Cannesin pääpalkinnon saanut The Zone of Interest esittää pastoraali-idyllin Auschwitzin varjossa

Vanki pakkotyössä Auschwitzin keskitysleirin naapurissa. Kuva: Academy Films

Elokuvan aloituskuvat ovat jokirantaan tehdyltä kesäiseltä piknikiltä. Huikaisevan vihreälle niitylle asettunut perhe viettää kesäpäivää. Perheen Rudolf-isä menee ratsain hevosella töihin aivan kotinsa vieressä sijaitsevalle Auschwitzin keskitysleirille.

Leirin komendantin Rudolf Hössin (Christian Friedel) kotia ympäröi puutarha, jossa atsaleat, daaliat ja punahatut kukkivat kaikki samaan aikaan.

Puutarha on ilmeisen huolella hoidettu, siitä pitävät alati työskentelevät vangit huolen. Puutarhaa ympäröivän muurin takana näkyvät keskitysleirin savupiiput. Elokuva alkupuolella juhlitaan Hössin syntymäpäivää, mikä tuntuu irvokkaalta siihen nähden, että ihan muurin takaa kantautuvat kidutettujen vankien tuskanhuudot. Hohtavan valkeat pyykit heiluvat narulla vasten kesäauringon valaisemaa taivasta, jolla näkyvät sotaan matkaavien koneiden jättämät juovat.

Kaavamaisinta sotaelokuvaa odottavat katsojat pettynevät siihen, miten elokuva sivuuttaa sodan. Kuva ei käy kertaakaan seuraamassa Auschwitzin leirin tapahtumia.

* *

The Zone of Interest ei keskity natsien tekoihin, se vain viittaa niihin kuvin ja etenkin äänin. Brittimuusikko Mica Levin industrial-henkinen musiikki toimii elokuvassa äänitehosteen tapaisena huomion suuntaajana.

Elokuvassa tapahtumien päänäyttämö on Hössien koti, jota hallitsee komendantin tarmokas hausfrau Hedwig (Sandra Hüller). Rouva pitää lapset kurissa, palveluskunnan järjestyksessä ja ihastelee kukoistavaa puutarhaansa, milloin vain toisten rouvien kanssa seurustelultaan joutaa. Heidän kanssaan ihastellaan kuin lahjaksi saatuja hienoja vaatteita, joiden alkuperästä ei epäilystä jää. Rouva Höss on tikahtua omahyväisyydestä tajuttuaan kutsumanimensä olevan ”Auschwitzin kuningatar”.

* *

Perheen isän työpäivään kuuluu ottaa vastaan työvierailulle saapuneita holokaustin hallinnoijia, kuten polttouunien suunnittelijoita, jotka kehuvat keksintönsä ominaisuuksia kuin automyyjä uusimpia malleja.

Perheen arkea leimaa luja psyykkinen torjunta. Lähietäisyydellä tapahtuvan kansanmurhan ei sallita saapuvan tajuntaan tai puheenaiheeksi, vaikka perhe koko ajan kuulee kaikki äänet, jotka muurin takaa kantautuvat.

Joitain säröjä torjunnan muuriin ilmaantuu poikkeavana käytöksenä. Lapsi kävelee öisin unissaan, eikä Hedwigin äiti silmin nähden siedä ajatusta entisen työnantajansa päätymisestä leiriin aivan muurin taakse. Mukavasti vaurastuneen ylemmän keskiluokan elämään kotiutuneet Hössit kaavailevat kylpylälomaa Italiaan.

Kaikki tämä tuo elokuvan lähemmäs meitä nykymaailman ihmisiä. Elokuva työntää katsojiaan ajattelemaan, mitkä kauheudet me olemme valmiit torjumaan tajunnastamme, jotta elintasomme säilyisi.

Hausfrau Hedwig Höss (Sandra Hüller) ulkoiluttaa yhtä viidestä lapsestaan Auschwitzin viereisessä puutarhassa. Kuva: Academy Films

* *

Elokuva käyttää aineistonaan viime vuonna kuolleen kirjailija Martin Amisin samannimistä, suomentamatonta romaania. Amis, jota brittilehdistö piti arroganttina ja omahyväisenä, kirjoitti teoksia, jotka eivät paljon naurattaneet. Kirjoitustyyliltään teräväksi ja sarkastiseksi luonnehditun Amisin teoksissa ei ollut mukavia ihmisiä.

Brittiläisen elokuvaohjaaja Jonathan Glazerin uraa kirjavoittaa menneisyys teatteriohjaajana ja pitkä rivi musiikkivideoiden ja olutmainosten ohjaustöitä. Hänen aiemmista pitkistä elokuvistaan meillä on nähty esikoisohjaus Sexy Beast (2000) ja surusta ja yksinäisyydestä kertonut viihde-elokuva Birth (2004). Cannesin elokuvajuhlien Kultaisella palmulla ja viidellä Oscar-ehdokuudella kruunattu The Zone of Interest kuuluu tämän vuoden must-katsottaviin.

Perhe piknik-idyllissä. Kuva: Academy Films

• •

Glazer on pohjimmiltaan visuaalinen esteetikko, mikä näkyy The Zone of Interestissäkin. Kesäisen auringonvalon valaisemissa kuvissa Hössien puutarhan kukista häikäisevän sinistä taivasta vasten on intensiteettiä enemmän kuin yhdessäkään lähikuvassa ihmisen kasvoista olisi.

Glazer varaa lähikuvat kukille, eikä ihmisille. Se tuo hänen elokuvaansa tietyn etäisyyden tunnun. Glazeria voi toki moittia natsiperheen nostamisesta pääosaan. Elokuvan pointti on kuitenkin muistuttaa, että kykenemme itse samaan julmuuteen, mitä pahuutensa ulkoistaneet natsit harjoittivat.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua