Kuvat: Teos
KIRJAT | Alexandra Salmela on kirjoittanut korona-ajan teoksen, eräänlaisen Decameronen, jossa ihmisten tarinat tuovat helpotusta eristäytymisen luomaan yksinäisyyteen.
”Joku yrittää rauhoittua, meditoi. Toinen lähimatkailee. Kolmas kokee pieniä onnettomuuksia kotiarjessa. Neljäs tekee laivalla kuolemaa. Viides haaveilee seksistä.”
ARVOSTELU
Alexandra Salmela: 56, oletan
- Teos, 2021.
- 260 sivua.
Kirjan nimi 56, oletan (Teos, 2021) viittaa tarinoiden lukumäärään, joita kirjassa on. Alexandra Salmela on kirjoittanut korona-ajan teoksen, eräänlaisen Decameronen, jossa ihmisten tarinat tuovat helpotusta eristäytymisen luomaan yksinäisyyteen. Tarinoissa on noin 56 erilaista naismieltä, kaipauksia, toiveita, pettymyksiä – kaikkea inhimillistä.
Boccaccion nuotion tilalla on tietokone, jonka ympärillä etäällä toisistaan oleskelevat henkilöt voivat kertomuksiaan toisilleen esittää.
Erilaiset naiset
Monien naisten mieli on kaoottinen.
”Pestä kukat. Kastella tiski.”
Joku yrittää rauhoittua, meditoi. Toinen lähimatkailee. Kolmas kokee pieniä onnettomuuksia kotiarjessa. Neljäs tekee laivalla kuolemaa. Viides haaveilee seksistä.
Joku tuijottaa peiliin, haikailee menetystä, joku filosofoi ihmiskunnan perikadon vaaraa, joku juopottelee yksin, eräs suunnittelee kävelyä, toinen seuraa tartuntamäärien nousua numeroina neuroottisesti.
Tarinat muodostavat yksinäisyysrykelmän. Kafka-viitteisen alun voi vertauttaa itseinhoon; kaikkien eristäytyneiden tunteesta ”muuttua suunnattomaksi syöpäläiseksi”, kuten Muodonmuutoksen Gregor Sampsa kokee.
Epätoivojen kirjo
Yksi positiivisimmista tarinoista on Artemis. Tämä mytologiaan nojautuva metsästyksen jumalattarena tunnettu nimi oli kreikkalaisille myös synnytyksen ja lastensuojelun jumalatar. Niinpä tarinan Peuran pelastajana Artemis edustaa vastuullista henkilöä pandemian ajassa.
Pelastajan rooliin ajautuu myös Leila, kesken öisen kirjoitusinspiraation.
Yhtymäkohtia
Tarinoiden lukeminen erillisinä on rikas kokemus, mutta yhtä hyvä metodi on etsiä niiden yhtymäkohtia. Olosuhteiden poikkeavuus toisistaan on oikeastaan sivuseikka. Erilaisuuksistaan huolimatta tarinat voi lukea saman persoonan symbolisiksi muunnelmiksi, sarjaksi omakuvia.
Barbro pohtii moraalisia ongelmia. Mikä merkitsee, mikä johtuu mistä, miten on? Martta hakee raivoisasti virikkeitä. Greta keskittää kaiken polkupyörään.
Jutut ovat siivuja jostain isommasta jutusta, eteenpäinmenon pakosta, elämisestä, joka on pakko toteuttaa. Tartuntalukuja seuraava Salome hirttäytyy yksittäisten tragedioiden käsittämättömiin lukumääriin.
Minuuden ja toiseuden ongelmia setvivä Sa*a juoksee lopussa ”päätä pahkaa avantoon” ja huutaa:
”MINÄ OLEN TAIDE!”
Yksintekeminen näyttäisi olevan setvimistä ilman vuorovaikutusta. Mutta sitä se ei ole, sillä ihminen kantaa toisia aina mukanaan. Jopa erakkona.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Julmimmat teot ovat aina laillisia – arvioitavana Elli Valtosen Vieraslaji
KIRJAT | Maailmassa, josta pandemia on vienyt tuotantoeläimet, löydetään tieteelle tuntematon ihmiskasvoinen eläinlaji. Mitä sen kanssa tehdään – ja voiko sitä syödä?
Kirja, josta ei voi kirjoittaa muuta kuin kehuja – arviossa elämäkerta näyttelijä Kai Lehtisestä
KIRJAT | Kari Häkkisen Mä en ole sellainen poika kertoo näyttelijästä, joka on myös paljon muuta. Elämäkerraksi se on harvinaisen avoin ja uskottava.
Kun isä poistuu, on oltava itse isä – arviossa Jyrki Kiiskisen Kolme päivää, kolme yötä
KIRJAT | Jyrki Kiiskisen sanavalinnat soivat kuin instrumentit orkesterikudoksessa Finlandia-palkinnosta kilpailevassa teoksessa.
Tuoreet tekijät taklaavat esseehäpeänsä – arviossa Ville Hännisen toimittama Lentoratoja ja tienristeyksiä
KIRJAT | Ville Hänninen on toimittanut kokoelman opiskelijoiden essee-etydejä, joista kaikki eivät suinkaan jää sormiharjoituksiksi.