R. Westallin maalaus vuodelta 1813. Kuva: Oxford University Press
KIRJAT | Oxfordin kokoelma luo lukijalle synteesinomaisen lukukokemuksen ja paljastaa tuoretta sisältöä runoilijasta.
”Byronin kirjeistä ja tuotannosta heijastuu ajan patriarkaalinen yhteiskunta ja ajoittain kyynistä huumoriakin sisältävä ylemmyydentuntoisuus.”
ARVOSTELU

Lord Byron: Selected Writings
- Toimittaneet Jonathan Sachs ja Andrew Stauffer.
- Oxford University Press, 2026.
- 1 168 sivua.
Marraskuussa on ilmestynyt Oxford University Pressin kustantama lordi Byron -aiheinen teos Lord Byron: Selected Writings. Runoilija oli oikeammin George Noël Gordon (22.1.1788–19.4.1824). Oxfordin massiivinen ja sangen akateeminen teos on julkaistu kansainvälisissä kirjakaupoissa jo vuonna 2024 e-kirjana ja fyysisenä kirjana, kun tuli kuluneeksi kaksisataa vuotta kirjailijan kuolemasta.
Teos kattaa valikoidusti kirjailijan tuotannon kronologisessa järjestyksessä. Kirja kuuluu laajempaan 21st Century Oxford Authors -sarjaan. Kirjasarja korostaa erityisesti tekstin uutta tarkastelun mallia.
Lordi Byron ei kuulu suuresti suomennettuihin runoilijoihin, jotka kiinnostaisivat erityisesti tämän hetken kääntäjiä. Paljon tuotantoa on suomentamatta, mikä sumentaa olennaisesti kokonaiskuvaa kirjailijasta.
Oxfordin yliopisto on julkaissut Jonathan Sachsin ja Andrew Staufferin toimittaman laajan teoksen, jossa englanninkieliset runot sekä proosa, draama ja kirjeet saavat aikalaiskirjallisen vanhemman englannin kielen, mahdollisimman lähellä alkuperäistä olevan muotoasun. Runot, proosa ja kirjeet on julkaistu siinä järjestyksessä kuin Byron on kirjoittanut ne.
Kirjan antama kokonaiskuva kirjailijan valikoidusta tuotannosta on pirstaleinen, sillä hän kirjoitti useita teoksiaan rinnakkain. Runoilija usein muokkasi ja korjaili uudelleen tekstejään, mitä kokoelma valaisee.
Oxfordin teos katkeilee välillä, kun runojen välissä on muun muassa kirjeenvaihtoa ja Byronin itsensä tekemiä huomatuksia. Silti se säilyttää hyvin selkeytensä, mitä alussa hieman epäilin, ja rakentaa moniulotteisen kuvan kirjailijasta ja hänen teoksistaan.
Byronin tuotannon ja elämänvaiheiden ja teosten tulkinta syvällisenä, uudenaikaisena synteesinä on ollut suomenkielisenä vähäistä. Teoksen arvo on, että se kokoaa tuotantoa kattavaan ensyklopediseen asuun. Byronin tuotantoa ei esitellä yhtenäisinä teoksina, vaan sarjajulkaisuina.
Byronia tarkastellaan teoksessa tavalla, jossa fokuksessa on hänen valikoitu kirjallinen tuotantonsa siinä järjestyksessä, jossa hän kirjoitti kirjeet, runot ja muut tekstit. Näin tarkastelutapa tuo esiin runoilijan elämän ja tuotannon nivoutumisen toisiinsa niin että kokonaisuus muodostaa lukijalle eräänlaisen konstruktion. Teos painottaa teosten vastaanottoa ja kustannustoimintaa sekä kokoaa yhteen aikalaisten mielipiteitä, jotka ovat vaikuttamassa kokonaiskuvaan.
Teoksen alusta löytyy Byronin elämää ja tuotantoa käsittelevä Introduction-osio, joka kertaa kirjailijan tärkeimmät vaiheet kronologisesti vuosilukuineen. Mukana on myös kuvitusta, aikoinaan julkaistut kirjojen kansilehdet.
Introduction-osuus tuo uutta tietoa runoilijasta, ja avaa kokoelmateokseen valikoituja runoja, draamaa ja kirjeitä. Akateemisista painotuksistaan huolimatta Introductionin kieli on erinomaista yleiskieltä.
Kirjan kuluessa kahdeksi keskeisimmäksi teokseksi nousevat Childe Harold’s Pilgrimage ja Don Juan, jotka molemmat kirjoitettiin sarjana.
* *
Kirjan käsittelemä osa Byronin tuotannosta lähtee liikkeelle Fugitive Pieces -runokokoelmasta (1806) joka sijoittuu runoilijan varhaisimpiin vaiheisiin. Fugitive Pieces, jota on vaikea suomentaa, käsittelee aikaa, jossa Byron elää lapsuutensa koulumaailmaa.
Kokoelma kattaa runoja, jotka kuvailevat muun muassa rakkautta Maryyn (To Mary), joka johtaa pettymykseen konkreettisesti jo runokoelman aikana. Teos huokuu nuoruutta, voimaa ja kapinallisuutta. Vanhemmassa kirjallisuudessa on korostettu Byronin pettymystä ensirakkaudessa, mutta Oxfordin teos paljastaa, että Byronilla oli suhteita miehiin jo varhaisina kouluvuosina, kuten runot The Cornelian ja Tyrza osoittavat. Varhaiset teokset sisältävät myös huomattavan paljon klassismia, Alexander Popen vaikutteita.
Kokoelma julkaistiin vain Cambridgen sisäpiirissä, ja sitä kritisoitiin Oxfordin teoksen mukaan runoilijan vahvan egon ja hänen sukunsa vaiheisiin pureutumisen vuoksi. Byronia kehotettiin jättämään runous. Sen sijaan varhaisen runokokoelman innoittamana ja saamastaan palautteesta ärsyyntyneenä Byron näytti satiirisen puolensa kritiikissään English Bards and Scotch Reviewers (1809).
Leaving Newstead Abbey -runossa Byron juhlallisesti hylkää vanhan lapsuudenkotinsa ja suitsuttaa varhaisia esi-isiään ja heidän jo rapistumassa olevaa perimäänsä kartanoa. Kokoelmasta Fugitive Pieces löytyy katkelma On Leaving Newstead Abbey.
”Shades of heroes, farewell! your descendant, departing
From the seat of his ancestors, bids ye adieu!
Abroad, or at home, your remembrance imparting
New courage, he’ll think upon glory and you”
”Sankarien varjot, hyvästi!
Jälkeläisenne, jättää esi-isiensä asuinsijan, lausuu teille jäähyväiset!
Olipa hän vierailla mailla tai kotona, muistonne
antaa uutta rohkeutta, ja hän on muistava kunniaa ja teitä”
* *
Runoilijan pääteokseksi toisinaan laskettu Childe Harold’s Pilgrimage, A Romaunt and Other Poems julkaistiin vuonna 1812. On huomattavaa, että kokoelma julkaistiin vain kahden ensimmäisen canton osalta, kuten Oxfordin teos esittää. Sen jälkeen Byron kirjoitti kirjeitä muun muassa lady Caroline Lambille ja aloitti Giaourin kirjoittamisen (1813).
Childe Harold’s Pilgrimage -teosta tulkitsen subjektiivisena palapelinä, englantilaisen turistin, kosmopoliitin matkapäiväkirjana ja tapojen kuvauksena Levantista, Kreikasta, Turkista ja Albaniasta, jossa eksotismi, poliittinen vapaus, liberalismi ja seksuaalinen vapaus ottavat jalansijaa. Byron eli aikuisuutensa kynnyksellä juuri kansainvälisten vallankumouksien aikaa. Teos myös luo alueen kansoista orientalismin mukaista alkeellista ja eksoottista kuvausta, mikä oli osana puhtainta romantiikkaa. Byronin säkeet näen myös selvänä kuvauksena mielenhäiriöstä, masennuksesta.
Lainaus on Byronin Childe Harold’s Pilgrimagen runosta Adieu, Adieu, My Native Shore (Hyvästi, hyvästi syntymärantani):
”And now I’m in the world alone,
Upon the wide, wide sea:
But why should I for others groan,
When none will sigh for me?”
”Nyt yksinäni purjehdin
mert’avaa tuulten mukaan.
Miks toisten vuoksi huokaisin,
mua kosk’ei muista kukaan.”
(suom. Yrjö Jylhä)
Byron jatkoi Childe Harold’s Pilgrimage -teostaan vasta vuonna 1817. jolloin hän vietti aikaa Roomassa, city of the soulissa, kuten runoilija kirjoittaa, ja jälkimmäiset osat sisältävätkin vapauden pyrkimyksiä tyrannian vallasta. Runoelma jatkuu nyt idän maiden sijaan Rooman merkittävien nähtävyyksien tulkkina. Tästä esimerkkinä teos tuo esiin Colosseumilla vierailun.
Näkökulma on vuosien saatossa olennaisesti vaihtunut. Byron todisti ainutlaatuisilla matkoillaan Italian itsenäistymisen alkuvaiheita. Kun vertaan kahta ensimmäistä matkakertomuksen tyylistä tekstiä, niin kaksi viimeistä ovat pikemminkin eksistentiaalista pohdintaa, kuten Introduction rivien välistä avaa.
* *
Oxfordin kokoelma sisältää myös vuonna 1815 julkaistun tekstin Hebrew Melodies. Se sisältää teoksen mukaan Byronin tunnetuimman lyhyen rakkausrunon, mielestäni häikäisevän kauniin She Walks in Beauty, jonka on suomentanut Tommi Pulkkinen. Kokoelmaa on pidetty vähäpätöisenä, ja monet vanhemmat suomenkieliset yleisesitykset jättävät sen pienimuotoiseksi sivutyöksi tai eivät mainitse sitä lainkaan, mutta nykyään kokoelmaa pidetään osoituksena identiteettiin liittyvistä syvyyksistä.
Isaac Nathanin kanssa yhteistyönä koottu runoelma sisältää seuraavan häikäisevän säkeistön:
”She walks in beauty, like the night
Of cloudless climes and starry skies;
And all that’s best of dark and bright
Meet in her aspect and her eyes;
Thus mellow’d to that tender light
Which heaven to gaudy day denies.”
”Kuin itse kauneus kulkee hän.
Kuin ylle yö päivän pilvettömän
Kohdatkoon valo pimeyden,
upotkoon syvyyteen silmien
kajo tuo sen aamun luo
ja rusko tuo,
sen taivas iltaan suo.”
(suom. Tommi Pulkkinen)
* *
Teos esittelee myös Byronin kirjoittamaa draamaa. Mukaan kritiikkiin valikoin tekstin Manfred: A Dramatic Poem (1817), joka on Byronin kirjoittama goottilaishenkinen, runollinen draama. Se sisältää yliluonnollisia elementtejä ja on saanut vaikutteita Mary Shelleyn Frankensteinista. Teosta ei ole suomennettu.
Manfredista jää vaikutelma sisäisten ristiriitojen repimänä aatelismiehenä, eli maanpakoon ajettuna Byronina, jota painaa synti salaperäisestä rikoksesta, joka liittyy hänen jo kuolleeseen sisareensa ja rakastamaansa Astarteen, oikeammin Augustaan.
Manfredin Byron kirjoitti ollessaan vapaaehtoisessa maapaossa, kun englantilaiset raivostuivat tämän suhteesta sisarpuoleensa Augusta Leighiin.
Manfredin ja Astarten välinen suhde on mielestäni Byronin tunnustus kielletystä suhteesta. Kieli on yhä ajatonta ja lennokasta ja lähenee modernia filosofista tutkielmaa.
Manfredia Byron alkoi kirjoittaa vuonna 1816, ja työ päättyi Byronin ollessa Venetsian karnevaaleilla 1817.
Byron käsittelee Manfredin kirjoittamisen vuosina epäonnistunutta avioliittoaan. Byron tuo esiin, että hän yritti poistaa elämästään kiintymyksensä miehiin ja perustaa perheen Annabella Milbanken kanssa. Manfredin lainaus kiteyttää hyvin tuon salatun rikoksen luonteen:
”I know thee for a man of many thoughts, / And deeds of good and ill, extreme in both”
”Tunnen sinut monien mietteiden mieheksi, / hyvien ja pahojen tekojen, äärimmäiseksi kummassakin.”
* *
Kokoelmateos päättyy, ja ympyrä ikään kuin sulkeutuu, Don Juaniin. Viimeinen suuri runokokoelma jäi kesken, kun runoilija kuoli vuonna 1824. Se jättää avoimeksi Don Juanin kehityssuunnan. Tekstin kulussa jää avoimeksi, jatkaako Don Juan valloitustensa tiellä, vai alkaako hän moralisoida toimintaansa.
Italian-vuosinaan Byronin kirjoittama Don Juan on yhtä aikaa tummasävyinen, traaginen, satiirinomainen, tunteellinen ja humoristinen. Se on monia ulottuvuuksia sisältävä taiteellinen kameleontti. Don Juan samalla hyökkää tyranniaa vastaan ja ottaa kantaa poliittisiin ja kulttuurillisiin liikkeisiin.
Introduction tuo esiin Byronin luomien visioiden merkitystä ja antaa hänestä kuvan kosmopoliittina. On huomattavaa, että Byron eli viimeisinä Italian-vuosinaan kuin Don Juan. Byron aloitti Don Juanin aluksi Beppon inspiroimana, ja siitä oli tarkoitus tulla lyhyempi.
”T is strange, —but true; for Truth is always strange—
Stranger than fiction: if it could be told,
How much would novels gain by the exchange!”
”Se on outoa, – mutta totta; sillä Totuus on aina outoa –
oudompaa kuin fiktio: jos se voitaisiin kertoa,
kuinka paljon romaanit voittaisivat vaihdolla!”
* *
Kirjeenvaihto avaa Byronin käymiä keskusteluja aikalaisten kanssa, mutta kirjeitä pidetään myös Byronin teosten syntymisen aineistona. Teos avaa, miten loistava kirjeiden kirjoittaja Byron oli.
Oxfordin teoksen kirjeenvaihto avaa lisäksi Byronin yksityiselämän vaiheita, joista on aiemmin kiistelty. Näistä ehkä keskeisimpänä kiistana Byronin suhde sisarpuoleensa (Letter to Augusta Leigh 17.5.1819 Venice). Kirjeenvaihdon tutkimus puhuu nykyään selkeästi Byronin ja Augustan suhteen puolesta. Osassa vanhemmista tutkimuksista tätä teoriaa on yritetty syrjäyttää.
Kirjeessään Byron osoittaa pitkäjänteistä kiinnostusta Augustaan, katuu avioliittoaan ja suree sitä, että Augusta torjuu hänet.
”—but I repent of nothing except that cursed marriage—& your refusing to continue to love me as you had loved me—I can neither forget nor quite forgive you for that precious piece of reformation.”
”…mutta en kadu mitään muuta kuin sitä kirottua avioliittoa – ja sitä, että kieltäydyit rakastamasta minua edelleen niin kuin olit minua rakastanut. En voi unettaa enkä aivan antaa sinulle anteeksi sitä ’jaloa’ parannuksen tekoasi.”
* *
Byronin kirjeistä ja tuotannosta heijastuu ajan patriarkaalinen yhteiskunta ja ajoittain kyynistä huumoriakin sisältävä ylemmyydentuntoisuus. Childe Harold’s Pilgrimage sisältää asenteita, joita voidaan kohdistaa tuotannon kritiikkiin. Byronin nykytutkimuksessa nouseekin esiin kompleksisia seikkoja, kuten Orientin näkemykset nykyaikaisessa kirjallisuuden tutkimuksessa. Tämä on saattanut vaikuttaa aiheen valikoitumisessa suomalaisessa tutkimuksen ja käännösvalintojen kentässä. Kääntäjien haluttomuuteen on saattanut vaikuttaa Byronin 1800-luvun melodramaattisuus ja maailmantuska, jotka eivät ole nykyaikaisia ajattelumalleina.
Oxfordin kokoelma luo lukijalle synteesinomaisen lukukokemuksen ja paljastaa runoilijasta tuoretta tietoa. Monet Byronin runot ovat taidokkaammillaan alkuperäisellä englannin kielellä.
Suosittelen kirjaa, jos haluaa saada mahdollisimman kattavan kuvan Byronista ja hänen kirjoittamisensa vaiheista. Kirja palvelee muitakin kuin kirjallisuudentutkijoita ja englannin kielen opiskelijoita.
Tosin useat kirjan sisältämät suomalaisille tuntemattomat säkeet ja metodologia kaipaisivat ammattimaista suomennosta, jotta lukijat innostuisivat niistä.
Byron on antanut vaikutteita lukemattomille taiteilijoille, muusikoille ja kirjailijoille, joista teos mainitsee muun muassa Delacroix’n, Verdin, Donizettin ja Berliozin.
Mari Loponen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Sillforsin kirja ateismista on pitkä retki ihmiskunnan historiaan – arviossa Prometheuksen perintö
KIRJAT | Prometheuksen perintö kuuluu omaan käsikirjastoon ainakin silloin, kun joutuu työssään käsittelemään teismin ja ateismin kysymyksiä.
Mitä tapahtuu, kun ikirouta sulaa? Arviossa Sohvi Kangasluoman Sitten purjehdimme pohjoiseen
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaassa kuvatun purjehdusmatkan aikana tavataan kylien alkuperäisasukkaiden lisäksi niin merileijonia, karhuja, valaita kuin meduusojakin.
Aidalla on taito ymmärtää eläimiä – arviossa Finlandia-ehdokas Aida ja helleaalto
KIRJAT | Aida ja helleaalto katselee maailmanlaajuisia ongelmia lapsen näkökulmasta, hellyttävästi myötäeläen.
Toive paremmasta kiiltää kuin ilmapallo – arviossa Maria Viljan Finlandia-ehdokas Ilmapallokivi
KIRJAT | Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaassa otetaan taitavasti kantaa varattomuuteen. Päiväkoti-ikäisen Panun kaverilla on vappupallo, mutta Panulla ei.



