Vastavirrasta myötätuuleen – Sirpa Kähkösen Vihreä sali vie 1960-luvun Kuopioon ja 1900-luvun alun Pietariin sydämeenkäyvällä tavalla

05.10.2021

Kuvat: Jonne Räsänen / Otava

KIRJAT | Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan uusimmassa romaanissa Vihreä Sali eletään vuotta 1964. Historia kulkee sivujen mukana, mutta ei tarkkoina kuvauksina siitä, mitä tapahtui, missä ja milloin.

”Kähkösen kieli on omanlaistaan, hieman vanhahtavaa kuin kauan sitten eläneen ihmisen ajattelu. Sanoissa ja lauseissa on runsautta ja ajatusten painoa.”

ARVOSTELU

4.5 out of 5 stars

Sirpa Kähkönen: Vihreä Sali

  • Otava, 2021.
  • 315 sivua.

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan uusimmassa romaanissa Vihreä Sali (Otava, 2021) eletään vuotta 1964. Näkökulma on pitkälle kolmen nuoren ystävyksen, 17-vuotiaan Irenen ja hänelle tärkeiden Jaakon ja Leon, jotka kaikki ovat tarinan kertojia. Kolmikko on leikkinyt lapsena kotiensa pihamailla Kuopiossa. Aikuisuuden lähestyessä tunteet syvenevät.

Toisella tasolla romaani vie takaumiin ja muistoihin, kun seitsemänkymppinen Santeri matkustaa nuoruutensa Pietariin hauraan johtolangan perässä etsimään kerran kadotettua ihmistä.

Romaanin tunnelma on sydäntäsärkevä. Sen pohjalta pilkottavat elämän tummat pohjavirrat, mutta välillä siinä nousevat myös aito toisesta välittäminen, halu auttaa ja ilmaista vilpitön kiintymys niin vaikeaa kuin se onkin.

* *

Sodan päättymisestä on kulunut kaksikymmentä vuotta. Se on jo painunut etäälle, mutta arvet näkyvät ihmisissä, etenkin Irenen ja Jaakon vanhemmissa. Irenen äidin mieli on jakaantunut kahtia. Kun paha saa vallan, se vyöryy julmana Irenen päälle, jopa niin, että Irene päättää paeta.

Jaakolla on hyvä sydän, vaikka hänenkin äitinsä mieli on murtunut ja isä jakelee enemmän ankaruutta kuin hellyyttä.

Leon koulumenestys laahaa muita jäljessä. Kun muut syrjivät Leoa, Irene ja Jaakko pitävät hänen puoliaan. Leossa kasvaa kiitollisuus ja uskollisuus ystäville. Hän on hidas, mutta näyttää ratkaisevalla hetkellä kykynsä toimia. Kähkönen kuvaa näiden kolmen ystävyyttä liikuttavalla tavalla.

Irene on töissä Linnea Juurisen kukkakaupassa. Koulu on häneltä jäänyt kesken. Jaakonkin oppikoulu keskeytyy ja hän menee töihin parturiliikkeeseen.

Kukat ja kasvit ympäröivät romaanin henkilöitä. Santeri Juurinen työskentelee nuorena 1900-luvun alussa puutarhaliikkeessä Pietarissa. Hän kokee siellä kohtalonvuodet, kun ensimmäinen maailmansota syttyy 1914 ja vallankumous vyöryy Venäjän yli 1917. Santeri pakenee Terijoelle, jossa vastaan tulee Linnea.

Pietaria tunteva tunnistaa paikkoja, kun Kähkönen kuljettaa lukijaa Santerin lapsuuden muistoissa Vasilin saarella, Tallikadulla, Mariankirkolla, Kazanin Jumalanäidin katedraalissa, Europeiskajassa ja Kesäpuistossa.

Kuvaus Pietarista ja Terijoesta ja niiden päälle pyyhkäisevästä vallankumouksesta on upeaa luettavaa. Rikkaan venäläisen yläluokan ylellinen elämä katkeaa ja heistä tulee pakolaisia, jotka vaeltavat Terijoen kuumille hiekkarannoille turkki ja timantit yllään. Pian hienot huvilat tyhjenevät, kun rikkaat suuntaavat ulkomaille – ne, jotka pääsevät.

Santeri tekee tiliä menneisyytensä kanssa. Hän ei löydä sitä, mitä etsii, mutta hänen mielensä voi rauhoittua.

* *

Kähkönen ei selitä puhki tapahtumia, vaan jättää ilmaa kappaleiden ja lauseiden ympärille. Historia kulkee sivujen mukana, mutta ei tarkkoina kuvauksina siitä, mitä tapahtui, missä ja milloin. Se on kirjassa aukkoinen kuin tavallisen ihmisen muisti. Jos muisti tekee pahat tepposet, avuksi voi ottaa unen.

Unessa voi päästä suljettuihin paikkoihin, jopa vihreään saliin unenomaisiin tanssiaisiin, jossa edesmenneet kohtaavat toisiaan ja muistot kietoutuvat toisiinsa. Vaikka elämä on julmaa, muistoja ei kukaan voi toiselta varastaa, ei rakkautta, joka on kerran lämmittänyt sydäntä.

Kähkösen kieli on omanlaistaan, hieman vanhahtavaa kuin kauan sitten eläneen ihmisen ajattelu. Sanoissa ja lauseissa on runsautta ja ajatusten painoa.

Romaani avaa vähitellen ne linkit, joilla eri sukupolvien edustajat liittyvät toisiinsa. Siinä on yllätyksiä, joita alkusivuilla ei voi arvata. Melankolian ja kaihon keskeltä puhkeaa myös onni. Elämä ei ole pelkkää vastavirtaa. Sitä kuljettaa myös myötätuuli. Kähkönen on kirjoittanut hienon romaanin, joka sijoittuu hänen parhaidensa joukkoon.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua