Antti Aution Kaikki talot huojuu -levyllä kaikki on hyvin – ehkä vieläkin paremmin

11.03.2022

Kuva: Sanna Käsmä

LEVYT | Antti Autio vain paranee vuosi vuodelta. Akustinen ilmavuus, runollinen laululyriikka ja vimmainen intensiivisyys leimaavat myös laulaja-lauluntekijän kolmatta albumia.

”Antti Autio saavuttaa helposti stadionmitat, muttei kadota silloinkaan heleyttään.”

ARVOSTELU

4.5 out of 5 stars

Antti Autio: Kaikki talot huojuu

  • Soit se silti, 2022.
  • Kuuntele: Spotify.

Antti Autio on noussut kahdella levyllään kotimaisten laulaja-lauluntekijöiden eturiviin. Popista niin rockin kuin folkin suuntiin kurotteleva Autio luottaa runolliseen laululyriikkaan, ilmavaan akustisuuteen ja välillä vimmaiseenkin intensiteettiin. Näillä prinsiipeillä mennään myös kolmoslevyllä Kaikki talot huojuu (Soit se silti, 2022).

Pehmeän akustisesti levyn käynnistelevä nimibiisi Kaikki talot huojuu yhdistää heleän hillityn instrumentaation Aution miltei hätäisesti pyrähtelevään lauluun, mikä yhdessä luo persoonallisen toimivan ilmeen.

Hypnoottiset mantrat Kaikki hyvin ja Muistitko ovat musiikillisesti sen verran hienosti toteutettuja, etteivät jää pelkkään listailuun. Ensin mainittu on junttamainen, itselleen toisteltava lista siitä, kuinka vaihtelevista tilanteista huolimatta kaikki on hyvin. Korkeaan ja massiiviseen kaareen nouseva kappale tuo hyvällä tavalla energiaa, isoutta ja päällekäyvyyttä keskimäärin melko heleään pakettiin. Levyn päättävä ja astetta rauhallisempi muistilista Muistitko vakuuttaa raukean kauniilla jousisovituksillaan ja harmonisuudellaan.

Jousia on myös riisutun pohdiskelevalla Tuhansien öitten läpi -kappaleella, mutta myös mukavan leveään kaareen nousevaa sähkökitaraa. Sovitus nousee sulavasti isompiin sfääreihin, mutta hyväntuulisesti ja vailla jäyhyyttä tai jäykkyyttä. Antti Autio saavuttaa helposti stadionmitat, muttei kadota silloinkaan heleyttään.

Riisutusti ja hymy huulilla läpsyttelevä rakkauslaulu Pihkassa on täysosuma. Kepeältä soundiltaan harmittoman oloinen mutta silti syvällinen, pienesti kaunis kappale tavoittaa jotain nimensä mukaista vaaleanpunaista ihastumisen tunnetta, kevättä rinnassa ja puuteristen lasien läpi nähtyä maisemaa. Tummempiin syövereihin raukean sähköisesti syöksyvä Onko liian myöhä taiteilee falsettiin asti, samaan aikaan melankolisesti ja lohdullisesti. Hukkasin sut riisuu ylimääräiset pois akustisen näppäilyn ympäriltä ja pohdiskelee intiimisti kaihoten.

Energiaa levylle antaa nimensä mukaisesti volyymitasoa nostava Lisää ääntä, jossa rokkijalka pääsee vispaamaan niin soiton kuin tarinan osalta. Aika täyteen ahdetun oloinen ja rockisti äkäinen kappale ei hukkaa Aution tunnistettavaa ilmettä ja mukana leijuvaa heleää melankoliaa.

Tällaiset isommin vauhdikkaat hetket ovat kullanarvoisia levykokonaisuuden värikkyyden ja energiatason takia. Tällä on varmasti myös hyvä heruttaa liveyleisöstä sekä Ella Rosenlundin, Jussi Liukkosen, Joel Parvamon ja Joska Saarisen muodostamasta bändistä viimeiset tiristykset irti.

Linnut jotka löytää aina kotiinsa näppäilee jälleen uneliaan harsoisesti, hymyä nostavan kauniilla aaltoiluilla, hienovaraisilla stemmoilla ja haikealla maisemalla. Romukasa jatkaa pelkistetyissä, sointuvaihdot esille jättävissä sävyissä haikean melankolisesti ja yhtä vakuuttavasti. Autio yhtyeineen osaa vuolla tällaisesta kaavasta vaivattoman oloisesti pienesti kauniita timantteja.

Reippaammin haikea Kaunein sana maailmassa toimii erinomaisesti. Perinteisemmän melodisen kitarapopin puolen taidonnäyte onnistuu yhdistämään Aution kauniisti väreilevän laulun suoraviivaisesti surisevaan särökitaramelodiaan hyvällä energialla. Raili nousee näppäilystä komeasti leveämpään soittoon, isompaan poljentoon ja lopulta jousikaariin asti.

Pehmeästi huohottavaan Muistitko-päätöskappaleeseen mennessä on selvää, että Autio yhtyeineen on onnistunut luomaan yhden alkuvuoden parhaista kotimaisista levyistä: ilmavan, kaihoisan ja monipuolisen albumin, joka tuntuu vain paranevan intensiivisellä kuuntelulla.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua