Kuvat: Gaudeamus / Haamu / Tammi
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista. Kirsi Haapamatti on lukenut kotimaisia kirjauutuuksia ja katsellut outoja elokuvia.
1
Veera Niemisen Laumaantumisilmiö (Tammi, 2026) jatkaa hevostalliyrittäjä Katrin tarinaa siitä, mihin Kottikärrykaruselli (2022; lue arvio) jäi. Edeltävän osan ei kuitenkaan tarvitse olla tuttu entuudestaan, kyllä Laumaantumisilmiö toimii omillaankin.
Niemisen kerronta ja päähenkilö Katrin näkemykset ovat jostain mustan huumorin ja feelgoodin välimaastosta. Hevostallin arjen ja sen kuvioissa pyörivien ihmisten kuvailut piirtävät tarkkoja profiileja hevosihmisten arkkityypeistä, joita ainakin me hevostalleilla viihtyneet tunnistamme. Heitä ei katsella aivan myötäsukaan, mutta ei myöskään alentuvasti. Katrilla on omassakin elämässään kaikenlaista, joten hänellä on ymmärrystä hankalille elämäntilanteille. Kohtaamiset ja dialogi hevosenomistajien kanssa ovat Laumaantumisilmiön parasta antia. Paikoin pöyristyttävää, melkein aina tunnistettavaa.
Siihen nähden, miten pystyvä girlboss Katri on, hänellä on yllättävän vähän silmää uuden puolisonsa Tuukan viesteille. Katri ei tahdo päästä epäuskostaan: miten on mahdollista, että komea Tuukka haluaa jakaa juuri hänen sotkuisen arkensa.
Jos Laumaantu imisilmiöön olisi heitetty enää yhtään enempää sokeria, olisin hylännyt sen hyvänmielenkirjana (en lue niitä). Nyt tragiikkaa on sen verran, että luin helposti soljuvan kirjan parissa illassa.
Eniten Veera Niemisen tuotannosta olen kuitenkin pitänyt Ei muisteta pahalla -teoksesta (2018), jossa huumori oli vinksahtaneesti mustaa.
2
Kauhukirjailija Marko Hautalan Isä Malakain silmät (2026) on alun perin julkaistu Storytel-äänikirjana vuonna 2017. Nyt sen julkaisi kovissa kansissa Haamu. En tiedä, onko kirja kirjoitettu erityisesti äänikirjaa ajatellen, vai onko Hautala kirjoittanut sen kuten mitä tahansa kirjaa. En ainakaan lukiessa erityisesti huomannut äänikirjamaisia elkeitä, mitä ne sitten olisivatkaan olleet. Enemmän kuin äänikirjan kaikuja tarinassa oli elokuvamaisia kohtia.
Isä Malakain silmissä päähenkilö Anton Lavio on epäonnistunut reppana, joka saa aivan uutta pontta elämäänsä tehtyään oudon diilin Malakain kanssa. Äkkiä Anton on kaikkien naisten haluama, menestyy töissä ja on valloittava öykkäri, mihin tahansa meneekin. Hänen etenemisensä urallaan, uuden buustin työntämänä, on kiinnostavaa seurattavaa. Olisin lukenut siitä mieluusti enemmänkin, mutta melko pian on Antonilla maksun aika. Onhan klassista, että kun paholaisen kanssa sopimuksen teet, maksun aika koettaa.
Vaasalaiskirjailija sijoittaa kaikki tarinansa kotikonnuilleen. Sen hän tekee nytkin hienosti. Tavallisen vaasalaisen omakotitaloalueen ruman talon rumaan autotalliin voi kätkeytyä vaikka mitä. Ulospäin kaikki on aivan tavallista.
On muuten aina riemastuttavaa, kun trillerissä tai kauhutarinassa on huumoria. Nauroin ihan kunnolla, kun Anton katkaisee väärän sormen uhriltaan. Siinähän ei pitänyt olla tuntoa!
3
Elina Niinivaaran tietokirja Kenen koti, kenen katu – pakolaistaustaiset nuoret miehet ja haastava arki (Gaudeamus, 2026) tuo tietoa lehtiotsikoiden takaa. Pakolaistaustaisista miehistä on kaikilla mielipide, ja julkinen keskustelu esittää heidät riskeinä yhteiskunnalle.
Niinivaara päästää teoksessaan ääneen 1990-luvulla syntyneitä, teini-ikäisinä Suomeen pakolaisina päätyneitä nuoria miehiä. Hän tapaa heitä kahviloissa, nuorisotiloissa, jalkapallokentällä, ammattikoulun opetuskeittiössä ja öisellä kadunkulmalla. Haastatteluiden ja keskusteluiden lisäksi teoksessa pohditaan pakolaisnuorten osaa yhteiskunnassa tutkimuksen valossa.
Kirjoittaja sanoo, että kirjan eräs tarkoitus on madaltaa yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen kynnystä. Hän haluaa pohtia, miten pakolaistaustaiset nuoret toimivat muuttaakseen asemaansa Suomessa. Hänen mukaansa näiden nuorten toiminnassa itää aito vastavoima vihalle ja vastakkainasettelulle, vaikka rasismi, muukalaispelko ja syrjintä ovat heidän arkensa elimellisiä osia.
4
Olen löytänyt Rakuten-suoratoistopalvelun, josta voi katsella elokuvia myös aivan ilmaiseksi, jos vain kestää vähäisen määrän mainoksia. Katsoin vuonna 2022 julkaistu Soft & Quiet -elokuvan, joka alkaa aivan tavallisesti. Opettajanainen on menossa illanviettoon ja kantaa mukanaan itse leipomaansa piirasta. Hän vaikuttaa mukavalta naiselta, joskin hieman hermostuneelta. Hän tapaa joukon naisia, ilmeisesti ensimmäistä kertaa. Perusteilla on jonkin sortin naisten kerho. Kaikki muuttuu, kun nainen ottaa folion pois piiraansa päältä. Se on koristeltu hakaristillä.
Mitä seuraavaksi tapahtuu, on totaalinen sekasorron ja väkivallan kierre. Tapahtumat hierovat valkoistakin valkoisemman amerikkalaisen pikkukaupungin rasismin katsojan naamaan. Jälkitilana jää ihmettelemään, voiko tällaista todella tapahtua. Vastauksen tietää.
5
Aloin katsoa tanskalaiselokuva Marinadimestaria Mads Mikkelsenin takia, mutta hänen roolihahmonsa tukkalaite on elokuvassa niin hassu, että se syö miehen charmin. Vuonna 2003 valmistunut elokuva on kuitenkin viihdyttävä hassulla tukallakin – tai ehkä sen vuoksi. Hymyttömien hahmojen mustan huumorin pyristelyä on hauska seurata. Erityisesti Soft & Quietin hirveyksien vastapainoksi.
Marinadimestari Yle Areenassa 18.11.2026 asti.
Kirsi Haapamatti
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (18.11.2026): Käräjät, Leena Luostarinen, lukupiirit
Helmi Järviluoma on lukenut Yael van der Woudenia ja käynyt Helsingin Taidemuseo HAMissa sekä Tampereen Työväen Teatterissa.
Parasta juuri nyt (17.11.2026): Praha, perunalätyt, Kuningattariksi kasvatetut, Politiikkaradio
Anne Välinoro tutustuu Habsburgien suvun prinsessoihin, syö tsekkiläisen aterian ja kuuntelee korva kuumana Politiikkaradiota.
Parasta juuri nyt (16.11.2026): Turun marraskuinen Kulttuuriranta!
Kari Heino on käynyt Turussa Taiteen talolla, Aboa Vetus Ars Novassa ja nykytaiteen museossa WAMissa.
Parasta juuri nyt (12.11.2026): Nouse luonto, Jumppatytöt, Emma Ainala, Kuuttaren puutarha, Noidat
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista. Anna Elina Isoaron listalla on musisointia luonnon puolesta, nimetöntä runoutta ja surrealistisia öljymaalauksia.




