Kuvat: Diana Walker / Otava
KIRJAT | Perheensisäiset tuntemukset voivat olla yhtä hankalia kuin ihmisten välinen kanssakäyminen ylipäätään – joskin hiukan eri tavalla.
”Yhteistä on se, että puhumme usein turhasta, mutta vaikenemme tärkeästä.”
ARVOSTELU

Anne Tyler: Kolme kesäkuun päivää
- Suomentanut Markku Päkkilä.
- Otava, 2026.
- 152 sivua.
Heti Kolme kesäkuun päivää -romaanin (suom. Markku Päkkilä; Otava, 2026) alussa on huomattavissa kertoja-henkilö Gailin sosiaalinen kömpelyys. Hän loukkaa sanoillaan työpaikkansa rehtoria, nolaa itsensä täydellisesti ja häipyy ovet paukkuen paikalta. Gail on täysin sokea omalle käytökselleen, ja jopa hänen ajatuksensa ovat töksähteleviä! Lukija tietysti haluaisi pitää kirjan päähenkilöstä, mutta ensitunne on torjunta.
Vaan jo pari sivua myöhemmin syntyy oivallus: kirjailija Anne Tyler ironisoi ja leikittelee henkilöidensä luonteenpiirteillä, tavoilla ja tottumuksilla. Tyyli on kepeä, mutta ei kuitenkaan täysin pinnallinen, vaikka esiin tulevat asiat ovatkin yleensä melko arkisia. Ikäänkuin kirjailija vinkkaisi silmää lukijalle, että huomasitko tuon ja tuon, taas hän teki, sanoi, reagoi noin.
Näinä kirjan kolmena kesäkuisena päivänä varsinaisina teemoina ovat Debbie-tyttären häihin liittyvät tapahtumat. Ympärillä sattuu kuitenkin kaikenlaista yllättävää ja erityisesti Gailille myös sisäistä kuohuntaa aiheuttavaa. Menneisyyskin nostaa päätään.
Jo sinä ensimmäisenä, huonosti alkaneena päivänä Gailia kohtaa uusi häiriö: hänen talonsa ovelle ilmestyy ex-aviomies Max reppuineen. Ja kissoineen. Tuntikausien ajomatkan takaa saapunut Max ei voikaan majoittua heidän tyttärensä luo, koska sulhanen, Kenneth, on ”kuolettavan allerginen” kissoille. Niinpä Gail joustaa, luvaten sietää kissaa nämä muutamat päivät ja tarjoten vierashuoneensa Maxin käyttöön, mutta hänellä ei ole aikomustakaan passata miestä millään tavalla. Ilmenee, ettei se ole edes tarpeen, toisin kuin aviovuosina. Nyt Maxista on kuoriutunut oikein toimelias keittiöpuuhissa, ainakin tiskeistä ja sotkuista päätellen…
Lukijan mielestä Max vaikuttaa mukavalta mieheltä, ehkä vähän ressukalta, mutta kiltiltä. Gail sen sijaan ärsyyntyy jopa Maxin positiivisista luonteenpiirteistä, kuten kärsivällisyydestä ja myötämielisyydestä. He kinastelevat yhä tottuneesti, vaikka erosta on jo kymmenkunta vuotta. Gail huokailee myös itsekseen Maxin muka aiheuttamasta häiriöstä, kiitellen itseään siitä, mistä kaikesta hän kuitenkin vaikenee. Tekstissä toistuvat Gailin itsekehuiset ajatukset: ”Olisin voinut sanoa, mutta…” Gailissa on vähän piilomarttyyrinkin vikaa: hän tuntee olonsa syrjäytetyksi äitinä, koska Debbie on liittymässä Kennethin ”hienompaan” ja vauraampaan sukuun. Kun Max aistii Gailin mielialan, Gail kieltää koko asian ja vaihtaa puheenaihetta.
Jossakin vaiheessa Gailin yksisilmäiset näkemykset alkavat melkein huvittaa, sillä hän osaa myös perustella niitä – toki vain omalta kannaltaan. Asioissa on kuitenkin aina puolensa. Kun juuri ennen Debbien vihkipäivää tapahtuu jotakin, mikä saa morsiamen tolaltaan, Max on järjen tasoittava ääni, mutta Gail kannustaa Debbietä harkitsemaan koko häätilaisuuden peruuttamista, tietämättä tosiasioista muuta kuin sen, että Debbie itkee.
Tämä episodi havahduttaa Gailin sentään miettimään tekemiään ratkaisuja elämänsä varrelta, mutta hän ei selvästi vieläkään ymmärrä niiden vaikutusta toisiin. Gaililla on ollut syynsä, mutta seurauksia on koitunut muillekin. Nykyhetkessä asioita vatvotaan, ja sanailua riittää, itsekseen jupisemisesta puhumattakaan, mutta kovin tarkkaan ei kerrota esimerkiksi Gailin ja Maxin avioerosta tai monista muistakaan yksityiskohdista, vaan kirjailija halunnee jättää tilaa tulkinnoille. Kummallista, että Gail ei tajua sitä, minkä lukijakin todennäköisesti oivaltaa. No, tietysti koko tarinan käsikirjoitus on laadittu siten, että lukijalle tulee hyvä mieli omista hoksottimistaan, mutta yhtä hyvin voi riittää pelkästään se, mitä tekstissä sanotaan.
* *
Kolme kesäkuun päivää -romaanin tapahtumat ovat välillä silkkaa parodiaa, mutta henkilöiden suhtautuminen niihin on kuin draamassa. Jos teos olisi elokuva, sen tyylilaji olisi komedia. Entä piileekö kirjan kevyehkön pinnan alla syvempiä tasoja, vai onko kyseessä pelkkä ylimalkainen, joskin sujuva pyyhkäisy? Ainakin siinä Anne Tyler osuu oikeaan, että jos ihmiseltä puuttuu harkintaa, häneltä lipsahtaa vääriä sanoja. Toisaalta, jos ihminen vain hautoo asioita, se oleellisinkin jää varjoon.
Monien tuotteliaiden kirjailijoiden kohdalla on puntaroitu heidän vireensä säilymistä vuodesta ja teoksesta toiseen. On myös puhuttu ns. välitöistä. Onko Anne Tylerin Kolme kesäkuun päivää sellainen? Häneltä on suomennettu teoksia 1980-luvulta lähtien. Pulitzerillakin palkittu yhdysvaltalaiskirjailija on tullut tunnetuksi taitavana perhesuhteiden kuvaajana; hänelle perhe edustaa oikeastaan koko yhteiskuntaa pienoiskoossa, näin on tulkittu.
Viihtyykö lukija parhaiten sellaisten henkilöhahmojen parissa, joita voi joko reilusti inhota tai ihannoida vapaasti? Tekevätkö tylsät, valjut tai latteat ihmiset koko kirjasta mielenkiinnottoman? Entä ovatko vakavahenkiset teokset arvostettavampia kuin hupaisat – joissa saattaa kuitenkin olla salaisia syvänteitä?
Ritva Alpola
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.
Kirurgi lentää oligarkin luo – arviossa Reese Witherspoonin ja Harlan Cobenin Lähti ilman hyvästejä
KIRJAT | Näyttelijän ja kirjailijan yhteisromaani on omistettu lääkäreille ja sairaanhoitajille, jotka työskentelevät sota-alueilla ja muissa vaikeissa paikoissa ympäri maailmaa.
Hirviön nahoissa – arvioitavana John Wiswellin Sinusta teen pesäni
KIRJAT | Kertomus oudosta hirviöstä yhdistelee elementtejä kauhusta, romanttisesta fantasiasta, roolipelien maailmasta ja kansantarinoista moderniin tapaan.




