Vuoden 2021 erinomaiset #2: 45 kotimaista kaunokirjaa

Lue Vuoden erinomaiset -sarjan muut osat täältä.

Seuraavassa Kulttuuritoimituksen tekijät esittelevät 45 kuluneen vuoden erinomaista kotimaista kaunokirjaa. Esitellyt kirjat eivät ole paremmuus- vaan aakkosjärjestyksessä kirjailijan sukunimen mukaan.

Lista ei ole äänestyksen tai haudanvakavan komiteamietinnön tulos; siltä ei siis välttämättä löydy aivan jokaista vuoden 45 parhaasta kaunokirjasta.

Jokainen esitellyistä opuksista on kuitenkin ansainnut paikkansa listalla olemalla erinomainen – ainakin tekstin kirjoittajan mielestä.

* *

Veera Antsalo: Fernanda

TEOS. Veera Antsalo kirjoittaa runollista fantasiaa, jossa on surrealistista kuvitusta väkevänä mausteena. Fernanda on kävelevä tiimalasi, sillä hänen nilkastaan valuu hiekkaa kaiken aikaa, tasaisesti. Antsalon järjestelmäkritiikki on totaalista ja nykymenon täysin hylkäävää. Maailma on betonia ja järjettömyyttä. Erkki Kiviniemi (Lue arvio)

Tapani Bagge: Keltainen Cadillac

CRIME TIME. Keltainen Cadillac on valloittava, koukuttava, ja nautinnollisen rosoinen. Dekkari on jo kuudes osa yksikätisen yksityisetsivän Väinö Mujusen seikkailuista. Turhat sanat on karsittu ja ne, jotka ovat jäljelle jääneet, on vielä höylätty partaveitsellä tasaiseksi. JT Lindroos (Lue arvio)

Hanna Brotherus: Ainoa kotini

WSOY. Ainoa kotini, oma keho, on meillä silloinkin, kun kuolemme. Se on ainoa, mikä meillä on. Kuolemme aina yksin, vaikka elämme mielellään kaksin tai laumassa. Tämä kirja saa ikäiseni naisen häkeltymään. Anne Välinoro (Lue arvio)

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä

WSOY. Anja Erämajan uusin teos on rikas kuin vain vaellus metsässä olla voi. Sen nimi on tarkoituksellisen kevyt, mutta salapainava. Kielellä ei voi kovin hyvin metsän tunnelmia tavoittaa. Biologilla on tyylilajinsa, runoilija on hieman hukassa. Erkki Kiviniemi (Lue arvio)

Venla Hiidensalo: Suruttomat

OTAVA. Hiidensalo keskittyy romaanissaan taiteilija Tyko Sallisen elämään läheisesti liittyneiden naisten tarinoihin. Vaikka emme enää nykypäivänä ehkä mitään kautta voi luotettavasti tavoittaa Sallisen puolison Helmi Vartiaisen ja hänen tytärtensä todellisia kokemuksia, Hiidensalon romaani avaa myötätunnon avaimet. Se on myös hyvin kirjoitettu, psykologisesti uskottava ja tavoittaa siten yleisinhimillistä merkityksellisyyttä. Katri Kovasiipi

Niillas Holmberg: Halla Helle

GUMMERUS. Holmbergin romaanissa taidekentän suosiota saavuttanut nuori nainen palaa juurilleen ja eristäytyy Lappiin alkeellisiin oloihin, opettelemaan konkreettisesti perinteistä saamelaista elintapaa. Kirja näyttää konkreettisesti sen, miten saamelaisten kulttuuria on aina yritetty ulkopuolelta ymmärtää: miten joustava on saamelaismääritelmä ja minkälaisista epäoikeudenmukaisuuksista saamelaisaktivismi kumpuaa. Tiina Nyrhinen

Lasse Honkanen: Tilaisuus tekee murhaajan

KARISTO. Lasse Honkasen brittiläisestä perinteestä ammentava esikoisdekkari on todella hyvä ja juuri sopivan turvalliseksi laskelmoitu. Kenties dekkaria ei voi liiallisesta omaperäisyydestä tai uusien polkujen raivaamisesta syyttää, mutta sitä tässä on tuskin tavoiteltukaan. Honkanen on kirjoittajana varmaotteinen ja ymmärtää tarinankerronnan päälle. Pasi Huttunen (Lue arvio)

Koko Hubara: Bechi

OTAVA. Romaanissa seurataan yhtä vuorokautta helsinkiläisen Bechin elämässä ja sen kanssa lomittain hänen äitinsä Shoshanan elämänkaarta tämän kirjoittaman autofiktiivisen romaanin muodossa. Hubara käsittelee taitavasti isoja teemoja ikään kuin elämisen ohessa, näennäisen pienin huomioin. Romaanin kieli sen sijaan valuu tahmeana ja mehukkaana pitkin sormia, ihanasti ja vähän ärsyttävästikin. Siinä on jotain erityistä, elävää ja runsasta. Aino Louhi

Seppo Jokinen: Siipirikkoiset

CRIME TIME. Dekkarisarjassaan 26. osaan edenneen Seppo Jokisen ura kirjailijana on edennyt siihen mukavaan vaiheeseen, että hänen ei tarvitse tekstissä edes vihjaista yhteyksiä nimien takana. Uskollinen ja laaja lukijakaarti tietää tarkasti, kenestä puhutaan, kun Lotta tarvitsee tukea, Raijan auto on yllättäen Sirppitiellä parkissa tai Kallen ja Kamillan ruokkiminen jää Antin hoidettavaksi. Marita Salonen (Lue arvio)

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän

OTAVA. Tämä läpinäkyvä sydän on viiltävän kaunis romaani siitä, kuinka rakkaus tahtoisi voittaa kaikki sodat. Kallion korukielisyys on toimivaa, metaforat luontevia, ja luontokuvaus ajoittain suorastaan henkeäsalpaavaa. Hän kirjoittaa usein naisista, jotka eivät aivan sovi aikansa rooleihin – siis oikeastaan melko tavallisista ja siksi niin todellisista ihmisistä. Eli Harju (Lue arvio)

Mikko Kalajoki: Velkakirja

OTAVA. Suomalaisessa kirjallisuudessa on pitkä traditio miesten maailman humoristisessa kuvaamisessa, ja Mikko Kalajoki on sen viimeisimmistä edustajista taitavimpia. Otavan dekkarikilpailussa toiseksi sijoittunut Velkakirja ei ehkä ole kokonaisuutena aivan yhtä tuore ja hallittu teos kuin jokamiehen amok-juoksuksi yltynyt Miesmuisti (2017), mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen tämä turkulainen Breaking Bad on, kun epäonnistunut urheilukauppias Reijo Härmistö löytää Walter Whiten sisältään. Samuli Knuuti (Lue arvio)

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

GUMMERUS. Runsas ja vangitseva romaani kertoo elävästi Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalausurakasta 1500-luvun alkupuolella, sen ajan kyläyhteisöstä ja maalariryhmästä, josta ei tiedetä juuri muuta kuin se, minkä kuvista voi päätellä. Kannon romaanissa kirkon maalariporukkaan pestataan salaperäinen tyttö nimeltä Pelliina, tiilimestarin ottotytär, joka maalaa omaksi kuvakseen pyhän Kakukyllan, rottien pyhimyksen. Juho Hakkarainen

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä

SILTALA. Romaani seuraa Helenaa teini-ikäisestä nelikymppiseksi. Väleihin on punottu kohtauksia myös varhaisemmasta lapsuudesta. Tarina kulkee eteenpäin näennäisen kevyesti, kerrostaen vuodet ja erilaiset elämänvaiheet Helenan ympärille luku kerrallaan. Vaivihkaa mukaan hiipii tummuus, joka alkaa tuntua kolotuksena lukijan sydänalassa. Menneisyys, Helenan lapsena kokema, sykkii pinnan alla aina vain kipeämmin. Aino Louhi

JP Koskinen: Haukansilmä

LIKE. 1800-luvun Pohjois-Amerikan uudisraivaajaelämää kuvaavassa Haukansilmässä on samaa alkuvoimaa ja luonnonläheisyyttä kuin vaikkapa Jack Londonin teoksissa. Koskisen kyky siepata lukijansa mukaan aitoon, vauhdikkaaseen seikkailuun on ensiaskel tarinan nautittavuuteen. Kirjan nostaa kirjan liitoon kuitenkin sen rosoisen elämänmakuinen kyky yllättää lukija kerta toisensa jälkeen. JT Lindroos (Lue arvio)

Kosti Koskinen: Ihmeellinen kuherruskuukausi – fantastisia kertomuksia

HELMIVYÖ. Kosti Koskisen (1905–1938) ainoa kirja liikuskelee 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa kirjallisuushistoriassa sivupolulla, jota ei sittemminkään ole näkyvästi moni kulkenut. Helmivyön uudelleenjulkaisema novellikokoelma laittaa näkemään Koskisen kosolti aikaansa edellä eläneenä erikoismiehenä, joka olisi löytänyt oivallisia hengenheimolaisia vaikkapa Dalísta, Burroughsista, Lynchistä ja Waitsista. Aleksi Leskinen (Lue arvio)

Sirpa Kähkönen: Vihreä sali

OTAVA. Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan uusimmassa romaanissa eletään vuotta 1964. Historia kulkee sivujen mukana, mutta ei tarkkoina kuvauksina siitä, mitä tapahtui, missä ja milloin. Kähkösen kieli on omanlaistaan, hieman vanhahtavaa kuin kauan sitten eläneen ihmisen ajattelu. Sanoissa ja lauseissa on runsautta ja ajatusten painoa. Sirpa Pääkkönen (Lue arvio)

Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä

OTAVA. Tosiasioista ja fiktiota sekoittavan rakkaustarinan keskiössä on kirjailija, esseisti, sotakirjeenvaihtaja ja kulttuurivaikuttaja Olavi Paavolaisen ja Marja-nimisen naisen lyhyt, mutta kiihkeä rakkaustarina. Romaani on kuvaus itsenäisestä ja rohkeasta naisesta, koulutetusta pätkätyöläisestä ja freelancerista, joka uskaltaa kulkea yhteiskunnassa vastavirtaan ja rikkoa yleisiä normeja. Sirpa Pääkkönen (Lue arvio)

Taina Latvala: Torinon enkeli

OTAVA. Taina Latvala sekoittaa mukavasti kirjallisuuden tyylilajeja. Romaanin pohjalla on nuoren kirjailijanaisen omakuva, lapsuusmuistot ja parisuhde sivupolkuineen. Siihen kietoutuu matka mystiseen Torinoon, jossa romaanista kehkeytyy ripauksella kauhua maustettu psykologinen trilleri. Latvala kirjoittaa tiheää, nopeiden siirtymien tarinaa. Sirpa Pääkkönen (Lue arvio)

Tommi Liimatta: Hautajaiskengät

LIKE. Hautajaiskengät sukeltaa kainuulaiseen mielenmaisemaan ylisukupolvisen ystävyyden kautta. Liimatan kirjallinen flow on rikkaasti pohdiskelevaa ja täyteläisesti lähes kaikesta pikkutarkasti huomiota tekevää. Romaani tempaa mukaansa alusta asti. Ilkka Valpasvuo (Lue arvio)

Rosa Liksom: Väylä

LIKE. Liksom on kirjoittanut suomalaisista pakolaisten kohtaloista vuodelta 1944. Meänkielisen monologin kertoo 14-vuotias tyttö. Teos havahduttaa lukijan tajuamaan, millaista on vaeltaa kodittomien joukoissa vailla tietoa tulevaisuudesta sekä varmuutta ravinnosta ja lämmöstä. Liksomin tarttuva tyyli ottaa valtaansa. Harvinaisella tavalla hän pystyy olemaan yhtä aikaa lähes naturalistinen ja runollinen. Erkki Kiviniemi

Silja Liukkonen: Vippi-ihmisiä

OTAVA. Silja Liukkosen esikoisromaani on kultasuisella slangilla suollettu, tajuntaa laajentavan tarkkanäköinen kuvaus ihmissielusta. Vippi-ihmisiä pääsee niin lähelle, että lukijankin limakalvot kuivahtavat ja suuhun nousee sapen maku kaikesta kirjassa vedetystä kamasta. Eli Harju (Lue arvio)

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

TAMMI. Annamari Marttisen romaani kertoo työttömäksi jäävän Karoliinan kurimuksesta velkahelvetissä. Se on myös tarina häpeästä, yksinäisyydestä ja avioeron jälkeisestä onttoudesta, kun mikään ei ole kokonaista, ei edes oma lapsi. Lukisin mieluummin nykyistä enemmänkin tämänkaltaista arjen kuvausta, koska se tuntuu niin todelliselta ja siksi avartavalta. Kirsi Haapamatti (Lue arvio)

Saara Metsäranta: Kuori, jossa kirjoitan

BASAM. Saara Metsärannan esikoisromaanin päähenkilö elää sosiaalisen kuoren sisällä katkeamattomassa paniikissa, yrittää tekeytyä hyväksyttäväksi, on kohtelias, mutta kiroilee mielessään kaoottista käytöstään. Kuori, jossa kirjoitan on kaiken aikaa tietoinen kirjoittamastaan, niin että syvimmätkin surun alhot lukee koomisesti sävyttyneinä. Erkki Kiviniemi (Lue arvio)

Enni Mustonen: Näkijä

OTAVA. Enni Mustosen eli historiantutkija Kirsti Manninen kirjoittama Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on päässyt jo yhdeksänteen osaan. Nyt äänessä on Ida Erikssonin tyttärentytär Viena. Pidän sarjan hahmoista ja tietynlaisesta kepeydestä, vaikka aiheet ovatkin välillä rankkoja. Hahmot ovat silti sympaattisia ja sinnikkäitä. Heitä ei lannista köyhyys eikä nälkä. Koville voi ottaa, mutta kaikesta selvitään. Elina Talvio (Lue arvio)

Katri Naukari: Yhden puun tuho

WSOY. Yhden puun tuhoa lukiessa päässäni on risteillyt valtavasti ajatuksia ja tunteita. Olen kokenut yhteenkuuluvuuden tunnetta, epäuskoa, halveksuntaa, kauhua, hämmästystä ja ymmärrystä. Olen myös oppinut uutta, vaikka kuvittelin tietäväni ihmisen tuhovoimasta paljonkin. En esimerkiksi tiennyt mitään ”voimakristallien” louhimisesta tai glitterissä kylpevistä blingbling-fanaatikoista. Kirsi Haapamatti

Marjo Niemi: Kuuleminen

TEOS. Marjo Niemi on eläytynyt laveimmin ihmiseen, kuvaa sekä kokonaisuutta että -miehuutta, ihmisen tarpeita sellaisenaan. Tarpeista keskeisin on kuulluksi tuleminen. Niemen syvältä pulppuava ilmaisu saa lukijan tuntemaan samankaltaisuutta, ei konkreettisesti vaan psyykkisesti. Erkki Kiviniemi (Lue arvio)

A.M. Ollikainen: Kontti

OTAVA. A.M. Ollikainen -nimimerkin ensimmäinen rikosromaani lupaa hyvää tulevalle sarjalle. Kontti-kirjan parissa ajatukset eivät lähde harhailemaan eikä lukijalle tule vaivautunut olo. Aki ja Milla Ollikaisen kirjoittama tarina pysyy parahultaisen suorana ja selväpiirteisenä loppuhuipennukseen asti. Tero Alanko (Lue arvio)

Tiina Poutanen: Pyörävaras

AVIADOR. Tiina Poutasen ensimmäinen romaani on näennäisen kepeä ja juonellinen, mutta rakentuu selittelemättä maailmankuvalle, jossa huoleton aktiivisuus yhdistää monimutkaiset toimintaryppäät luonnonmukaiseksi tapahtumavirraksi. Romaani on kuin pitkä uni, vaellusta, jolla on kaiken aikaa kohtaamisen merkitys tai tavoite. Elämä tällaisena näyttää sekavalta myllerrykseltä, jossa ei ole kovin kamalaa eikä kovin kivaakaan. Erkki Kiviniemi (Lue arvio)

Sanna Puutonen: Sydänmuuri

OTAVA. Kun on joutunut lukemaan liikaa omakohtaisuuden banaaliutta huokuvaa autofiktiota ja historiallisen lähimenneisyyden elotonta jäljentämistä kaunokirjallisuuteen, on ilahduttavaa törmätä proosateokseen, jota ei täysin ymmärrä. Sanna Puutosen sisältää vähän yli sata sivua lyhytproosaa, jonka merkilliset tekstikatkelmat sekä hyödyntävät että parodioivat arkkitehtuurin kieltä. Samuli Knuuti

Tiina Raevaara: Polaaripyörre

LIKE. Tiina Raevaaralla on poikkeuksellinen kyky yhdistää tieto, tiede, politiikka ja inhimilliset tunteet taustalta koko ajan vahvemmin esiin hiipivään ekokatastrofiin – ja kirjoittaa kaikesta elämänmakuista, luontevaa dialogia. Kirjailijan käsissä kryoniikkalaitoksen operointi muuttuu lähes kauhukirjallisuudeksi. Kari Pitkänen (Lue arvio)

Kati Ranta: Taito – romaani oikeudesta elämään

KUSTANNUS-MÄKELÄ. Kati Rannan romaani on oiva kuvaus sotien väliseltä ajalta. Ajan oikeistolainen henki näkyy, ja vuonna 1930 lapuanliike on voimissaan. Köyhää kansaa pidetään edelleen laiskoina ja tyhminä, vaikka ihmisen elämässä menestys on eniten kiinni sattumasta – siitä, mihin syntyy ja saako jalan työelämän oven väliin nuorella iällä, luiskahtaako pois turvaverkon raoista. Elina Talvio (Lue arvio)

Niina Rapo: Sossumuija

AHO & AHO. Romaanin päähenkilö on saanut lopputilin toimittajan töistään. Syy on mikäpä muukaan kuin median murros: ihmiset eivät enää lue toimittajien kirjoittamia juttuja eivätkä ainakaan halua maksaa niistä. Napakan lukukokemuksen jälkeen tuntuu melkein kuin kirjailija olisi ollut tahallaan tyly. Vasta muutama päivä lukukokemuksen jälkeen alan ymmärtää, että 111 sivua tarjosivat päähenkilöstä kaiken tarvittavan. Kirsi Haapamatti (Lue kolumni)

Juha Rautio: Trad

ENOSTONE. Raution kuudes runoteos on eksistentialistinen. Ahdistus ja rauhattomuus hallitsevat kokonaistunnelmia. Yleisen synkkyyden Rautio tiivistää: ”Kertokaa minulle, te siellä, miten / te oikein kestätte.” Rautio tietää, ettei kieli ole totta. Siksi hänen runonsa ovat usein ohuella kynällä kevyesti piirrettyjä kuvia tai pensselillä maalattuja akvarelleja. Erkki Kiviniemi

Pirkko Saisio: Passio

SILTALA. Passio on näkemyksellinen historiallisten kohtausten sarja, visio eurooppalaisen ihmisen satojen vuosien aikaisen merkityksellisyyden ytimeen. Kronikkamaisen romaanin seitsemän kertomusta ihmisen intohimoista avartavat nykäys nykäykseltä kuvaa tärkeimmistä arvoista. Kulkeeko kehitys hyvään vai huonoon suuntaan, jää lukijan punnittavaksi. Kaikki pakot näyttävät johtavan pahaan. Erkki Kiviniemi (Lue arvio)

Alexandra Salmela: 56, oletan

TEOS. Joku yrittää rauhoittua, meditoi. Toinen lähimatkailee. Kolmas kokee pieniä onnettomuuksia kotiarjessa. Neljäs tekee laivalla kuolemaa. Viides haaveilee seksistä. Alexandra Salmela on kirjoittanut korona-ajan teoksen, eräänlaisen Decameronen, jossa ihmisten tarinat tuovat helpotusta eristäytymisen luomaan yksinäisyyteen. Erkki Kiviniemi (Lue arvio)

Harry Salmenniemi: Asiakaskoralli

SILTALA. Salmenniemi kirjoittaa useilla tekstityypeillä ja erilaisia ääniä käyttäen. Tässä kirjassa kapitalismiin kohdistuva satiiri on pääaihe, vaikka se on piilotettu tai paketoitu muiden gonzoilevien tekstien sisään. Salmenniemi ei kirjoita yleensä vakavissaan, vaan ottaa erilaisia rooleja, mutta näyttää olevan tosissaan yhteiskuntakritiikissään. Ainakin hän on siinä lajissa osuvimmillaan. Erkki Kiviniemi

Max Seeck: Kauna

TAMMI. Kotimaisen dekkariskenen uusi kuningas solmii Jessica Niemen tarinan auki olleita langanpäitä umpeen taidokkaasti uuden murhamysteerin myötä. Kauna kohdistaa ratkaisevan valokeilan oikeaan syylliseen vasta lukuisien käänteiden jälkeen ja vaikka langanpäitä saadaan solmittua kiinni, antaa loppuratkaisu myös mahdollisuuden jatkaa hahmojen kanssa. Ilkka Valpasvuo (Lue arvio)

Jarkko Sipilä: Pelontekijät

CRIME TIME. Poliisi on aina pulassa tietolähteidensä kanssa, tosielämässä ja dekkareissa. Jarkko Sipilä venyttää poliisin kimurantin rosvoyhteistyön äärimmilleen, kun kirjasarjan vakiovenkula Eero Salmela saa nyt tilaisuuden olla todellinen vasikoiden vasikka. Pelontekijät edustaa vakaata Takamäki-sarjaa parhaasta päästä. Marita Salonen (Lue arvio)

Anja Snellman: Kaikki minun isäni

WSOY. Snellmanin romaani on täynnä näkymättömiä ja näkyviä haavoja. Isä haavoittui talvisodassa, äidillä on vatsahaava ja säärihaavoja. Sydänhaavoja riittää kaikille. Isä on julma ja ajaa kirjailijankin häkkiin, jonka elämässä vaihtelevat viha ja myötätunto. Kaikki minun isäni antaa riipaisevalla tavalla kasvot ilmiölle, josta puhutaan ylisukupolvisena traumana tai taakkasiirtymänä. Sirpa Pääkkönen

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

BAZAR. Romaani kertoo elävästi Suomen ensimmäisen naisarkkitehdin Wivi Lönnin elämäntarinan. Kirjaa lukiessa monet tutut rakennukset esimerkiksi Tampereella ja Jyväskylässä tulevat eläviksi ja läheisimmiksi, kun niitä peilataan arkkitehti Lönnin ajatusten ja näkemysten läpi. Merkittävä osa tarinaa rakentuu yhdessä Wivin elämänkumppanin Hanna Parviaisen kanssa. Terhi Skaniakos

Saila Susiluoto: Kehrä

OTAVA. Kehrä on matkapäiväkirja ja fragmentaarinen muistiinpanojen sarja, joka etenee päivä päivältä Rooman lähellä olevassa residenssissä, muistojen ja runonäkyjen katkoessa nykyhetken kuvausta. Tämä teos on huolestunutta ikävää, mytologiaa, filosofiaa, elämäkertaa, ja erityisesti runoutta, sen kehräävää ja rönsyilevää liikettä. Erkki Kiviniemi (Lue arvio)

Pauli Tapio: Tyhjä, suuri ja öinen

POESIA. Pauli Tapion runot ovat elegioja. Uuden kokoelman alkusäkeissä hän maalaa ihmisen öistä kohtaloa ja valinnan vaikeutta: ”Ihminen on itsensä lapsi.” Kokonaisuus on herkkä ja metafyysistä tyhjyydentunnetta runoilevaa. ”Ihminen on itsensä isä” on loppupuolen käänne, joka ilmaisee noudattamisen haikeaa iloa. Erkki Kiviniemi

Olli-Pekka Tennilä: Lemmonommel

POESIA. Lemmonommel on yksityiskohtien juhlaa, se karttaa yleistyksiä ja suuria sanoja. Mutta se saa varmaan monet muutkin keittiöfilosofiaan taipuvaiset inspiroitumaan ja löytämään rivien väleistä itselleen läheisiä näkökulmia ja mielipiteitä. Niin juuri hyvä kirja toimii, ei väitä vaan availee näkymiä. Erkki Kiviniemi (Lue arvio)

Olavi Toivola: Viinitarhurin murha

WARELIA. Toivolan toisessa rikosromaaninsa tapahtuu 1930-luvun Pariisin ja Bordeaux’n lisäksi Tampereella. Akselin hoksottimet toimivat edelleen ja kaunis Marie on entistäkin vastustamattomampi. Agatha Christien reseptin tavoin Toivola huipentaa finaalin mojovaan yllätykseen – klassisen dekkaritaiteen parhaiden perinteiden mukaisesti. Risto Ojanen (Lue arvio)

Meri Valkama: Sinun, Margot

WSOY. Valkama kertoo esikoisromaanissaan varmalla otteella paitsi Berliinistä, myös maasta nimeltä DDR, poliittisesta uskollisuudesta sekä illuusioiden menetyksestä ja mitä ihmisille saattaa siitä seurata. Vaikka romaanissa liikutaan paljon muuallakin kuin Berliinissä, kaikki keriytyy siihen, mitä kaupungissa tapahtui 1980-luvulla sekä maailmanpoliittisesti että muutamalle yksittäiselle ihmiselle ja eräälle tietylle perheelle. Leena Reikko (Lue arvio)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua