Pääosassa hirtehinen hautausurakoitsija – arviossa Undertaker-albumi Kullansyöjä

Kuva: Kimmo Ylönen, piirros Ralph Meyer.

Villin lännen sarjakuvaraitilla on käyskennellyt jos minkälaista kulkijaa. Entisaikaan, kun hyvän ja pahan raja piirrettiin yksiselitteisesti, konnat olivat pahoja, koska olivat pahoja. Kertomusten päähenkilöt tapasivat olla yksin liikkuvia miehiä, jotka ottivat jykevän haara-asennon oikeuden oikealla puolella.

Ajan myötä sankarista ja muista tyyppihahmoista tuli parodian polttoainetta. Vakavan viihteen osajako meni uusiksi. Siloinen poski ei enää kuvita puhdasta mieltä. Syntyperä ei vapauta synnistä tai jalosta jaloksi. Motiivit ovat monet ja hyväksi luettu voi tiukassa paikassa tehdä pahan teon.

Hautausurakoitsija on ollut monen sarjan sivuhahmo. Kalmankelmeä häiskä on totuttu näkemään toimiston oven suussa tienestejä laskemassa, kun kuudestilaukeavat puhkeavat saluunan edessä puhumaan. Jalavan vasta julkaisemassa uutuuskirjassa Undertaker – Kullansyöjä (suom. Kirsi Kinnunen; 2026) maahanpanija on päähenkilö.

”Onko joku kuollut”, kysyy hautausurakoitsija Jonas Crow, kun lennättimen hoitaja kiiruhtaa tuomaan hyviä uutisia. Sarja kulkee hirtehisessä mollissa ensiruudusta lähtien. Kertomuksen edetessä saamme tutustua pinnalta hilpeään veikkoon, jonka mielen pohjalla savuavat sisällissodan rauniot.

Liikkuva elämä, yksinyrittäjyys ja uusi ammattiin sopiva nimi muodostavat polun kohti rauhalliseksi toivottua tulevaisuutta. Paha vaan, että rajaseudun raaka ympäristö pakottaa hyvät aikomukset jatkuvaan testiin.

Hautausurakoitsijalla on asiaa.

* *

Undertaker-sarjan kantava rakenne on koottu tutusta tavarasta. Parrut ja palikat on levitetty piirustuspöydälle ja käännetty hieman totutusta poikkeavaan tai sisältöä syventävään kulmaan. Hallitseva mauste on kekseliäs muuntelu. Monesta sarjasta tuttu pieni koira on tällä kertaa ruumisvaunun kyytiin kesyyntyvä korppikotka. Vaunuja vetävät parihevoset ovat kuin kahdella kerrottu Jolly Jumper.

Siinä missä Tex Willer joutuu toistuvasti tappeluun, kun vaatii että saluunassa tarjoillaan myös alkuperäisasukkaalle, ja Cocco Bill ärsyttää juoppoja nauttimalla kamomillateetä, joutuu hautausurakoitsija riidanhaastajien hampaisiin, kun tarjoaa korppikotkalle pihvin.

Juonen liikkeelle potkaiseva kuolinuutinen on sekin muunnelma tutusta teemasta. Yleensä kaupunkia yksinvaltaisesti hallitseva ahne ja paha pomomies saa palkkansa lyijyssä, kun vuokratut pyssymiehet on ensin passitettu saapasmäkeen. Tällä kertaa mahtimies tekee kuolemaa omin käsin. Herra Joe Cusco syö kasan kultaa, ottaa nuolimyrkky kurarea kyytipojaksi ja muuttuu oman aarteensa arkuksi.

Yksilöt lähtevät saman tien omanvoiton pyyntiin ja työväenluokka tekee kadulla kapinaa. Näyttämöllä häärii joukko hyvin kirjoitettuja sivuhenkilöitä. Perheellisen on pakko yrittää, rivikonnilla on aloitekykyä, eivätkä tarinan naiset tyydy kyynelehtimään kuvan laidalla.

Ensimmäinen Undertaker-albumi päättyy kuilun reunalle.

* *

Sarjan tekijät Ralph Meyer, Xavier Dorison ja Caroline Delabie ovat kaikki 1970-luvulla syntyneitä sarjakuva-ammattilaisia. Taustalta löytyy opintoja samoissa taideoppilaitoksissa ja pitkä työhistoria ranskalais-belgialaisen sarjakuvan kentällä. Vuosien varrella kolmikon polut ovat kohdanneet jo monella työmaalla.

Huolella rakennettu Undertaker-sarja kokoaa yhteen kuvittajan, kirjoittajan ja värittäjän hyvin kypsyneen ammattitaidon. Haastatteluissa Meyer on todennut Jean Giraud’n piirrosten muuttaneen hänen elämänsä suunnan. Luutnantti Blueberry onkin ilmeinen esikuva ja rima, jonka tasolle tulee yltää, mutta omin eväin.Tekijät ovat saaneet tai ottaneet aikaa ja tilaa tehdä tinkimätöntä työtä. Tuloksena on paljon palkintoja niittänyt, lukijoiden rakastama sarja, joka on Ranskassa ehtinyt jo kahdeksanteen osaan. Myyntiluvut mitataan miljoonissa.

Undertaker on menestyksensä ansainnut. Samalla, kun etsin ensimmäiselle osalle paikkaa pahoin turvonneessa sarjakuvahyllyssä, alan jo odottaa helmikuussa 2027 ilmestyväksi luvattua kakkosalbumia.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua