Kuvat: Maija Astikainen / Gummerus
KIRJAT | Anni Saastamoisen toinen romaani Ja mutta että sitten kuvaa kahta ihmistä, joita on kohdannut erilainen menetys: toinen selviytyy pitkän liiton päättymisestä eroon, toinen yrittää sopeutua rakkaan ystävän kuolemaan.
”Ja mutta että sitten on tumman huumorin ryydittämä surutyön kuvaus. Teoksen yleissävy on yhtä aikaa alakuloinen ja lämmin.”
ARVOSTELU
Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten
- Gummerus, 2022.
- 217 sivua.
Luin Depressiopäiväkirjoistaan tunnetun Anni Saastamoisen suositun Sirkan (Kosmos, 2019) viime kesänä. Arjen harmaaseen massaan katoava Sirkka joutui ravistelluksi odottamattomissa sosiaalisissa tilanteissa, ja tuloksena oli jotain hyvin lämminhenkistä ja hyväntuulista. Tältä pohjalta Saastamoisen uusi kirja tuntui tutustumisen arvoiselta.
Ja mutta että sitten (Gummerus, 2022) kertoo yhtä lailla lämpimästi kahdesta noin kolmekymppisestä päähenkilöstään. Luigi elää eron jälkeistä kriisitilannetta. Kaksitoista vuotta kestänyt liitto on päättynyt eroon, eikä Luigi enää osaa tehdä oikein mitään. Toisaalla taas on Laila, jonka tiiviistä ystäväporukasta yksi on kuollut äkillisesti muutama vuosi sitten. Ystävän kuolema on ravistellut ystävyyssuhteiden dynamiikkaa: kun yksi on raskaana, toinen tekee uraa ja on myös parisuhteessa ja Laila itse on yksin, tyhjyys alkaa vaivata.
”Koska onhan se naurettavaa. Luottaa nyt siihen, että koska jokin asia on aina tapahtunut tietyllä tavalla, tulisi se tapahtumaan aina samaan tapaan jatkossakin.
Ja vielä naurettavampaa asiasta tekee se, että luottamus asian ainaiseen ja iankaikkiseen ja päättymättömään tapahtumiseen on niin väkevä, että kaikki perustuu siihen. Aivan kaikki. Siihen perustuu elämä.”
Surusta ja kriisistä selviytymisestähän tässä on kyse. Miten päästä eteenpäin elämää mullistaneesta muutoksesta ja murheesta? Luigin pitäisi löytää itselleen oma reitti elämässä, sen sijaan että luottaisi kaiken järjestyvän sen mukaan, mitä vaimo sanoo. Laila ei osaa puhua kenellekään, vaan patoaa surua ja katkeruutta sisäänsä ja etääntyy elossa olevista ystävistäänkin. Kummankin kohdalla on helppo nähdä, että nykyinen tie ei johda mihinkään hyvään. Mutta kuinka suuntaa saisi muutettua?
* *
Kirja etenee tasaisesti vuoroluvuin Luigin ja Lailan elämiä tarkastellen. Äänikirjana rakennetta korostaa vielä kahden lukijan käyttäminen, Luigin osiot lukee Ilkka Villi ja Lailan osiot Sanna Majuri. Kun asetelma ja rakenne ovat mitä ovat, lukija odottaa väistämättä hetkeä, jolloin Luigin ja Lailan polut kohtaavat. Näin myös käy, mutta Saastamoisen kunniaksi kohtaaminen on mielenkiintoisesti rakenneltu. Kahden epävarman ja suruissaan marinoidun ihmisen kohtaaminen ei ole salamarakkautta, vaan herkkää tunnustelua ja luottamuksen rakentamista. Ja mutta että sitten nouseekin siivilleen päähenkilöidensä kohdatessa: tätä suhteen heräämistä ja rakentumista kuvatessaan kirja on parhaimmillaan.
Ja mutta että sitten on tumman huumorin ryydittämä surutyön kuvaus, joka toisaalta lupaa, että kyllä se aurinko kuitenkin nousee huomennakin, mutta toisaalta muistuttaa, että mitään tai ketään ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Teoksen yleissävy on yhtä aikaa alakuloinen ja lämmin. Luigi ja Laila ovat molemmat kovin syvällä ahdingoissaan, mutta kun he löytävät toisensa, tarina antaa lupauksen paremmasta tulevaisuudesta. Se parempi tulevaisuus edellyttää vain sitä, että uskaltaa luottaa toiseen, avautua ja kertoa tunteistaan ja kuunnella, mitä toisella on kerrottavanaan.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.
Minuuden jakautuminen – arviossa Anna-Kaari Hakkaraisen Marraseliö
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaaksi nostetun teoksen keskiössä kulkee Ingmar Bergmanin elokuva Persona.