Vuoden tekstiilitaiteilija Johanna Pöykön teos Uhka. Kuvat: Marjatta Honkasalo
KUVATAIDE | Tekstiilitaiteilijat TEXO ry on vuonna 1956 perustettu yli 300 tekstiilialataiteilijoiden ja suunnittelijoiden ammatillinen järjestö.
”Tekstiiliteollisuus ja sen käyttämät synteettiset värit kuormittavat luontoa. Siksi on ajankohtaista etsiä kestävämpiä ratkaisuja.”
Tekstiilitaiteilijoiden juhlanäyttely on saanut juuri sopivan tilan, kun teokset ovat esillä vanhoissa Finlaysonin kutomosaleissa Tampereella Galleria Himmelblaussa. Näyttelyn kuraattori Rauman taidemuseon intendentti, FM Taina Myllyharju on suunnitellut ripustuksen väljäksi niin, että katsojalla on tilaa paneutua kuhunkin työhön. Siihen entisen tekstiilitehtaan avarat salit antavat oivallisen mahdollisuuden.
Tekstiilitaiteilijat TEXO ry on vuonna 1956 perustettu yli 300 tekstiilialataiteilijan ja suunnittelijan ammatillinen järjestö. Yhdistyksen puheenjohtaja Maija Esko muistuttaa, että käsitöillä ja tekstiilitaiteella on pitkät juuret.
– Aina on tarvittu tekstiilejä, ne ovat suoja, lämpö ja turva. Aikaisemmin tekstiilit ovat olleet myös mahdollisuus naisille tulla nähdyiksi taiteilijoina.

Sirpa Hannele Heinosen sekatekniikkatyö Punainen meri hehkuu nimensä mukaisesti punaisena.
Käsityön osaajia ja taiteilijoita
Monien tekstiilitaiteilijoiden taustalla on vankka käsityöosaaminen, jonka kautta on edelleen kouluttauduttu suunnittelijoiksi ja taiteilijoiksi. Tätä polkua vaikeuttaa Maija Eskon mukaan nyt huolestuttavasti se, että alan pohjakoulutusta on vähennetty.
– Tekstiilien käyttö taiteessa on toisaalta viime aikoina lisääntynyt, sillä monet kuvataiteilijat ja kuvanveistäjät ovat löytäneet tekstiilit teostensa materiaaliksi. Suhde tekstiiliin on kuitenkin erilainen tekstiilitaiteilijoiden töissä, joissa tärkeänä osana on materiaalin tuntemus ja se, miten tekstiili ja värit materiaaleina toimivat käytännössä. Tekstiilitaiteilija tuntee materiaalinsa.
Omien juurien tunteminen on myös tärkeää ja sen tuntemus, miten tekstiilejä käytetään.
– Nykyisin tekstiilitaiteessakin käytetään myös muuta materiaalia kuin tekstiiliä, mutta kaiken takana on ymmärrys materiaalin erilaisista merkityksistä ja tekstiilien historiasta.

Raija Rastas on saanut innoituksen perhosten väreistä. Työ koostuu osista Yöperhonen, Hopeasinisiipi ja Keltaniittyperhonen. Materiaaleina on villaa ja aivinapellavaa.
Luonnolliset värit luonnon puolesta
TEXO70-näyttelyn teemana on väri. Teeman ajankohtaisuus kuvastaa tekstiilitaiteilijoiden halua ottaa kantaa myös ympäristön tilaan.
– Tekstiiliteollisuus ja sen käyttämät synteettiset värit kuormittavat luontoa. Siksi on ajankohtaista etsiä kestävämpiä ratkaisuja. Luonnosta saatavia värejä tutkitaan ja kokeillaan vaihtoehtona synteettiselle väripaletille. Niiden sävyt soivat kuin akustinen musiikki, Maija Esko tähdentää.
Värit ovat tekstiilitaiteilijoiden yhdistykselle sikälikin ajankohtainen aihe, sillä juhlavuoden kunniaksi ilmestyy myös kirja Koko kirjo, joka syventyy värin materiaaliseen luonteeseen ja merkitykseen tekstiilitaiteilijoiden työssä. Kirjassa on mukana teoskuvia yli 90 taiteilijalta. Kirja ilmestyy syyskuussa 2026.

Etualalla Merja Keskisen Contrasts ja taustalla Ariadna Donnerin gobeliini ”Tekisi mieli ajatella jokin sana, esimerkiksi rakkaus, todeksi ja olevaksi”. Runo Tomi Kontion.
Teoksia 32 taiteilijalta
Taina Myllyharjun kuratoimassa näyttelyssä on noin 50 teosta tai teossarjaa 32 taiteilijalta. Mukana on luonnoksia, valmiita taideteoksia sekä kaupallisia tuotteita. Osa töistä on aivan uusia, mutta niiden rinnalla nähdään myös 1990-luvun teoksia, joiden kautta voi tarkastella tekstiilitaiteen kehitystä ja jatkuvuutta.
Monet töistä on tehty hyvin perinteisillä tekniikoilla, mutta mukana on erilaisia materiaaleja ja jopa musiikkia yhdistäviä teoksia. Yhteistä kaikille on upea värinkäyttö. Mukana on näyttäviä, voimakkaita sävyjä, mutta myös hyvin hentoja luonnosta innoituksen saaneita sävyjä.

Elina Heleniuksen Color notes 60,23321°P, 24,01389° -kollaasi koostuu värikartasta ja kahdesta villatekstiilistä. Kuvassa osa teoksesta.
Osana kokonaisuutta esitellään myös Tampere väreilee -teos, joka toimii Tampereen kaupungintalon laajennusosan julkisivun värilamellien värisuunnitelmana ja tuo näyttelyyn kytkennän julkisen tilan suunnitteluun.
Juhlanäyttelyn taiteilijat ovat Synnöve Dickhoff, Ariadna Donner, Kirsi Eskelinen, Maija Esko, Aino Favén, Johanna Gullichsen, Sirpa Hannele Heinonen, Elina Helenius, Erja Hirvi, Soile Hovila, Kikka Jelisejeff, Merja Keskinen, Inka Kivalo, Anneli Kokko, Hanna-Kaisa Korolainen, Ulla Lapiolahti, Juha Laurikainen, Maarit Magga, Sanna Majander, Valentina Näsi, Johanna Pöykkö, Raija Rastas, Milja Rummukainen, Minnamarina Tammi, Reika Vesala, Virpi Vesanen-Laukkanen, Ulla-Maija Vikman, Jana Výborná-Turunen, Tarja Wallius, Kristiina Wiherheimo sekä työpari Maija Fagerlund & Anna-Mari Leppisaari.
Marjatta Honkasalo, teksti ja kuvat
TEXO70-juhlanäyttely Galleria Himmelblaussa Tampereella 17.5.2026 asti. Näyttely on avoinna ke–pe 11–18, la–su 12–16. Vapaa pääsy.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kaksi merkittävää 1900-luvun taiteilijaa kohtaa – Roerich ja Ahola-Valo Hämeenlinnan Valon museossa
KUVATAIDE | Maailmankuulun Nicolai Roerichin näyttelyssä upeat vuoristomaisemien maalaukset sekä hänen omakuvansa vaikuttavat kirkkaalla selkeydellään.
Taide kertoo tarinaa suomalaisuudesta – Maamme, kaikkien -näyttely avautui Helsingin Taidehallissa
KUVATAIDE | Helsingin Taidehalli esittelee suomalaisten taidesäätiöiden kokoelmia. Näyttely etenee kultakauden mestareista nykytaiteeseen ja vaatesuunnitteluun.
Lohdullisen rajuja näkymiä Alzheimerin sisältä – Puut ovat täynnä lapsia -näyttely Valokuvakeskus Nykyajassa
KUVATAIDE | Yleistyvä kansansairaus Alzheimer on hyvä nähdä hetkinä. Toni Lahtisen ja Lotta Nevanperän runotaidekirjaan pohjaava näyttely avaa maailmaa Alzheimerin taudin sisältä.
Oddkinin outoja kuvia ja oudompia juttuja – Jessica Segall Seinäjoen taidehallissa
KUVATAIDE | Jessica Segallin näyttely Seinäjoen Taidehallissa huimaa ja pakottaa ajattelemaan tekoälyllä luotuja luontokuvia.




