Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa

03.12.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

The Zone of Interest. Kuva: Academy Films

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.

1

Paavo Teittisen Pitkä vuoro (Gummerus, 2025) on ansainnut Tieto-Finlandiansa ja kaikki muutkin mahdolliset palkinnot. Teos kertoo hyvin selkeästi ja koruttomasti siitä, miten moderni orjuus on juurtunut Suomeen.

Pitkä vuoro kerää yksien kansien väliin tapauksen toisensa perään siitä, miten ulkomaalaisia käytetään hyväksi työmarkkinoilla – ja miten tästä on puhuttu jo vuosien ajan.

Epäkohdat ovat olleet tiedossa, ne ovat nousseet tämän tästä esiin esimerkiksi mediassa, mutta mikään ei ole muuttunut; epäkohdat on siis hiljaisesti hyväksytty.

Usko oikeusvaltioon horjuu sitä enemmän, mitä pidemmälle kirjassa pääsee.

Kirja todellakin ravistelee.

Lue Juho Narsakan teoksesta Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä.

2

Elokuva The Zone of Interest on loistava esimerkki siitä, miten väkivallasta voi kertoa näyttämättä sitä ollenkaan. Ymmärtämisen ainoa edellytys on, että tietää, mitä olivat juutalaisvainot ja Auschwitzin tuhoamisleiri.

Auschwitzin komentaja Rudolf Höss elää vaimonsa Hedwigin ja viiden lapsensa kanssa unelmaelämää aivan leirin kupeessa. Pihassa on lapsille uima-allas ja kukkia rakastavalle Hedwigille suuri puutarha. Suuresta talosta johtaa käytävä keskitysleiriin, joten Hössin työmatka on lyhyt.

Leirin tapahtumia ei näytetä, mutta ne tulevat esiin monella muulla tavalla; ääninä ja esimerkiksi naisten arkisissa jutusteluissa. Pahuus on piilotettu jokapäiväisyyteen ja jälkipolville jää kysymys, miten tämä oli mahdollista.

Samaa voi kysyä edelleen monesta tämän päivän pahuudesta.

Jonathan Glazerin elokuva on saanut runsaasti palkintoja, ja mielestäni ansainnut niistä jokaisen.

The Zone of Interest Yle Areenassa 25.12.2025 asti. Lue Antti Selkokarin elokuvasta Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä.

3

Tartunta (Gummerus, 2025) vie lukijansa 1980-luvun pieneen ranskalaiskaupunkiin ja perheeseen, jossa rakkaus on tapana ilmaista ruoanlaitolla, ruoan tarjoamisella. Elantokin tulee ruoasta; perheyritys tarjoaa seudun parhaat lihat ja teurastuspalvelut.

Teos on Anthony Passeronin esikoisromaani ja kertoo hänen omasta perheestään, häpeän ja hiljaisuuden taakasta. Passeronin setä oli perheensä esikoinen ja vanhempiensa silmäterä, joka sai tehdä, mitä halusi.

Tartunta kertoo vuorotellen AIDSin alkuajoista lääketieteen kannalta ja siitä, mitä perheelle tapahtuu, kun joku sairastuu.

Romaanin perheosuudet ovat koskettavia ja lääketieteelliset kappaleet mielenkiintoisia. AIDSin jälkeen maailmassa on ollut monenlaisia katastrofeja; silti nuo ajat muistaa edelleen hyvin erikoisina.

4

Sara Al Husainin Kenelle maa kuuluu (Like, 2025) on hyvä katsaus siihen, miltä vieraus tuntuu. Ja siihen, voiko siitä joskus päästä eroon – tai onko edes syytä?

Silmiä avaava, hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen kirja niille, jotka miettivät, millaiselta tuntuu olla ulkopuolinen.

5

Keittokirjat ovat parasta mahdollista iltalukemista, varsinkin kun löytää innolla tehdyn ja ajatuksella kirjoitetun teoksen. Jouni Toivaisen Lempiruokaa (Teos, 2025) on juuri sellainen.

Kirjan alaotsikkona on ”Entistä paremmat klassikot”, ja sitä teos juuri tarjoaa. Se antaa kokkauksen harrastajalle ammattilaisen vinkkejä ja ohjeita, ja sopii mainiosti myös nuoren ensimmäiseksi keittokirjaksi.

Kirjassa on osuudet alku-, pää-, ja jälkiruoille, lisäksi reseptejä leivontaan, kastikkeisiin, lisukkeisiin ja liemiin. Ohjeet ovat selkeitä ja helposti noudatettavia, kuvat tarkoituksenmukaisia.

Kirjan resepti on tasapainoinen kokoelma kansallisia klassikoita lihapiirakasta karjalanpaistiin ja mustikkapiirakkaan, mutta mukana on myös sushia, falafeliä ja pizzaa. Kaikenikäisille, kaikille mauille.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.