Tuomas Myllylän ja Sari Sariolan kauhusarjakuva viehättää ytimekkyydellään – arviossa Suomaat

Kuva: Zum Teufel

Alun perin englanniksi nimellä Fenlands julkaistu Suomaat (Zum Teufel, 2024) on suomalaisen sarjakuvan ja kuvataiteen moniottelijoiden ja pariskunnan Tuomas Myllylän ja Sari Sariolan ensimmäinen yhteinen pidempi sarjakuvateos.

Antti Koivumäen suomentama Suomaat muistuttaa sekä hengeltään että neliväriseltä ulkoasultaan hivenen Mike Mignolan upeaa Hellboytä, joka yhtä lailla seikkailee noitien, magian ja hirviöiden maailmassa. Ihan yhtä kulmikasta Myllylän piirrosjälki ei kuitenkaan ole, ja se on selkeästi samaa jatkumoa aiemmille teoksille Pakanat ja Jumalsurma.

Suomaat sijoittuu 1800-luvun lopun Englantiin, jossa irlantilainen siirtotyöläinen Aisling O’Broin hakee palvelijan paikkaa ränsistyneen oloisesta Abercrombien kartanosta. Kotimaansa nälkää ja kurjuutta pakoon lähteneellä Aislingilla on mukanaan kissansa Caoimhin, joka on jotain muuta kuin tavallinen kissa. Yliluonnollinen apuri tuleekin tarpeen, sillä kaikki ei ole ihan kunnossa uudessa palveluspaikassa. Sankarin sukuperintönä saama kyky nähdä ja kommunikoida kuolleiden kanssa paljastaa, että kartanolla riittää kummittelevia riutuneita sieluja. Lähellä olevasta suosta varoitellaan ja jotain kummituksia kammottavampaakin piilottelee tienoilla.

Aisling ei ehdikään juuri vanheta uudessa toimessaan, kun nurkat ovat jo täynnä rauhattomia henkiä, maallisempia kelmejä ja tuoreita ruumiita. Mitä muuta voi nuori nainen perimillään irlantilaisilla geeneillä tehdä kuin manata henkiä, selvittää salaisuudet ja pistää piruille vastaan?

Suolla lymyilevä pahuus ei ole kuitenkaan mikään suupala. Siksi on korkea aika kääriä hihat, kuten Aisling kirjan lopuksi toteaa.

* *

Myllylän ja Sariolan sarjakuvateos on ennen muuta mainio ytimekäs kauhutarina, jossa sisukas selviytyjä Aisling ei suostu peloteltavaksi tai jyrättäväksi.

Myllylän jo tavaramerkiksi muodostuneen pelkistetyn ja hivenen viimeistelemättömän oloisen piirrostyylin äärellä pistää miettimään, että albumi voisi olla vielä hienompikin pikkutarkempaa jälkeä esimerkiksi ihmisten kasvoilmeiden kanssa tekevän piirtäjän kanssa. Silti tarina juoksee nytkin mukavasti, liike välittyy toimivasti, ruutukaavaa sovelletaan hienosti tarpeen mukaan eikä pelkistäminen ja siihen kuuluva pieni suttuisuuden tunne häiritse liikaa, kun kokonaisuus kerran toimii.

Ilkka Valpasvuo 

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua