Masennuksesta kohti valoa – arviossa Janina Saaren Pimeys halkeaa

Kuva: Aviador / Anne Muhonen

Masennusta kutsutaan suomalaisten uudeksi kansantaudiksi hyvästä syystä. MIELI ry:n mukaan joka viides suomalainen on sairastanut jossain elämän vaiheessa masennusta. Noin 300 000 suomalaista sairastaa vakavaa masennusta vuosittain, ja masennuksesta johtuvat sairauspoissaolot lisääntyvät.

Aihetta on käsitelty sekä tieto- että kaunokirjallisuuden puolella. Aku Visalan tietokirja Masennuksen filosofia (Gaudeamus, 2026; lue Suvi Balochin arvio) ilmestyi alkuvuodesta. Pauliina Vanhatalon autofiktiivisiset teokset Keskivaikea vuosi (S&S, 2016) ja Toinen elämä (S&S 2018) kertovat masennuksesta ja siitä toipumista perhe-elämän keskellä.

Janina Saari on tarttunut aiheeseen esikoisromaanillaan Pimeys halkeaa (Aviador, 2026). Teoksessa on samankaltainen asetelma kuin Vanhatalon romaaneissa. Perheenäiti on sairastunut masennukseen.

Käännöstoimistossa työskentelevä Terhi heittää painavan rei’ittimen lasiseinän lävitse työpaikallaan. Siitä alkaa pitkä sairausloma. Kesä hehkuu parhaimmillaan, mutta Terhillä on täysi työ päästä sängystä ylös. Hänet pitävät juuri ja juuri liikkeessä lastentarhaikäinen poika Nuuti ja Laulu-koira. Terhillä on ollut työpaineita, mutta tarinan edetessä kuormituksen juurisyyt selviävät.

Terhin arki ja elämä ovat pientä, eikä elämänpiiri yllä juuri koiran lenkkipolkua pidemmälle. Kuvaus yksinhuoltajan arjesta on kauniilla tavalla realistista. Pienet asiat kasvavat merkitykselliseksi masennuksen keskelläkin. Uupuneen elämä on hidasta, ja yksinkertaisten arkisten asioiden kuvaamisen kautta romaanin kasvaa intensiivinen tunnelma.

Ympäristötietoisuus on vankasti läsnä teoksen maailmassa. Terhi pohtii jatkuvasti valintoja, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä. Varmasti moni lukija samastuu Terhin tuntemuksiin. Arjen kuluttamisessa pyritään tekemään ekologisia valintoja, mutta aina siinä ei onnistuta parhaalla tavalla. Syyllisyys kaivertaa.

Astianpesukone paisuu turhan kuluttamisen symboliksi. Terhi ei halua kotiinsa energiaa vievää laitetta, mutta hänen äitinsä toimesta kone ilmestyy keittiöön. Draaman kaari kasvaa ylenpalttisen suureen mittaan, kun Nuuti törmää tiskikoneeseen ja joutuu sairaalaan. Pienieleisessä romaanissa vähempi dramatiikka olisi toiminut mainiosti.

Kevyen sarkastinen ja suoraviivainen kerronta on terävää. Parhaimmillaan dialogi toimii pelkistetyn taidokkaasti.

– Äiti.

 

– No?

 

– Arvaa mitä?

– No?

 

– Ei mitään.

Tehokkaan ilmaisun rikkoo ärsyttävä maneeri, joka sisältää sanojen turhaa pyöritystä.

”Sitten hanan alla huuhtelen, raikkaassa, kirkkaassa vedessä huuhtelen. Voi olla, että hukkaan siinä sekä Fairyä että vettä, suoraan viemäriin hukkaan.”

* *

Romaanin rakenne on taidokas. Teoksen aloittava sitaatti hukkumisesta sisältää tärkeän viestin. Tarinan keskelle sijoitettujen kirjeiden merkitys ja teoksen kokonaiskuva avautuvat hienosti vasta kirjan loppupuolella. Rakenteesta Saari saa täydet 10 pistettä.

Saari käyttää vahvoja kontrasteja, joiden kautta siirrytään tunnelmasta toiseen. Nopea siirtymä kesäiseltä hiekkarannalta hetkeen, jossa Terhi haluaa googlata miltä ruumishuone näyttää, on hätkähdyttävä ja tehokas. Satu Enstedtin kauniissa kansitaiteessa toistuu kirjan teema valosta ja varjoista.

Pimeys varjostaa elämää, mutta lopulta valo voittaa. Pitkä masennus kääntyy hitaasti kohti toivoa.

Larissa Raudas

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua