Lopulta kynsinauhatkin paranevat ja ikävästäkin pääsee yli – arviossa Teini-Pään Uusi vuosi

Kuvat: Soit se silti / Katariina Männikkö

Uusi vuosi (Soit se silti, 2026) on vuonna 2018 perustetun helsinkiläisen Teini-Pään kolmas albumi. Alusta asti punkin suoraviivaisuutta ja säröenergiaa sekä indiepoprockin haaveellisuutta nössöpunkiin yhdistellyt yhtye hallitsee edelleen melodisesti tarttuvien kappaleiden kirjoittamisen. Laulaja-kitaristi Luca Sirviön pohdiskelevan laulun tunnelmallinen melankolia kohtaa hienosti yhtyeen indiesti surisevan soiton, jossa on juuri sopivasti rönsyä ja mausteita. Myös rummuista kitaran ja syntetisaattorin ääreen siirtyneen Johanna Järvisen laulu täydentää hyvin yhtyeen kokonaisuutta.

Parhaimmillaan kaavasta on molemmilla aiemmilla levyillä vuoltu pienesti hitikkäitä yksittäisiä täkyjä. Miten käy kolmannella kokonaisuudella? Onko kaavassa jotain uutta? Ainakin Uudelta vuodelta löytyy entistä enemmän viipyilevää kitarakaikua ja särömaalausta, jota on paikoin koristeltu jousisovituksin. Laulun kolea kaipaus loistaa edelleen. Kuusihenkiseksi rumpali Lauri Suutarisen myötä kasvanut yhtye leventää hieman kaavaansa, muttei silti luovu helpoista sointukuluista ja helposta lähestyttävyydestä. Rupista säröisyyttä löytyy edelleen, mutta entistä harkitummin ja viimeistellymmin.

Aaveet edustaa Teini-Pään riisutun humisevia pohdiskeluja. ”Mun viesteissäni on vain aaveita” -pohdiskelu kuvaa yksinäisyyttä kontakteja täynnä olevan puhelimen äärellä. Oi jospa se yksi tietty ihastuisi! Bändi soittaa hallitusti kasvatettua säröhuminaa komeasti laulun johtotähden taustalle, mutta pitää kuitenkin kokonaisuuden koko ajan pelkistettynä ja hetken intiiminä.

* *

Suoraviivainen Oisin halunnut kertoo siitä sulle nostaa soittoa laulun rinnalle ja yhdistelee reipasta säröpunkahtavaa kitarapoppia ja yhdessä tekemisen meuhkaavaa meininkiä tavaramerkkimäisen haikean laulun kaikuisen juoksutuksen ympärille. Olisi kiva jakaa viimein saavutettu onnen tunne, mutta nyt se on jo turhaa.

Antti Aution kanssa duetoitava Menneen talven lumet nostaa entisestään soittopyörteen roolia, vaikka laulut kelluvatkin toimivasti siinä keskellä. Sinänsä jo ajatuksen tasolla kiinnostava lauluduetto jääkin vain osaksi kokonaispakettia. Koleahkosti kaikuinen ja särösuriseva soitto potkii hienosti ja laulut kietoutuvat ihailtavan rennosti sen keskelle, mutta Autio jää hiukan statistiksi. Stemmatarjoilu toimii hienosti lisäelementtinä eikä Aution ole toki tarkoituskaan ”varastaa show’ta”. Mutta vielä enemmänkin olisi ehkä ollut irrotettavissa Aution laulun parhaimmillaan upeasta tunteesta ja ulottuvuudesta.

Haluisin kirjoittaa aloittaa kolealla ja isosti särisevällä särökaiulla, johon kuulas laulupohdiskelu ja heleämmät soittoelementit tuovat hienosti kepeämpää puolta. ”Ja mä kirjoitin vain sata piisii, jotka kertoo kaikki susta. Mitäköhän se kertoo musta?” tiivistää mainiosti isoa osaa Teini-Pään biisien teemallista asetelmaa. Kuulas pelkistys särökuulauden keskellä tekee kappaleesta mukavan helposti lähestyttävän.

* *

Valssi #1 askeltaa luonnollisesti valssin askelin mutta jo tutuksi käyneellä säröpyörteellä. Tällä kertaa yhtye riisuu kuitenkin säröaallot taitavasti valokeilaa kestävän ja pienesti taittumista vastaan taistelevan laulun alta. Laulun nostaminen alttarille ja tahtipuikon vuorotteleminen säröpyörteiden ja laulusäkeiden välillä toimii erinomaisesti. ”Pidän susta kiinni että tuntuisit todelta, …jotta muistaisin huomenna” pyhittää yhdessä olon hetkeä ja rakentaa muistijälkiä.

Miksei se voi pysähtyä pelkistää pienesti kauniiseen näppäilyyn, mikä toimii yhtä lailla hyvin yhtyeen kokonaispaletissa. Laulujen stemmat kietoutuvat toimivasti yhteen. Enkelten kaupungissa keventää tunnelmaa kepeämpiin yhteisiin muistoihin, jossa hyväntuulinen rokkipyörre kohtaa kuulaasti laukkaavat laulupohdiskelut. Jäiden hakeminen hotellin käytävältä ja näkymät korkealta luovat yhteisiä muistoja, joihin voi aina palata.

Kynsinauhat on selkeästi synkempisävyinen ja huonomman päivän hetkiä pohdiskeleva komeasti viipyilevä tunnelmointi: ”Täs on ollut vähän kaikkea…” Lopulta kynsinauhatkin silti paranevat ja ikävästäkin pääsee yli.

* *

Rouhean melankolinen Kerran elämässä pakenee hetkeksi vessaan hengittämään. Jousisovitukset kuorruttavat duuriin kaartavan kerron nostetta. Säröinen paahto, haikean kaunis laulumelodia, voimaballadimaiset jousinostot ja 1980-lukuisen kuulas valon ja varjon sävyjen toimiva hyödyntäminen työntävät biisiä levyn eturiviin. Albumin nimikappale Uusi vuosi hyödyntää pelkistetysti jääluolassa pienesti särisevän näppäilyn ja kuulaan ja melko eleettömän laulun yhdistelmää.

Parhaita valoisan hetken fiilistelyjä on yllättävää rantakohtaamista kepeällä särökaahailulla ja suoraviivaisella renkutuksella muisteleva Meduusa. Pidän siitä tunteesta päättää levyn samanlaisen kepeän energisen duurivoittoisen haikeilun äärelle.

Teini-Pään surisevan kitarapaahteen ja pienesti kauniin haaveilun yhdistävät tuokiomaalaukset ovat tarttuvassa vaivattomuudessaan edelleen yhtyeen suola. Silti myös kaavaa haastavat indierockimmat sävyt ovat positiivisia tuttavuuksia. Teini-Pää on vienyt kaavaansa toimivasti eteenpäin.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua