Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Lähde on kiinnostunut imaginäärisistä arkkitehdeistä ja radioasemista sekä tuijottanut surisevaa hammasharjaa suoraan silmiin.

1

Elämä koostuu välttämättömistä ja ei-välttämättömistä asioista. Useimmiten jälkimmäiset ovat paljon mielenkiintoisempia!

Kuten: hjmm hjmm, keksinpä imaginäärisen arkkitehdin ja järjestän hänen ”syntymänsä” 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi näyttelyn, joka esittelee ko. arkkitehdin elämäntarinaa ja tuotantoa, ja jatkanpa tämän jonninjoutavan, ketään hyödyttämättömän ajatuksen kehittelemistä kirjaksi asti.

Edellä mainitun arkkitehdin ”elämäntyöhön” pääsee tutustumaan juuri nyt Tampereen Kulttuuritalo Laikun Studion näyttelyssä Waldemar Stenius (1870–1922).

Näyttely on Mikko Metsähonkalan ihanan sairaan mielikuvituksen tulosta. Se käsittelee kohdettaan samalla kuivan objektiivisella asiallisuudella kuin asiallisesti hommansa hoitavilla museoilla on tapana käsitellä edesmenneitä merkkihenkilöitä ja heidän saavutuksiaan.

On biografisia tekstejä, päiväkirjamerkintöjä, aikalaiskommentteja ja luonnoksia sekä tietenkin itse teoksia. Tässä tapauksessa ne tarkoittavat Metsähonkalan pedanttisuudessaan hypnoottisia, art nouvaeu -henkisiä arkkitehtuuripiirroksia, joita Stenius olisi tarinan mukaan lähetellyt esimerkiksi Helsingin rautatieaseman, Tampereen paloaseman ja Kallion kirkon suunnittelukilpailuihin – vain niukasti hävitäkseen.

Steniuksen elämän suurin tragedia oli hänen vaimonsa Thyran ja heidän 7-vuotiaan tyttärensä Matildan tapaturmainen kuolema tammikuussa 1914. Sen jälkeen Stenius erakoitui ja alkoi piirtää kuvia, jotka olivat kuin välähdyksiä toisesta maailmasta, Belegaerin takaisista Kuolemattomista maista. Monumentaaliset maisemat kehittyivät lopulta ”elegiseksi arkkitehtuuriksi”, jonka huipentumana syntyivät kunnianhimoiset suunnitelmat Kalevalatemppelistä ja Kalevalatalosta.

Kuten Alvar Aalto ”sanoi”: ”Steniuksen myöhäistuotanto oli jotain muuta kuin arkkitehtuuria.”

Mikko Metsähonkala: Waldemar Stenius (1870–1922). Kulttuuritalo Laikun Studio 29.3.2020 asti. Näyttelyyn liittyvää kirjaa (Honkakustannus, 66 sivua) myydään Laikun kahviossa 12 euron hintaan.

2

Aivan täydellisen turhaa ja kertakaikkisen tarpeetonta on myös keksiä semmoinen ajatus, että ”lavastetaanpa viimeistä yksityiskohtaa myöten mahdollisimman uskottavasti sellainen 1970- ja 1980-luvulle löyhähkösti sijoittuva amerikkalainen radioasema, jonka paksusankaisiin silmälaseihin ja villaneuleeseen sonnustautunut dj-ukkeli soittelee klassisia rockhittejä, lukee mainoksia ja säätiedotuksia sekä rupattelee kuulijoiden kanssa samalla, kun bändi virittelee soittokamojaan äänitarkkaamon lasin toisella puolella, ja kuvataan sitä toimintaa meditatiivisen rauhallisesti useilla kameroilla tuntikausien ajan ja esitetään koko homma lopulta studiomaisessa tilassa, sanotaan vaikkapa Mänttä-Vilppulassa”.

Ajatus on sikäli harvinainen, että tiettävästi sen on saanut – ja toteuttanut – maailmanhistoriassa vain yksi ihminen, Gerard Byrne.

Ehdin istua irlantilaisen mediataiteilijan In Our Time -videoinstallaation äärellä vain vajaan tunnin, näyttelyn vihoviimeisenä aukiolopäivänä Serlachius-museo Göstassa. Olisin halunnut istua kahdeksan lisää – en tietääkseni mitä tapahtuu vaan mitä ei-tapahtuu!

Sillä teoksessa ei tietenkään tapahdu mitään. Mitä nyt välillä Fleetwood Macin sijaan soi Norman Greenbaum ja toisinaan varoitellaan savusumun sijaan liikenneruuhkista.

In Our Time näyttää upealta. C-kasettitelineet, aikakauslehtipinot, pöytälamput ja -tuulettimet, mainosmukit, tuhkakupit, muistilaput ja lankapuhelimet muuttuvat hitaasti lipuvan kameran linssin edessä lähes käsinkosketeltaviksi muistumiksi jostain epämääräisestä lähimenneisyydestä, johon olisi hirvittävää palata, mutta jota ei kuitenkaan voi olla ikävöimättä.

Lue Katri Kovasiiven Kulttuuritoimitukseen kirjoittama juttu teoksesta täältä.

3

Yksi esimerkki lisää hyvin minimaalisesti, jos ollenkaan ihmiskunnan yhteisiä ponnisteluja kohti valoisampaa tulevaisuutta edistävistä hankkeista on populaarimusiikin suurimpien hittien sovittaminen sähköhammasharjoille, kortinlukijoille, matriisiprinttereille, leivänpaahtimille ja muille elektronisille vimpaimille.

Kiitos ihmisyydelle siitä, että tämäkin hanke on merkityksettömyydestään huolimatta toteutettu!

Lahtelainen Tommi Nieminen on julkaissut parin viime vuoden ajan Device Orchestra -tilillään Youtubessa videoita, joissa pyykinpesukone esittää Celine Dionia ja epilaattori Imperiumin vastaiskun tunnusmusiikkia, vain kaksi esimerkkiä mainitakseni.

Jossain vaiheessa Nieminen alkoi inhimillistää ”esiintyjiään” kiinnittämällä niiden ”pään” kohdalle irtosilmiä, koska miksipäs ei.

Eli: Jos olet joskus miettinyt, että tuntuukohan se erikoiselta tuijottaa ”silmiin” Braunin sähköhammasharjaa sen ujeltaessa A-han Take on Men falsettikertosäettä, niin tuntuuhan se.

Voit katsoa kaikki Device Orchestra -videot täältä.

4

Kosmoksen mittakaavassa täydellisen yhdentekevää toimintaa on myös muutama vuosi sitten eläköityneen jalkapallomanagerin Harry Redknappin, 73, turinoiden tallentaminen jälkipolville.

Mutta olen äärimmäisen kiitollinen Sky Sports Footballin henkilöstölle ja erityisesti haastattelija Dharmesh Shethille siitä, että ovat päättäneet tehdä niin!

Keskiviikkona 11.3.2020 julkaistu 50-minuuttinen haastattelu ”Harry Redknapp on nearly signing Shevchenko & Hazard, begging Ferdinand to stay & transforming Bale” on erinomaisen viihdyttävää kuultavaa kaikille, jotka ovat englantilaista jalkapalloa viimeisen muutaman vuosikymmenen aikana seuranneet.

Kun puhutaan pelaajasiirroista, pottunokkaisesta Redknappista käytetään usein termiä ”wheeler-dealer”. Termiä on hiukan hankala suomentaa – mutta kenties retorinen kysymys ”ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton” antaa osviittaa.

Kansainvälisessä jalkapallossa puhutaan ”siirtoikkunoista”. Esimerkiksi Englannissa se tarkoittaa tammikuun ja kesäkuukausien mittaisia ajanjaksoja, jolloin joukkueet voivat ostaa, myydä ja vaihtaa pelaajia. Muina aikoina ”ikkuna” on ”kiinni”, eivätkä pelaajat voi siirtyä.

Useimmille jalkapallomanagereille siirtoikkunan viimeinen päivä eli ”Deadline Day” on kauhistus. Huolellakin rakennettu korttitalo saattaa romahtaa hetkessä, jos omat tähtipelaajat päättävät häipyä eikä riittävän taitavia korvaajia ehditä hankkia.

Harry Redknappille Deadline Day oli aina vuoden paras päivä. Hän osti ja myi, paljon ja viimeiseen sekuntiin asti. Sillä Harry palvoo kaaosta.

Sky Sports Footballin haastattelussa hän jupisee leppoisasti muun muassa Nwankwo Kanusta, Paolo Di Caniosta ja monesta muusta jo lähes unhoon vaipuneesta pallonpotkijasta. Kaikkein kovin työmoraali oli kuulemma Frank Lampardilla.

5

Koronavirus mainittu!

Koska vietät seuraavien viikkojen aikana mahdollisesti enemmän aikaa neljän seinän sisällä kuin muuten viettäisit, palkitse itsesi musiikilla. Löydä uutta, kiinnostavaa kuunneltavaa! Kuuntele musiikkia joka päivä!

Oheiselta HYVÄÄLEIPÄÄ2020-soittolistalta löydät kappaleen nimen mukaan aakkostettuna tänä vuonna julkaistuja ja täysin subjektiivisesti vain ja ainoastaan minun itseni oman ja henkilökohtaisen mielipiteen mukaisesti vähintään kelvollisia kappaleita 420 artistilta ympäri maailmaa, yhden kultakin.

Skaala ulottuu elektronisesta popista countryyn, hiphopista ambientiin, vaihtoehtorockista jazziin ja kuka ties mistä minne – koska niin ulottuu musiikkikin!

On lähes pomminvarmaa, ettet voi sietää kappaleista jokaista, mutta yhtä varmasti löydät niiden joukosta ainakin muutaman, joista nautit. Antoisaa tonkimista!

Antti Lähde