Omar Little (Michael K. Williams) on yksi The Wire -sarjan ikimuistoisimmista hahmoista.
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Aino Louhi on ahminut eväsleipiä ja viisi kautta The Wireä, sekä lukenut Normaaleista, aikuisista ihmisistä.
1
Monen monituista kertaa maailman parhaaksi tv-sarjaksi nostettu The Wire on ainakin omassa kuplassani käsite ja olin jo pitkään tuntenut paheksuvia katseita niskassani, kun en ollut nähnyt sitä. Yhdysvaltain itärannikon satamakaupunkiin Baltimoreen sijoittuva sarja on tutkielma huumerikollisuudesta ja siitä kuinka se läpäisee koko yhteiskunnan: kulmien pojat, diilerit, poliisit, poliitikot, toimittajat, opettajat ja duunarit ovat kaikki osallisia tässä korruption, vallan ja epätoivon vyyhdissä.
Sarjaan tarttuminen tuntui suoraan sanottuna hieman uuvuttavalta tehtävältä ja vasta pandemian tarjoama suvanto elämässä antoi tilan paneutua kunnolla laajan hahmogallerian äärelle. Nyt lemppareita riittää joka sormelle: Bunk, Omar Little, Duquan, Snoop, Slim Charles, Proposition Joe, Mr. Prezbo, Stringer Bellin lukulasit… The Wiressä ei ole roistoja ja sankareita, vaan monimutkaisia, olosuhteiden nuijimia kolhuisia ihmisiä, jotka yrittävät pärjätä, kukin tyylillään. Viiden kauden aikana päästään seuraamaan myös hahmojen mielenkiintoisia, uskottavia kehityskaaria.
Vuosina 2002–2007 esitetty sarja tuntuu viimeaikaisten tapahtumien valossa yhä vain ja entistä enemmän ajankohtaiselta. Amerikkalaisen yhteiskunnan rakenteet ja raadollisuus levittäytyvät silmien eteen sakeana sumuvaippana. Onko sieltä edes mahdollista löytää tietään ulos ehjin nahoin?
The Wire katsottavissa HBO Nordicilla.
2
On vaikea osoittaa sormella tarkasti sitä kohtaa tai asiaa, joka saa minut rakastamaan Sally Rooneyn toista romaania Normaaleja ihmisiä (Otava, 2020) niin paljon.
Kahden irlantilaisnuoren, Connellin ja Mariannen rakkaustarinassa on jotain hyvin tunnistettavaa häilyvyyttä ja toisaalta se kuvaa erittäin hyvin magneettista vetovoimaa, läheisyyden tunnetta ja seksiä. Tarina kulkee läpi aikuisuuden ensivuosien ja antaa kummankin hahmon löytää toistensa ohella omaa ääntään ja identiteettiään. Tausta ja lähtökohdat ovat vahvasti läsnä.
Rooneyn kieli (Kaijamari Sivillin suomentamana) on kuin jokin ylellinen materiaali, joka solahtaa päälle ja kietoutuu ympärille tavallaan aivan tavallisena ja yksinkertaisena, mutta ihmeellisen ilmavana, hengittävänä, himmeän hohtavana ja täydellisenä.
Seuraavaksi aion tietysti käydä romaanista tehdyn tv-sarjan kimppuun, joka on katsottavissa Yle Areenalla. Odotukset ovat korkealla.
3
Normaalien ihmisten ohella olen lukenut myös Aikuisista ihmisistä. Se on Normaalien ihmisten tavoin kirjoittajansa Jan Forsströmin toinen romaani (Teos, 2020) ja siinä myös on jotain tunnistettavaa viiltävyyttä, tosin sijoitettuna hieman myöhäisempään elämänvaiheeseen, kolmi-nelikymppisyyteen.
Aikuisia ihmisiä kertoo ihmisistä, joiden elämät lomittuvat toisiinsa Helsingin kulttuuripiireissä. Näyttelyiden avajaiset, baari-illat, taiteelliset prosessit ja taiteelliseen työskentelyyn ja ihmissuhteisiin liittyvät haaveet ja pettymykset on kuvattu hyvin tunnistettavasti ja aidosti. Hetkittäin tuntuu että Forsström on tarkkaillut juuri minua ja kirjaa pieniä ajatuksiani kirjan sivuille – niinä hetkinä yltäni murenee tehokkaasti ainakin tunne omasta ainutlaatuisuudestani. Mutta ei niinkään surullisella kuin jotenkin lohdullisella, huvittavalla tavalla.
Forsström kirjoittaa tarkasti mutta lempeästi hahmoihinsa kolhuja, heikkouksia, ristiriitaisuuksia ja säröjä. Tällaisia me, aikuiset ihmisetkin, olemme.
4
Siinä missä moni kaveri on viime aikoina intoillut koripallon maailmaan sijoittuvasta The Last Dancesta, minä olen ahnehtinut toista Netflixistä löytyvää dokumenttisarjaa, kanadalaista Hip-Hop Evolutionia. Rapin ja hiphop-kulttuurin matkaa undergroundista valtavirtaan seuraava sarja on varmasti vain hieman pintaa syvemmältä kauhaistu, mutta silti ainakin kaltaiselleni kaikenlaisen musiikin rakastajalle juuri sopivasti alkulähteitä ja pioneereja kartoittava kokonaisuus.
Dokumentin suola on tietysti henkilöhaastattelut. DJ:t, MC:t, tuottajat, toimittajat ja levy-yhtiön ”sedät” kertovat kukin (usein mahtavalla) tyylillään kulttuurin avainkohdista ja -hetkistä. Mitä oikeastaan kävi Notorious B.I.G.:n ja Tupac Shakurin välillä, miten Jay-Z:stä tuli moguli, mitä tapahtui atlantalaisessa kellarissa 1990-luvulla, entäpä detroitilaisessa farkkukaupassa?
Dokumentin seurauksena on tietysti tullut kuunneltua ja fiilisteltyä paljon vanhoja suosikkeja rapin saralta. Tutut levyt ja hitit saavat lisäpainoa nyt, kun ne pystyy sijoittamaan alati laajenevalle hiphop-kartalle.
5
Lapsuuden makumuiston päivitys 2020-luvulle: ota pari ”maalaisviipaletta”, laita kummankin päälle paksuhko kerros Keijua, siivut soija-viherpippurileikkelettä ja ohuita kurkkuviipaleita. Lätkäise leipäset päällekkäin, pakkaa ne paperipussiin ja kävele jonnekin luontoon. Kalliolle, metsän keskelle, minne tahansa mistä löytyy hyttysiä, muurahaisia, neulasia, tuulenvire, auringonläikkä tai välkehtivä järvi. Nautiskele leipäviipaleet asiaankuuluvalla hartaudella.
Aino Louhi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (4.12.2024): Tove Jansson, Gothic Modern, Maaria Wirkkala, Messias-oratorio
Marjatta Honkasalo on kiertänyt taidenäyttelyitä ja odottaa Tampere Filharmonian Händel-konserttia.
Parasta juuri nyt (26.11.2024): FLASH4, Mältinranta, Hurmaavan surmaava kulutus, Sampo Mäkelä, Tuomiokuoro
Sari Harsun listalla on ruokakeskustelua, kuorolaulua ja valotaidetta.