Anni (Liisi Hämäläinen) ja Matias (Markus Pärssinen). Kuva: Pasi Aittokumpu

Kyllä, Nokialta kuuluu hyvää, mitä teatteriin tulee.

Paikallinen Etunäyttämö otti vastaan toimittaja-kirjailija Matti Kuuselan Nokialla sata vuotta sitten vaikuttaneen pariskunnan elämään perustuvan tekstin, josta dramaturgi-ohjaajakaksikko työsti näyttämökelpoisen kokoillan näytelmän.

Teatteri on kova laji, sen tietää urheilutoimittajana aloittanut ja maailmanreportaaseillaan valtakunnan ykkösjournalistien kaartiin kohonnut Kuuselakin.

Teatteri ei ole journalismia, missä kehnompi pärjää selittämälläkin. Teatteri ei ole edes runoutta, missä kurotetaan tuolle puolen. Teatteri on jotakin näitä lapsellisempaa. Leikkiä siis.

Älykästä leikkiä, jossa lause on lyhyt ja tarkoittaa välillä ihan muuta kuin mitä sen sanottava on.

Ohjaaja tekee omat leikkinsä vielä sen päälle ja alle ja dramaturgi veistää halutessaan puolet pois.

Teatteri on yhteistyö. Hienoa, että individualistisena journalistina tunnettu Kuusela on lähtenyt tähän myllyyn. Ja tehnyt juuri Matiaksen ja Annin näyttämöllesaattamisessa valtavan, kymmenen vuoden työn.

Siitä voi lukea lisää mainiosta käsiohjelmasta.

* *

Ohjaaja Saija Viljanen on tehnyt megaluokan työn. Hän vastaa paitsi esityksen ohjauksesta, myös visualisoinnista sekä  yhdessä Maarit Pakarisen kanssa dramatisoinnista.

Vaikka näytelmän aihe on mitä tyypillisin, paikkakunnan henkilöhistoriaa, se onnistuu välittämään ihmisyyttä monessa kerroksessa.

Matias on sen keskeisin sanansaattaja. Matias Stark (1857–1940) oli sanankäyttäjä, itseoppinut tähtitieteilijä, luonnonsuojelija, opettaja, toimittaja, teosofi, keksijä, isä, puoliso, pitkäaikaissairas ja uneksija.

Nuo kaksi viimeistä johdattavat Matias Starkin uuteen, toiseen elämään, kun epäonnisen kurkkuoperaation jälkeen äänihuulten käyttö on mahdotonta.

Starkin elämä oli valmiiksi draamaa, josta Kuusela on jalostanut henkilökohtaisia aatteita korostavan muotokuvan.

Vähän Starkissa on myös Kuuselaa itseään, opettajaksi myös valmistunutta.

Siksi kai hän on kirjoittanut Starkin suuhun: ”Mutta eniten minä vihasin tylsää kynää.”

Starkin elämä oli totisesti koettelemuksista raskas. Puoliso Anni, elämänvoima ja innostaja, opettaja ja uudistusmielinen kansanvalistaja, menehtyi lapsivuoteeseen ja Matias jätti lapset sukulaisten hoiviin.

Leski löysi toisen puolison perheen apulaisesta, jonka kanssa syntyi vielä liuta lapsia.

Elämä avartui ja rikastui muutenkin.

* *

Saija Viljanen on ohjannut polveilevan tekstin ammattilaisen ottein tiukaksi paketiksi, jossa videoprojisoinnit tähtitaivaineen ja vanhoine autenttisine henkilökuvineen keventävät sitä, mikä muuten ehkä tulisi liian vahvasti alleviivatuksi itse dialogissa.

Puhekuoro, tuo Antiikin draaman lahja, on tässä toteutuksessa käytössä kerrassaan hilpeällä ja vakuuttavalla tavalla. Olihan nuori pariskunta kaikkien kyläläisten silmän alla, mitä ne nuokin.

Oivaltavaa kuoron käyttöä on sekin, että kuoro hajoaa yksilöiksi loppusuoralla.

Kuva: Pasi Aittokumpu

Sama kude meissä on kuin unelmissa, tiesi jo Shakespeare. Siihen totuuteen on mieltynyt myös Kuusela ja se on Starkin elämän johtoajatus.

On antauduttava intohimoilleen, vaikkeivät muut niihin kannustaisikaan.

Yksi Starkin persoonaa sananmukaisesti valottavista asioista oli itse tehty kamera. On ihan mahtavaa, että lasilevykameran käyttöä ja mekaniikkaa käydään eräässä kohtauksessa yksityiskohtaisesti läpi.

Ja mikä se camera obscura oikeastaan oli ja on? Pimeään huoneeseen valonsäteet vangitseva laite, kuin vertauskuva pimeää rakastaneesta Matiaksesta.

Niin, Matias elää pimeydessä loistavista tähdistä. Matias elää luonnosta, eikä salli minkään elollisen surmaamista.

Siksi Matiaksen hiirenloukkukin vain nappaa hiiren sisälleen.

Matiaksen jumala on luonto, sillä Jumala on häntä kohtaan ihmisen mittakaavassa peto ja julmuri, joka vie lapsilta äidin ja sisaruksen ja antaa muunkin yltiöpahan tapahtua.

Jumala on sekava, mutta Jeesus selkeä, on Matiaksen päätelmä.

Matiaksen täysimittaiseen elämänkaareen mahtuu sitten loppusuoralle yllin kyllin rakkautta.

* *

Viimeiset kymmenen minuuttia näyttämöllä tapahtuu sellaista, jossa on visuaalisesti paljon kaunista, mutta joka aloittaa kuin toisen näytelmän.

Tämä lopettamisen vaikeutena tunnettu karikko johtaa useaan päätökseen. Nyt niitä on noin kuusi.

Tämä on psykologinen ongelma. Katsoja on pannut jo mielessään pisteen näytelmälle, mutta luotsilaiva ei saa purtta satamaan. Koukataan vielä tuoltakin.

Matiaksen yhtyminen luonnon suureen kiertoon on kyllä hauskasti ilmaistu, mutta toistaa jo kerrottua.

* *

Mutta tämä erhe on pieni verrattuna esityksen antamaan halaukseen.

Anni ja Matias osoittavat hellästi sen, mistä ihmisen kannattaa vaikeina aikoina pitää kiinni. Se on usko, toivo ja rakkaus ja siihen päälle vielä arki.

Ollaan yhdessä ja eletään, kuunnellaan ja puhutaan itse vähemmän. Ja jos oikein kirkastuu, pannaan muutama sana paperille.

Näytelmän päähenkilöt ovat löytyneet Nokialta kuin aarteet. Ohjaaja Saija Viljanen on ohjannut heidät viisaasti jokaisen omaa valoa kunnioittaen. Niinpä esitys on täynnä teeskentelemätöntä, innostunutta, kauniilla äänellä elettyä vuoropuhelua, jota kuuntelee herpaantumatta.

Markus Pärssinen on Matiaksena yhtä vilpitön kuin hiirenloukkunsa ja elää nuoren miehen epävarmuudessaan sykähdyttävän kasvutarinan, Harri Heiskanen äänensä menettäneenä vanhenevana Matiaksena vakuuttaa yksinäisyydessään ja elämänjanossaan.

Liisi Hämäläinen Annina on hyvin sisäistetty, teknisesti taitava ja hahmona rakastettava, Noora Koski-Kivinen apulaisena ja vaimona hyvän ihmisen perikuva. Maarit Pakarinen Mimmi Gustafssonina tekee linjakkaan, hienon persoonan.

Pidin kovasti myös esityksen pukugalleriasta. Asut ovat taidolla ja tyylillä valmistettuja, epookin hengessä ja istuvia, kiitos hyvän leikkauksen ja suunnittelun.

Tampereen Teatterikesän kannattaisi napata tästä esityksestä paikallislöytö ohjelmistoonsa.

Anne Välinoro

Matias ja Anni

• Ohjaus: Saija Viljanen
• Käsikirjoitus: Matti Kuusela
• Dramatisointi: Saija Viljanen ja Maarit Pakarinen
• Puvustus: Anitta Forssen
• Äänisuunnittelu, musiikit ja videot: Saija Viljanen
• Lavasteet: Mauri Hakanen ja työryhmä
• Valokuvat Pasi Aittokumpu
• Rooleissa: Markus Pärssinen, Harri Heiskanen, Liisi Hämäläinen, Noora Koski-Kivinen,  Maarit Pakarinen, Petri Salmi, Anitta Forssen, Jaana Hara, Amanda Peltomaa, Noora Aalto, Päivi Honkanen, Matti Nieminen, Mauri Hakanen, Erkki Lahtinen (kertojaääni)

Ensi-ilta Etunäyttämöllä Nokian Tehdassaaressa 11.2.2024. Esityksiä 29.3. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua