Tanssituttavaa tunnemylläkkää – arviossa Sigridin How to Let Go

Norjalainen Sigrid Solbakk Raabe (s. 1996) on soittanut ja laulanut pitkään ja innostui musiikkiurasta lukiossa. Lukion jälkeen Sigrid muutti Ålesundista Bergeniin päästäkseen mukaan kaupungin eloisaan indieskeneen. Tuottaja Martin Sjølien kanssa kirjoitettu Don’t Kill My Vibe toi Sigridille levytyssopimuksen Island Recordsin kanssa. Esikoisalbumi Sucker Punch 2019 ilmestyi 2019.

Nyt käsillä on kakkosalbumi, How to Let Go (Island, 2022), joka jatkaa tutuilla poluilla. Aurinkoinen poptähti esitti uutta materiaalia ja vanhempia hittejään Flow-festareilla ja lumosi yleisön hyväntuulisella ja rennolla esiintymisellään. Esitys löytyy Areenasta ja on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Mikäpä on Sigridin esiintyessä, kun materiaali on hyvää. Biisit ovat pääasiassa Sigridin, Sylvester ”Sly” Sivertsenin ja Caroline Ailinin käsialaa (ja kun pohdin, että kummastipa tulee Sigridistä mieleen MØ, niin ei ihme: Sivertsen ja Ailin ovat myös MØn parhaiden biisien takana). Levyn viiden ensimmäisen biisin joukosta löytyy sen kolme ensimmäistä sinkkuvetoa ja neljä kovinta biisiä. Vahva alku! Aloitusbiisi It Gets Dark potkaisee jo terävästi ja viitoittaa tietä eteenpäin:

”It gets dark, yeah, it gets dark and I
I’m movin’ at the speed of light, I had to go

But now I know
It gets dark so I can see the stars”

* *

Heti seuraava biisi Burning Bridges kertoo siitä, miten vahingollisesta suhteesta on vain lähdettävä ennen kuin joutuu itse raahatuksi alas toisen mukana. Toisaalta Risk of Getting Hurt -kappaleessa todetaan, että ”I’d rather break than play it safe with my emotions”. Thank Me Later -kappale taas kertoo parisuhteen lopettamisesta: revitään laastari irti, se sattuu nyt, mutta kiität minua myöhemmin. Melkoista tunnemylläkkää siis!

Levyn isoin hitti on sen ensisingle Mirror, itsemyötätuntoa ja oman peilikuvan hyväksyntää hehkuva biisi. Toinen suursuosikki on Bring Me the Horizonin kanssa tehty Bad Life. Molemmat kyllä kelpo vetoja, vaikka kumpikaan ei ihan omiin ykkössuosikkeihini levyltä lukeudu.

* *

Musiikillisesti Sigrid on reipasta tanssipoppia. Ihan silkkaa teknoa levy ei ole, vaan soundipuoli on sekoitus koneita ja kitaroita. Kuten Areenan Flow-tallenteesta näkee, livenä taustalla soittaa ihan oikea bändi. Soundi on moderni, raikas ja kuulas. Biitti on selkeä, suoraviivainen ja erittäin tanssittava. Sigrid on taitava laulaja, jolla on kaunis ääni. Levyä on mukava kuunnella kokonaisuutena ja soittolistoilleni siltä irtosi sen verran monta hyvää biisiä, että eipä tätä voi pitää kuin onnistumisena.

Jos näitä Pohjoismaisten poppitähtien tänä vuonna ilmestyneitä levyjä pistäisin järjestykseen, ykkössijasta vääntäisivät Sigrid ja Aurora. Ehkä kallistun nostamaan Auroran The Gods We Can Touchin toistaiseksi ykköseksi. Tanskalaisen MØ:n Motordrome jää sitten vertailussa selvästi kolmoseksi. Maaottelupisteet siis toistaiseksi Norjaan.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua