Iisa Pajula. Kuva: Ilkka Valpasvuo
KONSERTTI | Iisan keikka Tampereen Olympiassa piti kiinni eteerisyydestä ja hypnoottisesta leijailusta. Samaan kaavaan sopi hyvin myös tuore tuttavuus Pass.
Iisa ja Pass Tampereen Olympiassa perjantaina 3.12.2021
Iisan keikalle Tampereen Olympiaan oli myyty narikan mukaan vain noin nelisenkymmentä lippua, mikä kuulosti aika vähäiseltä kakkoskerroksen juhlavaan saliin. Niinpä illan aloittanut Remi Moision ja Arttu Hokkasen muodostama elektropopyhtye Pass ihan osuvasti venytti illan aloitusaikaa vähintään vartilla, jolloin salissa oli sentään edes jonkun verran porukkaa. Heinäkuussa debyytti-EP:nsä Amberin julkaisseen kaksikon viinessä ei ehkä ollut myöskään biisejä puolta tuntia pidempään huminaan ja leijuntaan.
Passin raukeasti leijailevan elektropopin ituja on kuultu aiemmin muun muassa Pykärin levyillä ja livebändissä, Hokkanen toki soitti myös illan pääesiintyjän Iisan bändissä. Kaksikko toi Olympian huuruiseen valaistukseen omana lisänään violetin valopallon, joka muuttui loppukeikasta syaaniksi. Juuri muuta kaksikon lavatoiminnassa ei oikeastaan tapahtunutkaan. Pelkästään kaksikon sijoittelu lähemmäs lavan takaosaa lisäsi musiikin eteeristä etäisyyttä entisestään.
Passin musiikin eteeriseen tunnelmaan sopi myös Olympian huuruinen valaistus. Kuva: Ilkka Valpavuo
Passin esittämistä kappaleista jykevämpää biittiä tarjoillut Crush liikkui vocoderin lumoissa jopa niin vahvasti, että laulu jäi vähän taustaleijailuksi.
Kauniin avaralla pianokuviolla alkava raukea Good Enough kohosi pumpulisesti ja taittui tyylikkäästi. Biisin kohta ”we only love that feelin” jäi hetkeksi päähän soimaan. Jykevämmin sytkyttävä Amber piti ottaa uudestaan pari kertaa, mikä oikeastaan kevensi koko keikan tunnelmaa. Isompi kaari sai musiikin tarttumaan paremmin myös rytmijalkaan. Keikan päättäneen Undonen läskimmässä biitissä sämplen ja Remin laulun vuoropuhelu toimi, pulppuilevat mausteet antoivat myös lisäarvoa.
Let it Pass vai Don’t let it Pass? Musiikki soljui kyllä hienosti, mutta soljuiko hieman liikaakin ohi?
* *
Iisalle Pass oli sopiva lämmittelijä muutenkin kuin molemmissa bändeissä soittavan Hokkasen vuoksi. Passin leijailussa, huminassa ja pehmeän elektronisessa maisemassa on paljon samoja elementtejä, joita myös illan pääesiintyjä hyödyntää. Vallankin tuorein albumi, lentäjälegenda Amelia Earhartin teemaan rakennettu Amelia, hyödyntää runsaasti mainittuja rakennusaineita, ja levy oli luonnollisesti isosti esillä Olympian keikalla.
Albumin tapaan keikka avattiin leijuvasti ja eteerisesti poukkoilevan ja eri suuntiin kurkottelevan Illuusio 2:n tahdeissa. Antti Hietalan metronomisen tarkasti tikkaavan rumpusykkeen vahvisti Hokkanen koneisemmilla rumpupädilyömillään. Myös Veli Kauppinen ruuvasi puolet keikasta koneita perinteisemmän bassonsa sijaan. Koneisuutta pehmensi Iisan hunajaisesti kujertavan laulun ohella kitaristi Omar Zakikin vahva painotus puoliakustiseen kitaraan, vaikka illan mittaan kuultiin myös sähköisempää kuusikielistä, ihan säröön asti.
Iisan laulun taustalla Omar Zakikin akustinen kitara tuo soundiin pehmeyttä. Kuva: Ilkka Valpavuo
Hienosti suhiseva Ehdot jatkoi alun viipyilevän vaaniskelevaa kaavaa. Kuulaasti leijailevalla kerrollaan mieleenpainuva Sisko nytkytti huohottaen, ja lavavaloihinkin saatiin kunnolla stroboa iskuja terävöittämään. Vuoden 2013 Iisa-albumilta livesoittolistaan nostettu Perjantai sykki hymyillen ja jatkoi vauhdin vaivihkaista kiihdyttämistä.
Veli Kauppisen biittikone vaihtui Viimeistä päivää -kappaleen myötä bassoon ja stemmoihin. Alkukeikan eteerisempi leijailu kasvoi viimeistään tässä vaiheessa suoraviivaisempaan keinutukseen.
Humisten akustisesti näppäilty Valkohai kasvoi riisutusta töksäyttelystä raukeaan bändisoittoon. Biisissä on mainion ajaton twängi, viipyilevän mukaansatempaava syke ja vaaniva huohotus. Keikan intiimeimpiä, eniten iholle tulevia hetkiä. Hienot paussit!
Iisan äänen persoonallinen nenäsoundi korostui Lucky Striken pehmeän kulmikkaassa taustasykkeessä. Hokkasen pädin patarumpumainen tuplaisku, häiriintynyt strobo ja yhtyeen luoman soundin vino humina vakuuttivat.
Kaksi vuotta svengailtiin kuulaan eleettömästi, Tule rantaan toi palettiin jousia koneilta. Koko Amelia-albumi alkoi jo olla kuultu, ja siksi oli luontevaa ottaa mukaan hiukan vanhempaa Iisaa. Hunajaisen akustisesti esitetty Polulta harhaan sai peräänsä livesettien jäähypenkiltä mukaan nostetun Korttipelin tuhnuisen kumean sykkeen, joka leijaili pehmeällä mutta energisellä laukalla.
Ei sodassa ei rakkaudessa -kappaleen taustalla pyörteilevällä savuisella sykkeellä tuotiin mainiosti kappaleen pehmeään hymyyn pientä mystisyyttä. Iisa jammaili kappaletta teemaan sopivan hillityllä lavaliikehdinnällä.
Jos se sattuu -suosikki herätti turvaväleihin mahtuneesta yleisöstä hyväksyviä kiljahduksia. Biisin kertosäkeen tanssiinkutsu oli eri tasolla valtaosaan illan materiaalista verrattuna. Väen vähyys hiukan typisti bileitä. Reipas Kohinaa oli oikeassa paikassa tuomassa lisäenergiaa.
Iisan keikalla leijailevuus ja eteerisyys olivat isossa roolissa. Kuva: Ilkka Valpavuo
Iisan livesovituksissa voisi olla enemmänkin raakuutta, nyt ollaan seesteisiä ja hillittyjä hiukan liikaakin. Toisaalta se nyt vain on se Iisan bändisoundi. Keikka alkoi niin hienolla hypnoosilla, että pelkistetty kuulaus kaipaisi pidemmän päälle hiukan rosoa ja vereslihaa. Valkohain kaltaisia ihon alle päässeitä huippuja jäi kaipaamaan lisää.
Varsinaisen setin viimeisenä biisinä saatiin kuulla vuonna 2017 sinkkuna julkaistu Nimimerkillä, joka on bändin mukaan heidän ”pikkujoulukrebauskappaleensa”. No, onhan biisi ärhäkämpi kuin suurin osa Iisan biiseistä, mutta ehkä se kreisibailaus jäi hiukan telineisiin…
* *
Encoren aloitti tummasti aaltoileva ja puolihäiriintyneesti taputteleva Hätätila, joka sykki komean täyteen suhistulla soundilla ja leveällä aallolla. Puutarhajuhlat palasi pelkistetympään raukeuteen, jossa Iisan ja Velin keskusteleva vuorolaulu toimi mainiosti. Kynttilöitä viinipulloon palamaan, hyvää pikkujoulukautta!
Illan viimeisenä viipyilevänä valssinpyörteenä Kaikki mitä et sanonut kohosi komeasti isosti kimaltavaan bändisoittohelinään, jossa Zakikin kuulas sähkökitarasoolo oli aivan paikallaan.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Elgar, Stravinsky, Gerhardt ja Halls täyttivät Tampere-talon 1910-luvun musiikilla
KONSERTTI | Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin magneettina toimi ennen kaikkea Stravinskyn balettimusiikki Kevätuhri.
DJ Kridlokk juhlisti Musiikkitalolla tyylillisesti eheintä ja rohkeinta levyään
KONSERTTI | Musiikkitalossa ei ole varmaan koskaan nähty yhtä montaa räppilätsää ja -pipoa nyökyttelemässä gangsteri- ja lähiölarpin tahtiin.
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
