Kamarimusisointi syventää Tampere Filharmonian ohjelmatarjontaa. Kuva: Tampere Filharmonia
KONSERTTI | Tampere-talon sunnuntaisessa Musiikillisia muistelmia -konsertissa kuultiin Barańskia, Ahmasta, Clarkea ja Dvorákia.
”Muusikoiden tulkinta teki erinomaisesti oikeutta Clarken syvälliselle säveltäjyydelle.”
Tampereen Filharmonian konsertti Faunien iltapäivä: Musiikillisia muistelmia Tampere-talolla 7.4.2024. Marek Barański: Etude on Penderecki theme for bassoon solo. Harri Ahmas: Dreifältiger Abschied. Rebecca Clarke: Sonaatti alttoviululle ja pianolle. Antonín Dvorák: Jousikvintetto nro 2 G-duuri op. 77.
Orkesterisoittimista fagotti ja alttoviulu esiintyvät musiikkikirjallisuudessa harvemmin solistisessa roolissa. Mainiota, että Tampere-talon Pienen salin yleisö sai sunnuntai-iltapäivänä tutustua näiden komppaussoitinten ilmaisuvoimaan.
Jo konsertin aloitusteoksessa, Marek Barańskin Krzysztof Pendereckiä (1933–2020) muistaen säveltämässä Etydissä, Marcin Wosinskin fagotti soi muhkeasti koko äänialallaan. Erityisesti falsetinomaiset, kauniit ja laulavat ylä-äänet kiinnittivät huomioni. Barański itse soitti fagottia 30 vuotta Pendereckin johtamassa orkesterissa ja oli kovin vaikuttunut säveltäjästä. Tampereella kantaesityksensä saanut Etydi jäi hieman vaisuksi ja loppui ikään kuin kesken.
Konsertin toisenkin teoksen säveltäjä on itse fagotisti. Harri Ahmas (s.1957) sävelsi Yleisradion tilausteoksen, Dreifältiger Abschiedin, hyvin nuorena, kun hän 40 vuotta sitten alkoi tajuta elämän rajallisuutta. Ahmas jättää teoksessa kolminkertaiset jäähyväiset menehtyneelle ystävälleen.
Wosinskin kumppaniksi lavalle saapui pianisti Ville Hautakangas, joka aloitti teoksen ikään kuin rytmisenä bluesina. Sama melankolinen perusvire lepäsi teoksen yllä koko sen keston. Rytmisiä ja kromaattisia jaksoja reunustivat laululliset suvannot, ja soittajat heittivät teemoja ja sytykkeitä toisilleen kasvattaen luontevasti jännitettä ja volyymia.
* *
Konsertin alkupuolella teosten laatu nousee kappale kappaleelta. Brittiläisyhdysvaltalaisen Rebecca Clarken (1886-1979) sonaatti alttoviululle ja pianolle edustaa säveltäjän uran huippua. Itsekin ammattimaisesti alttoviulua eri orkestereissa soittanut Clarke osallistui teoksellaan sävellyskilpailuun vuonna 1919, tosin pseudonyymillä. Aluksi hänen sävellyksensä voitti kilpailun yhdessä Ernst Blochin kanssa, mutta teos jäi lopulta kuitenkin toiselle sijalle.
Kolmiosaisessa sonaatissa Viktor Pellaksen piano lirutteli ja kehräsi impressionistisen pehmeää mattoa sekä ensimmäisessä että toisessa osassa. Alttoviulisti György Balázs lauloi ja leikki soittimellaan. Kolmannessa osassa musiikin tunnelmaa muuttui rapsodiseksi; duon ryöpsäytykset ja kiihdytykset olivat kerrassaan upeita. Muusikoiden tulkinta teki erinomaisesti oikeutta Clarken syvälliselle säveltäjyydelle.
Orkesterisoittajasäveltäjän kädenjälki näkyi myös Antonín Dvorákin (1841—1904) Jousikvintetossa nro 2 op. 77. Dvorák oli paitsi säveltäjä, myös urkuri ja alttoviulisti. Rebecca Clarken tavoin hänkin emigroitui Yhdysvaltoihin.
Jousikvintettokin on sävelletty kilpailuun. Kilpailun teema ”kotimaa” pulpahtelee esiin joka osassa lähinnä böömiläisenä kansantanssitunnelmana. Pitkä toinen osa soi pelimannimusiikkia parhaimmillaan. Kokonaisuutta tuntui johtavan Anni Tiainen-Hammon alttoviulu, vaikka Tatevik Ayazyanin viulu varastikin primaksen roolin finaalissa. Kalle-Pekka Koposen sello ja Juha Kleemolan kontrabasso puskivat kyläpelimanniroolissa matalia takapotkuja ja toivat sointiin muhkeutta. Kun vielä Johanna Koposen toinen viulu yhtyi musisointiin, yleisöllä oli edessään kvintetti, jonka soitto oli nautittavaa kuultavaa ja myös kaunista katseltavaa.
Marja Mustakallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Elgar, Stravinsky, Gerhardt ja Halls täyttivät Tampere-talon 1910-luvun musiikilla
KONSERTTI | Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin magneettina toimi ennen kaikkea Stravinskyn balettimusiikki Kevätuhri.
DJ Kridlokk juhlisti Musiikkitalolla tyylillisesti eheintä ja rohkeinta levyään
KONSERTTI | Musiikkitalossa ei ole varmaan koskaan nähty yhtä montaa räppilätsää ja -pipoa nyökyttelemässä gangsteri- ja lähiölarpin tahtiin.
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
