TYKin scifi-musikaali kysyy, kuka saa rakastaa ja ketä

IAI-musikaalin harjoituksen vauhdissa. Kuvat: Arto Jalonen

Pia Sivunen, teksti
Arto Jalonen, kuvat

TYKin liikuntasalissa on keväisenä keskiviikkona hyvä pöhinä. Kymmeniä nuoria vaaleissa asuissaan kulkee kuka ajatuksissaan, kuka tanssiaskeleita ottaen ympäri salia tai istuu eri kokoonpanoissa syventyneenä keskusteluihin.

Bändikamoja roudataan paikoilleen, puvustajia tarvitaan tuonne ja tänne, jollakin on kysyttävää musiikin opettajalta, ja toisia neuvoo tanssinopettaja. Ohjaajan pitäisi jakautua useampaan paikkaan yhtäaikaisesti.

TYKin tämän kevään suurproduktion, tykkiläisittäin proggiksen, läpimenoharjoitus alkaa hetken kuluttua.

”Sulla on tossa vähän jotain…” huomaa Carum (Carola Halme) Gemman (Ukko Jauhiainen) kasvoilla. Oikealla Lobelian roolissa Hertta Salo.

* *

Tekoäly ei tiedä olevansa tekoäly

Pian unohdamme liikuntasalin. Musikaalin tapahtumat vievät muutamaan päivään noin 100 vuoden päässä olevassa tulevaisuuden maailmassa.

Tämä tulevaisuuden maailma ei ole rakennettu tyhjästä eikä silkasta mielikuvituksesta, vaan se perustuu faktoille. Käsikirjoitusryhmä on konsultoinut esimerkiksi biologian opettajaa.

Ihmislaji elää tapahtuneen ekokatastrofin jälkeen Poliksissa, jotka ovat omia biosfäärejään. Jäljellä on enää joitakin ihmisiä, jotka muistavat aikaa ennen Poliksia.

Väestömäärä on romahtanut, ja lapsia syntyy enää hyvin vähän. Ihmiselle aiemmin kuuluneita tehtäviä hoitaa IAI; tekoäly, joka on itsenäinen olento.

IAI ei ole sama asia kuin robotti. IAI:n keho jäljittelee ihmisen kehoa, eikä se tiedä olevansa tekoäly, vaan luulee olevansa ihminen. Kunnes eräänä päivänä yhdelle IAI:lle tapahtuu jotakin…

Musikaalin ohjaaja, teatterityön opettaja ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Jyri Siimes vertaa syntymässä olevaa science fiction -musikaalia Star Trekiin sikäli, että molemmissa käsitellään nyky-yhteiskunnan ongelmia tulevaisuuden maailmassa. IAI – Voiko Sydämetön rakastaa? -musikaalin kantava voima on kuitenkin rakkaustarina. Se kysyy, kuka saa rakastaa, ja ketä saa rakastaa.

Musikaalin ohjaaja, teatterityön opettaja Jyri Siimes sanoo teatterin tekemisen olevan demokratiakasvatusta parhaimmillaan.

* *

Nuorten tekemää

Kahtena edellisenä keväänä tykkiläisten esittämät musikaalit – Laura Ruohosen Tippukivitapaus (2024; lue artikkeli) sekä Steven Saterin ja Duncan Sheikin Spring Awakening (2025; lue artikkeli) – perustuivat valmiisiin käsikirjoituksiin. Tänä keväänä käsikirjoitus on lukiolaisten itsensä kirjoittama, ja myös musiikki on nuorten tekemä.

Musikaalin ohjaaja Jyri Siimes siis tekee työtään käsikirjoittajien ollessa kaiken aikaa mukana. Asetelma ei ole aina aivan helppo.

– Nuorilla on vahvoja visioita, ja jos minun visioni on erilainen, niin silloin tietenkin minä olen se, joka ei ymmärrä mitään, Jyri Siimes sanoo.

– Näyttelijät sitten vielä tuovat mukaan oman lisänsä.

Siimes toteaa, että näytelmäkäsikirjoitus on näytelmäkäsikirjoitus, mutta nyt käsissä oleva käsikirjoitus on luonnos. Tässä läpimenoharjoituksessakaan esitys ei siis suinkaan ole valmis, vaan elää edelleen.

– Ja saakin elää ihan loppuun saakka. En halua puuttua nuorten ääneen, enkä mitenkään halua mukaan keski-ikäisen ihmisen ääntä, Siimes sanoo.

– En ole koskaan ohjannut TYKiin niin sanottua kirjamusikaalia, vaan produktiot ovat aina olleet jotenkin opiskelijalähtöisiä.

– Teatterin tekeminen on demokratiakasvatusta parhaimmillaan. Se opettaa yhteistyötä ja toisten kunnioittamista, sanoo ohjaaja Jyri Siimes.

Kaksoisroolituksen toinen pääpari eli Vilho Seppälä Gemmana ja Saara Perola Carumina. Ihmisten nimet ovat kasvikunnasta, IAI:t on nimetty mineraalien mukaan.

* *

Nuorilta on viety tulevaisuus

Siimes ei ole puuttunut myöskään maailmaan, jonka IAI:n käsikirjoitustiimi on luonut. Hän sanoo tekstissä näkyvän, että nuorten maailma on mustavalkoisempi kuin keski-ikäisen, jolla siihen on tullut monia harmaan sävyjä.

– 1990-luvun puolivälissä maailma tuntui olevan mahdollisuuksia täynnä. Nykynuorilta sen sijaan on ryöstetty tulevaisuus. Heitä painavat sodat, ilmastonmuutos, demokratian kuolema, nuorisotyöttömyys… Jyri Siimes luettelee.

IAI on neljäs Siimeksen TYKiin ohjaama proggis. Sisällissodan 100-vuotismuistovuonna nuoret käsikirjoittivat esityksen, jossa maailmaa katseltiin vuosien 1918 ja 2018 nuorten silmin. Varikko puolestaan oli korona-ajan produktio, ja ajan ongelmista huolimatta tulevaisuususkoinen ja elämäniloinen.

– Ja Käärmeenpääntallaajat (2023; lue artikkeli) oli energinen ja ihana teos, mutta siinä rupesi olemaan mukana pessimismiä.

Miten Jyri Siimes kuvaisi nyt syntyvää scifi-musikaalia?

– Se on hauska, mutta myös ajatuksia herättävä. Pohdiskeleva, jopa synkkä, mutta siellä palaa toivonkipinä. Ja kuka saa rakastaa ja ketä on aina ajankohtainen peruskysymys.

Kotitalousrobotti Ferrumia esittävät kaksoisroolituksessa Vertti Torvikoski (kuvassa) ja Mimosa Virtanen. Takana on rummuissa Aaretti Lillia, jonka käsialaa on useampikin esityksen biisi.

* *

Ideoita kesäpiknikiltä

Tämän kevään musikaaliproduktio starttasi reilu vuosi sitten. Silloin käsikirjoittamisesta kiinnostuneet alkoivat kokoontua, tehdä kirjoitusharjoituksia ja pitää työpajoja. Ajatuksia virittämässä oli luento, jota nuoret olivat olleet kuuntelemassa, mutta siitä lisää vähän myöhemmin. Hyvin nopeasti oli selvää, että halutaan käsitellä ihmisyyttä ja tulevaisuutta.

TYKistä joulukuussa 2024 ylioppilaaksi valmistunut Tatu Kiviranta palasi viime syksynä opinahjoonsa suorittamaan siviilipalvelustaan av-avustajana. Käsikirjoittamisen teatterin lukiodiplomin suorittanut Kiviranta hyppäsi mukaan IAI:n käsikirjoitustiimiin jo sitä ennen viime kesänä.

– Silloin oli jo kertynyt kasa ideoita ja toiveita, joissa nousivat tulevaisuutta ja suorituspaineita koskevat teemat. Hahmoideoina oli nuoria, ja tekoälykin mainittiin jo tuolloin. Kaikki aiheet olivat kesän piknik-kokouksessa jo jonkinlaisessa muodossaan, Tatu Kiviranta kertoo.

Syksyn mittaan hän ja Jyri Siimes alkoivat luoda konseptia käsikirjoitustiimin kanssa. Juonirungon rakensivat Siimes ja Kiviranta.

– Jos siinä olisivat olleet ihan kaikki mukana, ei juoni olisi voinut pysyä kasassa.

Koreografiat ovat pääosin opiskelijoiden itsensä tekemiä.

* *

Prosessiluonteista pallottelua

Näyttelijöitä tutustutettiin konseptiin, ja samalla käsikirjoitustiimi aukikirjoitti kohtauksia, joita näyttelijät näyttelivät. Tätä pallottelua näyttelemisen ja käsikirjoittamisen kesken sitten jatkettiin, ja jossain määrin jatketaan edelleen.

– Erittäin prosessiluonteista työskentelyä siis, Jyri Siimes sanoo. Tällainen työskentely varmistaa hänen mielestään parhaiten nuorten äänen kunnioittamisen.

– Tavallisesti teksti on valmiina, kun se saapuu näyttelijän käsiin. Meidän pallottelumetodissamme ohjaajan merkitys korostuu, kun teinit pitää saada uuteen työtapaan mukaan. Minä en ole ilmaisutaidon opettaja vaan hierarkiassa alempana, mutta yritän parhaani mukaan saada opiskelijoita mukaan, sanoo ohjaajan assistenttina ja esitysdramaturgina työskentelevä Tatu Kiviranta.

– On ollut pedagogisesti tärkeää ja mielenkiintoista nähdä, miten tällainen pallottelu toimii lukiossa. Sanoisin, että pallo pyörii jo oikein hyvin, hän toteaa.

Musikaalin teossa ei nuorten toivomuksesta käytetty tekoälyä. Kuvassa Emilia Eerola, Pinja Eerikäinen, Julia Tikka ja Samu Ritala.

* *

Tekoälystä on tullut nuorille tabu

Tatu Kiviranta on ollut musikaalissa monissa muissakin tehtävissä, kuten lavasteiden teossa, biisien sanoituksessa sekä konseptitaiteilijana.

– On ollut tosi kivaa nähdä kaikkien tiimien työskentelyä eri perspektiiveistä. Itseäni kiinnostaa teatteri-ilmaisun ohjaajan pesti, ja kun olen seurannut tämän tekijätiimin työtä, olen kehittynyt taiteilijana ja ammatillisesti niin, että se lisää intoa jatkaa omaa haavetta kohti, Tatu Kiviranta kertoo.

Hän kertoo oppineensa myös sitä, mitä itse tekisi vähän eri tavalla.

– Lähinnä pohdin niitä omassa päässäni, sillä en noviisina koe, että minulla olisi varaa neuvoa koulutettuja ammattilaisia heidän työssään.

Tatu Kiviranta on huomannut, että kun hän on puhunut IAI:sta kavereilleen, on vastaanotto usein ollut hyvin ennakkoluuloinen. Ennakkoluuloja herättää tekoäly, josta Kivirannan mukaan on tullut jonkinasteinen tabu.

– Taidehan on erinomainen tapa käsitellä tabuja, hän sanoo. – IAI käsittelee tekoälyä aivan uniikilla tavalla, ja aivan toiseńlaista tekoälyä kuin me ajattelemme. Tässä on kyseessä nuorten näkökulma omaan tulevaisuuteensa, rakkauteen ja suorituspaineisiin.

– Pointti ei ole myötäillä tekoälyä, vaan pohtia seurauksia. Ja kun teemana on rakkaus, niin sikälikin on vaikea verrata IAI:n tekoälyä nykyiseen tekoälyyn.

– Jos jakaa teatterin karkeasti kantaaottavaan ja pohtivaan, niin tämä teos on pohtiva, Tatu Kiviranta tuumii. – Kaiken kaikkiaan tästä on tulossa pähee musikaali.

Lilli Kaartinen (Sinensis) ja Ukko Jauhiainen (Gemma).

* *

Biisejä miltei saman verran kuin kohtauksia

Musiikki on IAI:ssa keskeisessä roolissa. Se ei pelkästään vie tarinaa eteenpäin, vaan myös vahvistaa tunnetta ja ymmärrystä tarinasta. Musiikin avulla voi päästä esimerkiksi sisään hahmon ajatuksiin.

Kohtauksia oli tätä kirjoittaessa 14, ja biisejä 12. Biisinkirjoittajia on 10–12. Heistä yksi on Aaretti Lillia, jonka nimissä on neljä biisiä.

– Sävelsimme melodioita jo ennen kuin kohtauksista tiedettiin. Sitten teimme ryhmiä ja sovimme, ketkä ottavat mitäkin kohtauksia. Melodioita alkoi syntyä siltä pohjalta, onko kohtaus esimerkiksi uhkaava tai surullinen, ja aihioita sitten kehitettiin ryhmissä eteenpäin, Aaretti Lillia selittää.

