Vuoden 2022 erinomaiset #5: 64 näyttelyä ja taidetapahtumaa

Emma Jääskeläisen teoksia Finlaysonilla. Kuva: Katri Kovasiipi

Lue Vuoden erinomaiset -sarjan kaikki osat täältä.

Seuraavassa Kulttuuritoimituksen tekijät esittelevät 64 kuluneen vuoden aikana järjestettyä museo- ja gallerianäyttelyä sekä taidetapahtumaa. Esitellyt tapahtumat eivät ole paremmuus- vaan aakkosjärjestyksessä taiteilijan tai näyttelyn nimen mukaan.

Lista ei ole äänestyksen tai komiteamietinnön tulos; siltä ei siis välttämättä löydy aivan jokaista vuoden 64 parhaasta näyttelystä.

Jokainen esitellyistä tapahtumista on kuitenkin ansainnut paikkansa listalla olemalla erinomainen – ainakin tekstin kirjoittajan mielestä.

* *

Ars Pori 22

ISO KARHU. Hulvaton näyttelykokonaisuus valtasi ostoskeskuksena hiljentyneen Iso Karhun Porin keskustan kävelykadun varrella. Monikerroksinen tila on oiva paikka lähes 50 tekijän ja ryhmän töille. Ars Pori 22 tarjosi helposti lähestyttäviä taidekokemuksia jokaiselle jotakin -tyyliin. (Leena Reikko; lue lisää)

* *

Arvoitus

PURNU. Kaikkien suomalaisten kesänäyttelyiden alkukodissa eli Oriveden Purnussa luonto ja taide elävät rinnakkain toinen toistaan täydentäen. Tänä kesänä esillä oli kolmentoista taiteilijan teoksista rakentuva palapeli, Arvoitus. Käynti Purnussa on kokonaisvaltainen ja moniulotteinen elämys. (Marja-Liisa Torniainen; lue arvio)

* *

Martin Baas: Piiloleikki

MALVA. Lahdessa vanhaan panimorakennukseen pystytetyn visuaalisten taiteiden museon avajaisnäyttelyssä oli esillä alankomaalaisen kuvataiteilijan Maarten Baasin teoksia. Piiloleikki-näyttelyssä nähtiin sekä Baasin klassikkoteoksia että uusia videoita. Taiteilijana Baas on tunnettu siitä, että hän ravistelee perinteitä ja murtaa taiteen raja-aitoja. Mukana oli muun muassa poltettuja huonekaluja, joilla Baas ponnahti kansainväliseen kuuluisuuteen 2000-luvun alussa. (Sirpa Pääkkönen; lue lisää)

* *

Elina Brotherus & Hannele Rantala: Vuoropuhelua

ATENEUM. Näyttelyssä on esillä töitä, joita taiteilijat ovat tehneet toisiltaan saamiensa viestien tai tehtävänantojen perusteella. Tehtäviä on annettu runouden ja Fluxuksen hengessä. Lopputulokset ovat odotettavasti vaihtelevia, mutta hyvin kiehtovia. Ylipäänsä tilaustyön luonne taiteessa on kiehtova konsepti. (Janne Laurila; lue lisää)

* *

Daniel Buren: Kävelyllä siksakissa

EMMA. Nykytaiteen uranuurtajan kaksivärinen 8,7 senttiä leveä pystyraita on nähty yli 3 000 tilassa eri puolilla maailmaa. Espoon Emmaan pystytettiin Burenin valvonnassa käännettävistä sermeistä koostettu Les Paravents – labyrintti. Kuusi vuosikymmentä Buren on raitateoksiaan tehnyt ja vaikuttanut kenties eniten käsityksiin julkisessa tilassa olevan taiteen luonteesta kotimaassaan ja muuallakin. (Seppo Metso; lue arvio)

* *

Kari Cavén: Väärinkäsityksiä

HIMMELBLAU. Cavénin teokset ovat ainetta, jonka taiteilija pistää kiertoon, ja samalla hän tavoittaa löytämilleen esineille uusia olemassaolon merkityksiä. Hän irrottaa vanhat suuret koulujen tauluviivaimet, puutarhakalusteet, vesiputket, nahkahansikkaat, kankaankutojan pirrat ja autoilijan varoituskolmiot alkuperäisistä käyttötarkoituksistaan ja luo niille uusia ideoita. Leikkisä asenne elämään ja taiteeseen korostuu Cavénin työskentelyssä. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Chorus Sinensis

PORIN TAIDEMUSEO. Näyttely johdattaa merimetsojen pesimäalueille, muun muassa Suomen suurimpaan merimetsoyhdyskuntaan Rauman sataman edustalle. Pääosassa on kuoroteos, jonka on tehnyt kansainvälisesti tunnettu äänitaiteilija ja säveltäjä Lau Nau. Teoksen audiovisuaalisesta osuudesta vastaa Jan Eerala. Videotaltioinnissa merimetsoja simuloiviin tummiin asuihin pukeutunut Poseidon-kuoro esiintyy Luvian saaristossa. Äänten kautta tunnen pääseväni hetkeksi sisälle vihatun ja rakastetun linnun maailmaan. (Seppo Metso; lue arvio)

* *

Markus Copper: Kursk (2004). Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Markus Copper: Metallin maku

KIASMA. Kuvanveistäjä Markus Copperin (1969–2019) tilaa hallitsevat teokset hyödyntävät ääntä, valoa ja mekaanista liikettä. Massiiviset työt synnyttävät vahvoja emootioita, onpa sitten kyse yhteiseen muistiin painuneista traumaattisista tapahtumista kuin oman eettisen koodiston vastaisesta toiminnasta. Yhteinen nimittäjä on ihmisen oma toiminta. Näyttely jatkuu 26.2.2023 asti. (Seppo Metso; lue arvio)

* *

Omar Victor Diop

TURUN TAIDEMUSEO. Senegalilaistaiteilijan kuvat ovat usein näennäisen paratiisillisia, mutta kuitenkin tilanteen raadollisuuden äärelle johdattelevia. Diop näyttäisi yhtä aikaa epäilevän ja uskovan; epäilevän keskenään taistelevien ihmisten kykyä pelastaa itselleen elinkelpoinen maapallo ja uskovan pieniin ihmeisiin, luonnon vitaalisuuteen ja toipumiskykyyn. Jäljelle jäävät fundamentaalit kysymykset: onko paratiisia koskaan ollutkaan, ja jos on, niin voiko sen saada takaisin? (Kari Heino; lue lisää)

* *

Finlayson Art Area

FINLAYSON. Kahdeksatta kertaa Tampereella vietetty Finlayson Art Area alkaa olla jotain uutta ja jotain vanhaa yhdistelevä tapahtuma. Vieläkö vanha tehdas tuottaa osuvia elämyksiä? Tänä vuonna mukana oli näyttelyt muun muassa Janne Rahuselta, Michael Schilkiniltä, Heli Hiltuselta ja sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergilta. Näyttelykokonaisuus jätti jälkeensä ajatuksia ajasta ja kosketuksen kaipuusta. (Eli Harju; lue arvio)

* *

Graphica Creativa 2022

JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEO. Kansainvälinen, Suomen vanhin grafiikkatriennaali esittelee tällä kertaa myös teosten takana olevia tarinoita, jotka liittyvät niin tekijöiden henkilökohtaisiin kokemuksiin kuin laajempiin elämän ilmiöihin. Teokset on ripustettu mukavan rennoiksi ryhmiksi, joista voi poimia vaikka yhden itseä puhuttelevan. Bonuksena on oma osasto katutaiteen naispioneerilta Swoonilta. Näyttely jatkuu 29.1.2023 asti. (Seppo Metso)

* *

Merja Haapala: Äitienpäivä

KULTTUURITALO LAIKKU. Kun äitienpäivä ja perheväkivalta lausutaan samassa yhteydessä, sydänalasta jo kouraisee. Haapalan veistoksissa on tarkkaa muodon hallintaa, ja hän tavoittaa kuvaamiensa lasten olemukseen erilaisia tunnetiloja. Herkästi särkyvänä, hauraana materiaalina keramiikka luo käsiteltävään aiheeseen nähden erityisen jännitteen. Vaikka Haapala käsittelee hyvin raskasta aihetta, hän tekee sen lempeästi, uhrin asemaa kunnioittavasti ja traumakokemuksista selviytyviä perheenjäseniä vahvistavalla asenteella. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Haiharan parat

HAIHARA. Krister Gråhnin kuratoima näyttelykokonaisuus osoitti, miten monin tekniikoin ihmisfiguuria voikaan veistotaiteessa käsitellä. Eri aikoina syntyneet teokset olivat luontevassa yhteydessä toisiinsa. Niiden välillä voi katsojana kokea luontevaa dialogia, vaikka teosten sijoittelu ja ripustus antoi jokaiselle näyttelyn yksittäiselle taiteilijalle myös oman rauhoitetun tilan. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Herbaario 22

HIRVITALO. Taiteilijoiden Leena Lehti, Ulla Pohjola, Paola Pipoca, Johanna Rossi, Maija Saksman, Anne Savitie ja Katja Luoto kasviaiheiset teokset kommunikoivat näyttelyssä keskenään. Tekijät suhtautuvat luonnonkasveihin vaalien, arvostaen ja niiden elintärkeät tehtävät tunnustaen. Joskus myös silkka kauneus on elintärkeää. Samalla näyttely tulee välittäneeksi tietoa esimerkiksi siitä, millaisia värejä eri kasveista syntyy. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Liisa Hietanen: Juha-Matti ja Jenny 2019 / Hämeenkyrö. Kuva: Marjaana Malkamäki

Liisa Hietanen: Käänteissä

TAMPEREEN TAIDEMUSEO. Hietasen teoksen nähdessään voi erehtyä törmäävänsä ihmiseen. Niin luonnollisen kokoisia ja näköisiä ovat eläkeläisrouvat ja muut kyläläiset, joita taiteilija on neulonut veistoksiinsa. Virkkaus on hidas menetelmä luoda taidetta. Virkkuutyötä täytyy kääntää satoja tai tuhansia kertoja ennen kuin teos valmistuu. Tähän viittaa näyttelyn nimi. (Sirpa Pääkkönen; lue lisää)

* *

Thomas Houseago: WE with Nick Cave & Bard Pitt

SARA HILDÉNIN TAIDEMUSEO. Sara Hildénin taidemuseo voi tästä lähtien ottaa kunnian itselleen Suomen hehkutetuimmista taidenäyttelyn avajaisista. Visusti salattu ja tiukkojen turvatoimien sävyttämä, harvoille ja valituille suunnattu pressi toimi syksyn päänäyttelylle erinomaisena alkusoittona. Kuvanveistäjä Thomas Houseagon yksityisnäyttely olisi jo sinällään ollut huomattava tapaus, mutta hänen mukanaan tuomat ystävänsä nostavat näyttelyn hypen aivan uusiin sfääreihin. (Arto Murtovaara; lue lisää)

* *

Touko Hujanen: Lomakansa

TYÖVÄENMUSEO WERSTAS. Suomalaiset rakastavat työtä, mutta vielä enemmän suomalaiset rakastavat lomaa. Aina odotetaan lomaa, kesälomaa, syyslomaa, joululomaa tai seuraavaa vapaapäivää. Kuvajournalisti Touko Hujanen on halunnut kuvata asioita, jotka tuottavat Lomakansalle iloa ja nautintoa. (Päivi Vasara; lue lisää)

* *

Illuusio

TAMPEREEN TAIDEMUSEO. Illuusio ei jätä katsojaa ulkopuolisen tarkkailijan asemaan, vaan kutsuu ja innostaa osallistumaan oman näyttelykokemuksen syntyyn. Valtaosa Illuusion teoksista on hauskoja. Osallistuminen on olennaista, mutta se ei vaadi katsojalta paljon. Useimmiten riittää se, että vain liikkuu teoksen äärellä ja kiinnittää huomiota efekteihin, joita oma liike synnyttää. Näyttely onnistuu koskettamaan yleisinhimillisiä yhteyden kaipuun tarpeita – ja yhteyden menettämisen tuottaman pettymyksen tunteita. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Teija & Pekka Isorättyä: Kuolleet sielut

WÄINÖ AALTOSEN MUSEO. Robotit voivat olla meitä tehokkaampia ja laskuvoimaltaan äärettömästi kyvykkäämpiä, mutta voiko niillä joskus olla samankaltainen tietoisuus kuin meillä? Ja ellei, niin millainen tietoisuus niille voi kehittyä tai voidaan kehittää? Teija ja Pekka Isorättyä syventyivät näyttelyssään myös muin tavoin ihmisen, teknologian ja luonnon vuorovaikutuksiin. (Kari Heino; lue lisää)

* *

Emma Jääskeläinen: At Her Fingertips

TAMPEREEN TAIDEMUSEO & FINLAYSON ART AREA. Katseltuani Vuoden nuoren taiteilijan satoja ja tuhansia kiloja painavia teoksia olen alkanut taas nähdä kivet lenkkimaastossani. Aavistan metsäpolun varrella maasta esiin puskevan kiven olevan vain pieni osa tuon kiven todellisesta massasta – miten suurena se mahtaakaan lymyillä maakerrosten sisällä? Kiveen liittyvän materiaalisen painon, kiven sekä kiveen hakattujen muotojen ja merkintöjen kestävyyden rinnalla Emma Jääskeläinen vetää maton teostensa katsojan jalkojen alta. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Mira Kankaanranta: Haarniska

MÄLTINRANTA. Kankaanrannan maalauksissa ihminen, eläin, kasvit ja maisema kietoutuvat toisiinsa ainutlaatuisella tavalla. Omaleimainen, kierteilevä kädenjälki saa myös värit sykkimään toistensa syleilyssä. Elävä, rappeutuva ja jo elämästään irti päästänyt ovat Kankaanrannan maalauksissa yhtä aikaa läsnä. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Anssi Kasitonni: Nunc Est Bebandum (edessä) ja Trans/Am (takana). Kuva: Patrik Rastenberger

Anssi Kasitonni: Nopeusennätyksiä

HELSINGIN TAIDEHALLI. Kotikutoisen jälki-poptaiteen mestarin näyttelyssä on jotain lapsenomaisen ilakoivaa ja humoristista, vaikka aiheena olevassa moottoriurheilussa ollaan pohjimmiltaan maskuliinisen ja tärkeän, suorastaan sakraalin aiheen äärellä. Taiteilija riisuu lähtökohtana olleen auton tai muun esineen turhasta arvokkuudesta ja glamourista siirtämällä sen muodot halpaan materiaaliin, usein pahviin ja lasikuituun. Huolellisen pintakäsittelyn jäljiltä voi luulla katsovansa kiiltävää metallipintaa. (Seppo Metso; lue arvio)

* *

Anselm Kiefer

PALAZZO DUCALE. Anselm Kiefer juhlistaa näyttelyllään Venetsian 1600-vuotista olemassaoloa. Näyttely – nimeltään Questi scritti, quando verranno bruciati, daranno finalmente un po’ di luce, eli ”Nämä kirjoitukset, kun ne poltetaan, antavat lopulta vähän valoa” – sijoittuu Palazzo Ducale -palatsin Sala dello Scrutinioon, saliin, jossa kaupunkia hallinneet Dogit valittiin. Kieferin maalaukset, jotka ulottuvat lattiasta kattoon, peittävät alleen Tintoretton seinämaalaukset. Maalaukset on koostettu useista eri paneeleista ja ne ovat tekijälle tyypillisesti osittain reliefejä. Niiden kokonaiskorkeus on 8,5 metriä ja juoksumetrejä kertyy 116. Kyseessä on uskomaton työnäyte 77-vuotiaalta taiteilijalta. Parasta Kieferiä. (Marja-Liisa Torniainen; lue lisää)

* *

Rachel Kneebone: Punoutua

GÖSTA. Kneebonelle tanssi ja ruumiillisuuteen luontevasti kuuluva eroottisuus ovat tärkeitä taiteen lähtökohtia. Maailmaan singottujen raajojen rykelmät hänen veistoksissaan kietoutuvat nauhamaisiin muotoihin. Taiteilija keskittyy myös työskentelytapansa suunnittelemattomuudella luomaan teoksiinsa liikettä, joka ei missään kohtaa pysähdy. Kaikki on ratkaistava muotoilun hetkinä, ennen kuin materiaali ehtii kuivua. Syntyy virtaavuus. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Kohtaamisia & Intimacy

BRINKHALLIN KARTANO. Turkulaiskartanoon ripustetussa Intimacy-näyttelyssään valokuvaaja Marjukka Irni pohti olemistaan kehonsa ja ihmissuhteidensa välimaastossa. Minkälaisena ihminen kelpaa, kuka sanelee intiimin suhteen speksit? Jos haluaisikin pumpulin, sen pehmeän eristeen niin omien ajatustensa kuin toisille välittyvän viestin väliin? Marjukka Irnin kuvat ovat pieniä, kuin panoksia, ja siksi niin tehokkaita. Susanna Lylyn Kohtaamisia auttoi näkemään hetken tärkeyden. Kun korona on jauhanut sosiaalisia suhteita muussiksi toista vuotta, iostakin tulee usko ja ilo. Näin me toisemme näemme, elämässä. kadulla, Tissi-flashmobissa ja Kittilässä, pakaste-uima-altaassa Ounasjoessa. Väriläiskinä lumisateessa. (Anne Välinoro)

* *

Kuvataiteen valtakunta

MÄNTTÄ-VILPPULA. Kesän Mänttään kohdituneen taideretken parhaat ja uutta luovimmat teokset löysin valmistuvien taiteilijoiden Kuvataiteen valtakunta -näyttelystä. Mieleen jäänyt teos oli tamperelaisen kuvataiteilija Janna Lindforsin reilu kymmenminuuttinen videoinstallaatio Illan tullen. Hiilipiirros-stop-motion- animaationa toteutettu teos tuntuu hyvin intiimiltä sikäli, että se käsittelee yksityisiltä tuntuvia muiston kaltaisia kokemuksia, joita ei helpolla tavoita. Esityspaikaksi tuotu pieni teltta viritti katsojan vastaanottavaiseen tunnelmaan. (Antti Selkokari; lue lisää)

* *

Antti Laitinen: Taipuisa maisema

WÄINÖ AALTOSEN MUSEO. Laitinen yrittää saada luonnosta niskaotteen. Huolipuhe näyttelystä puuttuu. Laitiselle luonto on kumppani. Kun katsoo valokuvasuurennosta, jossa metsässä on pyöreä reikä, ei ole uskoa näkemäänsä. Ympyrä on oikeasti leikattu puustoon. Laitiselle lähiluonto on taiteen materiaalia ja hän haluaa jättää siihen jälkensä, kuten tekivät 1960-luvulla kehittyneen maataiteen pioneerit. (Seppo Metso; lue arvio)

* *

Laukon kesä

LAUKON KARTANO. Vesilahden Laukon kartano sivurakennuksineen täyttyi jälleen kuvataiteella – ja minkälaisella! Moosa Myllykangas, Viljami Heinonen ja Heikki Marila täyttivät teoksillaan vanhan Kanalan, Kellarin, Tallin ja Viljamakasiinin. Tapani Kokon tuttu Pakanakirkko yllätti, ja mukana Laukon kesässä olivat myös Marjatta Tapiola ja Kauko Lehtinen. (Marja-Liisa Torniainen; lue lisää)

* *

Henrietta Lehtonen: Naamapiirustuksia

SASKIA. Viivapiirroksiin keskittyvälle Henrietta Lehtoselle piirtäminen on täydellisen vapauden ja sisäisten tuntojen ilmaisemisen valtakunta. Hän piirtää vapaata viivaa, välineinään akryylimarkkeri, akryyliväri ja -muste. Lehtosen aiheina toistuvat suujalkaiset, tyylitellyt naamat, joiden suuresta suusta pursuavat hahmot ovat kuin ulos tunkeutuvia sanoja, paljastuvia tunnelmia tai ”syötäviä”, häikäilemättömän halun kohteita. Suujalkaiset ovat ironisia, humoristisia tai huomiota luokseen huutavia ihmismielen sisätilan ilmaisuja. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Riikka Lenkkeri: Peikonlehti ja banaanipuu työhuoneella. Öljy, akryyli ja hiili kankaalle (2019–2022).

Riikka Lenkkeri: Iltapäivä työhuoneella

HAIHARA. Riikka Lenkkeri on maalarina tarkka näkijä. Hänen muotokuvansa tavoittavat aina kohteensa luonteesta jotain hyvin olennaista. Lenkkeri onnistuu kaappaamaan maalauksiinsa elämän ydintä tavalla, johon esimerkiksi kohdettaan litistävä valokuva tai video eivät pysty. Tampereen Haiharan kartanon näyttelyssä Lenkkeri avasi katsojille reitin työhuoneensa maailmaan. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Hannu Lukin: Nenukan äiti – teoksia Espanjasta, Intiasta ja Limingasta

SASKIA. Värikylläisessä näyttelyssä on kaikenlaisia maalauksia. On henkilöpotretteja ja eläinaiheita, mutta erityisen hyvä Lukin on maisemamaalarina. Taiteellinen varmuus paistaa hänen voimakkaasta pensselinjäljestään, ja maisemissa on käsinkosketeltava tunnelma. Lopputuloksesta näkee, että taiteilija tietää mitä tekee ja rakastaa työtään. (Petri Hänninen; lue arvio)

* *

Maanala

AMOS REX. Amos Rexin salit täytti kesällä sata teosta, joissa tarkastellaan maankuoren alaista tilaa niin geologian, myyttien ja satujen kuin ihmisen toiminnan kautta. Näyttelykonseptin loi näyttelyn kuraattori, Tampereella syntynyt taidehistorioitsija ja taidekriitikko Pontus Kyander. Kokonaisuus on selkeä. Sen pohjavire on totinen, vaikka mahtuu joukkoon myös hitunen sadun lumoa ja leikkimieltä fantasiaosiossa. Kuoleman valtakunnasta Maanalan erottaa lopulta vain yksi a-kirjain. (Seppo Metso; lue arvio)

* *

Jelena Marttila: Kuoleman kukistaminen – Jelena Marttilan (1923–2022) elämä ja taide

ALBATROSSI. Jelena Marttila kuvasi näkemiään piiritetyn Leningradin kauhuja toisen maailmansodan aikana. Helsingin Katajanokalla Suomi–Venäjä-seuran kulttuuritilassa esillä oleva näyttely on nyt erittäin ajankohtainen, kun Venäjä tekee ukrainalaisille samaa mitä Saksan joukot tekivät leningradilaisille: tuhoaa Ukrainan infrastruktuuria ja koteja kylmän talven lähestyessä. Näyttely esillä 27.1.2023 asti. (Seppo Metso; lue arvio)

* *

Memory Limits – Game Boy

PELIMUSEO. Monitulkintaisen nimen saaneessa näyttelyssä nähtiin yhdeksän käsikonsolille varta vasten suunniteltua ja ohjelmoitua taideteosta. Taiteilijat 6VCR, Benjamin Bergman, Niina Huovinen, Nalle Mielonen, Tommi Musturi, Ossi Pirkonen, Prowler, Maria Stereo ja Daniel Stolle ovat onnistuneet kääntämään usein hyvin värikylläisenä räiskyvän tyylinsä Game Boyn nelivärinäytölle – siis neljälle eri vihreän sävylle. Lo-fi-estetiikka kannattaa aina. (Lepe Parviainen; lue lisää)

* *

Mielikuvituksen maantiede

PELIMUSEO. Suomen pelimuseon näyttely esitteli pelien karttoja yli sadan vuoden ajalta. Fyysisesti pieni näyttely laajenee mielikuvituksen myötä monia maailmoja kattavaksi. Mielikuvituksen maantiede on silmäkarkkia karttataiteen ystäville, mutta herättää myös ajatuksia siitä, mitä kartoilla esitetään ja millaista valtaa kartanpiirtäjä käyttää. (Mikko Saari; lue lisää)

* *

Moderni nainen

ATENEUM. Moderni nainen esitteli komeasti 1900-luvulla vaikuttaneita suomalaisia naistaiteilijoita. Näyttelyyn valitun kahdentoista taiteilijan teoksissa heijastuvat modernismiin lukeutuvat eri tyylisuunnat. Nämä rohkeat taiteilijat opiskelivat, uskoivat kykyihinsä, matkustivat ja kokeilivat ennakkoluulottomasti erilaisia ilmaisumuotoja, vaikka uran luominen taiteilijana ei ollut vaivatonta. Näyttelyn taiteilijoita olivat mm. Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Sigrid Schauman, Laila Pullinen, Eila Hiltunen, Helmi Kuusi ja Elge Sesemann. (Sirpa Pääkkönen; lue lisää)

* *

Trish Morrisseyn töitä Mäntän Gustafissa. Kuva: Mikko Saari

Trish Morrissey: Autofiktiot

GUSTAF. Irlantilaistaiteilija laittaa valokuva- ja videoteoksissaan itsensä ja draamantajunsa täysillä peliin. Morrissey näyttää ja ottaa haltuun naisen paikan eri yhteiskuntaluokissa, eri aikakausina ja erilaisissa perherooleissa. Visuaalisesti herkullinen tarinallisuus kohtaa tarkkanäköisen identiteettien käsittelyn, huumorin kipristelyä unohtamatta. Näyttely jatkuu 8.1.2023 asti. (Katri Kovasiipi)

* *

Mäntän kuvataideviikot

PEKILO, MÄNTÄN KIRKKO & TAAVETINSAARI. Mäntän 26. Kuvataideviikot sisälsi eri taiteenlajien rikkaan kirjon, jonka keskellä jokainen kävijä voi suunnistaa omaa polkuaan, omaan kokemusmaailmaansa teokset kytkien. Näyttelyn runsaslukuiset sävel- ja ääniteokset elivät harmoniassa visuaalisten elementtien kanssa. Kuraattori Markus Kåhre korosti kaikissa näyttelyä koskevissa haastatteluissa, että kiinnostavimmat asiat tapahtuvat eri taiteenlajien väleissä. Noille välitiloille Kåhre halusi antaa Kuvataideviikoilla tilaisuuksia kehittyä eri taiteenlajien, taiteilijoiden, erilaisten teosten ja taiteen vastaanottajien kohtaamispaikoiksi ajassa ja tilassa. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Narttu Live (työnimi)

TAMPEREEN LINJA-AUTOASEMA. Täsmäteatterin feministinen taidenäyttely tai ”immersiivinen museo” syntyi Tampereen linja-autoaseman päädyn tyhjään liiketilaan. Monikerroksinen sokkeloinen tila oli yhtä elävää teosta, johon kävijä sai sukeltaa valitsemaan oman seikkailunsa. Koettavissa oli ainakin musiikkia, kuvataidetta, aarrejahtia, burleskia ja vuorovaikutteista teatteria. Vuorovaikuttaminen ei kuitenkaan ollut pakollista. (Eli Harju; lue arvio)

* *

Ida Nisonen: Lip Service

RONGA. Näyttelyn nimi on monimerkityksinen. Lip Service voi tarkoittaa esimerkiksi tyhjää puhetta hyvän asian puolesta – puhetta ilman tekoja. Se voi tarkoittaa myös naiselle annettavaa suuseksiä. Nisosen näyttely oli runsas, värikäs, hauska ja samalla sisällöiltään voimakas. Se toi eteemme kevyellä ja valoisalla otteella painavia aiheita. Nuo aiheet kumpuavat kaksoisstandardista, jolla tyttöyttä ja naiseutta arvotetaan ja jonka voimalla ihmistaimia yhä kasvatetaan sosiaalisesti hyväksyttävään tyttöyteen ja naiseuteen. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Nykyaikaa etsimässä

EMMA. Luonnon ja nykyteknologian monimutkaista suhdetta luotaava näyttely on herkkua, vaikka kurkottelekin läkähdyttävästi turhan moneen suuntaan. Teoksiin liittyvät tagit kertovat paljon: tekoäly, algoritmi, tietokanta, virtuaalinen taide, identiteetti, biologinen valvonta, luonto. Punaisena lankana on tekoälyn avulla tehtävä taide. Tekijöitä on kiinnostanut erityisesti ihmisen ja luonnon uudenlainen yhteiselo, joka ei perustu luonnosta saatavaan hyötyyn. He pohtivat luonnon ja teknologian vastakkainasettelun sijaan, mitä mahdollisuuksia teknologia ihmiselle antaa myös luonnon monimuotoisuuden tunnistamisessa. Näyttely jatkuu 15.1.2023 asti. (Seppo Metso; lue arvio)

* *

Hans Op De Beeck: Hiljainen paraati

AMOS REX. Hiljainen paraati -näyttely Amos Rexissä vaikuttava. Taitelija asuu ja työskentelee Brysselissä ja hänen näyttelynsä on nyt ensi kertaa Suomessa. Hans Op de Beeck kuvaa elämää ja sen hetkellisyyttä ja kauneutta. Maailma on arvoituksellinen ja harmaaseen, kuin tuhkaan peittynyt maisema installaatioineen on kutsu hiljentymiseen. Vaeltaminen De Beeckin luomassa maailmassa on lumoava hetki pois todellisuudesta. Näyttely jatkuu 26.2.2023 asti. (Irmeli Heliö; lue arvio)

* *

Tajra Pitkänen-Walter: Maalauksellisia mietteitä

HELSINGIN TAIDEHALLI. Pitkänen-Walterin näyttely tarjosi katsojalle värikylvyn. Installaatiot ja maalaukset hehkuvat kirkkaita värejä tai pastellisävyjä. Varsinkin Taidehallin kaksi ensimmäistä salia ovat kuin pyrähdys leikin maailmaan. Kolmiulotteiset maalaukset leviävät seiniltä lattioille ja kurottavat kohti kattoa. Teoksessa Iltakellot pieni suloinen koira on valmiina juoksuun. Värikkäät keinutuolit houkuttelevat kiikkumaan. (Sirpa Pääkkönen; lue lisää)

* *

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Pohjoistuulen metsä

VALOKUVATAITEEN MUSEO / KÄMP GALLERIA. Vanhojen metsien kauneutta tallentava ja rikasta kilpikaarnaa, kirjanpainajatoukan järsimia polkuja ja värien ehtymätöntä kirjoa kuvaava näyttely rauhoitti kuin – no, kävely metsässä. Ja muistutti luonnonmetsien suojelun tärkeydestä. Ja luonnonmetsät ovat tärkeitä – niin miksi? Ennen kaikkea vanhojen ja lahopuiden kyvystä säilyttää luonnon monimuotoisuutta täydellisellä tavalla. Ne ovat hiilinieluja jos mitkä ja saavat meidät voimaan hyvin. (Anne Välinoro; lue lisää)

* *

Harri Pälviranta: New York, 1948.

Harri Pälviranta: Väkivallan koreografia (2015–2020)

NYKYAIKA. Valokuvakeskus Nyykajan näyttely jatkoi tamperelaissyntyisen valokuvataiteilijan ja mediatutkijan valokuvataiteellisia tutkimuksia väkivallasta esittämällä tärkeää kuva-analyysia dokumentaarisista lehtikuvista kuvallisin keinoin. Pälviranta ei ole taiteilijan työssään sulkenut silmiään ikäviltä tosiasioilta. Hän on siivilöinyt pitkään ja tarkkaan väkivallasta kertovia kuvia, niiden sisältöjä ja niistä saatuja reaktioita. Näytely sai miettimään äärimmäisen vallankäytön ja väkivallan rakenteita ja tuhoisuutta. Myös meihin sivustakatsojina itseämme pitäviin. (Ulla-Maija Svärd; lue arvio)

* *

Ratajätkät

TYÖVÄENMUSEO WERSTAS. Alkujaan ratajätkä oli pilkkanimi, jolla viitattiin roteviin, köyhistä maaseudun perheistä ratatöihin tulleisiin nuoriin miehiin. Museonjohtaja Kalle Kallion pitkäaikaiseen tutkimukseen perustuva näyttely on hienovaraisesti käsikirjoitettu kokonaisuus ratojemme varhaisimpien vaiheiden rakentajista. Näyttelyn parasta antia olivat lukuisat historialliset valokuvat ja tutkittuun tietoon perustuvat tarinalliset tekstit rautaroikkien ympärille syntyneestä kulttuurista. Näyttely jatkuu 8.1.2023 asti. (Samuli Hytönen; lue lisää)

* *

Osmo Rauhala: Muista unohtaa kaikki

ABOA VETUS ARS NOVA. Osmo Rauhalan näyttely paneutui pohtimaan erilaisia merkkijärjestelmiä ja niiden hierarkioita ja yhteyksiä toisiinsa ja olevaiseen. Rauhala tuntuu olevan huolissaan siitä, josko lukuisat kielemme ja käsitteemme lopultakaan tavoittavat ympäristöstämme sitä, mikä meidän ainakin pitäisi tietää ja ymmärtää itsestämme ja muista lajeista. (Kari Heino; lue lisää)

* *

Anna Retulainen: Hiljaisuus

SARA HILDÉNIN TAIDEMUSEO. Anna Retulainen ei ole sensaatiohakuinen eikä sentimentaalinen taiteilija. Hänen aiheenaan on tavallinen arki, ja se on tarpeeksi. Maalaukset ovat sanattomia, mutta eivät äänettömiä. Taiteilijaa mikään ei kiinnosta enempää kuin väri – se sisältää kaiken. Myös musiikki on hänelle elintärkeää, vaikkakaan hän itse ei sitä harjoita. Synesteetikkona hän kokee sävellykset myös visuaalisesti ja nauttii suunnattomasti näkemästään. (Marja-Liisa Torniainen; lue arvio)

* *

Rikoksen ja rakkauden kaduilla

HAKASALMEN HUVILA. Näyttely esittelee Kallion, jossa elokuvat lomittuvat alueen historiaan. Pyykit liehuvat pihoilla, öisillä kujilla hiippailee outoja tyyppejä ja tavara vaihtaa omistajaansa hämäräperäisessä osto- ja myyntiliikkeessä. Taitavasti tehtyä näyttelyä elävöittävät hienot valokuvat, filminpätkät ja aikakauteen liittyvät esineet. Näyttely jatkuu 12.2.2023 asti. (Sirpa Pääkkönen; lue lisää)

* *

Noelia Mora Solvez: Farming

SEINÄJOEN TAIDEHALLI. Katalonialaislähtöisen taiteilijan teokset ovat saaneet innoituksensa eläimistä. Farming-näyttelyssä nähtiin kuitenkin eläimistä ainoastaan ihmislajia, eläimille tutuissa ympyröissä. Ihmisiä lintuhäkeissä, lammaslaitumella ja akvaariossa. Kävin katsomassa näyttelyn kolmesti. Ensikäynnilläni avajaisissa huomasin, että ihmiset suhtautuivat teoksiin humoristisesti. Kolmannella käyntikerralla aloin nähdä teoksissa enemmän mustuutta. (Kirsi Haapamatti; lue arvio)

* *

Reeta Suvanto: Kätkellä

RONGA. Suomalais-karjalainen korutaiteilija Reeta Suvanto käsittelee teoksissaan karjalaisuutta, ja kuinka verhottua se on yhteiskunnassamme. Samalla hän hakee taiteellaan keinoja karjalaisuuden ja karjalan kielen näkyväksi tekemiseen. Joskus muutoin sileän korun pintaa hallitsee murtuma, kuin muistutukseksi kivuista, joita edellisten sukupolvien kokema pakolaisuus ja siihen liittyneet kulttuuriset menetykset ovat aiheuttaneet sukupolvien ketjussa. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Sami Sänpäkkilä: Dreamers and Stargazers

RONGA. Sami Sänpäkkilän valokuvateokset synnyttävät katsojansa päässä vääjäämättä tarinoita. Ne ovat kuin pysäytyskuvia draamallisista tilanteista, joissa on läsnä salaperäisiä tunnelmia. Erilaisin mielikuvitusta ruokkivin elementein Sänpäkkilä synnyttää valokuviinsa avoimia kertomuksia, draamallisen tulkinnan mahdollisuuksia. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Teemu Luodon naamioita Kuhmalahdessa. Kuva: Aila-Liisa Laurila

Taidepappilan kesä 2022

KUHMALAHDEN TAIDEPAPPILA. Taidepappilan 51. kesänäyttely esitteli kaikkiaan 13 taiteilijan teoksia, mutta taloa isännöivän Teemu Luodon keramiikka pilkisti esiin kaikkialta. Luodon hahmot tervehtivät vierailijoita, olivatpa ne sitten toisia taiteilijoita tai taiteen katsojia. Pappilamiljöössä piilee outoa mystiikkaa. Pihapiiri huokuu 130-vuotista historiaa. Toisaalta ympäristö on niin rento ja villi, että sitä on helppo lähestyä. (Aila-Liisa Laurila; lue arvio)

* *

Taidetta kaksin

SINKKA. Keravan taidemuseossa oli esillä taiteilijaparien työskentelyä avaava näyttely, jonka kokoajana toimi taidehistorioitsija, filosofian tohtori Maria Hirvi-Ijäs. Taiteilijaparit ovat tänään lähes yhtä yleisiä työyksikköjä kuin yksin toimivat taiteilijabrändit. Näyttely tarjosi hyvin monenlaisia vastauksia kysymykseen, millaista taidetta syntyy, kun teokset syntyvätkin dialogin kautta, kun taiteen historiaan painuvatkin kahdet sormenjäljet. (Tiina Nyrhinen; lue arvio)

* *

Tampere Dok

FINLAYSON. Kymmenen valokuvaajan muodostaman kollektiivin tallennustyö Tampereen muutoksesta alkoi vuonna 2017. Projekti päättyi Finlaysonin Vooninkisalissa nähtyyn valokuvanäyttelyyn. Eri tavoin ja tyylein ympäristöään tutkivien ja kuvaavien valokuvaajien työt toimivat kuvasarjoina, omina lukuinaan suuremmassa kokonaisuudessa. Kun kukin kuvaaja valottaa näkemäänsä useammalta taholta, yksi ynnä yksi onkin enemmän kuin kaksi! (Ulla-Maija Svärd; lue arvio)

* *

Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880–2020

HAM. Helsingin taidemuseon näyttely loi poikkileikkauksen siihen, miten erilaisia tyylisuuntia ja aikakausia edustavat taiteilijat luovat tanssista taidetta. Rytmi on tanssin ja kuvataiteen yhteinen elementti ja se näkyy tanssiaiheisissa maalauksissa, veistoksissa ja videoteoksissa. (Sirpa Pääkkönen; lue lisää)

* *

Tiitiäisen aika

PÄIVÄLEHDEN MUSEO. Kirsi Kunnaksen rakastettu lastenrunoperintö oli koettavissa Päivälehden museon näyttelyssä, jossa oli runojen lisäksi esillä suurennoksia alkuperäisistä kirjojen kuvituksista. Runot herätettiin henkiin myös animaatioiden ja erilaisten tilallisten ratkaisujen avulla. Leikekirjan äärellä tunsin suurta kiitollisuutta runouden lahjasta, jonka Kunnas on Suomen lapsille antanut. (Anna Elina Isoaro; lue lisää)

* *

Veikko Törmänen: Neliön kanssa

HIMMELBLAU. Neliöt, suorakaiteet ja ympyrät hallitsevat oululaisen Veikko Törmäsen teosten maailmaa. Perusmuotoihin yhdistyvät perusvärit sininen, punainen ja keltainen saavat seurakseen valkoista, mustaa ja harmaata. Törmäsen taiteen käyttövoimana olevat ideat kumpuavat oivalluksista, ajattelun ja näkemisen eri tasoja yhteen linkittävistä jujuista ja leikkivän, humoristisen katseen kirkastamista visuaalisista kikkailuista. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

* *

Venetsian biennaali

VENETSIA. 59. kuvataidebiennaalin suuria teemoja olivat kehollisuus ja sen muutokset, binäärisestä sukupuolien hahmottamisesta ja ihmiskeskeisestä ajattelusta irtautuminen sekä kyborgiuden ja kolonialismin käsittely. Kuraattori Cecilia Alemani panosti erityisesti naistaiteilijoiden esille tuomiseen. Mukana on myös taiteilijoita, jotka eivät esittäydy tai nimeä itseään kaksijakoisen sukupuolimäärittelyn kautta. (Katri Kovasiipi; lue arvio, lisää ja lisää)

* *

Bill Viola: Tristan’s Ascension (The Sound of a Mountain Under a Waterfall), 2005. Kuva: Tuomas Uusheimo/ Amos Rex

Bill Viola: Inner Journey

AMOS REX. Amos Rexin tummanpuhuvassa maanalaisessa labyrintissa loistivat yhdysvaltalaistaiteilijan kaksitoista videoinstallaatiota, joiden valo pimentää hämäryyden ja häivyttää seinäkkeet ympäriltään. Teoksissa käsitellään sisäistä matkaa; ihmisyyden etappeja, koettelemuksia ja kokemuksia, joiden tarkastelua pohjaa ja linjaa henkisyys. (Marja-Liisa Torniainen; lue arvio)

* *

Rauli Virtanen: Saigonista Kiovaan 1972–2022

TAMPERE-TALO. Näyttely esittelee ulkomaankirjeenvaihtaja, tietokirjailija, kuvajournalisti ja tv-tuottaja Virtasen valokuvia viidenkymmenen vuoden ajalta. Sotakirjeenvaihtajaksi Virtanen ei halua itseään kutsua, vaikka onkin ollut puolen vuosisadan ajan konfliktialueilla raportoimassa tapahtumista. Näyttelyn ensimmäiset kuvat ovat Vietnamin sodasta ja viimeiset Ukrainasta tältä vuodelta. (Marja-Liisa Torniainen; lue lisää)

* *

Hannu Väisänen: 12 kattoa

HELSINGIN TAIDEHALLI. Näyttelyyn on rakennettu kaksitoista omanlaistaan kattoa, joita koristavat ruukut ja keraamiset koristeet. Kattojen koristelu on vanha perinne, jonka juuret Väisäsen toisessa kotimaassa Ranskassa juontavat 1300-luvulle ja jatkuvat edelleen. Väisäsen rikkoutuneissa ruukuissa voi nähdä symboliikkaa. Ne vertautuvat elämän särkyvyyteen ja haurauteen. Näyttely jatkuu 8.1.2023 asti. (Sirpa Pääkkönen; lue lisää)

* *

Viggo Wallensköld

HAM. Viggo Wallensköldin maalausten yksiselitteisiä sukupuolimääritelmiä väistävät henkilöt altistuvat katseille yhtä aikaa haavoittuvaisina ja mitään peittelemättömän luontevina. Useimmiten he näyttäytyvät maalauksissa yksin, monesti heiltä puuttuu raajoja tai he ovat hybridejä, joiden vartaloa korvaa kone tai jopa hautapaasi. Toiseuden, yksinäisyyden ja sisäisen haavoittuvuuden kuvaajana Wallensköld on myötätuntoinen, ihmisyyttä syvästi ymmärtävä ja lohdullinen. Näyttely jatkuu 12.3.2023 asti. (Katri Kovasiipi; lue haastattelu)

* *

Jenni Yppärilä: Paikan henki

VIRTA. Jenni Yppärilä käsittelee kolmiulotteisissa maalauksissaan kaupunkien erilaisia rakennettuja ympäristöjä. Hallitsevaa on arkisuus, kirkonkylämäisen lättänämäinen rakentaminen, jota kaupat, kioskit ja alikulkutunnelien suuaukot edustavat. Usein rakennus on kohtaamassa hylkäämisensä päivät, tai on ne jo kokenut. Nokian kirjastotalossa nähtiin Yppärilän tuoreita teoksia, joista osa on saanut aiheensa nokialaisista rakennuksista. (Katri Kovasiipi; lue arvio)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua