäänselviin seikkoihin, että niiden luetteleminen tuntuu suorastaan banaalilta”, Antti Lähde kirjoittaa.

ARVOSTELU

4.5 out of 5 stars

Jessie Ware: What’s Your Pleasure

  • Universal Music
  • Julkaistu: 26.6.2020.
  • Kuuntele: Spotify.

Lainataan ensin Kulttuuritoimitukseenkin kirjoittavaa Gaius Turusta, koska yleensä se kannattaa:

Jessie Ware laskeutui hulmuavasti joukkoomme kuin murtumisestaan pehmeästi ja harkitummin vihjaileva versio Sade Adusta.” (Nuorgam, 2.5.2018)

Näin puki Turunen sanoiksi Jessie Waren ja tämän läpimurtohitin, keväällä 2012 julkaistun Runningin vastustamattoman tenhon.

Olennainen sana on ”laskeutui”, sillä kuten Sade neljännesvuosisata aiemmin, tuntui tämäkin brittiartisti leijuneen keskuuteemme korkealta yläpuoleltamme. Waren eleganssissa oli jotain erityisen arvokasta ja ylhäistä, kuninkaallista.

Sittemmin Jessie Ware on hiukan hiipunut, vaipunut tavallisten kuolevaisten kastiin. Vaikka hän on julkaissut Devotion-esikoisalbuminsa (2012) jälkeen aivan kelvollisia levyjä ja sinnitellyt kotimaassaan kultalevyjen ja top 10 -listojen tuntumassa, ei hänestä ole tullut sellaista hienostuneen popmusiikin suunnannäyttäjää kuin viime vuosikymmenen alussa olisi voinut odottaa. Edellisen kerran hänet nähtiin Suomessa Kirjurinluodossa – ysäritähti Alanis Morissetten lämmittelijänä.

* *

Jessie Waren (s. 1984) neljäs albumi, What’s Your Pleasure (Universal, 26.6.2020), on pienimuotoinen sensaatio ja alkuvuoden ilahduttavin pop-yllätys. Sen vaivaton erinomaisuus perustuu niin itsestäänselviin seikkoihin, että niiden luetteleminen tuntuu suorastaan banaalilta.

On satsattu laadukkaaseen laulunkirjoittamiseen. On pyritty esteettiseen yhtenäisyyteen. On luotettu muutamaan avainhenkilöön ja annettu heille vastuu lopputuloksesta. Ja saatu aikaan – kappas – jonkin sortin mestariteos.

Waren edellinen albumi Glasshouse (2017) edusti popmusiikin trendiä, josta toivottavasti ollaan pääsemässä eroon: viitseliäs löytää levyn kappaleiden krediiteistä yhteensä 18 tuottajan ja 37 laulunkirjoittajan nimet.

Mitä sellaisesta syntyy, kysyn. ”Sillisalaatti”, huudatte.

Ja niinhän se on – paitsi ettei rosollinkaan reseptiin kuulu huikentelevaisimmillaankaan kuin reilun puolentusinaa ainesosaa: punajuuria, porkkanaa, perunoita, silliä, omenaa, sipulia ja suolakurkkua. (Sekä viinietikalla maustettua ja/tai punajuuriliemellä värjättyä kermavaahto- tai kermaviilikastiketta, jos oikein villiinnytään.)

What’s Your Pleasure -albumilla toisena voimahahmona Jessie Waren rinnalla seisoo brittiläisen nykypopin kultasormi, James Ford, joka tunnetaan hyvinkin fyysistä elektroa ja housea julkaisseen Simian Mobile Discon jäsenenä sekä muun muassa Arctic Monkeysin, Florence + the Machinen ja Gorillazin tuottajana.

Fordin kädenjälki kuuluu yhtä lukuun ottamatta jokaisella levyn kappaleella. Ammattiapuun hän on turvautunut hyvin harkitusti; oman mausteensa yksittäisiin kappaleisiin tuovat muun muassa tuottajakollegat Morgan Geist (Metro Area), Adam Bainbridge (Kindness) sekä Adore You -kappaleen kaksin Waren kanssa värkännyt Joseph Mount (Metronomy).

Lopputuloksena on levy, joka on täysin järkähtämättä tekijöidensä näköinen ja kuuloinen – eikä komiteamietintönä syntynyt sekamelska, jossa on kaikkea mahdollista eikä lopulta oikein mitään.

* *

KANNETWareRoss

Jessie (2020) ja Diana (1980).

What’s Your Pleasure on kantensa osalta likimain peilikuva Diana Rossin nimettömästä vuoden 1980 albumista, jolla Chic-tuottajakaksikko Nile Rodgers ja Bernard Edwards palautti keskisarjan jyräksi hiipuneen The Supremes -laulajan popin kirkkaimpaan tähtikaartiin. Tämä on tuskin sattumaa yhtään enempää kuin sekään, että What’s Your Pleasure ammentaa musiikilliset vaikutteensa 1970- ja 1980-luvuilta – vuosikymmeniltä, joiden taitekohtaan Diana Ross -albumi tarkalleen sijoittuu.

On vaikea tehdä retroa kuulostamatta ”retrolta”. What’s Your Pleasurella tässä on kuitenkin onnistuttu. Vaikka musiikin juuret juontavat itsestäänselvästi menneiden vuosikymmenien souliin, discoon, synteettiseen funkiin ja elektroniseen poppiin, laulut kuulostavat yhtä itsestäänselvästi nykyajassa syntyneiltä.

Vaikka mielessä käväiseekin milloin Donna Summerin peilipalloeuforia, Shannonin svengaava ”freestyle” tai Lisa Stansfieldin sielukas aikuispop, milloin Robyn, Goldfrapp, Roisín Murphy tai joku muu uuden vuosituhannen aikalaisista, musiikki pitää otteessaan. Mitä viitteitä tai vaikutteita musiikissa kuuleekin, ne eivät ole kiusoittelevia silmäniskuja popnörteille vaan yksinkertaisesti täydellisesti sisäistettyä ja ajattomaksi muovautunutta popmusiikin virtaa.

Ainoa poikkeus tästä on levyn sinänsä vaikuttava päätösraita Remember Where You Are, joka on vähän turhankin tarkka hiilipaperikopio Minnie Ripertonin ja Rotary Connectionin 1970-luvun alun psykedeelisestä hippisoulista.

* *

What’s Your Pleasuren kappaleiden tasaisen korkeasta laadusta kertoo, että jokainen albumiin hurahtanut tuntuu löytäneen siltä omat suosikkinsa.

Omat suosikkini… no, kuinka monta sopii luetella? Hiipivän kohtalokas The Kill, dramaattisesti orkestroitu Step Into My Life ja kiihkeällä kertosäkeellään riipivä Save a Kiss ovat tätä kirjoittaessa kappaleet, joista en tahdo saada tarpeekseni – mutta huomenna voi olla jo toisin.

Selvää on vain, ettei Spotlight-singlen imevää intensiteettiä pysty vastustamaan kukaan.

Antti Lähde

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This