Roope Mäenpää. Kuva: Ville Hautakangas
KONSERTTI | Hyönteissinfoniassa kuullaan niin sinfonisia sointeja kuin solistisiakin jaksoja, ja isojen linjojen alla ja seassa kihisee pieniä yksityiskohtia. Tampere Filharmonia esitti Roope Mäenpään teoksen Tampere-talon Pienessä salissa.
Säveltäjä Roope Mäenpäältä on hieman yli vuoden sisällä kuultu lukuisia kantaesityksiä: Radion Sinfoniaorkesterin tilausteos Jamais vu ja Tampere Filharmonian tilaama kantelekonsertto Käsiin saivat kantaesityksensä helmikuussa 2021. Näiden lisäksi Mäenpäältä on lähiaikoina kantaesitetty runsaasti kamarimusiikkia, muun muassa huilusonaatti.
Tampere Filharmonian tämän viikon koko perheen konserteissa kuultiin orkesterin tilauksena Mäenpään Hyönteissinfonia. Mäenpää on aiemminkin säveltänyt lapsille suunnattua musiikkia: Ville Hytösen Hipinäaasi apinahiisi -kirjaan pohjautuva musiikkisatu sai ensiesityksensä vuonna 2020.
Hyönteissinfoniassa Mäenpää toimi oivallisena kapellimestarina ja hän oli myös kirjoittanut teoksen tekstit. Kertojina esiintyivät Anna-Elina Lyytikäinen ja Vuokko Leinonen, ja kokonaisuutta elävöitti Emmi Niemisen ilmeikäs kuvitus.
Mäenpään sävelkieli ei ole järin modernia, mutta se on kekseliästä ja värikästä. Hyönteissinfoniassa voi aistia metsän vienon kohinan ja puron solinan, mutta siihen sisältyy myös monenlaisia hyönteismaailman ihmeitä ja draamoja. Teoksessa kuullaan niin suuria sinfonisia sointeja kuin solistisiakin jaksoja, ja isojen linjojen alla ja seassa kihisee pieniä yksityiskohtia. Erityisesti puhallinten ja lyömäsoitinten käyttö on oivaltavaa. Vivahteikkaasti soittaneen orkesterin osuus toimisi epäilemättä myös itsenäisenä teoksena.
Puheosuudet ovat valaisevia ja luonnon, erityisesti hyönteisten merkitystä kuvastavia. Anna-Elina Lyytikäinen kertojana luettelee hyönteisten tuntomerkit – ”kuusi jalkaa, neljä siipeä, kaksi tuntosarvea” jäi varmasti mieleen monelle kuulijalle – pariinkin otteeseen, ja välillä kuulija tunteekin olevansa säestetyllä ympäristötiedon tunnilla. Enimmäkseen puheosuudet kuitenkin etenevät joustavasti ja perustellusti. Vuokko Leinosen pirteät repliikit katkovat Lyytikäisen tekstiä luontevasti.
Käsiohjelmassa säveltäjä kertoo välttäneensä tarinan ja soitinten edustuksellista yhteyttä. Pienimpien kuulijoiden saattaa olla hieman vaikea pysyä musiikillisella retkellä mukana, sillä runsaat puheosuudet kuljettavat kerrontaa verkkaisenpuoleisesti. Emmi Niemisen ihanat ja eloisat kuvat orkesterin taustalla tukevat tarinaa ja vaihtuvat niin hitaasti, että niiden yksityiskohtiin ehtii paneutua.
Mäenpää on tehnyt arvokasta työtä säveltäessään korkeatasoista ja sisällökästä musiikkia lapsille. Hyönteissinfonian kaltaiset elämykset harjaannuttavat myös uutta yleisöä musiikin ja muiden taiteiden maailmaan. Koko perheen musiikillinen luontoretki kertojineen ja kuvineen sopisi mainiosti koulukonserttien ohjelmaksi.
Kikka Holmberg
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pyynikinharjun männyt rauhan puolesta – Tampere Biennale vei Taikatie-äänikävelylle
KONSERTTI | Musiikki myötäilee ja ottaa kuulijan mukaansa Anni Kytömäen Pyynikinharjun polkuja pitkin vievään tarinaan.
Tampere Biennalen perjantaissa kuultiin värikäs valikoima kantaesityksiä ja klassikoita
KONSERTTI | Ruut Kiiskin tarkasti ja eläytyvästi johtama Tampere Filharmonia osoitti konsertissaan melkein käsittämätöntä kykyä ottaa haltuunsa uusimman musiikin teoksia ja soittaa ne osaamista ja energiaa uhkuen.
TampereRaw’n juhlakonsertissa soi valoisa katsaus 25-vuotiaan yhtyeen juuriin, nykypäivään ja tulevaisuuteen
KONSERTTI | 40. Tampere Biennale käynnistyi keskiviikkoiltana TampereRaw’n 25-vuotisjuhlakonsertilla, jossa kuultiin kolme kantaesitystä.
126 vuoden odotus on ohi: Gerontiuksen uni sai viimein ensiesityksensä Tampereella – arviossa Filharmonian konsertti
KONSERTTI | Edward Elgarin kuoro- ja orkesteriteoksen kirkkain tähti oli sopraanosolisti Dame Sarah Connolly.




