Maaseutu ja taide keskikesän syleilyssä – käynti Taidekeskus Purnussa on kokonaisvaltainen ja moniulotteinen elämys

Mia Hamari: Valeriana / 50 x 45 x 40 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

KUVATAIDE | Tänä kesänä Oriveden Purnun taidekeskuksessa on esillä kolmentoista taiteilijan teoksista rakentuva palapeli, joka on saanut nimekseen Arvoitus.

Marja-Liisa Torniainen

Kaikkien suomalaisten kesänäyttelyiden alkukodissa Purnussa luonto ja taide elävät rinnakkain toinen toistaan täydentäen. Tänä kesänä esillä on kolmentoista taiteilijan teoksista rakentuva palapeli, joka on saanut nimekseen Arvoitus.

Heti näyttelyalueelle ehdittyään kannattaa kiivetä, ettei vain unohdu, vasemmalla tulosuunnasta nousevalla mäellä sijaitsevaan Taideriiheen, jonka edustalla Aimo Tukiaisen punaruskea Orivarsa kirmaa. Riihen tummanpuhuvassa interiöörissä Tukiaisen luoman miesvaltaisen joukon keskuudesta heitä ei ensin tahdo huomatakaan – nimittäin Mia Hamarin (s. 1976) naisia; niin hyvin he sinne kotiutuvat. Hymyä heiltäkään on silti turha odottaa.

Sopeutumista edesauttaa se, että Hamarikin käyttää luonnonmateriaaleja töissään: puu, rauta, luu, hopea, tuohi, sarvi, hammas ja keramiikka. No, yksi muovikojekin löytyy luettelosta.

Vuonna 1917 syntynyt Tukiainen muovasi uransa aikana lähes sata perinteistä muotokuvaa, enimmäkseen tilaustöitä merkkihenkilöistä. Viime vuosisadan alkupuoliskolla elänyt suomalainen mies, jos näin saa yleistää, kävi läpi neljä sotaa. Aika oli raskas. Päättäjät olivat miehiä, joiden kasvoja kuvanveistäjä ikuisti. Ei ihme, ettei malleja naurata.

Mia Hamarin moniulotteiset veistokset vastakohtaisuudellaan pakottavat näkemään, ajattelemaan ja ymmärtämään tämän. Tukiaisen henkilöiden ajatuksia voi vain arvailla, mutta Hamari yhdistää materiaaleja toisiinsa siten, että ne synnyttävät tässä yhteydessä laajempia ajatuskulkuja ja avaavat tilaa miesten ympärillä naisen näkökulmasta.

Näin tarkastellen vuonna 2021 valmistunut teos Valeriana näyttäytyy luontoon yhteydessä olevana olentona, jolla on taidot ja tiedot hoitaa mitä vain. Nimi viittaakin rohtovirmajuureen (Valeriana officialis), jota voi käyttää unilääkkeenä. Se voi lisätä myös valkosolujen määrää parantaen siten immuniteettia, poistaa ilmavaivoja ja laukaista lihaskouristuksia. Sanotaan. Ja pitääkö hän lamppua kädessään?

Kun miehet olivat sodassa, joutui suomalainen nainen, joskus lapsikin, nuori, hoitamaan kaiken omin voimin. Heidän harteillaan oli koti, kuten teoksessa numero 66. Usein se jäikin heidän vastuulleen miesten tultua vaurioituneina sodasta.

Hamari koti by MLT

Mia Hamari: Koti / 190 x 70 x 62 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Pihapiiri on kokonaan rauhoitettu ateljeen ja sen eri paviljonkien rakennuttajan omille töille, mikä on erinomainen ratkaisu. Se säilyttää rauhan, ja kuvanveistäjä saa näin itse vastaanottaa tulijan näyttelyyn, mikä sijoittuu seitsemään eri halliin. Ne on suunnitellut arkkitehti Osmo Sipari Tukiaisen johdolla.

Jokaiseen niistä on kuraattori Eerika Malkki valinnut oivaltavasti kaksi toistensa kanssa hyvin toimivaa teoskokonaisuutta. Vain Anni Laukka on saanut oman tilan (s. 1982) kolmospaviljongista.

Varjoteatteri on tuttu käsite kaikille, ja vaikka valaistus kaikkine mahdollisuuksineen on tärkeä asia näyttelyä rakentaessa, harvoin näkee kuvataiteen puolella niin selkeästi varjojen luontiin keskittyneitä installaatioita kuin nämä. Hän itse kutsuukin niitä varjoveistoksiksi. Laukan veistoksia nähtiin viime kesän Finlayson Art Area -näyttelyssä Tampereen Finlaysonilla, mutta voi olla, että alueen laajuuden ja sokkeloisuuden takia ne jäivät siellä monelta näkemättä. Nyt siihen on uusi tilaisuus. Nämä ovat kuitenkin tuttuudestaan huolimatta tänä vuonna valmistuneita. Yleensä varjon luova teos on pääasia. Laukalla asia on päinvastoin, veistos on olemassa ja luotu vain hämmästyttävää varjoaan varten.

Veistosten materiaalina on kierrätys- ja valmistavara, jotka on valittu kuhunkin aiheeseen sopivasti. Niillä hän myös kommentoi ja kritisoi kulutukseen ja suorittamiseen keskittyvää yhteiskuntaamme, joka suistaa meidät raiteiltamme; unohdamme todelliset arvomme ja keskitymme pinnallisiin huveihin, kuten ikuiseen somettamiseen. Touché!

unnamed

Anni Laukan varjoveistoksia vuodelta 2022. Kuva: Anni Laukka

* *

Työhuoneet ovat aina parhaita paikkoja ja vastapäätä kolmoshallia oleva Paja eritoten tuoksuineen, pienoismalleineen ja veistoksineen. Tähän rautaiseen ympäristöön istuu hyvin kontrastina Thomas Westphalin (s. 1972) video, jossa tullaan läpi vaaleanpunaisen seinän hakuilla ja vasaroilla moukaroiden.

Pajassa nähtävillä oleva pienoismalli kolminkertaisesta olympiavoittajasta ja maailmanmestarista Veikko Hakulisesta on ulkona rannalla luonnollisessa koossaan. ”Haku-Veikon” hiihtäjäpatsas löytyy hänen kotikaupungistaan Valkeakoskelta.

Koko 1950-luvun Tukiaisen ajatuksissa ja työn alla ollut Suomen marsalkka Mannerheimin patsas julkistettiin Helsingissä vuonna 1960. Siitäkin on yksi työvaihe esillä.

The nature of walls by MLT

Thomas Westphal: The Nature of Walls / 2019 / HD-Video. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Selkeää kuvakieltä

Marianne Sirin (s. 1985) ja Markku Laakson (s. 1970) töitä kakkospaviljongissa yhdistävä piirre on selkeys ja niistä löytyvä linkki historiaan. Ne myös ikään kuin avaavat kierroksen, sillä tämä paviljonki on heti sisäänkäynnin vasemmalla puolen.

Marie on näyttävä veistos, joka kylmästi ottaa itselleen paviljonkien kuningattaren roolin ja hallitsee suurista ikkunoista aluetta kuten esikuvansa Marie Antoinette (1755–1793) konsanaan. Kampauksen malli on hänen ajaltaan Ranskan hovista. Toinen lähtökohta on Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) Punainen kirja, jota on julkaistu vuodesta 1994 alkaen. Se sisältää lajien uhanalaisuusluokituksen ja tietoa aiheesta. Marien tukkalaitteesta löytyvien kasvi- ja eläinlajien elämä on paria poikkeusta lukuun ottamatta vaakalaudalla.

Veistoksen siloteltu tyyli palvelee taiteilijan viestiä.

Marie by MLT

Marianne Siri: Marie / maalattu kipsi ja keramiikka / korkeus 95 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Katseenvangitsijoina tehokkaasti toimivat myös Markku Laakson (s. 1970) maalausten elämänvoimaa uhkuvat punaiset draperiat. Niiden luonnosten hän kertoo pysyneen matkassaan jo vuosia, kunnes ne nyt löysivät paikkansa. Sarjassa Caravaggion kangas ne peittävät teoksista osan alleen, onnistuneimmin Gunnar Berndtsonin (1854–1895) Kesä-maalauksen kopiossa.

Maalarina Laakso hyödyntää itse ottamiaan valokuvia, mikä näkyy selkeämmin hänen toisessa sarjassaan auringonkukista ja kuningasproteasta, Half and half.

Caravaggion kangas pienempi by MLT

Markku Laakso: Caravaggion kangas / 200 x 140 cm / öljy kankaalla / 2021. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Kevyttä ja painavaa

Vesa-Pekka Rannikon (s. 1968) veistokset ovat hehkeää pigmenteillä läpivärjättyä kipsiä. Värit ovat perusmassan valkeuden takia hieman pastellisävyisiä. Rannikon töitä voi kutsua myös impasto-maalauksiksi, sillä hän työstää niitä palettiveitsellä kerrostaen. Työskentelyn pitää olla nopeaa, koska kipsi jähmettyy äkkiä. Tekniikka ja materiaali tuovat teoksiin jotain puhdasta ja haurasta.

Katsoja peilaa kipsiteoksia omaan kehoonsa yllättävällä tavalla. Taiteilija kirjoittaa itse, että ne sijoittuvat katseen ja kehon kokemuksen välitilaan. Outoa ja arvoituksellista. Voiko peilisolujärjestelmä toimia jossain määrin myös veistoksen ja ihmisen välillä?

Rannikon Katse by MLT

Vesa-Pekka Rannikko: Katse / läpivärjätty kipsi / 30 x 40 x 22 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Kooltaan työt eivät ole suurensuuria. Niissä, kuten kolmiulotteisissa teoksissa vääjäämättä, on tiettyä staattisuutta, jota voi nähdä myös Melina Paakkosen (s. 1989) väreiltään ja kontrasteiltaan voimakkaissa maalauksissa, joita humoristinen vire elävöittää. Koristeellisten, tutuilla symboleilla ladattujen kuvien hahmot esiintyvät pääosin symmetrisissä kompositioissa kuin näyttämölle jähmettyneinä.

Parhaimmillaan nyt Paakkonen on pienemmillä kankaillaan. Golden Egg ja Uusi alku koskettavat riisutulla eleettömyydellään.

Melina Paakkonen inst by MLT

Melina Paakkosen maalauksia viitospaviljongissa. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Vapaa kuin taivaan lintu?

Sandra Kantanen (s. 1974) kertoo: ”Kiipesin kaikki pyhät vuoret etsien kuvaa joka olikin pääni sisällä”. Hän opiskeli Kiinassa 2000-luvun alussa perinteistä maisemamaalausta. Jotain sukua maan historiallisille mestareille ovat hänen herkät ja hienostuneet valokuvansakin. Etsiäkseen vastausta kysymykseen, mitä valokuva ei ole, hän alkoi lainata kuviinsa maalausjälkeä.

Smoke works -sarja on kuvattu Kantasen kotikaupungissa Hangossa. Valokuvaajana hän on maalari, joka aktiivisesti manipuloi kuviaan. Jo kuvaushetkeen väriä tuovat savupommit, ja tiedostot jälkikäsitellään ja ”maalataan” digitaalisesti. Näin värimaailmaltaan ehkä hyvinkin hempeät työt saavat terästystä eivätkä vaivu liian siirappisiksi. Joskus hän maalaa itse kuvaankin ja valokuvaa sen uudelleen. Tulos on äärettömän esteettinen ja koloristisempi kuin suuri osa perinteisin maalaustekniikoin toteutetuista teoksista.

forest10highres 56x46 1

Sandra Kantanen: Forest 10 / pigmenttivedos / 56 x 46 cm.

* *

Taiteilijoiden työ on aina sidoksissa heidän välittömään elinpiiriinsä. Kantanen kertoo: ”Minne menenkin tällä kapealla niemellä, törmään muistoihin sodasta. Hanko miinoitettiin ja pommitettiin sodan aikana palasiksi. Olen lavastanut nämä metsät savupommeilla. Savun psykedeelinen väri irrottaa maiseman todellisuudesta, mutta pakottaa katsomaan lähelle. Tutkin, voivatko puut kantaa muistoja.”

Toinen nelospaviljongin maalari on Päivi Takala (s. 1970), joka esittelee maalauksiaan sarjasta Birdlife. Hän yhdistää pohjilleen materiaaleja rakennustyömailta ja käyttää omiakin töitään raakamateriaalina uusia teoksia ja konteksteja varten. Hän irrottaa sähkösahalla lintuja maalauksistaan ja voi murskata niitä soraksi tai sekoittaa betoniin. Pohjaan jääneitä aukkoja ja siirrettyjä kuvia hän tilkkii betonilla, maalaa sillä ja korostaa teoksen materiaalisuutta, mutta pääasiana tuo esiin lintujen kohtaaman karun todellisuuden.

Lintusarja on silti kaunis. Mukana on myös penkki, johon upotetut kappaleet näyttäytyvät kuin eräänlaisina fossiileina.

Vaikka Kantasta ja Takalaa yhdistää luontoaihe, voimakkaampi side on kuitenkin totutusta poikkeava työskentelytapa heidän edustamissaan taiteenlajeissa. Kummatkin taiteilijat pakottavat katsomaan lähelle.

Paivi Takala Birdlife by MLT

Päivi Takala: Sarjasta Birdlife / 2022 / öljy kankaalle ja betoni / 40 x 32 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Piristävää yllätyksellisyyttä ja älyllistä otetta

Maija Närhinen (s. 1967) luo kirjoista, pahvilaatikoista ja muoviastioista riemastuttavaa abstraktia taidetta. Näyttelyluettelossa teokset on nimetty installaatioiksi. Sellaisiahan ne ovat, purettavia ja koottavia.

Sisäkkäin ladotuista pahvilaatikko-osioista koottu Ähky on vuodelta 2018–2021, Kirja ja Täydellisyys, joka jälkimmäinen koostuu muoviastioista, ovat valmistuneet viime vuonna.

Pahvilaatikkoinstallaatioita hän on koonnut aiemmin sekä valkeista että värillisistä osista jopa huoneenkorkuisina seininä.

BOOK NARHINEN BY mlt

Maija Närhinen: Kirja / installaatio (kirjat ja hyllyt) / 2021 / 92 x 92 x 25 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Antti Laitisen (s. 1975) valokuvat tallentavat hänen työskentelyään puiden ja pensaiden kanssa. Hän käyttää niitä ja näyttää niillä meille jotain, mitä emme muuten näkisi. Hän piirtää täydellistä ympyrää metsään leikkaamalla taikka vain oksia taittelemalla. Leikkaaminen tuntuu väkivaltaiselta, mutta valittu puusto on niin vauhdilla kasvavaa, että se ei siitä häiriinny.

Näyttelyyn valittu kuvasarja Broken Landscape on lehdettömistä puista. Se sopiikin tähän aikaan, kun ympärillä kaikki on vihreää. Mukana olevassa videoteoksessa Fall and Rise valaistu mänty pimeässä luhistuu kasaan ja nousee jälleen. Niin kuin me kaikki aika ajoin.

Närhisen ja Laitisen työskentely on linjakasta ja loogista. Oleellista on myös mahdollisimman vähäinen luonnon kuormitus.

Antti Laitinen by MLT

Antti Laitinen: Näkymä kuutospaviljongista. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Kärsivällisesti, tarkasti ja päämäärätietoisesti

Matti Rantanen (s. 1976) ja Harri Kalha (s. 1962) ovat saaneet halleista viimeisimpänä, vuonna 1985 valmistuneen suuren ja korkean tilan, jossa nyt on näyttelyn tyylikkäin kokonaisuus.

Kumpikin työskentelee suurella kärsivällisyydellä ja tarkkuudella. Rantanen maalaa ja leikkaa geometrisia kuvioita toistaen abstrakteja töitä, joiden tiukkuutta huojutetaan hauskasti laittamalla pinnat aaltoilemaan. Miten sopivaa kesänäyttelyssä järven rannalla!

Matti Rantanen by MLT

Matti Rantanen: Nimettömät / akryyli mdf-levylle. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

* *

Harri Kalha keskittyy tutkijan tavoin kollaaseihin ja toteuttaa ne täsmällisesti ja siististi. Kuvien ollessa niin pieniä kuin ovat, saavutus on ihailtava. Kun tarkasteltavana on jopa kaksikymmentäkolme teosta, jotka ovat rikkaita niin sisällöltään kuin visuaalisilta yksityiskohdiltaan, vie niiden tutkiminen aikaa ja vaatii samankaltaista keskittyneisyyttä millä ne ovat syntyneetkin. Arvoituksia oivallettavaksi riittää.

Kirjoittajan työtä on tukenut Suomen arvostelijain liitto SARV / Kopiosto.

Harri Kalha by MLT

Harri Kalha: NKS, Muotovalio ja Leikki. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua