Kuva: Tuomas Timonen
LEVYT | Gourmet on kokannut mehevän ateriakokonaisuuden, oikean buffetin, uudelle albumilleen New Habitat. Se on jo yhtyeen viides, ja jo aikaisemmin hyväksi havaitut reseptit tuntuvat toimivan.
”Tällä albumilla tapahtuu paljon! On hauskaa. Rohkeasti ja ilmeikkäästi hypitään tyylilajista toiseen.”
Gourmet-sekstetin muodostaa kuusi kovan luokan muusikkoa: saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Esa Onttosen lisäksi pasunisti Ilmari Pohjola, harmonikkataituri Veli Kujala, tuubansoittaja Petri Keskitalo ja rumpali Mika Kallio. He eivät aikaile panna itseään likoon toteuttamalla riemastuttavaa musiikkiaan ja ripauttamalla mausteeksi persoonallista huumoria.
Albumin avauskappale Jännitys rakkauden alkaa haikeasti enteillen traagisuutta, joka sitten muuttuu hilpeäksi ilotteluksi. Elokuvan Piukat paikat alussa, kun siirrytään gangstereiden hautaustoimiston takana ylläpitämän salakapakan uumeniin, on samankaltaista musiikillista siirtymää: haikea surumusiikki vaihtuu yhtäkkiä svengaavaksi menomusiikiksi. Gourmet toki ei päästä tässä vaiheessa suurempaa raivoa valloille. Sanoitusta ei ole, mutta albumilla vierailevan Maria Palon vokalismi antaa teokselle kirkollisen musiikin sävyjä.
Toista on veijarimaisen kappaleen Ratakatu 12. Herää kysymys, mitä tuossa osoitteessa on nautittu. Musiikki etenee rauhallisen ja melodisen aloituksen jälkeen ja meno vilkastuu salakavalasti. Kolmen minuutin jälkeen tempo kiihtyy ja kappale päättyy Innasen ja Kujalan infernaaliseen revittelyyn.
Kuumia tico ticon rytmejä, ja vähän sävelkulkijakin, tavoitteleva Nighttime Rag (for Hampi the Cat) tekee iloiselle mielelle ja tuo oman lapsuuteni ja nuoruuteni mieleen, kun isäni soitti tuota brasilialaisen säveltäjän Zequinha de Abreun tunnetuinta kappaletta harmonikallaan.
Jutun jatkuessa jazzin improvisaatiot lähtökohtina yhtye intoutuu soittamaan hulvattomasti oikeastaan monentyyppistä musiikkia – tuloksena ilman muuta värikäs kattaus. Sävellysten lystikkäät melodia-, rytmi- ja tempokuvioiden vaihtelut muuttavat tunnelmia jopa kesken kaiken ja yhdistyvät tyylien symbioosiksi.
Svengaavan kuumat rytmit, cowboy-henki, ranskalaistyylinen valssahtelu, viittaukset kansanmusiikkiin ja progressiiviseen rockiin eivät jätä kylmäksi. Välillä villiinnytään kunnolla. Meininkiä on esimerkiksi harmonikan ja saksofonin kilpajuoksutuksissa ja tuuban bassokuvioissa, jotka hetkittäin tuovat mieleen Jaco Pastoriuksen nauhattoman sähköbasson.
Tällä albumilla tapahtuu paljon! On hauskaa. Rohkeasti ja ilmeikkäästi hypitään tyylilajista toiseen. Elokuvamaiset mielleyhtymät ovat väistämättömiä. Kuin katsoisi tapahtumarikasta komediaa.
Marita Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Suomiräpin Väinämöinen laulaa kilpakosijat jälleen suohon – arviossa Palefacen Autofiktio
LEVYT | Ysäriräpin tumman lätsähtävään biittiin ja ilmavan akustiseen soittoon luottava Autofiktio rakentaa Palefacen henkilökohtaisille muistoille ja kokemuksille.
Levykatsaus: Aili Ikonen, Anders Jormin, Valtteri Laurell, Antti Lötjönen
MUSIIKKI | Arto Murtovaaran levykatsauksessa soi neljä erilaista yhtyettä: kaksi puhdasta jazzlevyä, kaksi laululevyä, kaksi basistia ja kaksi laulajaa.