Jukka Puronlahti ja Kristiina Karhu. Kuvat: Jukka Kontkanen

Miten myrkyllinen ihminen voikaan toiselle olla, kysyy katsoja itseltään monta kertaa seuratessaan Sarabande-näytelmän hahmojen elämää Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-näyttämöllä. Lavastus on eleetön ja päästää ilmaisun päärooliin, mikä sopii Ingmar Bergmanin tekstille mainiosti.

Sarabande on itsenäinen jatko-osa Kohtauksia eräästä avioliitosta -televisiosarjalle. Suhteessaan kipuilleet Johan ja Marianne ovat Sarabandessa olleet erillään vuosikymmeniä, kohdatakseen jälleen. Johan ja Marianne jäävät kuitenkin jopa sivurooliin, kun tarinan keskiöön nousevat Johanin eläkeikää kolkutteleva Henrik-poika ja tämän nuori Karin-tytär. He ovat muuttaneet asumaan Johanin talon rantamökkiin, mutta puheyhteyttä isään tai isoisään ei juuri ole. Henrikin vaimo, Karinin äiti Anna, on kuollut pari vuotta sitten ja jättänyt isän ja tyttären outoon välitilaan: he ripustautuvat toisiinsa, tai varsinkin isä ripustautuu tyttäreensä. Rakkaus sellonsoittoon yhdistää yhteistä suruakin enemmän. Henrik valmentaa Karinista huippusellistiä, ankarin metodein.

Mariannen ilmaantuminen paikalle saa tapahtumiin vauhtia. Mariannesta tulee äkkiä jonkinlainen uskottu ja viestinvälittäjä, kun kärttyinen isoisä Johan ja isäänsä pettynyt Henrik eivät sovi samaan huoneeseen.

Etualalla Esa Puronlahti ja Mari Pöytälaakso. Kuva: Jukka Kontkanen

* *

Sarabande kertoo sukupolvien välisisistä ristiriidoista, odotuksista ja vanhoista kaunoista, joiden alkuperää ei oikein kukaan enää muista. Hahmoista Henrik ja Johan ovat hyvin syvällä myrkkysammioissaan, joista eivät osaa nousta. Jukka Puronlahti Henrikin roolissa on vaikuttava. Inho paistaa hänen kasvoiltaan, kun hän puhuu isästään kovin sanoin. Henrik ei aivan täysin osaa sanoa, miksi vihaa isäänsä, mutta katsoja ei selityksiä kaipaa. On kylmäävää, kun Johan kertoo inhonneensa poikaansa aina. Alusta asti. Seuralaiseni sanoi osuvasti, että Esa Ahosen tulkinta saa inhoamaan Johanin hahmoa intohimoisesti.

Tarinan kantavaksi voimaksi nousee Mari Pöytälaakson Marianne, joka loputtoman hyväntahtoisessa ymmärtäväisyydessään pehmentää ristiriitoja ja tulkkaa perheenjäsenten pakahduttaviin mittoihin paisuvia, repiviä tunteita.

Kristiina Karhu Karinin roolissa osoittaa jälleen taidokasta muuntautumiskykyään. Teksti tarjoaa hänelle Sarabanden riipaisevimmat tunteet ja kuohut, ja hän ne myös nuoreen hahmoonsa sopivasti, vahvan fyysisesti tulkitsee.

Sarabande on sillä lailla ajaton, että sukupolvien väliset ristiriidat, valtataistelut ja unelmien toteuttaminen jälkikasvun kanssa ovat aina ajankohtaisia. Sarabande on itsenäinen tarina, mutta tarinan ymmärtämistä kyllä auttaa, jos Kohtauksia eräästä avioliitosta on tuttu. Välttämätöntä se ei ole, kyllä menneisyys ja esimerkiksi Johanin patologinen uskottomuus kerrotaan katsojalle riittävän selkeästi muutenkin.

Kristiina Karhu ja Mari Pöytälaakso. Kuva: Jukka Kontkanen

* *

Seinäjoen Sarabandessa on vaikuttava Riku Metsä-Ketelän äänisuunnittelu. Se tuo tarinassa tärkeässä roolissa olevan klassisen musiikin esille hienosti, dramaattisen surumielisesti. Henrikin ja Karinin sellonsoittokohtaukset on myös oivaltavasti toteutettu. Kumpikaan ei varsinaisesti soita selloa, vaikka selloja lavalla nähdäänkin.

Hahmojen puvustus on erinomainen. Beigen sävyt rauhoittavat, vastapainona kaikelle sille sisäiselle tuskalle, jota ihmiset toisilleen tuottavat. Kuin vaalea, miltei näkymätön lavastuskin, myös asut haipuvat jonnekin tulkinnan taakse, päästäen oleellisen esille.

Sarabande ei ole hyvänmielen tarina. Ei, vaikka Marianne kaikkein kauheimman hetken tullessa tarjoaakin kuumaa kahvia ja konjakkia ja vaikka lopussa kuullaan myös hyvää. Sarabanden tunnelma tuntuu raskaana jossain rintalastan alla. Esityksen jälkeen tekee hyvää päästä ulos ja hengittää kirpeää syysilmaa.

Sarabande on julkaistu televisioelokuvana vuonna 2003. Se jäi Bergmanin viimeiseksi ohjaustyöksi. Tarinan nimi tulee Johann Sebastian Bachin sävellyksestä Sellosarja nro 5, sarabande.

Kirsi Haapamatti

Sarabande

• Kirjoittanut Ingmar Bergman, suomentanut Petteri Granström
• Ohjaus Jarno Kuosa
• Lavastussuunnittelu Jarno Kuosa, Antti Kortesniemi
• Pukusuunnittelu Leena Rintala
• Valosuunnittelu Rita Löytty
• Äänisuunnittelu Riku Metsä-Ketelä
• Naamioinnin suunnittelu Aliina Ilonen
• Rooleissa Mari Pöytälaakso, Esa Ahonen, Kristiina Karhu ja Jukka Puronlahti

Suomen-kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-näyttämöllä 30.10.2026. Näytöksiä 17.4.2027 asti. Lisätietoa täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua