Vuoden 2020 erinomaiset #12: Romaanit ja muu kaunokirjallisuus

Anni Kytömäki. Kuva: Liisa Valonen

Sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita kulttuurin eri aloilta. Kahdentenatoista vuorossa ovat kaunokirjalliset teokset Anni Kytömäen Margaritasta Harry Salmenniemen Uhrisyndroomaan ja Delia Owensin Suon villistä laulusta Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssijaan.

Seuraavassa Kulttuuritoimituksen tekijät esittelevät 40 kuluneen vuoden erinomaista kaunokirjallista teosta. Esitellyt kirjat eivät ole paremmuus- vaan aakkosjärjestyksessä kirjailijan sukunimen mukaan.

Lista ei ole äänestyksen tai haudanvakavan komiteamietinnön tulos; siltä ei siis välttämättä löydy aivan jokaista vuoden 40 parhaasta kaunokirjallisesta teoksesta.

Jokainen esitellyistä opuksista on kuitenkin ansainnut paikkansa listalla olemalla erinomainen – ainakin tekstin kirjoittajan mielestä.

Huom! Tästä listauksesta et löydä tietokirjoja. Niitä käsiteltiin juttusarjan edellisessä osassa. Kaikki Vuoden 2020 erinomaiset -sarjassa julkaistut jutut pääset lukemaan täältä.

* *

Ann-Luise Bertell: Heiman (Förlaget)

Finlandia-ehdokkaaksi nostettu Heiman on väkevä sukukronikka ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.. Tammi julkaisee romaanin Vappu Orlovin suomentamana toukokuussa 2021.

”Bertell on mestari kuvaamaan lasten maailmaa ja tuntoja. Hän maalaa tarkasti yksinkertaisella, täsmällisellä kielellä kokonaisia pienoisnäytelmiä lukijan ja kuuntelijan silmien eteen. Toisinaan ne ovat riemastuttavia, kuten kuvaus sokerin makeudesta, tai saavat karhean palan kurkkuun, kuten kertomus lapsen ja variksen ystävyydestä.” (Leena Reikko – lue koko arvio täältä)

* *

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja (WSOY)

Nigerialaisen Oyinkan Braithwaiten tänä vuonna suomeksi julkaistu romaani (2018) kertoo naisesta, joka työskentelee sairaanhoitajana lagosilaisessa sairaalassa. Suomentanut Kaisa Kattelus.

”Braithwaite on kääntänyt päälaelleen perinteisen rikosjännärin asetelman, jossa mies murhaa kauniita nuoria naisia, mutta teos ei myöskään jää pelkän sukupuolirooleilla leikittelyn tasolle. Vähitellen sarjamurhaajan siskon näkökulmasta kerrottu tarina laajenee monisyiseksi perhe- ja kolmiodraamaksi, joka pitää otteessaan loppuun asti.” (Riikka Oksanen – lue koko teksti täältä)

* *

Coates Ta Nehisi 2019

Kuva: Gabriella Demczuk / New York Times

Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija (Tammi)

Yhdysvaltalaiskirjailijan romaani yhdistäjää yhteiskuntakriittistä kerrontaa orjuudesta ja orjien vapaustaistelusta kuvaukseen maagiset mittasuhteet saavuttavasta sisäisestä voimasta. Suomentanut Einari Aaltonen.

”Coates on kirjoituksillaan noussut Yhdysvalloissa johtaviin ajattelijoihin ja yhteiskuntakriitikoihin. Tietokirjoillaan hän on herättänyt Yhdysvalloissa keskustelua rotukysymyksestä. Vesitanssija on väkevä kannanotto ihmisten yhdenvertaisuuden puolesta ihonväristä riippumatta. Samalla se on vetävästi ja viihdyttävästi kirjoitettu romaani, joka ei karta pyrähdystä magian ja seikkailun pariin.” (Sirpa Pääkkönen – lue koko arvio täältä)

* *

Jan Forsström: Aikuiset ihmiset (Teos)

Jan Forsströmin toinen romaani kertoo ihmisistä, joiden elämät lomittuvat toisiinsa Helsingin kulttuuripiireissä.

”Näyttelyiden avajaiset, baari-illat, taiteelliset prosessit ja taiteelliseen työskentelyyn ja ihmissuhteisiin liittyvät haaveet ja pettymykset on kuvattu hyvin tunnistettavasti ja aidosti. Hetkittäin tuntuu että Forsström on tarkkaillut juuri minua ja kirjaa pieniä ajatuksiani kirjan sivuille – niinä hetkinä yltäni murenee tehokkaasti ainakin tunne omasta ainutlaatuisuudestani. Mutta ei niinkään surullisella kuin jotenkin lohdullisella, huvittavalla tavalla. Forsström kirjoittaa tarkasti mutta lempeästi hahmoihinsa kolhuja, heikkouksia, ristiriitaisuuksia ja säröjä.” (Aino Louhi – lue koko teksti täältä)

* *

Camilla Grebe: Varjokuvat (Gummerus)

Camilla Greben neljäs itsekseen kirjoittama dekkari on palkittu sekä Ruotsin että Pohjoismaiden parhaana. Suomentanut Sari Kumpulainen.

”Grebe vie tarinaa vaivattomasti vuosikymmeneltä toiselle, punoo koukuttavan juonen ja tarjoaa oivalluksen iloa. Kirja on myös kurkistus naisen asemaan poliisiorganisaatiossa eri aikoina; tutkijat ovat naisia. Greben teksti on sujuvaa, hahmot psykologisesti uskottavia ja rakenne tarjoaa sekä vauhtia että filosofiaa. Grebe tarjosi minulle yhden tämän vuoden ehdottomista elämyksistä. Plussana kokemuksessani oli loistava Karoliina Kudjoi, jonka lukemana myös kuuntelin kirjaa.” (Marja Aaltio)

* *

Kari Hotakainen: Tarina (Siltala)

Kari Hotakaisen uusin kirja tuo mieleen Veikko Huovisen absurdit ”lyhyet erikoiset”, joiden ystäväksi kirjailija tiedetään.

Tarina on hieman hämmentävä tapaus. Se on sekava ja ristiriitainen, eikä kirjailija näytä jaksaneen työstää teostaan aivan loppuun saakka. Silti kirja on kaikessa epätasaisuudessaankin suositeltavaa luettavaa. Se on semmoista, että aihe voi olla periaatteessa vakava ja kirjoittaja jopa kärttyisän kriittisellä mielellä, mutta joku humoristinen tai komediallinen oivallus sieltä kumminkin nousee pintaan.” (Erik Ahonen – lue koko teksti täältä)

* *

Nazanine Hozar: Aria (Otava)

Iranilaisen Nazanine Hozarin esikoisromaani kertoo Iranin myrskyisästä lähihistoriasta, ystävyydestä, perheestä ja niin kielletystä kuin sallitustakin rakkaudesta. Suomentanut Hilkka Pekkanen.

”Yhteiskunnalliset ristiriidat ovat kirjan alusta asti pinnalla. Iranissa eli aikoinaan muslimien lisäksi muun muassa kristittyjä, juutalaisia, zarathustralaisia ja bahailaisia, mutta jo 1950-luvulla vähemmistöt alkoivat tuntea olonsa epävarmaksi. Monet kääntyivät muslimeiksi ja vaihtoivat nimensä. Myös kommunistit ja shaahin kannattajat olivat tiukoilla. Ajan kuluessa Teheran muuttui painekattilaksi, joka lopulta räjähti.” (Leena Reikko – lue koko arvio täältä)

* *

Vilja-Tuulia Huotarinen: Omantunnon asioita (Siltala)

Vilja-Tuulia Huotarinen julkaisi proosaan keskittyneiden vuosien jälkeen tänä syksynä viidennen runokokoelmansa.

”Kokoelma jatkaa Huotarisen aiemmista runoteoksista tuttua sukupolvien välisen yhteyden ja erillisyyden tematiikkaa, mutta nyt mukana on entistä vahvemmin myös varhaislapsuuden perspektiivi. Kokoelma tekee mieli ahmaista kerralla, niin reipasta ja kulkevaa Huotarisen proosarunolause on. Nopean ensilukemisen jälkeen on ihanaa palata makustelemaan runojen viisautta ja herkullisia metaforia: ’Sateen jälkeen meillä on sateenkaari, joka kiinnitetään meren ylle kuin kahva.’” (Anna Elina Isoaro)

* *

joelsson

Kuva: Bo Stranden / Studio Aura

Lotta-Liisa Joelsson: Nailpolish.avi (Karisto)

Kariston kauhuromaanikilpailussa kunniamaininnan saaneen teoksen katsominen muistuttaa kauhuelokuvan katsomiskokemusta.

”Joelsson on selvästi kauhutarinansa katsellut, sen verran hyviä koukkuja tarinaan on ripoteltu. Kuten kauhuelokuvien kohdalla, myös tätä kirjaa lukiessa piti useassa kohtaan melkein ääneen huutaa päähenkilöille, että älkää nyt sinne menkö! Ja kun tarinassa on koira, ei voi kuin sydän kylmänä ihmetellä, miksi se hurtta pitää jatkuvasti laskea irti pimeyteen tai ignoorata, kun koira ihan selvästi merkkaa jotain paikkaa, josta arvoituksen ratkaisu löytyisi.” (Kirsi Haapamatti – lue koko teksti täältä)

* *

Seppo Jokinen: Pisara veressä (Crime Time)

Pisara veressä tarjoaa retrospektiivisen katsauksen Seppo Jokisen luoman komisario Sakari Koskisen koko poliisiuraan ja sen aikaiseen elämään.

”Sakari Koskinen tulee nyt lähemmäksi lukijaa kuin aikaisemmin – osin elämäkerrallisen lähestymistavan takia, mutta on siinä muutakin. Pisara veressä on dekkarisarjan 25. osa, ja viimeistään nyt komisario tuntuu uskollisesta lukijasta kuin omalta perhetutulta. On eletty niin pitkään yhteistä historiaa, että voidaan jo yhdessä muistella menneitä.” (Marita Salonen – lue koko arvio täältä)

* *

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa (WSOY)

Tommi Kinnunen tarttuu jälleen aiheeseen, josta on pitkään vaiettu: saksalaisten mukaan Lapista lähteneisiin naisiin ja heidän kohteluunsa.

”Tommi Kinnunen on ihme taikuri. Hän kietoo lukijan pauloihinsa synkässä maisessa, synkällä aiheella ja epämiellyttävillä päähenkilöillä. Koko kirjan ajan odotin, että kohta tapahtuu jotain hyvää. No ei tapahdu, mutta se ei haittaa, koska kirja on yksinkertaisesti loistava. Kirjan henkilöhahmot ovat kaikki hyvin raadollisia, suorastaan epämiellyttäviä. Siitä huolimatta lukija jää kaipaamaan heidän tarinaansa jatkoa.” (Marja Aaltio)

* *

Olavi Koistinen: Motivaatiojänis (Kosmos)

Huolimattomasti kirjoitetut Messenger-viestit, kryptinen roskaposti, nettiohjelmalla käännetyt mainosmeilit ja englantia vilisevä puhe muodostavat Olavi Koistisen työpaikkasatiirin maailman.

”Tekoälylle annetaan valta kiinalaisen konsernin omistamassa suomalaisyrityksessä. Työpaikkaruokala alkaa valmistaa omia reseptejään varastostaan löytyvistä raaka-aineista tyyliin ’uunikalaa parafiiniöljyssä’ ja mirtatsapiinikanaa’ ja jokaisen työntekijän koodaustahtia alkaa vahtia kannustava ja kurittava animaatiojänis näyttöpäätteellä. Koistisen ensimmäinen romaani on niin kekseliäs, profeetallinen ja ratkihauska kirja, ettei se takuulla voita yhtään ansaitsemaansa kirjallisuuspalkintoa.” (Samuli Knuuti – lue koko teksti täältä)

* *

 

Karri Kokko: Käsialoja – visuaalisia runoja (Poesia)

Käsialoja on teos, joka sisältää Karri Kokon tekstien ohella aseemisen kirjoituksen teoriaa. Aseeminen kirjoitus on ”epätekstiä” eli ”kirjoitusta vailla merkityksiä”.

Käsialoja on hieno raapaisu syvään ja laajaan aihekenttään. Riikka Ala-Hakulan, Katja Matikaisen ja Karri Kokon innostavat esseet saavat ajattelemaan sosiaalista ja alitajuista mieltä, ja sen syviä yhteyksiä luonnon virtaavaan merkityskirjoon. Se haastaa tuntemaan sukulaisuutta ihmisen ja muiden lajien välillä. Karri Kokon käsialatyöt haastavat paneutumaan aseemisen kirjoituksen olennaisiin ominaisuuksiin.” (Erkki Kiviniemi – lue koko arvio täältä)

* *

Jukka Koskelainen: Café Cosmos (Aviador)

Runoilijana tunnetun Jukka Koskelaisen Café Cosmos on romaani kirjailijasta, joka etsii toista kirjailijaa kirjoittaakseen tästä kirjan.

”Yksi näkökulma Café Cosmoksella on kuvata kulttuurielämän karikkoista realismia, sitä miten toisinajattelu ja kulttuurikeskustelu Suomessa on haaksirikkoutunut kauttaaltaan. Runouskin on muuttunut hajanaiseksi, kokeelliseksi lajiksi. Ehkä tässä ovat syyt, miksi Jukka Koskelainen hyvästelee runouden ja siirtyy proosaan.” (Erkki Kiviniemi – lue koko arvio täältä)

* *

Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus)

Anni Kytömäki on uransa alusta alkaen profiloitunut pitkän proosan tuottajaksi. Finlandia-palkitulla Margaritalla on mittaa lähes 600 sivua.

”Koskettavimmat kohtalot ja tunne-elämykset Kytömäki syöttää päähenkilölleen Senni Margaritalle, helmisimpukan kaimalle. Sennin maailma on yksinäinen ja omaan kylpylän kuplaan eristäytynyt, ja hänen elämäänsä liittyykin paljon veteen, virtaukseen, uimiseen, hengittämiseen ja tukehtumiseen liittyvää tapahtumaa ja sanastoa. […] Kytömäen kieltä on nautinto lukea. Ja kun suuri kuvio on kertalukemisella selvitetty, on pakko vielä lukea alkupäätä uudelleen lopun tietojen varassa.” (Tiina Nyrhinen – lue koko arvio täältä)

* *

Jyrki Lehtola: Tesla metsässä (Siltala)

Tesla metsässä on pidäkkeetöntä ja pastöroimatonta Jyrki Lehtolaa, jonka parhaista teksteistä paistaa aito raivo, suuttumus ja ilokin.

”Kokoelman päättävä Jumalan viimeinen saarna on juuri sitä mitä nimi uhkaa, 26 sivun tuomio 2000-luvun ihmiskunnan selkärangattomille hyväosaisille, joihin toki Lehtola tietää itsekin kuuluvansa ja siksi vääntää volyymia yli yhdentoista. […] Kuinka toivonkaan, että Lehtola vielä joskus unohtaa kulttuurityöläisen ansaintalogiikan ja kirjoittaa sen romaanin, jonka palkinnoitta jäämistä voisi Facebookissa päivitellä vuosikausia.” (Tero Alanko – lue koko teksti täältä)

* *

raisa marjamaki

Kuva: Olli-Pekka Tennilä

Raisa Marjamäki: Ihmeellistä käyttäytymistä (Poesia)

Runoilija Raisa Marjamäen teos kertoo totaalisesta kyllästymisestä helppoon, urbaaniin kuluttajaelämään.

”Kirjoitus on oivaltavaa vaan ei tyhjällä tavalla nokkelaa. Niin kuin minkä tahansa hyvän runokirjan, teoksen haluaa lukea uudestaan heti. Se on jotain mutaista, jotain rapisevaa, syksyistä mielihyvää. Siinä on jopa ymmärretty useita runokirjoja paremmin, mikä merkitys fontilla on lukukokemukselle: vanhanaikaisen kirjoituskoneen käyttämä kirjasinlaji tuo yhtenäisyyttä muotoon.” (Mikko Lamberg – lue koko teksti täältä ja Erkki Kiviniemen kirjoittama arvio täältä)

* *

Tommi Melender: Poika joka luki Paavo Haavikkoa (WSOY)

Tommi Melender kirjoittaa esseekokoelmassaan ”ajatuksellisesta uskottomuudesta” ja ruotii omia mielenmuutoksiaan.

”Näiden tekstien viehätysvoima ei perustu Melenderin henkilökohtaisuuksien tirkistelyyn, vaan taitavasti kirjoitetun tekstin lumovoimaan sekä laajempiin asiayhteyksiin, yhteiskunnallisiin tuohtumuksen aiheisiin ja peilivaikutuksiin, joiden avulla lukija voi tutkiskella myös omaa sisintään – aivan kuten tutkimme itseämme ja omia rajojamme hyvän taiteen äärellä.” (Katri Kovasiipi – lue koko teksti täältä)

* *

Mikko Metsähonkala: Waldemar Stenius (Honkakustannus)

Upeasti kuvitettu ”taidekirja” kertoo imaginäärisen arkkitehdin Waldemar Steniuksen (1870–1992) tarinan. Mikko Metsähonkalan aiheeseen liittyvä näyttely oli keväällä esillä Tampereen Kulttuuritalo Laikussa.

”Kirja käsittelee kohdettaan samalla kuivan objektiivisella asiallisuudella kuin asiallisesti hommansa hoitavilla museoilla on tapana käsitellä edesmenneitä merkkihenkilöitä ja heidän saavutuksiaan. On biografisia tekstejä, päiväkirjamerkintöjä, aikalaiskommentteja ja luonnoksia sekä tietenkin itse teoksia. Tässä tapauksessa ne tarkoittavat Metsähonkalan pedanttisuudessaan hypnoottisia, art nouveau -henkisiä arkkitehtuuripiirroksia, joita Stenius olisi tarinan mukaan lähetellyt esimerkiksi Helsingin rautatieaseman, Tampereen paloaseman ja Kallion kirkon suunnittelukilpailuihin – vain niukasti hävitäkseen.” (Antti Lähde – lue koko teksti täältä)

* *

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen (Gummerus)

Japanilaiskirjailijan vuonna 2016 ilmestynyt ja nyt suomennettu romaani kertoo Keikosta, naisesta, joka on työskennellyt lähes kahdenkymmenen vuoden ajan konbinissa, japanilaisessa lähikaupassa. Suomentanut Raisa Porrasmaa.

Lähikaupan nainen on vinon huumorin läpi nähty tarina niistä odotuksista, mitä naiseen kohdistuu erityisesti Japanissa mutta miksei meilläkin. Keikolta puuttuu kaikki taipumus ja kiinnostus mihinkään normaaliin naisen elämään kuuluvaan oletetuksi, eikä hän toisaalta korvaa miehen ja lapsen puutetta urakiidolla tai Tokion yössä bailaamisella.” (Eija Niskanen – lue koko arvio täältä)

* *

Niklas Natt och Dag: 1794 (Johnny Kniga)

Ruotsin vanhimpaan elossa olevaan aatelissukuun kuuluvan kirjailijan historiallinen romaani on jatkoa esikoisteokselle 1793. Suomentanut Kari Koski.

Niklas Natt och Dagin kahden ensimmäisen romaanin valtti on tarkkaan tutkittu ajankuva, josta näkyy, miten kaikki ihmiset olivat ihmisasumuksissa vellovan saastan, yleisen tietämättömyyden ja vallankäyttäjien mielivallan armoilla. Tukholma-kuvauksina romaanit ovat kuin kuumeisia näkyjä menneisyydestä, ja sikälikin täyttä kauhuromantiikkaa.” (Antti Selkokari – lue koko teksti täältä)

* *

Miika Nousiainen 7

Kuva: Jonne Räsänen / Otava

Miika Nousiainen: Pintaremontti (Otava)

Pintaremontin päähenkilö Sami Heinonen on kirjallinen Aku Ankka – hyvää tahtova sympaattinen mies, jonka pyrkimykset syystä tai toisesta menevät pieleen.

Pintaremontin perimmäinen opetus lienee, että asioista kannattaa puhua, rehellisyys maan perii ja kyllä se aurinko paistaa risukasaankin, kun vähän jaksaa yrittää. Näistä aineksista Miika Nousiainen on luonut menevän, hauskan ja lämminhenkisen teoksen.” (Ilkka Valpasvuo – lue koko arvio täältä)

* *

Delia Owens: Suon villi laulu (WSOY)

71-vuotiaan eläintieteilijän esikoisromaani on ollut hillitön hitti Yhdysvalloissa ja 40 muussakin maassa, joissa se on julkaistu. Suomentanut Maria Lyytinen.

”Intensiivinen kertoja eläytyy lapsena rämeikölle hylätyn tytön selviytymiseen, kasvuun ja oman tiensä löytämiseen. Mukaansatempaava kerronta ja enimmäkseen taitavasti punottu juoni vievät lukijan rämelikaksi haukutun tytön ja nuoren naisen maailmaan, näyttäen hänen lahjakkuutensa sekä ihmislaumojen halveksuttavan käytöksen yksinäiseksi sudeksi tuomittua lajitoveria kohtaan. Kerronnan kauneutta kannattelee taitava luonnon kuvaus: luonto on avain tytön kasvuun ja hänen selviytymistarinansa näyttämö. Luonnon tarkka havainnointi luo hehkua koko teoksen kerronnalle.” (Katri Kovasiipi)

* *

Anja Portin: Radio Popov (S&S)

Radio Popov voitti tänä vuonna Lasten ja nuorten kirjallisuuden Finlandian. Teoksen on kuvittanut Miila Westin.

”Unohdetuista ja yksinäisistä lapsista kertova tarina seuraa Alfredia, jonka isä viihtyy alati matkoilla ja äiti on kadonnut jo aikana jota Alfred ei muista. Eräänä aamuyönä Alfred kuulee rappukäytävästä outoja ääniä ja saa postiluukustaan paketin, joka muuttaa hänen elämänsä. Vaikka Portinin teos kertoo rankasta ja valitettavasti valtavan ajankohtaisesta aiheesta, kerronta on lämmintä, lempeää ja ilmavalla huumorintajulla rikastettua. Herkkäkorvaisen aikuisen avulla Alfred päätyy juontamaan yöradiota, johon muuten linkittyy oikeata radion historiaa.” (Katri Kovasiipi)

* *

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa (Otava)

Petra Rautiaisen löyhästi tositapahtumiin perustuva esikoisromaani sijoittuu sodan ja jälleenrakennuksen aikaiseen Lappiin ja Inarissa sijainneeseen natsi-Saksan vankileiriin.

”Vankileirillä vallitsevan ihmiskuvan ja väkivallan voi arvata eikä Rautiainen sillä mässäilekään. Toinen keskeinen teema teoksessa on saamelaisten sorto ja väärinkohtelu Suomessakin vaikuttaneiden rotuopillisten aatteiden ja nuoren maan identiteetin luomisen kurimuksessa. Tuhkaan piirretty maa on juuri sopiva sekoitus kansallishistoriallisesti merkityksellistä aihetta ja hyvin vertauskuvallisena toimivaa luontokuvausta.” (Lepe Parviainen – lue koko teksti täältä)

* *

Kuva: Jonny Davies

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä (Otava)

29-vuotiaan irlantilaiskirjailijan vuoden 2018 ihmissuhderomaani ilmestyi tänä vuonna suomeksi Kaijamari Sivillin käännöksenä. Teokseen perustuva televisiosarja on katsottavissa Yle Areenassa lokakuuhun 2021 asti.

”Rooneyn kieli on kuin jokin ylellinen materiaali, joka solahtaa päälle ja kietoutuu ympärille tavallaan aivan tavallisena ja yksinkertaisena, mutta ihmeellisen ilmavana, hengittävänä, himmeän hohtavana ja täydellisenä.” (Aino Louhi – lue koko teksti täältä)

* *

Kauko Röyhkä: Lapsosen tie (Like)

Kauko Röyhkän kaunokirjallisen tuotannon voi jakaa karkeasti kahteen päähaaraan: omaelämäkerralliset pseudofiktiiviset romaanit ja sotakertomukset. Lapsosen tie kuuluu jälkimmäisiin.

Lapsosen tien päättyessä hahmojen tarinat kietoutuvat toisiinsa niin herkullisesti, ettei kokonaisuudesta voi olla nauttimatta. Maailmaan mahtuu aina taiten kirjoitettuja raadollisia kuvauksia ihmisyyden nurjista puolista.” (Arttu Rantakärkkä – lue koko arvio täältä)

* *

Anni Saari: Kotiin (Länsirannikko)

Keskipohjanmaan kulttuuritoimittajan Anni Saaren esikoisromaani kertoo kahdesta eri-ikäisestä ja eri kulttuureista tulevasta naisesta vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan.

”Saari kirkastaa viiden vuoden takaista postmodernin ajan kansainvaellusta pohjoispohjalaisen pikkukylän leskinaisen kannalta. Rajaus on mainio: mitä syvällä Suomineidon rinnan alla mietitään ikääntyvässä päässä, kun Syyrian kriisi kävelee saunakamariin? Saarella on romaanintekijälle välttämätön taito nähdä mieleen ulkoa ja sisältä, eleitä ja käytöstä taitavasti kirjaamalla. Perussuomalaisuuteen tukeutuva päähenkilö kuuntelee kauhulla aktiivien hölinää, ja kaikkien kuoreen tulee pieniä säröjä.” (Anne Välinoro)

* *

Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja (Siltala)

Uhrisyndrooma ja muita novelleja on kolmas sarjassa Harry Salmenniemen kirjoja, joiden nimen loppuosa on ”ja muita novelleja”.

”Kirjoittajan perusääni on jopa poikkeuksellisen selkeä. Se on myös paikoin kiivas. Tekee mieli kuvata kiinnostavimpien novellien kirjoitustapaa raivokkaaksi. Nämä hurjistuneet helmet tuovat selvästi mieleen Fjodor Dostojevskin Kellariloukun (uudempi suomennos Kirjoituksia kellarista, 1974).” (Erkki Kiviniemi – lue koko arvio täältä)

* *

Eino Santanen: Rakas kapitalismi pilkku (Teos)

Eino Santasen esikoisproosateos irvailee markkinatalouden vaikuttavan tuhoisasti kirjallisuuden koko kenttään.

”Kaikkiaan Rakas kapitalismi pilkku on iso herja kirjallisuuden muuntumisesta kapitalismin armoilla mitäänsanomattomaksi, kyvyttömäksi jauhamiseksi, koneelliseksi kököksi. Se on myös kuvaus uusorjuudesta, johon olemme vajoamassa.” (Erkki Kiviniemi – lue koko arvio täältä)

* *

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Nemo)

Ruotsalaiskirjailija yhdistää tosipohjaisessa romaanissaan lapsuusmuistonsa ja sukunsa aidot kirjeet dramaattiseen kolmiodraamaan.

”Schulman on pystynyt luomaan kirjaan todella dramaattista dialogia, joka luonnollisesti on sepitettyä, mutta hyvin uskottavaa ja koskettavaa. Keskeisenä tapahtumapaikkana on Sigtuna-säätiön kartano, joka on tunnelmaltaan kuin toisinto saman aikakauden alppiparantolasta Thomas Mannin Taikavuoressa. Pitkillä käytävillä ja salongeissa roihuaa vaivoin kätketty epätoivoinen, mielipuolinen rakkaus.” (Lepe Parviainen – lue koko teksti täältä)

* *

Seppanen Jussi 05

Kuva: Veikko Somerpuro

Jussi Seppänen: Jussi Seppänen (WSOY)

Kirjailija Jussi Seppänen kertoo kirjailija Jussi Seppäsestä, joka luulee olevansa kuolemansairas ja odottaa varmistusta diagnoosiin.

”Tällaisista epätodennäköisistä aineksista on syntynyt ihana, valoisa, armollinen maailma, jossa pahimmat pelot väistyvät ja elämisen lahjaa vaalitaan. Suorastaan rakastuin Jussi Seppäsen lauseisiin, niiden rytmiin ja ilmavuuteen. Hänen itsetutkiskelunsa on yhtä aikaa nöyrää ja itsevarmaa. Huumori pilkahtelee jokaisella sivulla, kiitollisuus myös.” (Aino Louhi – lue koko teksti täältä)

* *

Emily St. John Mandel: The Glass Hotel (Knopf)

Kanadalaiskirjailija Emily St. John Mandelin romaani käsittelee rahaa, moraalia ja sattumaa.

”Kokoavina tekijöinä toimivat vain veneellä saavutettava luksushotelli Vancouverin lähellä sekä Ponzi-huijaus, joka vertautuu Bernie Madoffin kuuluisaan kupruun, jota pidetään kaikkien aikojen suurimpana yksityishenkilön tekemänä sijoitushuijauksena. Emily St. John Mandel kirjoittaa täsmällisesti mutta kauniisti.” (Tero Alanko – lue koko teksti täältä)

* *

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge (Tammi)

Yhdysvaltalaiskirjailijan romaanin nimihenkilö on pienessä merenrantakaupungissa asuva pyylevä ja romuluinen eläkkeelle jäänyt matematiikan opettaja. Suomentanut Kristiina Rikman.

”Strout kirjoittaa tavattoman hauskasti. Tuntuu nautinnolliselta lukea kirjaa, jonka sisältö on kuorrutettu huumorilla ja jonka tyylilaji on kepeys. Tarinat kiinnittyvät arkeen ja tuikitavalliseen elämään. Tarinoiden henkilöissä ei nähdä syvällisiä psykologisia kehityskaaria, mutta sitäkin enemmän tilannekomiikkaa ja välillä onnettomia käänteitä. Arkeen mahtuu myös surua, mutta Strout kertoo traagisistakin tapahtumista niin, että ne eivät kuormita lukijaa.” (Sirpa Pääkkönen – lue koko arvio täältä)

* *

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli (Otava)

Puolalaisen Olga Tokarczukin yli kymmenen vuoden takaisessa ja vihdoin suomennetussa ekotrillerissä luonto käy kostoon. Suomentanut Tapani Kärkkäinen.

”Romaani on taitavasti rakennettu johdattelemaan lukijan ajatuksia todellisen kuolemien takana olevan perään ja vähän harhaankin. Se myös kysyy tappamisen ja koston oikeutusta. Se pohtii oikeassa olemisen määritelmää, ihmisen moraalia niin toisiaan kuin eläimiä kohtaan.” (Eija Niskanen – lue koko arvio täältä)

* *

Anna Tommola: Haamusärky (WSOY)

Haamusärky on tietokirjailijana tunnetun Anna Tommolan julmahuvimaisesti hauska ja ahdistava esikoisromaani.

”Lapsuuden traumaattisten tapahtumien kuvaukset palauttavat 1980-luvulta jo unohtuneita yksityiskohtia mieleen ylellisine Yves Rocherin voiteineen ja VHS-kasettitarroineen. Tapahtumien liikkeellepanevana voimana on kuitenkin 2020-luvun härski tosi-tv-ohjelma Viemärihyttynen, joka riepottelee kriiseiksi revenneiden putkiremonttien uhreja.” (Lepe Parviainen – lue koko teksti täältä)

* *

valoaalto

Kaarina Valoaalto: Banana Split (Poesia)

Kaarina Valoaalto on kasannut runo- ja proosateokseensa viisi erilaista esteettistä kokonaisuutta, joita yhdistää kirotun runoilijan kiroilun kauneus.

Banana Split on herkkusekoitus, kuten koko kirja viidestä eri näkökulmasta. Runot liikkuvat visiosta toiseen, syntyvät lumesta ja koivusta, personifioituvat hieksi, hevoseksi, Kristukseksi.” (Erkki Kiviniemi – lue koko arvio täältä)

* *

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet (Tammi)

Satu Vasantolan kertomuksen raskaana olevilla naisilla ei ole rahaa, joten he joutuvat jättämään kohtalonsa puoskarin käsiin.

”Miehen pyörteisiin naiset ovat tässä tarinassa väkisinkin joutuneet: pulaan raskautensa takia, pahoinpidellyiksi, solvatuiksi. Näiden ’historian naisten’ vastapainona on nykyajan itsenäinen, järkevä, matkustelevainen nainen, joka voi säädellä omaa lisääntymistään tai lisääntymättä jäämistään ja jättää miesystävän ilman pelkoa tulotasonsa tai yhteiskunnallisen asemansa romahtamisesta.” (Tiina Nyrhinen – lue koko arvio täältä)

* *

Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit (Otava)

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Johanna Vuoksenmaan esikoisromaani kertoo yhden perheen elämästä 1970-luvun Hämeenlinnassa.

”Vuoksenmaa vie lukijan suoraan 1970-luvulle. Kirja on varsinainen nostalgiamatka. Vaikka oma elämänpiiri ja perhe on ollut varsin erilainen, antaa se silti 1960-luvulla syntyneelle lukijalle samaistumiskohteita ja nostaa pintaan omia muistoja ja tunteita. Vuoksenmaa on taitaav sanankäyttäjä. Kertojan näkökulma vaihtelee, ja tekstin tyyli kertojan mukana. Kirjan luoma tunnelma viipyi mukana pitkään – onneksi.” (Marja Aaltio)

* *

Hannu Väisänen: Märkä turbaani (Otava)

Ranskassa asuva kirjailija-kuvataiteilija Hannu Väisänen kirjoittaa uudessa romaanissaan 13-vuotiaasta Anatole-pojasta.

”Väisäsen kieli on kultaa. Se sädehtii lapsen outoja havaintoja aikuisista, jotka käyttäytyvät epäloogisesti ja yrittävät puheillaan vakuuttaa pärjäämistään. Nuoren aistit suodattavat nähdystä ja kuullusta omia tarinoita.” (Anne Välinoro – lue koko arvio täältä)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua