Niittynäyttämö Ylöjärven Pikku-Ahvenistolla. Kuvat: Mikko Vattulainen

Maarit Saarelainen, teksti
Mikko Vattulainen, kuvat

Kymäränä kyhjöttää Kieruan kylän vanha pappi… seis, seis, ei ihan vielä. Palataan ihan alkuun. Tarinan alkupisteelle.

Keskustorilta kaikki alkaa.

Yöpuolia-suurkuoroteoksen esityspaikkaa ei kerrottu etukäteen yleisölle. Salainen esityspaikka ja ulkona esitettävä suurkuoroteos kiinnostivat monenikäisiä retkeilijöitä. Uteliaisuus heräsi. Esitykseen lähdettiin yhteiskuljetuksella Tampereen keskustorilta viiden linja-auton voimalla.

”Jännittävää, vähän erityyppistä kuin normaalisti. Saavutettavampaa kuin omalla autolla ja yhteisöllistä”, tuumaavat esityksen järjestelyistä Ina Lankinen ja Jaakko Leinonen bussimatkan aikana.

Meille luvataan puolen tunnin bussimatka ja sen jälkeen noin kymmenen minuutin mittainen, helpporeittinen patikointi pitkin metsäpolkua. Se pitää paikkansa. Ilma on virkistävän raikas, ja juuri nyt ei sada.

Yleisö patikoi kaunista, mutkittelevaa metsäpolkua esityspaikalle. Siirtyminen on osa Yöpuolia-teoksen esityskokonaisuuteen virittäytymistä ja yhteinen luontokokemus.

Rita Nygord ja Ian Thompson nauttivat lyhyestä patikoinnista metsäpoluilla. Matka linja-autolta esityspaikalle toimi henkisenä siirtymäriittinä esitykseen.[/caption]

Perillä odottaa vastottain kotaan sytytetty tulipesä sekä Metso & Siika -kahvio. Olemme päässeet luonnon helmaan Ylöjärven Pikku-Ahveniston rannalle.

Ympärillä vahvasti kehittyvä kevät saa virkeäksi. Ja koska olemme suomalaisia, olemme varustautuneet ohjeiden mukaisesti: pilkkijakkaroin, sadeviitoin, kahvitermoksin ja retkieväin. Myös saksalainen vieraani, ensimmäistä kertaa suomalaiseen metsään astunut Heinz istahtaa luontevasti istuinalustalle. Se onkin helpoin osuus.

Kuoronjohtaja Petra Poutanen ja ohjaaja Antti Laukkarinen lausuvat muutaman sanan ennen esityksen alkua. Heidän takanaan on jo potslojona Kieruan vanha pappi.

Kannonnokasta katsottuna maailma ja sen asiat asettuvat perspektiiviin, sanovat Yöpuolia-teoksen tekijät, säveltäjä-kuoronjohtaja Petra Poutanen ja näyttelijä-ohjaaja Antti Laukkarinen. Heidän luotsaamiensa Väki-kuoron ja Tampereen Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoron eli yhteensä 70 laulajan ja näyttelijän esittämä suurkuoroteos esitetään rantaniityllä, jonka reunalle ryhmitymme.

Yöpuolia-esityksen pohjoisen tuntureille ja erämaahan sijoittuvat kolme tarinaa perustuvat kansantieteilijä ja kirjailija Samuli Paulaharjun novelleihin teoksesta Tunturien yöpuolta (1934, WSOY). Kertomuksissa kuuluu lappilainen ja saamelainen tapakulttuuri ja tarinaperinne, jota kirjailija keräsi ja tallensi ennätykselliset määrät. Paulaharju on sisällyttänyt tarinoihinsa yliluonnollisia ja kauhukirjallisia aineksia, noitia ja shamaaneja.

Kuoroteos luonnon keskellä on oiva idea. Ja mikä kuoro. Yhteisöllisyyden ylistys! Jokainen kuorolainen on kengänkärkiään ja villapaitaansa myöten täysillä mukana. Ja kyllä soi! Kauniisti, taidokkaasti, leikitellen, improvisoiden sekä tarvittaessa korkeelta ja kovaa.

Ensimmäisten joukossa paikkansa niityltä ovat löytäneet Päivi Oksanen (vas.) ja Mari Jämsén. He varasivat esitykseen runsaat piknik-eväät. Samanmoisia eväsreppuja näkyi löytyvän muiltakin katsojilta. Myös itseltäni, totta kai.

* *

Tarina Kieruan vanhasta papista. Saattoväkeä ja pappi (Pirkko Uitto) keskellä.

Ensin kuuluu ääni. Sen jälkeen mustapukuinen kulkue alkaa vyöryä hymisten niityltä molemmin puolin katsomoa. Synkkä, suomalainen hautajaiskulkue pääsee framille.

Tarina Kieruan vanhasta papista alkaa: seurakunnan edesmennyt ja rakastettu pappi äityy kummittelemaan. Hänet yritetään siunata haudan lepoon sekä jumalan että perkeleen nimeen, mutta sielunsa ei saa rauhaa.

Koko kylä ihmettelee, minkä kauhean synnin pappi on tehnyt, kun joutuu yön toisensa perään kummittelemaan.

”Herran temppeliä lähestyessään kansa näkee kirkon portailla kuutamossa oudonmustan miehen. Päätään käsiinsä nojaten mies äännetönnä kymärässä istua kyhjöttää niin kuin jokin väsynyt matkamies. Kun kirkkoväki astua kapsehtii lähemmäksi, ja joku jo miehen hartioitakin menee koskettamaan, tämä hitaasti päätään kohottaa…

 

Herra Iesus… meiän vanha pappi! Parkaistaan koko joukolla…”

Lopulta käy ilmi, että viinaperkelehän se on pappiakin riivannut. Sen lisäksi, että hän on juonut seurakunnan ehtoollisviinit, hän on myös lantrannut sitä vedellä. Rauhan antaa viimein Kalsan vanha trolli, jolla on hyppysissään luonnon mahti. Trolli saa lopulta taikavoimillaan nuppineulan kokoisen reiän piston läpi papin maan poveen.

Riivatut kylälaiset temmeltävät ja kirot kaikuvat ennen kuin Kieruan vanha pappi on saatu rauhassa multiin.

Rikkana vahvassa rokassa ovat teoksen solistit, kuten vanhaa pappia näyttelevä Pirkko Uitto, joka taitaa asiansa.

Samuli Paulaharjun teksti menee heittämällä lukulistalleni. Kyllä se vistottaa, josko joku kymäränä kyhjöttää. Miten hauskaa ja outoa uutta ja runsasta kieltä, tai tässä tapauksessa vanhaa. Paulaharjun alkuperäinen tarina ajoittuu aikakauteen, jossa kristinusko on saapunut pohjoiseen ja törmännyt siellä yhteisön mielikuvitusta ruokkivaan luonnonuskoon.

Yritän referoida fiktiivistä kansantarinaa Heinzille, mutta on kyllä vaikeaa. Olisi pitänyt lukea Paulaharjua ennen performanssin alkua. Ystäväni ei ymmärrä sanoja, mutta aistii toki tunnelman, ja ihailee kuoron upeaa moniäänistä laulua.

* *

Toinen Yöpuolia-teoksen tarinoista on Rikkaan Hannun aarre. Ihmisen ahneus ajaa kaivamaan rikkauksia luonnon aarrekammioista.

Koko tunturiväki tietää aarteesta, joka on kätketty Uvjaladnen louhikkoon. Aarre kuului rikkaalle Hannulle ja se on ollut kätkettynä jo satoja vuosia. Sitä on usein etsitty, muttei löydetty. Luonto osoittaa ihmiselle hänen paikkansa ja pienuutensa.  Tarina on klassikko, sillä aarteita tunnutaan etsittävän edelleenkin.

Rikkaan Hannun aarteessa luonto näyttää ihmiselle tämän paikan. Lavalla näyttelijä Marja Skaffari (keskellä) tarinan kertojana pitää yleisön hyppysissään.

”Pimeinä syksyöinä nähdään tulen liekehtivän, ja talvipäivinä nousevan paksun savun. Joskus sieltä taas kuuluu kumeita jymähdyksiä, ja joskus on siellä nähty outojen pelottavien henkien taajovan. Tunturien ankarat haltiat siellä elämöivät. Vistottaa se, ja on kolo.”

Ei auta kirous, ei rukous ahnetta ihmistä, kun tämä pyrkii kaappaamaan rikkaan Hannun aarteen. Tunturin väki on monin väkevämpi. Ei saa silparahoja kukaan, ei edes raivoisassa voimantunnossaan Raamattua kantava Aapa-Juntti jumalmies (Patrik Ala-Pirtti keskellä).

Aarretta yritetään etsiä monin keinoin, sekä Raamatun että rahan avulla, mutta aarrekätkö ei avaudu ja etsijät palaavat takaisin voitettuina, lyötyinä ja ilman aarretta. Eivät saa silparahoja vanhat kovat riekkomiehet, ei kouluja käynyt länsmanni Joun’-Niilas, ei Raamattua kantava Aapa-Juntti jumalmies, eikä edes kauppamies Shankke.

Tarina on samaa sukua kuin Tolkienin Taru Sormusten herrasta, jossa myös aarnihaudan tulet palavat ja haltiat hoitelevat aarteitaan.

* *

Suongil (muusikko Päivi Hirvonen), suuri ja omaan ylpeyteensä kompastuva noita keihäänsä kera.

Viimeisen novellin tarina on alkuperältään Yöpuolia-kuoroteoksen vanhin. Suongil, suuri noita on muodoltaan puhdas, klassinen aristotelinen tragedia. Se kertoo omaan ylpeyteensä kompastuvasta Suongilistä. Hän on suuri noita, suuri johtaja, joka lankeaa omaan ylpeyteensä, ja tekee yllytettynä virheen. Siitä alkaa alamäki, joka ajaa Suongilin lopulta hukuttamaan itsensä kosken kuohuihin.

Isossa kattilassa kiehuu metso ja siika. Suongil noituu ja manaa. Hän yrittää välillä lisätä puita, välillä vähentää niitä, mutta keittovesi porisee edelleen oudosti. Ja silloin Suongil tajuaa tehneensä suuren virheen. – Metso ja siika eivät sovi samaan pataan. Senhän tietävät kaikki.

Samoihin aikoihin, kun suuri noita valmistaa niittynäyttämöllä soppaa siiasta ja metsosta, ilmestyy niityn laitamille oikea metso, jota ei nappaakaan noita, vaan valokuvaaja.

Yöpuolia-kuoroteos virkisti ja luotsasi kohti kansanperinteen loppumatonta, ammentamatonta maailmaa.

Ja kyllä Heinz haluaa tulla toistekin suomalaiseen metsään.

Yllätysvieras.

* *

Yöpuolia

• Teksti Samuli Paulaharjun Tunturien Yöpuolta
• Säveltäjä-kuoronjohtaja Petra Poutanen
• Näyttelijä-ohjaaja Antti Laukkarinen
• Esiintyjät Väki-kuoro ja Tampereen Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro
• Tuotanto Kuorojen työryhmä ja Kulttuuriosuuskunta Uulu

Solistit

• Kieruan vanha pappi: Pirkko Uitto, Uusi pappi – Ilkka Niemi, Soutaja (Aapakarhu) – Suvi Leppänen, Kalsan Vanha Trolli – Mikko Timonen
• Rikkaan Hannu aarre: Rikkaan Hannun kertoja – Marja Skaffari, Kinis-Tuomas – Anna Rantanen, Piret-Erkki – Silja Palomäki, Tornakon ukko – Aapo Alasuutari, Hormanienen Juhan-Piettar – Pyry Pynnönen, Joun’-Niilas – Ida-Sofia Fleming, Aapa-Juntti – Patrik Alapirtti, Kauppamies Skankke – Markus Larjomaa, Jouni Ukko – Kaisa Larjomaa, Kaupparenki – Miia Säppi, Lintin Aukusti – Tuomas Salo
• Suongil, suuri noita: Päivi Hirvonen, Illep – Jenna Teinilä, Metso – Disa Kamula, Soppakertoja – Nina Kaitaranta, Metso & Siika (liikeroolit) – Emmi Sirola & Outi Rautonen

Yöpuolia-teoksesta nähdään versio Tampereen Sävelessä 15.6.2025. Lisätietoa teoksesta täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua