Pentti Linkolan viimeinen haastattelu oli vuoden 2020 luetuin juttu Kulttuuritoimituksessa

31.12.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

LUETUIMMAT | Korona-aikaan liittyvä sisältö yhdisti ja lohdutti suomalaisia vuoden 2020 aikana. Tämä johtopäätös syntyy, kun katsoo Kulttuuritoimituksen lukijatilastoa. Luetuin juttu koko vuonna oli Erkki Kiviniemen tekemä haastattelu Pentti Linkolasta vain viikkoa ennen tämän kuolemaa.

Marita Salonen

Vuoden 2020 aikana Kulttuuritoimituksessa syntyi juttujen lisäksi valtava määrä luovaa sisältöä yhdessä lukijoiden kanssa. Ensin lukijat kirjoittivat lyhytnovelleja Saitko liikaa aikaa? -kirjoituskilpailun muodossa. Samaan aikaan käynnistyi Kasvoja karanteenista! –yhteisötaidenäyttely. Suomalaiset kirjoittivat tekstejä ja maalasivat muotokuvia yhteensä noin tuhat näihin kahteen Kulttuuritoimituksen verkkotapahtumaan.

Korona-aika on tuonut paitsi yhteisöllisyyttä myös selvästi lisännyt tv-sarjojen, elokuvien ja kirjojen suositusten tarvetta. Kymmenen kärkeen nousevakin vuositasolla Kulttuuritoimituksen perinteiset suosikit: elokuvan ja kirjallisuuden kritiikit.

Eri kävijöitä sivustolla oli vuoden aikana yli puoli miljoonaa. Huhtikuun alussa kuolleesta Pentti Linkolasta kertovia juttuja luettiin yli 37 500 kertaa.

Google Analyticsin mukaan lukijat tulivat eri puolilta Suomea, eniten Helsingistä ja Tampereelta. Noin kahdeksan prosenttia lukijoista näyttäisi olevan ulkosuomalaisia, heistä suurin ryhmä on Yhdysvalloissa asuvat.

* *

Vuoden luetuimmat, sijat 1–3

1. Pentti Linkolan viimeinen haastattelu: ”Ei yksi virus juuri mitään muuta”

Erkki Kiviniemen huhtikuinen haastattelu oli viimeinen, jonka Pentti Linkola antoi. Lue juttu tästä.

2. Entä jos poikkeusolot kestävät vuosia? Tämä on vasta alkusoittoa, sanoo tulevaisuudentutkija Ilkka Halava

Sirpa Pääkkönen haastatteli tulevaisuudentutkija Ilkka Halavaa. Lue juttu tästä.

3. Avoin haku yhteisötaidenäyttelyyn Kasvoja karanteenista! Osallistumisaika päättyy 31.5. kello 23.59

Marja-Liisa Torniaisen ideasta syntyi yhteisötaidenäyttely, jonka tarina jatkuu vuonna 2021 fyysisellä näyttelyllä Tampereen Galleria Himmelblaussa. Lue juttu tästä.

* *

Kootut suositukset tulivat tarpeeseen

Kulttuuritoimitus on alusta asti tehnyt suosituskoosteita, mutta korona-aika motivoi tekijöitä erityisesti näyttämään joukkovoimansa. Lukijat kiittivät ottamalla toimituksen monipuoliset suositukset käyttöönsä.

Kevään koronakaranteenin aikaan suosituksia luettiin niin paljon, että ne nousivat koko vuoden tilastossa kärkisijoille.

* *

Vuoden luetuimmat, sijat 4–6

4. 40 erinomaista sarjaa ja ohjelmaa koronan aikana katsottavaksi – Kulttuuritoimituksen vinkit

Lue juttu tästä.

5. 50 erinomaista elokuvaa koronan aikana katsottavaksi – Kulttuuritoimituksen vinkit

Lue juttu tästä.

6. Kirjoituskilpailu: Kirjoita meille lyhytnovelli! Osallistumisaika päättyy 2.4. kello 23.59

Saitko liikaa aikaa -kirjoituskilpailussa palkittiin 15 lyhytnovellia. Lue juttu tästä.

* *

Vuoden luetuimmat, sijat 7–9

Kulttuuritoimitus on tilastojen valossa onnistunut vastaamaan kulttuurikritiikkien tarpeekseen. Korona-aikaan liittyvien sisältöjen jälkeen luetuimmat jutut ovat kritiikkejä.

7. Lost Boysissa muoto menee moraalin edelle – eikä mestariteosta muilla tavoin toimimaan saisikaan

Valtteri Mörttinen arvioi Joonas Neuvosen ohjaaman Lost Boys -elokuvan, joka kymmenen vuoden takaisen Reindeerspottingin tavoin kuvasi huumeiden käyttäjien elämää. Lue juttu tästä.

8. Antti Holman romaani Kaikki elämästä(ni) hämmentää, inhottaa, ihmetyttää – ja lopulta kyllästyttää

Koomikkona ja podcast-äänenä tunnetun Antti Holman romaanin arvioi Leena Reikko. Lue juttu tästä.

9. Juha on jeesuksennäköinen mies ja Anne Brunilan perhehelvetti

Sari Passaro luki Anne Brunilan elämästä kertovan kirjan: Lue juttu tästä.

* *

Vuoden luetuimmat, sija 10

Pentti Linkolan nimi nousee lukijatilaston kymmenen kärkisijan joukkoon toisen kerran. Erkki Kiviniemi kirjoitti hänen muistokirjoituksensa, muutama päivä viimeiseksi jääneen haastattelun jälkeen.

10. Pentti Linkolan (1932–2020) muistoksi: ”Sisimmältään suuri humanisti, kiivailustaan huolimatta empaattinen ihminen”

Lue juttu tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.