Sohvi Kangasluoma. Kuva: Atena / Mikko-Pekka Karlin
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaassa kuvatun purjehdusmatkan aikana tavataan kylien alkuperäisasukkaiden lisäksi niin merileijonia, karhuja, valaita kuin meduusojakin.
”Lukija pääsee Kangasluoman välityksellä näkemään ilmaston lämpenemisen vaikutukset hyvin läheltä.”
ARVOSTELU

Sohvi Kangasluoma: Sitten purjehdimme pohjoiseen – Merkintöjä arktisilta meriltä
- Atena, 2026.
- 313 sivua.
Jää on sekä horisontaalista että vertikaalista.
Jää on suojapeite.
Jää on hiljaista.
Jää on vahva, jää on heikko.
Jää on itsepäistä ja ennustamatonta.
Jää on aina muutoksessa, välitilassa.
Jää on väliaikaista.
Jää on jotain, jonka voimme pian menettää.
Muu muassa näin Sohvi Kangasluoma (s. 1990) kuvailee jäätä teoksessaan Sitten purjehdimme pohjoiseen – Merkintöjä arktisilta meriltä (Atena, 2026).
Kangasluoma tutkii työkseen arktisen alueen ympäristöön liittyviä, geopoliittisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Teoksessaan hän kirjoittaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista pohjoisiin merialueisiin sekä Arktiksen merkityksestä kansainvälisen politiikan pelinappulana. Ilmaston lämpenemisen myötä paljastuvia maaperän rikkauksia himoitsevat monet tahot, yhtenä ärhäkimmistä Donald Trump. Luonto ja sen alkuperäiskansat jäävät ahneuden jalkoihin.
”Kolonialismin narratiivit muokkaavat yhä edelleen sitä, kuinka me ymmärrämme pohjoisen: pohjoisia alueita hallitaan etelän pääkaupungeista, meriympäristö ymmärretään pääsääntöisesti tilana ihmisten toiminnalle, pohjoisen alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta haastetaan jatkuvasti ja pohjoinen luonto nähdään ensisijaisesti resurssiaittana.”
Teos onkin yhdistelmä matkakertomusta ja tietokirjaa. Toisella tasolla Kangasluoma ostaa puolisonsa Juho Karhun kanssa Kaliforniasta purjeveneen, jonka he nimeävät Lumiksi. Parskunta purjehtii ensin Kanadaan ja sieltä Alaskaan, sitten Alaskasta Luoteisväylän läpi Grönlannin länsirannikolle pienelle vuonolle, jossa he viettävät talven jäissä. Lumi toimii heidän kotinaan ja työpaikkanaan. Työtä tehdään kannettavilla tietokoneilla satelliitti-internetin välityksellä. Välillä toisen läheisyys veneen ahtaissa oloissa ärsyttää, toisinaan se taas hitsaa pariskunnan entistä tiukemmin yhteen. He hankkivat myös jääkarhuvahdiksi lopetusuhan alla olevan koiran, Novan.
Purjehdusmatka ja talvehtiminen Grönlannissa muodostavat teoksen kronologisesti etenevän rungon. Vene-elämässä korostuvat arjen pienet asiat, kuten kahvin keittäminen, jota keitetäänkin tekstissä usein. Tieto puolestaan limitetään henkilökohtaisen tason kanssa, jolloin lukija oppii asioita samalla, kun hän seuraa pariskunnan matkaa.
* *
Merestä on kirjoittu viime vuosikymmeninä paljon. Miten tämä teos sitten eroaa muista merta käsittelevistä tietokirjoista? Sitten purjehdimme pohjoiseen nostaa konkreettisesti esiin ilmastonmuutoksen vaikutukset omakohtaisen kokemuksen kautta. Lukija pääsee Kangasluoman välityksellä näkemään ilmaston lämpenemisen vaikutukset hyvin läheltä, jolloin suuri, abstrakti asia tulee ihmisen kokoiseksi. Arktinen alue näyttäytyy sekä häikäisevän kauniina luontona että poliittisena kiistakapulana.
Teos alkaa prologilla, joka on kaunokirjallisuudesta tuttu rakenneratkaisu. Sen tehtävänä on tyypillisesti koukuttaa lukija lukemaan eteenpäin: Miten tähän tilanteeseen on päädytty? Tätä kysymystä lähdetään sitten kerimään auki tarinan edetessä.
Kangasluoma sijoittaa prologinsa marraskuuhun 2024 Kalaallit Nunaatille, joka tarkoittaa Grönlantia. Pariskunta ajelehtii purjeveneellään jäiden vietävänä. Tilanne vaikuttaa vaaralliselta. Kuinka heidän käy?
Prologin käyttö viittaa vahvasti niin sanottuun luovaan tai narratiiviseen tietokirjaan, jossa ote on hyvin kaunokirjallinen ja keskiössä on tarinallisuus. Rakenteellisesti Kangasluoman kirja on jaettu kolmeen osaan: Alaska, Luoteisväylä ja Kalaallit Nunaat. Merta ja jäätä kuvataan niin elävästi, että ne näyttäytyvät ikään kuin omina henkilöhahmoinaan.
”Yksikään aalto ei ole samanlainen. Niillä on oma luonteensa ja temperamenttinsa, vaikka ne ovatkin laumassa eläjiä. Yksittäinen aalto voi olla kuin valtava vuori, joka nostaa pikkuisen veneen hetkeksi huipullensa vain paiskatakseen sen sitten alas vuorenrinteeltä. Toinen aalto voi olla kuin lempeä tunturi, joka sujahtaa veneen alta kevyesti ja lähes huomaamatta.”
* *
Kangasluoma tunnustautuu posthumanistisen näkökulman edustajaksi. Posthumanismissa luovutaan ihmiskeskeisestä ajattelutavasta ja asetetaan ihminen samanarvoiseksi olennoksi muiden luontokappaleiden kanssa. Eläinfilosofinen näkemys korostuu myös Kangasluoman tavassa kutsua eläimiä hän-pronominilla.
”Vaikka linnut eivät näytä juurikaan häiriintyvän meistä, muukalaisista, poden hieman huonoa omaatuntoa häiritessämme heidän rauhaansa. Ajelemme kumisella jollalla perämoottorin puksuttaessa ja maininkien sortuessa kivilohkareisiin. Noin vain pamahdamme heidän kotiinsa, kuvaamme heitä ja ehkä jopa säikäytämme nuo siivekkäät olennot.”
Katsoessaan videoklippiä merileijonan synnytyksestä Kangasluoma pohtii, onko ihmisillä oikeutta tirkistellä niin intiimiä hetkeä. Merileijonaemo on tahtomattaan ja lupaa kysymättä asetettu eräänlaiseksi Big Brother -hahmoksi.
Tärkeimpänä teemana kulkee kuitenkin ilmaston lämpeneminen. Ihminen on tehnyt paljon pahaa, saastuttanut luonnon, käyttänyt meriä kaatopaikkanaan, aiheuttanut sukupuuttoaallon, kaventanut eläinten elinpiiriä, mutta mitkään varoitukset eivät silti saa meitä muuttamaan toimintatapojamme. Teoksessa kuvataan tuhoa niin konkreettisesti, että lukiessa alkaa paikoin ahdistaa ihmisten ahneus, itsekkyys ja välinpitämättömyys.
”Suomessa saatiin laki rahtilaivojen jäteveden laskemisen kiellosta Suomen aluevesillä aikaiseksi vasta vuonna 2024. Norjassa kaivosjätettä on edelleen laillista dumpata vuonoon. Meressä on nykyään enemmän mikromuovia kuin galaksissamme on tähtiä.”
Prologin tapahtumiin palataan Maligiaqin vuononkärjessä, jonne Kangasluoma ja Karhu yrittävät jäädä talvehtimaan. Tässä kohtaa tarina ei valitettavasti lunasta lupaustaan, eikä käänne ole tarpeeksi dramaattinen, jotta se perustelisi prologin vihjauksen jännittävästä seikkailusta. Teoksen kieltä olisi myös voinut vielä hioa. Tekstissä on paljon sanatason toistoa, aikamuodot horjuvat paikoin epäloogisesti preesensin ja imperfektin välilä, lauseenvastikkeita on käytetty runsaasti ja puhekielenomaiset sanat, kuten esimerkiksi mönkkäri, rööki tai läppäri, vievät uskottavuutta kaunokirjalliselta kerronnalta.
Koska matkareitin alkuperäiskansojen nimet on mainittu aina lukujen otsikoissa, olisi näistä eri kansoista voinut kertoa enemmänkin, heidän historiastaan, tavoistaan, uskomuksistaan, elämästään, maailmankatsomuksestaan ja eroavaisuuksistaan. Lisäksi olisin halunnut tietää, kuinka Nova-koiralle lopulta kävi!
Onneksi tekstin lomaan on lisätty Karhun ottamia valokuvia matkan varrelta. Ne tuovat tarinaan oman ainutlaatuisen lisänsä, luovat sille visuaalisen kontekstin, jolloin lukijan on helpompi nähdä kaikki kerrottu mielessään.
Vaikka teos onkin tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana, ei se ansioistaan, hienoista meren ja jään kuvauksista huolimatta täysin vakuuttanut minua. Ehkäpä en kaunokirjailijana ole sille oikeanlainen lukija. Sitten purjehdimme pohjoiseen on siitä huolimatta tärkeä kirja erittäin tärkeästä aiheesta.
Kati-Annika Ansas
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Aidalla on taito ymmärtää eläimiä – arviossa Finlandia-ehdokas Aida ja helleaalto
KIRJAT | Aida ja helleaalto katselee maailmanlaajuisia ongelmia lapsen näkökulmasta, hellyttävästi myötäeläen.
Toive paremmasta kiiltää kuin ilmapallo – arviossa Maria Viljan Finlandia-ehdokas Ilmapallokivi
KIRJAT | Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaassa otetaan taitavasti kantaa varattomuuteen. Päiväkoti-ikäisen Panun kaverilla on vappupallo, mutta Panulla ei.
Portti demonien riivaamaan historiaan – arviossa Miikka Tammisen Keskiajan demonit
KIRJAT | Miikka Tamminen johdattaa lukijan asiantuntevasti keskiajalle, jolloin demoneiden, riivaajien ja paholaisen ajateltiin olevan totisinta totta.
Myyttien mataharit ja todelliset naisvakoojat – arviossa Piia Vuorisen Vaarallisen viekkaita
KIRJAT | Piia Vuorinen vie itsenäisyyden alkuajan vakoojajahtiin, jossa todellisuus on fiktiota monimutkaisempaa.




