Kuva: Harri Hinkka
TEATTERI | Brittiläisen näyttelijän ja näytelmäkirjailijan Steven Berkoffin Mulkoilijat sanoo ääneen sen, mitä muut vain ajattelevat.
”Vuonna 1986 julkaistusta tekstistä voisi moni ottaa oppia nykyaikanakin.”
ARVOSTELU
Mulkoilijat
- Ohjaus: Marika Vapaavuori
- Rooleissa: Lari Halme, Pilvi Hämäläinen, Tommi Raitolehto, Ola Tuominen, Marjut Sariola
- Ensi-ilta: Tampereen Komediateatteri 27.1.2024.
Mulkoilijoiden ensimmäisestä kohtauksesta lähtien mietin, pitäisikö kaikissa näytelmissä olla sisältövaroitus. En ole kuitenkaan yksin ajatukseni kanssa, sillä näytelmän ohjaaja Marika Vapaavuori oli jo pohtinut samaa Aamulehdessä.
Komediateatterin sivuilla Mulkoilijoista kerrotaan: “Näytelmässä ajoittain käytetty kieli saattaa järkyttää herkimpiä katsojia! Teksti sisältää myös seksuaalissävytteisiä viittauksia sekä ajatuksia itsensä vahingoittamisesta.”
Mutta riittääkö tämä? Olen viime vuosina ollut monissa esityksissä, joista on lähtenyt ihmisiä väliajalla sisällön takia. Miten katsojat löytäisivät näytökset, jotka sopisivat heille eivätkä herättäisi liikaa epämiellyttäviä ajatuksia?
* *
Itselleni Mulkoilijat merkitsi vapauttavan kiusallista komediaa, jossa sai nauraa silloinkin, kun se ei välttämättä olisi ollut sopivaa. Näytelmä oli loistava loppu raskaalle työviikolle.
Mulkoilijoiden viisikko oli ihanan tasapainoinen. Kukaan ei jyrännyt muita ja jokaisella oli omat, (tarkoituksellisen) nolot hetkensä. Iloinen yllätys lavalla oli Marjut Sariola, jonka hiuksenhienoa komediaa olin jo kaivannut tauon jälkeen.

Kuva: Harri Hinkka
Näytelmän hahmoihin oli helppo samaistua. Vaihtamalla ei parane -sanonta sai arvoisensa merkityksen erilaisten suhdekiemuroiden joukossa. Ihmissuhdekomediasta ei Mulkoilijoissa kuitenkaan ollut kyse, vaan ihmisten omien epävarmuuksien ja turhautuneisuuden rajojen ylityksestä. Lari Halmeen pieni monologi oli huikea ja jatkoi sitä huikeaa flow’ta, joka hetki sitten päättyi TTT:n Tunkeilijoissa.
* *
Mulkoilijat perustuu Steven Berkoffin näytelmään. Näytelmän alkuperäinen nimi ”Kvetch” on suomeksi käännettynä marina tai märinä. Mulkoilu on kuitenkin osuvampi ilmaisu. Kaikkia viittä päähenkilöä piinaavat oman mielen demonit. Tilanteet pysäyttävät kohtauksen niin, että muut jähmettyvät paikoilleen mulkoilemaan ”riivattua”, joka ajattelee ääneen. Demonit alkavat hävitä, kun asian sanoo ääneen muillekin. Vuonna 1986 julkaistusta tekstistä voisi moni ottaa oppia nykyaikanakin.
Erityiskiitoksen haluan antaa näytelmän suomentajalle Juha Lehtolalle. Suomen kielen perustörkysanojen tilalla kuullaan erikoisia ilmaisuja. Äidinkieli kuulostaa lennokkaalle ja monipuolisen ilkeälle. Karvaliiteri oli lempihaukkumasanani!
Petra Stolt
Mulkoilijat
- Ohjaus Marika Vapaavuori
- Suomennos Juha Lehtola
- Pukusuunnittelu Elina Vättö
- Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Johanna Vänttinen
- Videosuunnittelu Eero Auvinen
- Valo- ja äänisuunnittelu Mika Eerola
- Lavastus Marika Vapaavuori ja Paula Varis
- Rooleissa Lari Halme, Pilvi Hämäläinen, Tommi Raitolehto, Ola Tuominen, Marjut Sariola
Ensi-ilta Tampereen Komediateatterissa 27.1.2024. Esityksiä 25.4. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Timoi Munnen Pahat ajat purkaa auki surua ja ikävää kun uusi rautaesirippu taas erottaa naapurit toisistaan
TEATTERI | Suomalais-karjalais-venäläisen kulttuuriyhteistyön konkari Timoi Munne purkaa monologissa suruaan ja pettymystään Venäjään.
Kansallisoopperan Ratsumies oli yhtä ehjä kokonaisuus kuin kantaesitys Savonlinnassa 50 vuotta sitten
OOPPERA | Aulis Sallisen Ratsumies kertoo haavikkomaisen symbolisesti vallasta, rakkaudesta, petoksesta, kohtaloista ja kansan toteutumattomasta unelmasta.
Mikä se sellainen isä on, joka on hylännyt ja häippäissyt? Arviossa Varkauden teatterin Juurihoito
TEATTERI | Juurihoito kasvaa hammasta paljon isommaksi tarinaksi, jossa sukua löytyy useammastakin maailmanosasta.
StepUpin Skene herätti Hypen 30-vuotisesta unesta Aleksanterin teatterissa
TEATTERI | Vuonna 1994 ensi-iltansa saanut Hype-musikaali esitettiin Svenska teaternissa 216 kertaa. Hype by Skene nähdään toukokuussa 11 kertaa.