Parasta juuri nyt (1.10.2020): Sorbus-työryhmä, The Road to Oxiana, Ilpo Numminen, Wobbly Finger -huilu

01.10.2020

Tein minä pillin biohajoavasta muovista. Kuva: Wojciech Rusin

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Jan Anderzén kiittelee ilmaisia nykytaiteen näyttelytiloja sekä ihastelee tykkiläisten tykkejä tyylejä ja maailman kauneinta 3D-tulostettua esinettä.

1

Kymmenen vuotta sitten taiteilijalle ilmaisia nykytaiteen näyttelytiloja löytyi Suomesta vähän yli nolla. Nykyisin paikkoja, jotka eivät peri taiteilijalta vuokraa on useita. Enempikin toki voisi olla!

Suuri kiitos tästä kehityksestä kuuluu Sorbus-työryhmälle ja heidän Helsingissä Vaasankadulla pyörittämän taidetilan esimerkillisen rohkealle™ toiminnalle. Sopivassa suhteessa ihmisiä ravinnut ja hämmentänyt Sorbus oli mahdollisesti kaikkein merkittävin taiteen tuulettaja, toisintekijä ja rajojen sulattaja 10-luvun Suomessa.

Wasted Years – Sad, Sexy & Artist-run (Khaos Publishing) on miltei 200-sivuinen moniääninen esitys Sorbuksen toiminnasta – taiteen, aktivismin ja elämän yhteensovittamisesta. Gallerian edesottamuksista löytyy huolelliset dokumentaatiot Sorbuksen kotisivuilta, kun taas kirja toimii itsenäisenä taideteoksena. Kiiltävistä värikuvista ja tyylikkäästä taitosta huolimatta teoksen virtaa seuratessa tuntuu kuin lukisi älyttömän hyvää pienlehteä.

Sorbus galleriana sulki ovensa viime vuonna, mutta työryhmä jatkaa edelleen taiteellista toimintaansa. Wasted Years -kirjan takakansiteksti päättyy näin: ”But when you’re trying to fuck the system, you just might end up making love to it.” Varmasti aika oli kypsä muutokselle, mutta olisiko Sorbus kuitenkin liian ankara itselleen?

Tänä syksynä Sorbus-gallerian tiloissa aloitti toimintansa Outo olo. Kuvien perusteella taiteilijapari Biitsin valmistama avajaisnäyttely tuoksuu sekin raikkaasti Sorbukselta.

2

Eletään kukoistavan nojatuolimatkailun aikoja: pandemia jyllää ja kuka nyt muutenkaan kehtaisi lentää. Kirjan kanssa reissaamisessa ei ainoastaan siirrytä toiseen paikkaan vaan vaelletaan myös ajassa. Nuorena kuolleen taidehistorioitsijan Robert Byronin 1937 ilmestynyt The Road to Oxiana (Tie Oxianaan) on matkakertomusten suurimpia klassikoita. Syyt käyvät nopeasti selväksi, kun lukee Byronin kiihdyttäviä kuvauksia mosaiikeista, rakennuksista ja raunioista, matkanteon kitkasta ripuleineen, kammottavine majapaikkoineen sun muine epämukavuuksineen. Päiväkirjamerkinnät yhdistyvät hulvattomiin dialogeihin, joissa reissaajan ja kohtaamiensa ihmisten maailmat suloisesti törmäilevät. Byronin tyyli nakuttaa naurusuoneeni armottomalla sykkeellä.

Fiksaa siis itsellesi omavalintainen rohto – suosittelen mausteista maitoteetä, mutta viski mainitaan kirjassa monesti – ja ota vastaan pala maailmansotien välistä itää brittiläisen taiteenrakastajan välittämänä.

3

Siskoni ja hänen lähimmät ystävänsä hakeutuivat aikanaan 1990-luvulla Tampereen yhteiskoulun lukioon, eli Tykkiin, koska arvelivat ilmaisutaidon lukiossa meiningin olevan samanlaista kuin Famessa. Spontaanit ryhmätanssikohtaukset ruokalan pöydillä jäivät kuitenkin kokematta. Sen sijaan he havaitsivat, kädet puuskassa mustissa pooloissa, että värikkäistä teatterinuorista lähtee kova meteli.

Tämä muistui mieleen, kun eräänä aurinkoisena syyspäivänä kuljin arkisilla reiteilläni Pyynikin kirkkopuiston halki ja vastaan asteli katkeamattomana virtana nuoria ihmisiä aivan naurettavan upeissa asukokonaisuuksissa. Voin ilolla raportoida, että tykkiläisillä nuorilla on edelleen häpeilemättömän tykit tyylit!

4

Ilpo Nummisen pitkään kypsyttelemä ja tavallaan ensimmäinen pitkäsoitto I Guess You Could Call This A Long Play (Lal Lal Lal) on kaiken odotuksen arvoinen. Pääasiassa modulaarisyntetisaattorilla toteutettu teos ei yritä peitellä esikuviaan vaan tekee hatunnostamisesta taidetta. Palvonnan kohteena ovat eräät saksalaiset kosmisen rokin sähköisesti pulputtavat klassikot.

Samaan aikaan Nummisen levyn kanssa Lal Lal Lal ja Ikuisuus julkaisivat hollantilaisen Marijn Verbiesenin Red Brut -projektin uusimman albumin Cloaked Travels. Se sisältää paljon hankalammin luokiteltavaa, mutta hyvin kiehtovaa monikerroksellisten äänten taidetta.

Kun on alkuun päästy niin samoilla vauhdeilla voi sukeltaa syvemmälle erikoismusiikin maailmoihin. Helsingistä käsin toimiva Lal Lal Lal on julkaissut jännittävää musiikkia kohta kahdenkymmenen vuoden ajan. Hiljattain LLL iski lähes koko kataloginsa Bandcampiin kuunneltavaksi ja ostettavaksi. Mistä aloittaa? Omia suosikkejani ovat muiden muassa Neil Campbellin SOL POWR LP, Munuaissymposium 1960 / Maniacs Dream -split 7″ sekä Nusluxin XL Suns LP.

5

Taiteesta kirjoittaminen voi välillä olla hankalaa. Itse kirjoittaisin mieluiten asioista, joista olen innoissani, mutta asiat joista eniten innostun jättävät minut yleensä sanattomaksi. Otetaan nyt esimerkiksi tämä internetistä tilaamani kaksipiippuinen Wobbly Finger -huilu. Se on kaunein näkemäni 3D-tulostettu esine ja siinäpä lähes kaikki mitä siitä osaan tänä iltana kirjoittaa.

Huilun takana on Wojciech Rusin -niminen taiteilija. Veistoksellisten puhaltimien lisäksi hän tekee varhaisrenessanssin laulumusiikista sekä gnostilaisista ja alkemistisista teksteistä innoittunutta aavemaista säveltaidetta. The Funnel (Akashic Records) on yksi kiehovimmista ja omaperäisimmistä kokeellisen musiikin julkaisuista, joita paljon kärsineet korvani ovat viime vuosina kuulleet.

Jan Anderzén

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This