Sinivalkoinen ääni ja laulun lahja – Katri Helenaa juhlistetaan tänä kesänä Valkeakosken Apianniemessä

Maarit Saarelainen
13.6.2026
IMG 8002

Katri Helena Valkeakosken Apianniemessä. Kuva: Kimmo Mäkiselkä

KOLUMNI | Katri Helena on kaikkien suomalaisten suosikkityttö, joka tuntuu säteilevän valoa ja on jostain syystä pysynyt ikuisesti ”viattomana”, Maarit Saarelainen kirjoittaa.

”Katri-musikaali on seisovat aplodinsa ansainnut. Näyttelemisen taitoa ja lauluvoimaa riittää yli oman tarpeen.”

Suomalaisen viihdetaiteen legenda, Tohmajärven tyttö, 80-vuotias Katri Helena on osa suomalaista identiteettiä. Hän päätti mittavan 62 vuotta kestäneen laulajauransa elokuussa 2025 Viimeinen ilta -konserttiin Helsingin Olympiastadionilla, jonne häntä oli saapunut katsomaan 40 000 henkeä. 

Katri Helena (Katri Helena Kalaoja, ent. Kalaoja-Rajala, ent. Turunen, o.s. Koistinen; s. 17.8.1945) on yksi Suomen menestyneimmistä laulajista. Hän on levyttänyt yli 480 laulua ja julkaissut 52 albumia ja kokoelmaa. Äänitteitä on myyty kaikkiaan yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Hän on saanut 19 kultalevyä, neljä platinalevyä ja yhden tuplaplatinan.

Katri Helena on lisäksi edustanut Suomea kaksi kertaa Eurovision laulukilpailuissa, vuonna 1979 kappaleella Katson sineen taivaan ja vuonna 1993 kappaleella Tule luo. Vuonna 2014 hänet palkittiin Iskelmä-Finlandialla ja vuonna 2023 hänestä julkaistiin Elina Hirvosen kirjoittama elämäkerta, josta Marja Mustakallio kirjoitti Kulttuuritoimitukseen.

Katri Helena on kaikkien suomalaisten suosikkityttö, joka tuntuu säteilevän valoa ja on jostain syystä pysynyt ikuisesti ”viattomana”. Vaikka elämän matka on ollut monipolvinen ja sen varrelle on sattunut menetyksiä ja suruja, Katri Helena on pysynyt elämän laineilla.

* *

Oma suosikkini Katri Helenan laajasta tuotannosta on Anna mulle tähtitaivas (1992), jota kappaleen säveltäjä ja sanoittaja Jukka Kuoppamäki on luonnehtinut sattuvasti eräänlaiseksi moderniksi rukoukseksi.

”Anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään

Anna mulle aamurusko, anna usko elämään

Anna mulle rohkeutta, että jaksan huomiseen

Anna edes vähän, rakkautta tähän

yksinäiseen sydämeen”

Sattumalta tai tarkoituksellisesti kaikissa Katri Helenan esittämissä lauluissa tuntuu olevan jokin toivonkipinä, jotain eteenpäin vievää energiaa. Hänen suosituimpia iskelmiään ovat muun muassa Vasten auringon siltaa, Mun sydämeni tänne jää, Lintu ja lapsi, Katson autiota hiekkarantaa, Syysunelma, Ei kauniimpaa ja tietysti klassikot Puhelinlangat laulaa sekä Katri Helenan itsensä säveltämä Joulumaa.

* *

4V4A7165

Katri Helenan roolissa Natalil Lintala. Kuva: Kimmo Mäkiselkä

Intohimo laulamiseen kantaa läpi elämän

”Ei kivut laulaessa tunnu”, sanoo Katri Helena Valkeakosken Apianniemessä ensi-iltansa (11.6.2026) saaneen Katri-musikaalin yhdessä kohtauksessa.

Tarina alkaa Katri Helenan viimeisen juhlakeikan kynnykseltä, josta palataan siihen mistä kaikki alkoi. Heikki Paavilaisen ja Tuomas Marjamäen käsikirjoittama musikaali käy läpi kokonaisen elämän ja aikakauden, jonka myös monet katsojista muistavat. Musikaalissa ei ohiteta elämän töyssyjä, mutta niillä ei myöskään mässäillä eikä retostella, sillä ne kuuluvat olennaisena osana Katri Helenan elämään. Kuten meidän kaikkien. Intohimo laulamiseen kantaa läpi elämän.

Musikaalin nimiroolia esittää upeasti laulava ja näyttelevä Natalil Lintala. Lintalalla on kyky siirtyä luontevasti elämätarinan edetessä iästä ja aikakaudesta toiseen. Hän on myös ulkoisesti kuin itse laulajalegenda.

4V4A9096

Siinä he ovat. Tarinan tekijät. Kuva: Kimmo Mäkiselkä

Katri-musikaali on seisovat aplodinsa ansainnut. Työryhmän jäsenet pystyvät hyppäämään roolista ja karaktääristä toiseen. Näyttelemisen taitoa ja lauluvoimaa riittää yli oman tarpeen.

Ensemblessä ovat mukana Lauri Mikkola Timon ja Tommin rooleissa, Heidi Kirves ikuisesti huolehtivana äitinä, Joni Leponiemi Mattina ja Panuna, Ushma Olava toimittajana, Leea Lepistö tyttärenä, Harri Penttilä isänä, Rasmus Koskinen poikana ja Mikko Huoviala muun muassa Topi Kärkenä.

Kapellimestari Ali Ahmaniemen johdolla loistavasti soiva orkesteri ansaitsee myös omat aplodinsa. Bändissä mukana ovat Kalle Ruusukallio, Sampsa Rättäri, Marko Karhu, Jimi Hautamäki, Kristian Suninen, Teemu Broman ja Antti Hynninen.

* *

Katri Helena seuraa omaa elämäänsä ja esityksen ensi-iltaa katsomon takarivissä. Hän tietää tarinansa ja on oman elämänsä elänyt, se ei häntä yllätä. Hän on nähnyt myös esityksen ennakkoon ja pitänyt kovasti näkemästään.

Katri Helena kiitti koko työryhmää vielä ensi-illan jälkeenkin.

Maarit Saarelainen

Suomen Kesäteatterin Katri-musikaali Valkeakosken Apianniemessä 8.8.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua