Henrietta Lehtosen näyttely Galleria Saskiassa muistuttaa, että piirtäjälle kaikki on mahdollista

20.01.2022
KUVA1 KANSIKUVA yleiskuva Henrietta Lehtonen

Henrietta Lehtosen näyttely Naamapiirustuksia on esillä Galleria Saskiassa. Kuvat: Katri Kovasiipi

KUUKAUDEN GALLERIANÄYTTELY | Ekspressiivinen piirtäjä kaihtaa kaikenlaista piperrystä, pikkutarkkuutta, objektiivisen näköisyyden tavoittelua tai huolellista, asteittaista ja liukuvaa varjostelua.

Viivapiirroksiin keskittyvälle Henrietta Lehtoselle piirtäminen on täydellisen vapauden ja sisäisten tuntojen ilmaisemisen valtakunta. Hän piirtää vapaata viivaa, välineinään akryylimarkkeri, akryyliväri ja -muste.

Piirustusalustoina ovat toimineet valkoiset paperit, usein suoraan suuresta lehtiöstä reväistyt ja repäisypintansa paljastavat – tai ruskeat isokokoiset kovalevyt, joiden pinnasta saattavat häämöttää jäljet aiemmin tehtyjen teosten alustana toimimisesta.

Piirtimen liikettä ohjaavasta sisäisestä varmuudesta kertoo nopeuden vaikutelma. Tuollaista viivaa ei voi nyhertää hitaasti, vaan se on vetäistävä siten, kuin se luontevasti tulee ulos, aikailematta. Lehtosen piirustukset paljastavat syntymähetkensä, piirtämisen tapahtuma on aistittavissa niistä. Piirtämisen hetkellä vallinnut piirtäjän energia on läsnä suorasukaisesti. Joistakin teoksista katsoja voi ainakin kuvitella havaitsevansa merkkejä jopa piirtäjän mielialoista.

KUVA2 Aimo Hantaset

Kissamaista elämisen mallia antavat Henrietta Lehtosen piirtämät Aimo Häntäset (2021). Aimo Häntänen -piirroksia Saskian näyttelyssä nähdään kuusi erilaista.

Lehtosen aiheina toistuvat suujalkaiset, tyylitellyt naamat, joiden suuresta suusta pursuavat hahmot ovat kuin ulos tunkeutuvia sanoja, paljastuvia tunnelmia tai ”syötäviä”, häikäilemättömän halun kohteita. Suujalkaiset ovat ironisia, humoristisia tai huomiota luokseen huutavia ihmismielen sisätilan ilmaisuja.

Vino huumori ja elämän liki sietämättömiksikin paisuvat painolastit saavat ilmaisunsa etenkin teoksissa Pimperoisen matkat: Tuulinen päivä (2021) ja Vitun taidehistoria (2020). Viimeksi mainitun vierellä Omakuva (2020) ei mahdu sille tarjottuun tilaan, ihmishahmon pää taittuu kaksin kerroin luonnottoman hankalaan 90 asteen kulma-asentoon. Kenties yhä on (nais)taiteilijan vaikea mahtua rooliin, jota hänelle yritetään määritellä.

KUVA3 Pimperoisen matkat

Henrietta Lehtonen, Pimperoisen matkat: Tuulinen päivä (2021).

Keväisen luonnon voima ja kevääseen heräävien silmujen paisuva riemu sekoittuvat ihmisen genitaaleihin piirroksessa Kevät (Leichtzeit, kutuaika) 2021. Inhimillisen jaksamisen rajat tulevat vastaan surumielisissä teoksissa Hirttynyt (2020) ja Turha tyhjä astia (2020).

Vitun taidehistoria -piirrosten vieressä on ryhmä viivapiirroksia, joihin Lehtonen on tavoittanut nerokkaasti pelkistettyjä historiallisia viittauksia, historiallisten muotokuvien olemusta ja menneiden aikojen tyyppien läsnäoloa. Teoksiin Hattumies, Tyynypäinen nainen ja Nenämies (2021) syventyessä katse pysähtyy ihailemaan varmaotteisen viivan tavoittamaa muodon tarkkuutta, joka synnyttää tunnistettavia historiallisia tyylejä uskomattoman vähäeleiseltä näyttävällä työskentelyllä.

Lehtosen vanerille työstämät teokset ovat myös maalauksellisia, mutta piirtäminen on työtapana niissäkin vahvasti läsnä. Ruskea vaneri ja mustat, musteisina kierteilevät pinnat luovat voimakkaita tunnelmia. Käsittelemättömien taustojen ja tummanpuhuvien, taiteilijan maalaukselliset liikkeet paljastavien kuvapintojen välille on syntynyt intensiivisiä, mieleenjääviä jännitteitä.

Vaneripohjaiset teokset on ripustettu näytteille läpi teoksen lyödyillä reilunkokoisilla nauloilla, jotka ovat pureutuneet yhdellä iskulla, läpi teoksen ja läpi seinän. Osa teoksista nojaa seinään lattiatasossa ilman sen kummempia kiinnikkeitä. Kurmuuttaja (2021) pyrkii osittain piileksimään näyttelyhuoneen vanhan ruskean kakluuniin reunan takana.

Ripustuksen ratkaisuja voi tulkita kannanottoina. Ne rikkovat totuttuja kaavoja samoin kuin itse teoksissa korostuva piirtäjän vapaus.

KUVA4 Kurmuuttaja

Henrietta Lehtosen Kurmuuttaja (2021) vetäytyy ripustuksessa osittain Galleria Saskian kakluunin taakse. Kakluunin reunalta luontevan paikkansa on löytänyt kolmiosainen sarja Lehtosen Kollaaseja (2021). Vasemmalla Aimo Häntänen.

Jos olet ymmälläsi tällaisten piirrosten äärellä, on hyvä palata muutamiin viisaisiin sanoihin, joita taidehistorian asiantuntijat ovat kirjanneet piirtämisen olemuksesta. Klassikko-oppaassaan Piirtämisen taito (1957) Onni Oja (1909–2004) kirjoittaa:

”Ääriviivapiirustus on herkkä ja vaativa työtapa. Se ilmaisee selvimmin tekijänsä persoonallisuuden.”

Ja vetävä on myös Onni Ojan konkreettinen ohjeistus piirtäjälle:

”Tee pikapiirroksesi alussa yksinomaan ääriviivalla. Kiinnitä huomiota viivan elävään rytmiin, suorien ja käyrien jännitykseen. Katso missä kohdassa viiva toimii, missä lepää. Älä koskaan suostu piirtämään ilmeetöntä ääriviivaa. Ihmisruumiin ääriviivan jokainen kohta ilmaisee jotakin. Herkisty sen sanottavalle.”

Taidehistorioitsija Ville Lukkarinen puolestaan kirjoittaa teoksessaan Piirtäjän maisema – Paikan kokeminen piirtämällä (SKS, 2015):

”Kun piirtimen jäljet ovat selvästi nähtävissä, itse piirustustapahtuma – sen hetki – tulee vähintään yhtä tärkeäksi aiheeksi kuin varsinainen ’aihe’ eli piirustuksen kuvaama kohde. Herkän katsojan voi näin ollen ajatella pääsevän osalliseksi piirustuksen tekoaktista, ja tätä kautta vieläpä osalliseksi taiteilijan alkuperäisestä kokemuksesta kohteensa edessä.”

Tärkeimmän, yleispätevimpänä muistettavimman ohjeen lausuu Onni Oja:

”Älä matki muiden viivaa.”

Henrietta Lehtosen piirroksissa lentää Lehtosen oma, jäljittelemätön viiva, joka ei epäröi raivata omia reittejään.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Pirkanmaan Kulttuurirahasto on tukenut kirjoittajan työskentelyä.

Henrietta Lehtonen: Naamapiirustuksia. Galleria Saskia, Pirkankatu 6, Tampere, 26.1.2022 saakka ma–pe 12–18 ja la–su 12–16.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua