KIRJAT | Seppo Jokisen Pisara veressä tarjoaa retrospektiivisen katsauksen komisario Sakari Koskisen koko poliisiuraan ja sen aikaiseen elämään. Tästä voi aloittaa koko kirjasarjan, jos ei ole lukenut Jokista aikaisemmin.
ARVOSTELU
Seppo Jokinen: Pisara veressä
• Crime Time, 2020.
• 368 sivua.
Kahdeksanvuotias poika näkee mattopesulassa naisen työntävän koneeseen maton, jossa näyttää olevan verta. Pienestä elokuvamaisesta kohtauksesta alkavan tarinan lonkerot yltävät komisario Sakari Koskisen elämän merkittäviin hetkiin.
Kun mukaan liittyy yli 30 vuodeksi ratkaisemattomaksi jäänyt tapon tutkimus, ainekset poliisimiehen henkisen elämän järkyttämiseksi ovat kasassa. Koskinen ei saa rauhaa vaan ajautuu omalla tyylillään tilanteisiin, joiden ansiosta uudelleen avattu tutkinta rullaa eteenpäin.
Jutun otsikon ”Komisario Koskinen parantaa juoksuaan” voisi ymmärtää tietysti niin, että Koskisen juoksuharrastus on yltynyt ja maratonille oltaisiin taas kollegoiden kanssa menossa. Mutta ei – vaikuttaa vahvasti siltä, että ainakin toistaiseksi komisarion juoksut on juostu, mutta polkupyörä liikkuu sitäkin rivakammin Tampereen laidalta toiselle.
Otsikko kuvaa Seppo Jokisen vaivatonta kerrontaa. Sakari Koskinen tulee nyt lähemmäksi lukijaa kuin aikaisemmin – osin elämäkerrallisen lähestymistavan takia, mutta on siinä muutakin. Pisara veressä on dekkarisarjan 25. osa, ja viimeistään nyt komisario tuntuu uskollisesta lukijasta kuin omalta perhetutulta. On eletty niin pitkään yhteistä historiaa, että voidaan jo yhdessä muistella menneitä.
Seppo Jokisella on tasainen julkaisutahti: uusi Koskinen ilmestyy vuoden välein.
”Kädet puristivat rattia ja mielessä pyöri vain yksi ajatus – mikä oli vialla? Miksi hänen piti torjua kaikki elämän tarjoama hyvä? Eikö muulla ollut enää väliä, ei edes sillä, minne meni ja mistä tuli, kunhan vain pakeni kumpaankin suuntaan?”
* *
Sakari Koskisen mielenmaisema noudattaa omaa logiikkaansa. Vähän kulmikas mies ei oikein saa otetta naisistaan eikä siitä, mitä hän itse haluaa uralta ja elämältä. Aina on ilmassa epäilys, että naiset kuljettavat häntä mielensä mukaan. Ei Koskinen saa aina otetta alaisistaankaan. Tutkintaryhmä toimii omilla säännöillään, joita tulokkaiden on mahdotonta ymmärtää. Miksi porukan vanhat jäsenet saavat nauraa jutuille, jotka uuden ääneen lausumina ovat typeriä tai jopa loukkaavia?
Kirjan tapahtumat etenevät rauhallisesti ilman suurempia rytinöitä ja ammuskeluja. Juuri siksi jää tilaa tutustua entistä paremmin päähenkilöön.
Kirjailija Jokinen on sanonut Kulttuuritoimituksen haastattelussa jo yli vuosi sitten, että hänellä on tarinoita varastossa moneen kirjaan. Siispä tämän tasaisenvarman Koskis-tarinan viimeisen sivun jälkeen kirjan voi sulkea levollisena. Jatkoa on luvassa.
Pisara veressä tarjoaa mahdollisuuden myös uusille lukijoille. Tässä on se kohta, josta koko kirjasarjan voi aloittaa, jos ei ole lukenut Jokista aikaisemmin. Retrospektiivisen otteen ansiosta voisi olla myös kiehtovaa lukea koko sarja järjestyksessä uudelleen tämän jälkeen.
Saattaa olla, että myös komisarion elämässä on nyt uuden alun paikka.
Marita Salonen
Kuvat Anitta Vuorisola / Kulttuuritoimituksen arkisto
Lue myös
Seppo Jokisen haastattelu Kulttuuritoimituksessa 10.5.2019.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Suomen kuuluisin trukkikuski – arviossa Hanna Pakarisen elämäkerta Elämä naurattaa
KIRJAT | Hanna Pakarinen on elättänyt itsensä monipuolisena taiteilijana ja tehnyt töitä niin musiikin kuin ääninäyttelemisen parissa.
Kolmen naisen matkakirja tarjoaa pieniä vinkkejä kivoihin kesämatkoihin kotimaassa
KIRJAT | Nenne Hallmanin, Ina Ruokolaisen ja Suvi Aholan Kolmen naisen kirjeitä on saanut jatkokseen Kolmen naisen matkakirjan.
