Levyarvostelu: Ninni Forever Band kasvaa Ninni Luhtasaaren sylilapsesta tarhaikäisen touhukkaaseen yhtyesoittoon. Siksi kolmosalbumin nimi on osuvasti Uusi yhtye.

Ninni Forever Band: Uusi yhtye (Jukan musiikki, 13.3.2020).

Ninni Forever Bandin kolmannen albumin nimeäminen Uudeksi yhtyeeksi on luonnollista. Kaksi ensimmäistä levyä ovat olleet Ninni Luhtasaaren sooloja. Kolmannella soittavat Luhtasaaren (basso, laulu) ohella kosketinvelho Risto Ylihärsilä, kitaravirtuoosi Joni Ekman ja kapuloiden kuningatar Sini Mäenpää. Pelkät nimet nostavat odotukset pilviin. Samoin ennakkosingle Tää ääni, joka oli kiinnostavin Ninni-biisi tähän mennessä.

Luhtasaari on todistanut musiikillisen luovuutensa emobändinsä Pintandwefallin ohella Maria ja Marsialaiset- ja Risto-yhtyeissä. Ylihärsilä luonnollisesti on tutuin jälkimmäisenä keulahahmona. Mäenpää kapuloi myös muun muassa Jukka Nousiainen & Kumppaneissa ja olipas hän laulamassa myös Jari Raasteen riveissä tammikuussa Telakalla. Ekman taas on vakuuttanut punk- ja rokkitouhuillaan muiden muassa Joni Ekman & Koira -bändillään.

Kuten yhtyeen nimestä voi ja pitää päätellä, visio on kuitenkin edelleen Ninnin, joka tekee biisit. Kuinka paljon musiikilliset näkemykset sitten elävät bändityöstössä, se on toinen kysymys se. Joka tapauksessa levy kuulostaa nimenomaan bändilevyltä, jossa eri osaset saavat värittää yhteistä värityskirjaa. Uskoisin, että ideoita on irronnut myös levyn äänittäneeltä ja tuottaneelta Jukka Nousiaiselta.

* *

Ninni Forever Bandin albumit muodostavat yllättävänkin selkeän kehityskaaren. Vaikka nyt vaihtui kertaheitolla kokoonpano soolosta kvartettiin ja vuoden 2012 debyytin elektrocasiompi purskahtelu on jäänyt sivurooliin bändisoiton ottaessa vallan, on kakkosalbumi Lätäkkö oikeastaan soundiltaan ja fiilikseltään jotain ensimmäisen ja tuoreimman väliltä.

Uusi yhtye on rocklevy. Sillä soittaa bändi, jolta käy yhtä helposti suoraviivainen kaahaus kuin vaeltelevampi maalailu. Elokuussa Tampereen Olympiassa yhtye vakuutti livesoitollaan, nyt on aika kuulla miten terävä on biisikynä.

* *

Lyhyt kolmentoista sekunnin Alkusoitto on ikään kuin virittely, jonka perään edelleen koko levyn kovin sävellys, ennakkosinkkuna kuultu Tää ääni lähtee vauhdikkaasti muristen laukkaamaan.

Haikean laulun ja kitaran mollimelodisen särömaalauksen luoma kaihoisuus yhdistettynä tilutteluun yltävään järeään säröön ja menevään laukkakomppiin tekevät biisistä paitsi hikisen myös kiehtovan. Tää ääni on samaan aikaan ärhäkkä ja melankolisen unelias.

Ristomaisella kosketinhuminalla alkava Liekeissä lähtee samoin vahvaan laukkaan ja ampuu lasertuikkauksia ilmaan. Ninnin snadisti etäinen laulu tekee biisistä hiukan Pintandwefallin suuntaan viittaavan. Laukka ja laserpistoolilla kuikuilu on herkullista, kun kitaramurina ja kipakka alapää pitävät touhussa munakkuuden mukana.

Öisemmin soiva Karvat on rakkauslaulu ihokarvoille. Tummasti soiva kosketinkuvio kohtaa haikean laulun ja melankolisemmin askeltavan maiseman elektronisvivahteikkaasti. Annetaan pikkusormea N4EB:n alku-uran casiolle, muttei kuitenkaan tiputeta säröä pois.

Se tie on riisutumpi ja These Boots Are Made For Walkingin sielukkuuden hengessä ytimekäs, vaikka jalat eivät lähdekään juuri sille tielle josta lauletaan. Yhtyeen kaikuinen mutta hillitty soitto tuo savun ja asfaltin tuoksua palettiin.

Foliopallo on pelkistetty näppäily, utuinen ja eteerinen pohdiskelu josta melankolia on riisuttu. Murea bändisoitto saa vastapainoa pienesti kauniista huuruilusta. Mahan sisältä palaa tummasti uivaan säröön, mutta suhteellisen pelkistetysti, enemmän pinta-aallokossa kuin pohjamudissa. Heleys ja herkkyys toimivat kyllä yhtä lailla hienosti bändin repertuaarissa kuin jykevämpi jyystö.

Kuva: Iiris Tuononen

Pieni ja nopee palaa kaduille vikkelästi, vauhdikkaasti kaahaavan tahdin ja murean säröjuoksutuksen voimin. Ninnin laulu surffaa persoonallisella soundillaan soiton aallonharjalla siitä kuinka pientä ja nopeaa ei kovin helpolla kiinni saada. Ekmanin tiluttelut saavat mukavaa maustetta kosketinpörinöistä ja loppukiihdytys nousee mukavan psykedeelisiin sfääreihin.

Natseja natseiksi nimittävä riisuttu Oho voisi olla anthemina yhtä hyvin jonkin suomalaisen punk-yhtyeen repertuaarista. Tuleva keikkojen kuorohuudatus?

Höperösti soulahtava Söin auringon on levyn kepeintä ja veikeintä osastoa, vaikka yhtye kaahaa yhtä lailla liukkaasti kuin särökkäämmällä osastollaan. Kosketinpsykedelia kruunaa keitoksen soolollaan. Alkusoitosta poiketen Loppusoitolle on annettu sentään toista minuuttia tilaa, mutta se jää hiukan irralliseksi läpsyttelyksi.

* *

Kaiken kaikkiaan Ninnin yhtyeen kolmoslevy on maukas ja monipuolinen. Erilaiset kappaleet marinoituvat hyvin osaavien soittajien käsittelyssä ja yhteinen soundi viehättää psykedelia- ja säröilmeillään. Uusi yhtye vie Ninni Forever Bandin seuraavalle tasolle.

Ilkka Valpasvuo