Betonielämälle näkymätöntä – arviossa Veera Antsalon Fernanda

Kuvat: Jarkko Mikkonen / Teos

Veera Antsalon Fernanda (Teos, 2021) on salaperäisesti ja monimerkityksellisesti omistettu ”ilmestyville”. Alku ei ole tavallisimmasta päästä, sillä siinä ”hän vaihtaa päänsä” – ja kävelee Fernandana, jota hän nyt muistuttaa, ”katua pitkin Inertiaa”.

On luotu kuviteltu henkilö kuvitellussa ympäristössä. Näin teksti siirtyy yhteisestä, sovinnollisesta maailmankuvasta erityiseen.

Surrealismia ja fantasiaa

Fernanda on teoksena runollista fantasiaa, jossa on surrealistista kuvitusta väkevänä mausteena.

Mytologiasta ovat ilmaantuneet kaikkea katselevat kentaurit, jotka ovat ”sekä uteliaita että välinpitämättömiä”, mikä vaikuttaa Eeva-Liisa Manner–Spinoza-alluusiolta.

Päähenkilöt Fernanda (tai täksi muuntunut hän) ja R elävät kumpikin miltei kokonaan tavoitteellisen materialismin ulkopuolella. Kuitenkin R, Runaway, haaveilee elokuvaohjaajan urasta Hollywoodissa. Hän on spontaani rokkari, kouluja käymätön ”itseohjautuva nomadi”, joka livahtelee intuitiivisesti tilanteesta toiseen.

Fernanda tietää, että kaikki tapahtuu ennustettavuuden rajoissa. Hän käy koulua, jossa häntä opettaa ranskalainen Emmannuelle (kahdella ännällä!).

Koti

Vanhemmat istuvat olohuoneessa ja lukevat aina Vanity Fairejaan, tai matkustavat pois laukkuineen, tai istuvat olohuoneessa ja ovat savua.

On myös kaksi atavistista muistoa. Toinen on vanhemmista, jotka palaavat laukkuineen. Toinen on muistikuva tädistä, joka halkesi kahdeksi erilaiseksi hahmoksi, siis toisin kuin Italo Calvinolla.

Koulu

Opettaja Emmannuelle on pääroolissa Fernandan tulevaisuuden suunnittelussa. Hän opettaa fysiikan lakeja raskaissa tunnelmissa. Piristykseksi joskus kentaurit vierailevat luokassa.

”Pää on painava kuin koulu.”

Siellä ”koulutetaan nuoria levottomia ruumiita ajan palvelukseen”.

Antsalon järjestelmäkritiikki on totaalista ja nykymenon täysin hylkäävää. Maailma on betonia ja järjettömyyttä. Koulutusyhteiskunta on kuollut vana, jonka asfaltinraoista kukat tirkistelevät. Toisineläjät ovat muista maailmoista, kuten kentaurit. On siis jotain, mistä tavikset eivät mitään tiedä.

Metafysiikka

Rivivälit ovat täynnä kyseenalaistavaa filosofiaa. Tutkielma ”Verhojen aallonpituudet” horjuttaa aikatajuntaa ja kiertyy kummitusmaailman kuvaukseksi, jossa:

”Yö on paksuilla öljyväreillä maalattu. Se monistuu, laahustaa ympäriinsä yösoluineen, meduusoineen ja luurankoineen.”

Fernanda lukee tätä kirjasta Uskomatonta mutta totta, tylsän kouluopetuksen vastakohtana. Epätodellinen kuvasto vierittää tekstiä goottilaiseen suuntaan, jossa Runawaykin selvästi elää.

Ripaus kauhua siellä täällä taustoittaa totena pidetyn maailman laidalla kulkevan Fernandan liikkumista. Toistuvasti näkyvät ”halkeamista kasvavat rikinkeltaiset kukat” ovat tuhoutuvan maailman ilmikuva.

Genre

Teksti etenee pätkittäisin luvuin, sysäyksin. Teoksesta voisi tulla ”tyttöromaani”, kertoja toteaa. Fantasian, goottisuuden, scifin ja surrealismin yhteistuloksena on runollinen, itseään hakeva, unimaisesti metafyysinen proosateos.

Gorillan ja karhun päät ovat näytteillä kliseisissä lavasteissa.

Fernanda on kävelevä tiimalasi, sillä hänen nilkastaan valuu hiekkaa kaiken aikaa, tasaisesti. Se myös linjaa sitä, mihin muotoihin kaikki muuttuu ja katoaa: savuksi ja hiekaksi.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua