Antti Lötjösen toisen levyn sointusirkus sytytti – Quintet East Tampereen G Livelabissa

04.02.2023
ALQE

Lötjönen (vas.), Kannaste, Innanen, Pohjola ja Riippa. Kuva: Ville Vainio

KONSERTTI | Antti Lötjösen Quintet East juhlisti toista levytystään laajalla kiertueella, joka rantautui keskiviikkona Tampereelle. Huippubändi soitti levyn alusta loppuun, mutta biisit saivat enemmän tilaa rouheille tulkinnoille.

Antti Lötjönen Quintet East sekä Matti Salo Quartet Tampereen G Livelabissa 1.2.2023.

Antti Lötjösen tuleva albumi alkaa kolmiosaisella ”suitella” Circus/Citadel. Ensimmäinen lyhyt osa on ikään kuin johdatus tai katsaus levyn tarjoamaan ajatus- ja soundimaailmaan, toinen svengaa väkevästi ja kolmannessa päästetään bändi hallitusti vapaalle. Etenkin liveversiossa muhkeaksi äityvä sarja antaa nimen albumille, joka julkaistaan virallisesti 24.2.2023 (We Jazz Records). Peräti yhdentoista konsertin julkaisukiertueella (Vapaat äänet / Charles Gil) levyä kyllä jo myytiin.

Levyn kaiken musiikin säveltäneen Antti Lötjösen mukaan maailma tuntuu absurdilta sirkukselta, josta on pakko päästä välillä irti uusien ideoiden ja energian saamiseksi. Jokainen tarvitsee oman ”citadelinsa” (linnoituksensa, turvapaikkansa), mitä se nyt itse kullekin sattuu olemaan. Circus/Citadel-sanapariin inspiraation Lötjönen on saanut romanialaissyntyisen, saksaksi kirjoittaneen runoilijan Paul Celanin (s. Antschel; 1920–1970) runosta.

Vanhempansa toisessa maailmansodassa keskitysleirillä menettänyt juutalainen Celan kirjoitti runon Nachmittag mit Zirkus und Zitadelle (1961) – englanniksi Afternoon of Cirkus and Citadel. Celan kuvaa siinä sirkuksessa istuessaan toista juutalaista runoilijaa, neuvostoliittolaista Osip Mandelštamia (1891–1938), joka kuoli Stalinin vankileirillä. Runon absurdi tunnelma istuu hyvin tähän aikaan, kun Stalinin haamu hilluu Kremlin torneissa.

Sävellyssarja avasi levyn lailla Tampereen G Livelabin konsertin, ja koko satsi soitettiin samassa järjestyksessä – kaikki seitsemän sävellystä. Levyn ja etenkin konsertin myötä tuntuu, että huiman uran jo tähän mennessä soittanut maestro Lötjönen (s. 1980) seisoo kontrabassoinen entistä luontevammin lavan etuosassa. Reilut kaksi vuotta sitten ilmestynyt esikoinen tuntuu antaneen varmuutta omaan tekemiseen.

Lötjösen jälki säveltäjänä on vankasti omaa ja persoonallista. Keikalla nimenomaan tuntuu, että hän on jo säveltäessään kuullut mielessään kvintettinsä kunkin erinomaisen muusikon äänen ja istuttanut ne oivallisesti yhteen, minkä kuulee hyvin esimerkiksi puhaltajien upeissa yhteissoitoissa. Varsinkin levystä jää vahva kuva hyvin kontrolloidusta, vetävästä ja tarvittaessa hyvinkin vapaasti hengittävästä kokonaisuudesta. Keikalla koko bändi saa biisien sisällä paljon enemmän tilaa tulkintaan – sitä hyödynsivät erityisesti totutun häikäisevä Verneri Pohjola (trumpetti) sekä useita eri foneja väkevästi runtannut Mikko Innanen sekä Lötjönen itsekin.

Lötjösen ”vanhoista” soittokavereistaan kokoama kvintetti soi hävyttömän upeasti eikä se ole ihme, sillä lauteille on koottu alan kotimaista kermaa; Pohjolan ja Innasen lisäksi eleettömän taitava tenoristi Jussi Kannaste ja Lötjösen harkittuun soundimaailmaan saumattomasti istuva perkussionisti Joonas Riippa.

Vahva suositus bändille ja etenkin hienolle levylle.

* *

IMG 20230201 190929 resized 20230203 122610465

Matti Salo Quartet: Matti Salo (vas.), Sami Sippola, Ville Rauhala ja Janne Tuomi. Kuva: Arto Murtovaara

Ennen Quintet Eastia kvartetteineen soittanut ”musiikin esittäjä” Matti Salo on levy-yhtiönsä Luova Recordsin mukaan säveltäjä, kitaristi, äänisuunnittelija ja musiikkipedagogi. Hän on tehnyt ja esittänyt musiikkia laidasta laitaan jazzista death metalliin.

Lötjösen kvintetin lailla Matti Salo Quartet oli toisen levynsä julkaisukeikalla, sillä taitavan yhtyeen toinen levytys Nepal ilmestyi viime lokakuussa. Esikoinen Tetraktys julkaistiin vuonna 2019.

Tuoreen levytyksen kappaleet ovat syntyneet Salon Nepalin-matkalla ja tämä kuului kyllä itämaisina sävyinä hänen kitaransa soundissa ja epäilemättä myös musiikin pääosin leppoisassa yleisilmeessä. Toki vanhalta levyltä tuttua free-irrotteluakin kuultiin.

Kitaristin kvartettia kirittävät Tampereen skenestä hyvin tutut ja kokeneet Black Motor- ja Hot Heroes -muusikot tenorisaksofonisti Sami Sippola, kontrabasisti Ville Rauhala sekä rumpali Janne Tuomi.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua