KONSERTTI | Korkeatasoiset, solistiset kamarimuusikot hemmottelivat kuulijaansa kahden suuren säveltäjäystävyksen Šostakovitšin ja Brittenin, Sielunveljien, vaikuttavilla teoksilla.
Kritiikit
Viimeiset laulut kesäillassa – Schubertia ja Sibeliusta Kangasala Classicissa
KONSERTTI | Baritoni Aarne Pelkonen ja pianisti Juho Alakärppä keskittyivät Kangasala-talon lied-illassa kahteen suureen Ässään. Paras oli säästetty lopuksi.
Anssi Kasitonni tarjoaa oivaltamisen riemua – Nopeusennätyksiä-näyttely Helsingin Taidehallissa
KUVATAIDE | Kotikutoisen jälki-poptaiteen mestarin näyttelyssä on jotain lapsenomaisen ilakoivaa ja humoristista, vaikka moottoriurheilussa ollaan maskuliinisen ja tärkeän, suorastaan sakraalin aiheen äärellä.
Annika Grofin ohjaama Toiset äänet -dokumenttielokuva toistaa monesti jo ennenkin kuultua
ELOKUVA | Harva asia synnytti akateemisesti suuntautuneiden ihmisten keskuudessa yhtä paljon ja yhtä kiihkeää keskustelua kuin 2000-luvun alkupuolella valmisteltu uusi yliopistolaki.
Vaihtoehtorockin ulkopuoliset – arviossa Adrian Harten Faith No More -historiikki Narrikuninkaat
KIRJAT | Kalifornialainen Faith No More on rockyhtye, joka on koko historiansa ajan väistellyt luokitteluja. Jos bändiä on yritetty laittaa muottiin, se on aina tehnyt jotain luokitteluja rikkovaa.
Grooven vastustamaton energia virtaa Pyynikin näyttämöltä katsomoon – taitavia ja lahjakkaita kaikki tyynni
TEATTERI | Pyynikin kesäteatterista lähtee Groove-nuorisomusikaalin jälkeen kesäiltaan hyvillä mielin. Sen tekee valtava energialataus, jolla nuoret ovat esittäneet musikaalin.





