Kylmä kausi. Kuva: Yle Areena
TELEVISIO | Antti Virmavirta valmentajana, Tom Waits psykopaattina, Sean Connery lainvalvojana, Idris Elba muoviukkelina ja Cary Grant mainosmiehenä!
”Yrityksestä huolimatta Masters of the Universe epäonnistuu kaikessa, missä Barbie onnistui.”
Kylmä kausi (2026)
1 kausi, 8 jaksoa. Luoja: Jemina Jokisalo. Pääosissa: Roosa Söderholm, Sannah Nedergård, Antti Virmavirta, Reetta Ylä-Rautio, Edit Williams, Riitta Havukainen.
Suksikaa kuuseen! Ei vaiskaan, tämä on hyvä sarja. 32-vuotias Anna Kilpi (Roosa Söderholm) on uransa käännepisteessä: tee kaikkesi noustaksesi hiihtomaailman kärkeen tai putoat maajoukkueesta. Nyt tai ei koskaan, tilaisuus on viimeinen. Esteenä ovat ainoastaan omahyväinen ja erittäin kilpailuhenkinen hiihtokuningatar Maria Laukka (Sannah Nedergård) sekä tämän keinoja kaihtamaton valmentaja Kim (Antti Virmavirta).
Pääosaa esittävältä Roosa Söderholmilta löytyy taitoa ilmaista huippuluokan urheilijan ominaisuuksia, sekä haurautta että päättäväisyyttä. Pääosanäyttelijöiltä hommat hoituvat koko lailla hyvin, mutta jotkut sivuroolit jättävät toivomisen varaa. Osa henkilöistä on kirjoitettu niin yksipuolisiksi, ettei näyttelijöille ole jäänyt pelivaraa tulkitsemiseen.
Sarjassa on yhä suomalaisen tv-käsikirjoittamisen kömpelyyttä. Perinteisesti käsikirjoittajia on opetettu istuttamaan tulevat tapahtumat tarinaan, mutta nykyisin painotetaan enemmän uskottavuutta. Kaikkea ei tarvitse näyttää. Asiat voivat tulla katsojalle täytenä yllätyksenä, kunhan näyttämättä jääneen tapahtumaketjun voi päätellä loogisesti.
Käsikirjoittaja on varmasti tuntenut suurta houkutusta lisätä tarinaan sairas äiti (Riitta Havukainen), tuohan se lisäpainetta päähenkilön kisakauteen. Mutta valitettavasti se myös näyttää käsikirjoittajan keksimältä ulkoiselta ratkaisulta, joka ei istu tarinaan. Äitiä ei olisi tarvinnut poistaa, mutta vaativa sisar (Niina Koponen) kyllä. Olisi parempi, jos päähenkilö olisi käynyt uran ja äidin hoitamisen välisen eettisen kamppailun omassa päässään.
Roosan aviomiehen (Karim Rapatti) osuus on yksi tarinan tärkeimmistä. Ollako tuki vai perusturvan murentaja? Hahmo jää valitettavasti sivuosaan, ja lisäksi mies on kirjoitettu epäuskottavaksi. Kymmenen vuotta vaimoaan valmentanut puoliso ei ala voittojen kynnyksellä vaatia hiihtouran hautaamista, ei vaikka taustalla olisikin katkeruus, mustasukkaisuus ja halu ottaa avioero.
Nämä ovat sellaisia pieniä tyyppivikoja, jotka estävät sarjaa nousemasta vastaavien kansainvälisesti tuotettujen sarjojen rinnalle, mutta tavallisen tv-katsojan kokemus voi silti olla aivan mainio.
Hiihto aihevalintana on mukavan erilainen ja hyvin suomalainen. Plussaa nimenomaan naisten hiihdosta. Äijäversiona sarja olisi haissut liikaa testosteronille ja hikisille hiihtopuvuille. Armoton taistelu ykkössijasta, urheilukulttuuriin pesiytynyt seksuaalinen ahdistelu ja kielletyt romanssit ovat oiva lisämauste. Portti jää auki mahdolliselle toiselle kaudelle.
Lue Leena Reikon arvio sarjasta täältä.
Katso: Yle Areena
* *
Seitsemän psykopaattia (2012)
Ohjaus: Martin McDonagh. Pääosissa: Colin Farrell, Woody Harrelson, Sam Rockwell, Christopher Walken, Tom Waits.
Martin McDonaghin elokuvat kertovat aina jostain aivan muusta kuin päällepäin näyttää. Seitsemän psykopaattia voisi olla 2000-luvun paras väkivaltaelokuva, ellei se lässähtäisi puolen välin jälkeen. Rytmi ja humoristiset väkivaltakohtaukset tuovat elävästi mieleen Quentin Tarantinon Pulp Fictionin (1994), ja miksei herran muutkin elokuvat.
Hyvin kirjoitettu dialogi tulee ilmi heti alussa. Mehevästi sanaileva näyttelijäkaksikko Michael Pitt ja Michael Stuhlbarg ovat toisilleen tuttuja Boardwalk Empire -tv-sarjasta.
Tarina on keitos käsikirjoittajasta (Colin Farrell) sekä laumasta psykopaatteja, mutta on vaikea sanoa, mistä elokuva kertoo. Ainakin juttuun liittyy gangsteripomon kidnapattu koira. Räiskettä ja ruumiita syntyy, kunnes puolen välin jälkeen jämähdetään kiistelemään aavikolle.
Silloin elokuva paljastaa todellisen, filosofisen karvansa, mutta ei saa kiteytettyä sanomaansa. Loppukohtauksessa yritetään palata alun mustan huumorin värittämään väkivaltamaailmaan, mutta koska elokuva on jo muuttanut suuntaa, se ei enää toimi. Loppu jää vetämättömäksi ja väkinäiseksi.
McDonaghin elokuvat ovat hyviä, mutta niistä usein puuttuu se pieni elementti, millä katsoja napataan pihteihin. Aivan kuin McDonagh kinaisi itsensä kanssa siitä, millaisen elokuvan tahtoo tehdä.
Elokuvateattereihin on juuri putkahtanut Martin McDonaghin ohjaama Wild Horse Nine (lue arvio), joka ainakin kuvauksensa perusteella haiskahtaa samantapaiselta väkivaltapläjäykseltä kuin Seitsemän psykopaattia.
Katso: Amazon Prime
* *
Masters of the Universe (2026)
Ohjaus: Travis Knight. Pääosissa: Nicholas Galitzine, Camila Mendes, Idris Elba, Jared Leto.
Nostalgiaväritteiset poppoloelokuvat ovat tätä nykyä suurta huutoa. Matchbox: The Movie, Transformers, Barbie (lue arvio) ja viimeisimpänä Masters of the Universe. Tulossa on kuulemma muun muassa Hot Wheels, View-Master sekä Uno-pelikortteihin perustuva elokuva. Saa nähdä, toteutuvatko.
Nykyään on muotia ironisoida elokuvan lapselliseksi koettu aihepiiri, ja niin tehdään myös Masters of the Universessa. Alusta saakka katsojalle tehdään selväksi, että ethän ota tätä vakavasti.
Eternian prinssi Adam (Nicholas Galitzine) pakenee lapsena Maapallolle, ja seuraavaksi näemme hänet henkilöstöosaston työntekijänä. Se, kuinka hän on selvinnyt Yhdysvalloissa yksin, kymmenvuotiaana ja paperittomana, sivuutetaan kokonaan. Hukattu taikamiekka löytyy kummallisen helposti, ja sitten palataankin kotipuoleen mättämään Skeletoria (Jared Leto) pataan.
Hölmöille lelunimille irvaillaan ja tappelut ovat kuin muoviukkoleikkejä. Tappamista on yllättävän paljon, joten elokuva ei taida olla lapsille suunnattu, vaan keski-ikäistyneille lelunostalgikoille.
Star Wars -mielleyhtymät eivät ole sattumaa. Avaruusaluksella lennetään kuilussa ja avaruusmopolla kiidetään metsässä kuin Jedin paluussa ikään.
Elokuvassa korostetaan, kuinka miehenä oleminen ei tarkoita toksista maskuliinisuutta ja että mieskin voi tappelemisen sijasta puhua. Kuitenkin asioiden ratkaisu löytyy lopulta väkivallasta ja lihasten pullistelusta. Yrityksestä huolimatta Masters of the Universe epäonnistuu kaikessa, missä Barbie onnistui.
Harmi, että vuoden 1987 Masters of the Universe ehti poistua Amazon Primesta ennen kuin ehdin katsoa sen. Näitä kahta elokuvaa olisi ollut mukava vertailla.
Katso: Amazon Prime
* *
Operaatio Outland (1981)
Ohjaus: Peter Hyams. Pääosissa: Sean Connery, Frances Sternhagen, Peter Boyle, James B. Sikking.
Eipä tule mieleen toista samanlaista scifi-rikoselokuvaa, joka olisi näin realistinen. Aseina ovat pelkät haulikot. Tarina voisi tapahtua missä tahansa, ja tällä kertaa se on päätetty sijoittaa Jupiterin kuulle.
Oikeamielinen lainvalvoja William O’Niel (Sean Connery) saa komennuksen kaivokselle, missä tapahtuu omituisia työmiesten sekoamisia ja kuolemia. Ruumiit häviävät, ja pian O’Niel sotkeutuu isojen poikien huumetouhuihin.
Juoni on ottanut vaikutteita Fred Zinnemannin lännenelokuvasta Sheriffi (1952), jossa Gary Cooper hikoilee epätoivoisena lainvalvojana. Se mikä toimii länkkärissä, ei välttämättä toimi scifissä. Tarina on toisteinen eivätkä tapahtumat ole aukottomasti perusteltuja.
Lavastus tuo muistumia Alien– sekä Musta aukko -elokuvista (lue arvio). Tietokoneet ovat kolhoja, lattiat koostuvat ritilöistä ja kaivosyhtiötä kutsutaan pelkäksi yhtiöksi. Dramaattisesta musiikista vastaa Jerry Goldsmith.
Jim Steranko teki Operaatio Outlandista komean sarjakuvaversion, joka julkaistiin Heavy Metal -lehdessä (lue lisää täältä).
Elokuvan voi ostaa Amazon Primen tai Apple TV:n kautta.
* *
Vaarallinen romanssi (1959)
Ohjaus: Alfred Hitchcock. Pääosissa: Cary Grant, Eva Marie Saint, James Mason, Martin Landau.
Mainosmies Roger Thornhilliä (Cary Grant) luullaan salaiseksi agentiksi, ja siitä alkaa monipolvinen kissa ja hiiri -leikki. Kisailu huipentuu kiipeilyyn Mount Rushmore -monumentin presidenttien kivipäiden päällä.
Juoni on höperö ja naiset vamppeja, mutta elokuvassa on useita hienoja kohtauksia – muitakin kuin lentokonekohtaus maissipellolla. Kiinnitin huomiota siihen, että siinä rekan alta nousee huomattavasti Cary Grantia lihavampi ja rotevampi sijaisnäyttelijä.
Vaarallisessa romanssissa on useita Hitchcockille tyypillisiä hyppyjä, joissa kohtausten välistä on leikattu tarpeettomat, selittävät kohdat pois. En ole koskaan ollut varma, toimivatko ne kerronnallisesti niin kuin on tarkoitettu, mutta ohjaajan tavaramerkki ne ainakin ovat.
Elokuvan voi ostaa Amazon Primen kautta.
* *
Lue lisää
Muihin Televisiopäiväkirja-artikkeleihin pääset täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Televisiopäiväkirja: The Invite, Elää ja kuolla L.A:ssa, Fallout, Tahraton mieli, Where the Buffalo Roam
TELEVISIO | Jim Carrey ja Kate Winslet romanttisessa scifielokuvassa, rikoselokuvan klassikko, Stephen King-filmatisointi ja Bill Murray koheltaa Hunter S. Thompsonina!
Televisiopäiväkirja: Vakooja-spesiaali!
TELEVISIO | Slow Horsesin 5. tuotantokausi, Suomessakin kuvattu Neljäs sopimus, Steven Soderberghin Black Bag, John le Carré -filmatisoinnit, Hitchcockin vakoojaklassikot.
Televisiopäiväkirja: 007 ja lupa tappaa, Köysi, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, A Better Tomorrow…
TELEVISIO | Alfred Hitchcockin nerous, Benicio Del Toron nuoruus sekä lihavuus, Timothy Daltonin tukkalaite, John Woon ja Chow Yun-Fatin läpimurto.
Televisiopäiväkirja: One Battle After Another, Licorice Pizza, Vihatut naiset, Tarzan, Mata Hari…
TELEVISIO | Televisiopäiväkirjan kymmenes juttu! Mukana Paul Thomas Anderson, Riikka Purran empatia, Frances McDormandin viha, Johnny Weissmuller ja Greta Garbo.