– Se on niin kuin improvisaatiota, jota kirjoitetaan ylös, hän jatkaa. – Musiikki tulee niin sanotusti tyhjästä. Täytyy osata erottaa, milloin sieltä tyhjästä tulee sellaista, jota voi käyttää.

Aaretti Lillia on tehnyt partituurit omiin kappaleisiinsa. Musikaalin nuotteja on nuorten lisäksi ollut tekemässä myös musiikin ja musiikki-ilmaisun opettaja Leena Tanhua.

Kapellimestariksi tähtäävä Aaretti Lillia on opiskellut musiikkia 3. luokalta alkaen. Hän oli mukana myös taannoisessa Pirkanmaan musiikkiopiston opiskelijoiden koulutusprojektissa, jota mentoroi kapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Projekti huipentui opiskelijoiden konserttiin, jonka Rouvali johti.

Aaretti Lillia on tyytyväinen, että opiskelee juuri TYKissä.

– Olen kiitollinen TYKille, että pääsen tekemään musiikkia ja tätä kaikkea. Täällä pystyy tekemään mitä tahansa, hän sanoo.

Neurolinkkiyhteyttä hakevat Lukas Tammisto, Juhani Roponen, Oliver Saari ja Titania Kainulainen.

* *

Tanssi kuvittaa sanoituksia

Musiikin lisäksi tarinaa kuljettavat eteenpäin tanssi ja koreografiat, jotka nekin ovat pääasiassa nuorten käsialaa. Koreografioita on lähdetty kehittämään samoin periaattein kuin musiikkia; tapahtumista, tunnelmista ja hahmoista aihioita ottaen.

Näin tanssi vie tarinan lisäksi eteenpäin myös tunnelmaa ja kuvastaa roolihahmojen tunteita.

– Se kuvittaa biisien sanoituksia, tiivistää tanssinopettaja Mirka Hietanen, joka vastaa IAI:n koreografian ohjauksesta.

Suurin osa koreografioista on nuorten tekemiä. Usein prosessi eteni niin, että Hietanen heitti idean tai vision siitä, mitä tanssi voisi kohtaukseen tuoda, ja nuoret lähtivät kehittämään siitä omannäköistään koreografiaa.

Mirka Hietanen varasi koreografian teon itselleen vain muutamaan biisiin.

Tanssinopettaja Mirka Hietanen (edessä) vastaa musikaalin koreografioiden ja liikkeen ohjauksesta.

* *

Noin 120 nuorta mukana

IAI:ssa lavalla on runsaat 70 esiintyjää, ja tuotannon tehtävissä viestinnästä ja markkinoinnista maskeeraukseen, puvustukseen ja lavastukseen noin 50. Tuotannon vastuualueita ovat niin ikään lipunmyynti ja kahvio.

Kaiken kaikkiaan noin puolet kakkosvuosikurssilaisista on mukana. Lukumäärät tekevät esityksestä yhden TYKin historian suurimmista, ellei suurimman.

Musikaalin päähenkilöissä on kaksoisroolitus, mutta kaikki ovat kaiken aikaa mukana lavalla. Lavalla on myös bändi, mutta tehtävät eivät jakaudu mitenkään suoraviivaisesti. Esimerkiksi bändin soittajat saattavat välillä olla myös näyttelijöinä ja tanssia.

Lavastus on varsin pelkistetty. Näyttämöllä on vain muutama musta laatikko. Muuten kohtaukset lavastetaan pääosin ihmisillä, jotka esittävät esimerkiksi puita.

Väitöskirjatutkija Elina Wolff kertoo nuorten inspiroineen häntäkin taiteen tekemiseen.

* *

Millaista tulevaisuudenkuvaa nuoret luovat?

IAI – Voiko sydämetön rakastaa? on paitsi yleisölle esitettävä musikaali myös osa tiedettä ja taidetta yhdistävää poikkitieteellistä MOTI-hanketta (Kohti ammattimaista luokanohjausta ja motivoivaa kouluyhteisöä). Tampereen yliopiston MOTI-projektin ja TYKin yhteishanketta MOTIartia rahoittavat Koneen Säätiö ja Tampereen yliopiston tutkijakollegium.

Tutkimuksessa etsitään ratkaisuja yläkoulun luokanohjausta kuormittaviin ongelmiin ja sitä kautta myös nuorten haasteisiin. TYKin panos tuo mukaan keskeisten kysymysten tarkastelun taiteen kautta.

Väitöskirjatutkija Elina Wolff Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta keskittyy väitöskirjassaan suomalaisnuorten elämän päämääriin, TYKin lukiolaisten päämäärien käsittelyyn taiteen kautta sekä opettajan rooliin päämääräkysymysten käsittelyn tukemisessa.

MOTIartissa tutkitaan, miten IAI-produktiota tekevät nuoret lähestyvät elämän päämääriä, ja millaista tulevaisuuden kuvaa he luovat. Wolffista tuntui erittäin luontevalta lähteä tähän taidepuolen tutkimukseen mukaan, sillä hänellä itsellään on vankka musiikkitausta.

– Vuoden 2025 nuorisobarometrin mukaan nuorten tulevaisuudenusko on aiempiin vuosiin verraten pohjamudissa, mihin vaikuttavat niin maailmanpoliittinen tilanne, ilmastonmuutos kuin teknologinen kehitys. Onkin mielenkiintoista, että nuoret ovat valinneet aiheeksi tekoälyn, Elina Wolff sanoo.

– Tutkin sitä, millaisia taiteeseen liittyviä elämän päämääriä näillä nuorilla on. Taidehan voi itsessään olla päämäärä tai sen kautta voi löytää päämäärän.

IAI-musikaalissa on mukana kaikkiaan noin 120 nuorta: noin 70 näyttämöllä ja 50 tuotannossa.

* *

Syvällisiä ja pohdiskelevia nuoria

TYKin nuoret tutustuivat luennolla tieteelliseen tutkimukseen elämän päämääristä ja lähtivät sen pohjalta rakentamaan oman näköistään taidetta. Wolff haastatteli IAI-produktiossa olevia nuoria näistä asioista jo ennen produktion käynnistymistä. Elokuussa on edessä uudet haastattelut, joissa selvitellään, miten IAI-produktio on vaikuttanut.

Myös yläkoululaiset pääsevät kertomaan ajatuksiaan. IAI – Voiko sydämetön rakastaa? esitetään toukokuun lopussa noin 700–800 yläkoululaiselle, joille tehdään esityksen jälkeen kysely. Nuoret ovat luokanohjauksessa pohtineet elämän päämäärään liittyviä asioita jo parin vuoden ajan, ja nyt kerätään tietoa siitä, millaisia ajatuksia taiteellinen työ aiheesta herättää.

– Tavoitteena on löytää lisää välineitä luokanohjaukseen, johon ei tällä hetkellä ole lainsäädäntöä eikä opetussuunnitelmaa. Nyt luokanohjaajat ovat aika lailla tyhjän päällä. Toivomme, että luokanohjaukseen saataisiin kansallinen normiohjaus, jotta luokanohjaajat tietäisivät, mitä heiltä odotetaan, Elina Wolff sanoo.

Asian tiimoilta on jo oltu yhteydessä niin opetushallitukseen kuin Opetus- ja kulttuuriministeriöön, ja vastaanotto on Wolffin mukaan ollut myönteinen yli puoluerajojen.

Elina Wolff on seurannut tiiviisti IAI-musikaalin syntymistä. Millaisia ajatuksia se on hänessä herättänyt?

– Että vitsi kun nuo nuoret ovat todella pohdiskelevia. Olemme käyneet hyviä keskusteluja, joissa on tullut ilmi, että he pystyvät reflektoimaan tosi syvällisesti. Itse en kyllä samanikäisenä kyennyt sellaiseen, Elina Wolff kertoo.

Nuorilla on näköjään taito inspiroida vanhempiakin.

– On herännyt suuri halu tehdä itsekin taidetta. Pianoa ainakin on tullut soitettua tavallista enemmän, Wolff on huomannut.

IAI – Voiko sydämetöntä rakastaa? Tampereen yliopiston Teatterimontussa 31.5.–7.6.2026. Esityskalenteriiin tästä.

Jutun kirjoittaja työskenteli Tampereen yhteiskoulun lukiossa median ja tuotannon opettajana vuosina 2022–2025.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua