Kapitalismin kiihtyvä imu – Eino Santasen ”Rakas kapitalismi pilkku” ansaitsee kaikki viisi tähteä

05.08.2020

Kuva: Stefan Bremer

KIRJAT | Eino Santasen esikoisproosateos irvailee markkinatalouden vaikututtavan tuhoisasti kirjallisuuden koko kenttään. Se on kuvaus uusorjuudesta, johon olemme vajoamassa.

”Rakas kapitalismi pilkku on iso herja kirjallisuuden muuntumisesta kapitalismin armoilla mitäänsanomattomaksi, kyvyttömäksi jauhamiseksi, koneelliseksi kököksi.”

ARVOSTELU

5 out of 5 stars

Eino Santanen: Rakas kapitalismi pilkku

  • Teos, 2020.
  • 200 sivua.

Työstäessäni arviota Eino Santasen kirjasta häiritsivät kirjoittamistani tekstin eteen syöksähtelevät mainossivut. Huomasin myös pohtivani usein, miten saisin tekstin muotoon, joka osoittaisi sen kirjoittajan olevan mahdollisimman vähän kiinnostunut omien erinomaisten mielipiteittensä näkymisestä kontekstissa.

Rakas kapitalismi pilkku käsittelee nimittäin keskeisesti pätemisen olemusta kulttuurissa.

Teoksessa loppua kohden teksti suistuu raiteiltaan ja osoittaa, miten kapitalismi turmelee sekä kirjallisuuden taitoa ja tasoa että myös kirjailijoiden asenteita ja ajatusmaailmoja.

Mitä kapitalismi on?

Kapitalismi perustuu uskoon ikuisesta hyvinvoinnin kasvusta. Se nojaa siihen, että tiede aina ratkaisee itsensä ja talouden aiheuttavat ongelmat.

Tällä hetkellä maailman voimakkain ismi on levinnyt ja leviää syrjäyttäen uskontoja ja filosofioita. Äärimmillään kapitalismia perustellaan biologialla, evoluutioteorialla ja vahvalla lisääntyvällä arkikokemuksella kaikkien itsestäänselvästä oman edun tavoittelusta. Jopa sosialismi on vajonnut kapitalismin osaksi. ”Kaikkihan ajavat omaa etuaan, elleivät ole ihan mänttejä”, kirjoitti vasemmistoliiton kansan edustaja Anna Kontula jokin aikaa sitten (ei sanatarkka sitaatti).

Kapitalismin vastustajia on monenlaisia. On lievästi kriittisiä, keskivihaisia, ja sitten niitä täyshylkääjiä, kuten Pentti Linkola, Ezra Pound, Henry Thoreau ja Karl Marx. Esimerkiksi nämä ajattelijat tuomitsivat aikanaan kapitalismin totaalisesti ja nimenomaan teoreettisesti, vaikkakin eri näkökulmista.

Runoilijoissa on ehkä kaikkein eniten kapitalismin kriitikoita, ammattikuntana (käyttääkseni kapitalistista termiä). Se miten runoilijat suuntaavat epäuskoaan ja kritiikkiään taloudellisen kasvun jatkumiseen, on sangen monisäikeinen kysymys. Lyriikka kätkee sisäänsä heterogeenisen vastustajien joukon.

Jos pyrkii ryhmittelemään runoilijoiden tapoja suhtautua kirjoittamisessaan kapitalismiin, löytää ”ohittajat”, ”kiertelijät” ja ”vähättelijät”. Näistä monet tekevät jostain asiasta elämässä niin paljon kapitalismia suuremman, että se ikään kuin polkeutuu ojaan luonnonhurmoksen, rakkauden, yksinkertaisen elämän tai jonkun muun filosofisen tai tunteellisen asenteen tieltä.

Ohittajat ovatkin sidoksissa romantiikkaan tai idealismiin.

Eino Santanen ei taida olla. Hän ei myöskään kirjoita oppineesti. Näin hän onnistuu välttämään kaksi vaarallista ryteikköä.

Hänen narrin roolinsa ovat jo muut arvioijat nähneet, ja mieluusti katson heidän osuneen oikeaan.

Eino Santanen haluaa nostaa päivänvaloon niitä yksinkertaistuksia ja tapoja, joita rahavaltaisuus kuluttajille tuottaa. Hän kirjoittaa kirjettä kapitalismille, kohteliasta mutta ironista, ja huomaa lyövänsä päätään seinään.

Uusin teos näyttää tekstejä, joille markkinatalouden alaisuudessa elävät altistuvat. Voisi verrata: aivan samantapaisesti kuin muslimit islamilaisuuteen.

Taivaansininen

Santasen kirja on sen mallinen, että lukija kävelytetään kapitalismin jokapäiväisen nuhruisuuden ja ihmisen alistamista sisältävien huoneiden läpi. Ensimmäinen teksti Taivaansininen on ikään kuin eteinen, jonka kaunis tyyli houkuttaa sisempiin tiloihin. Siinä on myös ideologian ”tarttuminen” kuvattuna. Ismi hiipii lapseen perheen kautta. Ympäristö opettaa ja on keskeisin kasvattaja.

Teksti myös paljastaa, että kapitalismin tempo on kiihtyvä. Poika on saanut kuulla isän isältä ja isän äidiltä ajasta, jolloin ei tarvittu omaa kelloa. Isän isä katsoi ajan suunnilleen taivaalta ja isän äiti taas ei välittänyt lainkaan tietää, mitä kello oli. Hän oli vapaa ”aikataulujen tyranniasta”.

Niinpä metsäkävely päättyykin valtaisan aikataulukyltin luo. Se on taivaansininen. Aloitusnovelli on siirtymistä jylhästä luonnosta näyttöruudun luo, moottorien pauhuun eli moottoritien viereen. Se on kapitalismin eteinen, ja siellä isäntä kumartaa vieraat tervetulleiksi.

Tuotteita

Taivaansininen on avainnovelli, sillä se kuvaa paitsi matkan tilassa ja ajassa uuteen markkinatalouteen, myös kielen oppimisen mekaniikan. Poika oppii vanhemmiltaan sanat ja luettelee jakautunutta maailmaa osoitellen lintuja, puita, ynnä muita.

Oikeastaan koko loppu kirja onkin kompastelua kapitalismin runteleman maailman sisällä. Se on änkytystä, mainoksiin törmäilyä, epäonnistuneita viestimisyrityksiä. Kaiken kaikkiaan loppukirja on täynnään kapitalismin aiheuttamaa kielen rappiokäyttöä.

Tästä avautuu näkymä: kieli köyhtyy, kansa tyhmenee.

Merkittävää kulttuurityötä

Tuoteosuuden eli mainoskatkojen jälkeen seuraa kirjassa novelli Erään pienen kulttuurialan säätiön palveluksessa.

Se on parodia siitä, miten kapitalismi on pakosti tunkeutunut kulttuurielämään, ja etenkin siitä, miten se hallitsee kulttuuritoimijoidenkin ajatuksia.

Novelli on mestarillisesti kirjoitettu. Iva kohdistuu koko siihen psykologiseen maailmaan, johon markkinatalous on ihmiset saattanut eli opettanut.

Suurilla satiirikoilla, kuten Gogolilla, pilkka kohdistuu yhteiskunnan edustajiin eri ammateissa ja luokissa. Santasen kirjoitustavassa on keskeistä minä-kertojan itsehavainnointi. Minän tajunnassa kapitalismi näkyy syvätasona ja paljastaa kilpailevan elämänmuodon tunkeutumisen syvälle mieleen.

Tätä psykologista realismia voi lukea myös biologisena, lajityypillisenä käyttäytymisenä. Santanen on kuitenkin harkitusti asettanut Taivaansinen-novellin alkuun, ja siinä hän marssittaa uuden sukupolven yhä syvemmälle kapitalismin suon tutkimiseen.

Tulkitsen tämän opetetun markkinatalouden kuvaukseksi tajunnasta käsin. Kapitalistit selittävät itse mielellään kilpailuvietin synnynnäiseksi biologiseksi käyttäytymiseksi, josta ei voi päästä eroon.

Yhtymäkohtia löytää Harry Salmenniemen muutamien novellien tajuntakuvauksiin.

santanen2

Eino Santanen (s.1975) on julkaissut aiemmin viisi runokirjaa. Kuva: Stefan Bremer

Kasvoton ei vastaa

Teoksen niminovelli on kirjesarja kapitalismille. Vaikka kirjoittaja kohteliaan asenteensa pettämättä yrittää kaikenlaisia aiheita ja tyylejä väännellen, mikään lähestymistapa ei tuota vastausta. Lopulta nöyristely pettää ja kirpoilu syöksähtelee tekstiin. Kapitalismi pysyy vaiti.

Novelleja on seitsemän. Niiden välissä on mainoskatkoja eli tuote-esittelyjä. Ne eivät ole pilailuja mainoksista, vaan parodisia kärjistyksiä siitä, miten kapitalisti kokee ihmiset kuluttajina ja ihmisryhmän, erityisesti köyhälistön edustajina.

Esimerkiksi näin (sininen väri kirjailijan):

”KÄYTTÖVALMIS TAIVAANSININEN ALEMMAN
KESKILUOKAN EDUSTAJA

arvonmenetyksen jälkeen poisheitetty nurmenvihreä
ylemmän keskiluokan edustaja, jonka materiaalit on
sittemmin kerätty talteen, eroteltu, yhdistelty ja
pintakäsitelty uudelleen niin, että materiaaleista on saatu
hyllyyn ihan käyttövalmis taivaansininen alemman
keskiluokan edustaja

Robottimaailma

Novelli Trickle down chicken on palkanmaksua koskeva viestisarja työnantajan henkilöstöpalvelun kanssa. Toivoton selvittely muuttuu kyselijän särkyneeksi kohteliasta tyyliä epätoivoisesti jatkavaksi kirjoitukseksi, joka lopulta hajoaa kiroiluksi.

Markkinoiden ääniä on täydennystehtävä nyrjähtäneessä muodossa. Sen puuttuviin kohtiin on katkoviivan perään sijoitettu aina sijapääte.

Kirjan huipennus on novelli Taistelukenttä. Se on tarinaa ihmisistä robotteina ja roboteista ihmisinä. Siinä on niin monipuolisesti ja härskisti yhdistetty robotit ja ihmiset, että ei ole tarvetta yrittää erotella niitä. Sen sijaan kyseessä on kuvaus kaiken tyylin ja lopulta jopa kirjoitustaidon katoamisesta kapitalismin kurimuksessa. Teksti päättyy 17 sivua pitkään kamppailuun kirjoittaa oikein sana NURMENVIHREÄ.

Viimeinen novelli Me nostamme katseemme kuvaa runoudesta proosaan siirtyneen kirjailijarobotti Eino Santasen kehitystä. Se kääntyy tekstiksi, joka koostuu juonenpätkistä vähän Herttasarjan tyyliin, Ne katkeilevat mainoksiin ja sormen unohtumisiin yhden näppäimen päälle.

Kaikkiaan Rakas kapitalismi pilkku on iso herja kirjallisuuden muuntumisesta kapitalismin armoilla mitäänsanomattomaksi, kyvyttömäksi jauhamiseksi, koneelliseksi kököksi.

Se myös kuvaus uusorjuudesta, johon olemme vajoamassa.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This