Kuusikulmainen aurinko nousee helvetin ylle – arviossa Boards of Canadan Inferno

Kuva: Warp Records

Täytyy myöntää, että aika latautuneella fiiliksellä laskeuduin kellarin vanhaan studiotilaan perjanta-iltana 29. toukokuuta tietoisena siitä, että on tullut aika kuunnella Boards of Canadan uusi tuplalevy Inferno (Warp). Yhtyeen edellisestä levystä oli kulunut kolmetoista vuotta ja muistin yhä elävästi sen ensikuuntelun: kävelin Pyynikillä, aurinko paistoi ja valo siivilöityi oksien läpi, kun sukelsin ensimmäisen kerran Tomorrow’s Harvestin (2013) uumeniin.

Lukijalle lienee tässä kohtaa selvää, että nyt on kyse enemmänkin palvontamenoista kuin perinteisestä kritiikistä tai neutraalista esittelystä jostain juuri julkaistusta kulttuurituotteesta. Odotukset ovat siis mahdollisimman korkeat ja kirjoitan näitäkin sanoja kuunnellessani levyä ensimmäistä kertaa. Tässä kohtaa kirjoittamista olen levyn neljännen biisin kohdalla ja huomaan jo nyt nyt, että odotukseni ovat enemmän kuin täyttyneet. Tämä on varmasti paras Boards of Canada -julkaisu sitten legendaarisen Music Has the Right to Children -albumin (1998).

Boards of Canada on erikoinen yhtye. Kun kuulee sen kappaleita ensimmäistä kertaa, ne ovat jo tuttuja – jotain sellaista, jonka on aina tiennyt olevan totta ja jollain tapaa olemassa.

Kuusikulmainen aurinko

Pieni taustoitus: Boards of Canada on skotlantilaisten Marcus Eoinin ja Michael Sandisonin muodostama kaksikko, Warp Recordsin salaperäisin kiinnitys ja yksi elektronisen musiikin mystifioiduimmista yhtyeistä. Veljekset eivät esiinny livenä, eivät selitä niitänäitä podcasteissa, eivätkä muutenkaan juuri haastatteluja antele. He katoavat vuosiksi (kuulemma lumilautailemaan) ja palaavat sitten kuin tyhjästä, mukanaan levy, joka tuntuu ja haisee haalistuneelta VHS-kasetilta.

Eikä paluuta tehty hiljaa tai mitenkään ”salaa”. Jo viime keväänä fanit ja musablogit huomasivat, että Tomorrow’s Harvest -albumin vihjekampanjan vanha sivusto oli herätetty henkiin: ruudulla luki ”nobody home…” sekä englanniksi että morsekoodina! Sitten huhtikuun alussa postiluukuista alkoi tipahdella merkillisiä VHS-kasetteja, ja Lontoon, New Yorkin, Los Angelesin ja Tokion katukuvaan ilmestyi julisteita.

Warp myönsi asiantilan ja 16. huhtikuuta kuultiin ensimmäinen uusi Boards of Canada -biisi kolmeentoista vuoteen. Virallinen tieto levystä julkistettiin 22. huhtikuuta, mukana oli 42 sekunnin traileri, jossa nähtiin kuusikulmio, sama jota kaksikko oli käyttänyt aiemminkin. Toukokuun 7. päivänä julkaistiin ensisingle Prophecy at 1420 MHz ja saman kuun 22. päivänä levyä soitettiin ”salaisissa” kuuntelutilaisuuksissa Tokiossa, Berliinissä, Barcelonassa, Lontoossa, Glasgow’ssa, New Yorkissa ja Los Angelesissa. Ja nyt, tänään Tampereella…press play on tape!

Mahtava kokonaisuus

Boards of Canada on palannut takaisin sämpläämään ihmisääniä, uudelleenrytmittämään ja vääntelemään niitä, ja soittamaan yhä moninaisempia soittimia. Inferno on kokonaisuus, joka on täynnä bändiin aina kuulunutta mystiikkaa, symbolismia ja psykedeliaa yhdistettynä tarttuviin downtempo-biitteihin ja korvissasulaviin melodioihin.

Kuunnellessani kadotan jotenkin sen tosiasian, että levy koostuu eri kappaleista. Tätä kuunnellessa liikkuu koko ajan maailmasta seuraavaan; ikkunoita avautuu yllättäen uusiin tiloihin ja paikkoihin. Tällä kertaa tunne siitä, että kuuntelee 1970-luvun tv-kanavan luonto-ohjelmia hieman epäselvän aikatunnelin läpi, on hyvin todellinen. Musiikki siirtää kuulijan toiseen todellisuuteen, joka on kaukana nykyaikaisen digitaalisen median monipolvisuudesta ja hälinästä – se keskittää sanottavansa yhdelle kuulijalle eikä vaadi vaan saa pysähtymään.

Levyn nimi ei valehtele: Inferno on luultavasti pimein ja samalla suoraviivaisin levy, jonka veljekset ovat tehneet. Pinnan alla – ja suoraan sen läpi – kuplii ja kurottaa jotain tuskaista, helvetin tulta.

Age of Capricornissa amerikkalaiselta kuulostava mies tunnustaa keskellä kuoroloopin sumua: ”I’m a sinner… you shed your blood for me, to cleanse me.” Father and Sonissa toinen uskovainen toistaa tutun kuuloisen sämpläyksen vääntämänä: ”I love you, but I love the Lord more than any physical being”. All Reason Departsissa koneääni lukee Aleister Crowleyn vuoden 1929 tekstiä: suuri sota on käytävä, verinen uhri on koko maailmanseremonian käännekohta. Naraka on nimetty hindulaisuuden ja buddhalaisuuden helvetin mukaan.

Tässä on Inferno ja sen ajankohtaisuus: Levy on täynnä puhetta helvetistä, jumalista, Kristuksen paluusta (!), verestä joka puhdistaa. Aikana, jolloin uskonto, konservatismi ja politiikka ovat vahvasti palaamassa yhteen, Inferno ei ole profetia vaan Ajankohtainen Kakkonen.

Nostoja

Into the Magic Land – Oiva esimerkki siitä, kuinka Boards of Canada saa elektroniikan kuulostamaan ”oikeilta soittimilta” (joita kuultavat instrumentit mitä luultavimmin ovat alkujaan olleetkin). Tunnelma tumma, mystinen ja hyvinkin tunnistettava vuosien takaa. Biisi rullaa, ja vääristyneiden melodioiden takana jossain paistaa se kuusikulmainen aurinko.

Deep Time – Tässä kohtaa nousevat tunteet pintaan ja pala kurkkuun. Olen varma, että tässä meillä on samanlainen hitti kuin Dayvan Cowboy vuodelta 2005. Kappale on kuin novelli, jonka sisällön tiedät mutta jonka tarinaa et osaa kertoa muille. Ei ihme, että Trumpin propagandakoneisto yritti heti varastaa kappaleen omaan käyttöönsä.

You Retreat in Time and Space – Huikea rakkausjamittelu ja avaran kesämaiseman avaava hippivuosien aikamatka. Mieletön biitti, jonka taustalla kuitenkin kuuluu selkeästi, kuinka ydintuho vaanii.

Father and Son –  Kappale, joka muistuttaa eniten legendaarisesta Music has the Right to Childrenistä ja tuo sieltä mieleen erityisesti Telephasic Workshopin äänisämpläilyt ja tunnelman. Huikeaa settiä! Kappale loppuu kuin joku vetäisi töpselin 1970-luvun tv-studion seinästä.

* *

Ja vielä istun täällä kellarissa. Levy on soinut nyt kertaalleen läpi, enkä oikein malta nousta. Kirjoitan tämän tässä loppuun ja lähetän sitten Antille. Ei hiota enempää.

Kolmetoista vuotta odotettiin, ja vastaukseksi saatiin matka helvetin läpi – mutta sen toiselta puolelta paistaa kuusikulmainen aurinko. Tämä on Boards of Canadaa parhaimmillaan: musiikkia, joka tietää jotain mitä me emme tiedä, ja on silti tarpeeksi ystävällistä, läheistä ja lämmintä kertoakseen sen meille.

Mikko Kanninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua