Kuvat: Sakari Viika
TANSSI | Helsinki Dance Company tanssii Kenneth Kvarnströmin no-no:n kolmenkymmenen vuoden jälkeen jälleen loppuunmyydyille katsomoille.
”Kaikki näyttää täysin vaivattomalta kuin ihmiskaleidoskooppi.”
Helsinki Dance Company & Kenneth Kvarnström: no-no. Helsingin Kaupunginteatterin pieni näyttämö 19.11.2026.
no-no alkaa hämärässä hitaasti kolmen tanssijan äärimmäisen pehmeällä, toisiinsa lomittuvalla liikkeellä. Minua jännittää. Yleisö hengittää hiljaa. Kuvittelenko, vai jännittääkö muitakin? Katsomossa on meitä, jotka ovat nähneet teoksen vuonna 2008 ja edelleen meitä, jotka huumautuivat ja hurmaantuivat siitä jo vuonna 1996.
Kenneth Kvarnström toi 1990-luvun suomalaiseen tanssimaailmaan jotain, mikä humahti voimalla minuun ja moneen muuhunkin; vauhtia ja vaativaa teknistä liikettä, ryhmän upeaa ”mishmash”-sommittelua. Myönnän, että vuoden 1996 Helsinki Dance Company’n no-no:n kantaesityksestä itselläni on hatarat konkreettiset mielikuvat. Se oli kuitenkin teos, joka piti kokea.

no-no:ssa jokaisen pitää olla oikealla paikalla oikeaan aikaan ja tanssijoiden luottaa hetkessä toisiinsa. Jyrki Kasper ja Aksinja Lommi nostavat Sofia Hilliä, joka tanssi teoksessa jo 2008.
* *
Vuonna 2008 toimin jo kriitikkona ja kirjoitin no-no:sta Aamulehteen otsikolla ”no-no hypnotisoi yhä katsojan” (AL 5.4.2008). Olin sitä mieltä, että no-no:sta oli pölyt pyyhitty huolellisesti ja ryhmä sai teoksen hohtamaan ja säihkymään. Entäpä nyt, kahdeksantoista vuotta myöhemmin? Leijuuko liikkeen lomassa pölyä?
Jos aiemmin vain humahdin teoksen sisään ja nautin siitä, huomaan nyt tarkastelevani sitä kuin kauempaa ja esittäväni, lähinnä itselleni, kysymyksiä. Liikekieli on selkeää ja omalle keholleni ja silmilleni tuttua. Tässäkään ajassa se ei tunnu vähääkään vanhanaikaiselta, mutta – olenko liian vanha sanomaan näin?
Kvarnströmin koreografioissa huikeinta on mielestäni ollut hänen kykynsä liikuttaa ryhmää. Se taika ei ole kadonnut mihinkään. Kahdesta tanssijasta tulee kuusi ja neljä, sitten kaksi paria ja kolme on hetkessä viisi ja edelleen kolme paria niin, että henkilöt ja paikat muuttuvat koko ajan. Ajoitukset ovat täydellisiä (muuten kävisikin huonosti), nostot ja tuki toisille saumattomasti kohdallaan. Kaikki näyttää täysin vaivattomalta kuin ihmiskaleidoskooppi. Niin helppoa, mutta tiedän, tällaiseen lopputulokseen pääseminen niin vaikeaa.

Inka Tiitisen tulkinta saa tuskan valumaan myös omaan kehoon.
* *
Tässä no-no:ssa tanssii kolme vuoden 2008 tanssijaa, Sofia Hilli, Inka Tiitinen ja Mikko Paloniemi. Kun Inka Tiitinen tanssii lyhyen soolon pitkässä mustassa puvussa, mietin ikää. En ole varma, en mitenkään voi muistaa, mitä olen vuonna 2008 tai 1996 ajatellut tai tuntenut tuossa kohtaa. Nyt voisin itkeä. Tiitisen tulkinnan katsominen pistelee kehossa ja kuristaa kurkkua. Kysyn, kuinka kukaan pari-kolmekymppinen voisi tehdä tuota kohtausta!
Vaikka teoksen alku on hypnoottisen rauhallinen, no-no ei todellakaan päästä tanssijoitaan helpolla. Saattaa olla, että kolmekymmentä vuotta sitten lopun myös hypnoottinen, toistoon perustuva liikerääkki nosti omaa energiatasoa. Tässä vaiheessa seurasin tanssijoita osittain säälin ja kunnioituksen sekaisin tuntein.
Kuten nytkin, 2008 lyhyessä kritiikissäni kirjoitin paljon liikkeestä. Luulen, että silloin, sekä 1990-luvulla, liike onkin vaikuttanut minuun voimakkaimmin. Tällä kertaa huomaan kysyväni itseltäni useamman kerran, mistä on kyse? Onko tässä tarina?

Näitä sormia ja asentoa on mahdoton unohtaa. Aksinja Lommi ja Jyrki Kasper ovat no-no:n uutta tanssijasukupolvea.
* *
Tanssija Justus Pienmunne sanoo käsiohjelmassa, että yleisö saa luottaa tanssin voimaan eikä tarvitse etsiä mitään tarinaa. En etsi, mutta silti no-no huutaa minulle nykypäivän tuskaa, sotaa ja kuolemaa – mutta myös kaipuuta ja halua yhteyteen toisten kanssa, kosketusta ja luottamusta.
Koreografi Kenneth Kvarnström puolestaan toteaa, että katsokaa ja kokekaa tämä esitys omalla tavallanne, omana tämänhetkisenä sinuna. Se on hyvä ohje. Turha ajatella pölyä, sitä ei ole. no-no muistuttaa minua menneestä, mutta loksahtaa vaivatta nykyhetkeen. Se on myös teos, jonka voin omalla listallani sulkea aikakapseliin tuleville sukupolville.
Merja Koskiniemi
* *
no-no
- Idea ja koreografia Kenneth Kvarnström
- Lavastus ja valosuunnittelu Jens Sethzman
- Suunnitteleva valomestari Vesa Ellilä
- Pukusuunnittelu Sari Salmela
- Äänisuunnittelu Jyrki Sandell
- Suunnitteleva äänimestari Eero Niemi
- Naamiointi Tuula Kuittinen
- Tanssijat Matilda Bjärum Bengtsson, Sofia Hilli, Jyrki Kasper, Anni Koskinen, Aksinja Lommi, Pekka Louhio, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Inka Tiitinen
- Tanssikapteeni Kalle Lähde
Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterissa 19.11.2026. Esityksiä 29.12.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
RISA tekee onnistuneen Only Bones 2.0 -teoksen annettujen ohjeiden ja omintakeisen yhteistyönsä pohjalta
TANSSI | Only Bones 2.0 toteuttaa onnistuneesti Thom Moncktonin ohjeita: ”Vain yksi valo, ei kerrontaa, ei lavasteita, ei rekvisiittaa, ei tekstiä ja kaikki rajoitetussa tilassa”.
Ari Nummisen Juhla viihdyttää, kiihdyttää ja hämmentää – arviossa Tanssiteatteri MD:n ensi-ilta
TANSSI | Neljässäkymmenessä vuodessa ihminen ehtii kokea ja kypsyä, mutta jotenkin vaikuttaa siltä, että Ari Nummisen särmät eivät hioudu. Ja juuri se on kiinnostavaa.
13 kieltä Helsingin juhlaviikoilla – Cloud Gate Dance Theatre yhdistää nykytanssia ja kiinalaista kulttuuria
TANSSI | Kolmentoista tanssijan teos pohjautuu tunnettuun tarinankertojaan, joka osasi taidokkaasti muuntaa ääntään eläytyessään tarinoidensa eri hahmoihin.
Pori Dance Company ja Moon Bloom elokuun auringonlaskussa
TANSSI | Pori Dance Companyn uusin teos esitettiin Yyterin hiekkarannalla. Aurinko, meri, hiekka ja tuuli hoitivat Moon Bloomin visuaalisuuden kuin ohjelmoituna.




