Iskelmäparaatissa on joulu kesälläkin – arviossa Pet Shop Boysin Nonetheless

Kuva: Tom Walker Studio

Englantilaisen synth pop -duon Pet Shop Boysin viidestoista albumi ei välttämättä tarjoile alusta loppuun iskeviä tanssilattiabangereitä. Silti Nonethelessiä (2024) ei missään nimessä voi pitää huonona tai tyhjänpäiväisenä julkaisuna, päinvastoin. Neljä vuosikymmentä omaa vakiintunutta soundimaailmaansa ja Neil Tennantin aina tunnistettavaa laulua musiikkiympyröihin puskenut yhtye on rakentanut kauniisti kaartuvan, kuulaudestaan huolimatta lämpimän ja vahvoille tarinoille rakentuvan kokonaisuuden, joka ei elä menneessä, vaikka sieltä ammentaakin.

Energisesti pumppaavan mutta ihanan haikean Loneliness-kappaleen ”kuinka kukaan ei voi elää ilman rakkautta” -teema on kypsän yhtyeen linjaus oikeasti tärkeistä asioista ihmisen elämässä. Tarinat sukeltavat Oscar Wilden kaltaisista kaikkien tuntemien queer-maailman esitaistelijoiden ajatuksista kaksikon omiin kokemuksiin vuosikymmenten ajoilta. Lämpimän haikea ja ajattoman oloinen, lähes musikaalimainen melodisuus tekee kokonaisuudesta hymyn nostattavan kuuntelulevyn.

James Fordin tuotanto ei lähde haastamaan Neil Tennant / Chris Lowe -duon vuosikymmenien marinoimaa kaavaa, mutta on ajanut pientä karsimista elementteihin, mikä toimiikin hyvin.

Feelin tumahtavampi sätkätys löytää pienen vinouden kautta tiensä juhlakenkien alla kiiltävälle parketille, josta Tennantin tuntemuksia nostetaan komealla jousisovituksella. Tanssilattialla liu’utaan ennemmin frakki päällä kuin kaulukset pystyssä. Yhtä lailla juhlavalla torventuuttauksella tanssiaskeleensa alustava Why Am I Dancing? sivelee korvia raukeasti hymyillen, energisestä sykkeestään huolimatta.

Ihanan märästi läiskähtävä New London Boy muistelee pääkaupungin kirkkaisiin valoihin ja isompiin piireihin saapumista isolla mutta rauhallisella viivaimella. Leppeää kuin aulamuzak raukeine saksofoneineen, mutta juuri niin koukukkaan heleästi hellivää ja mukaansa peittelevää kuin Tennant-Lowe-kaksikolta sopii odottaa.

Dancing Starin sähköisesti kumiseva basso ja kulmikkaammin töksähtelevät reunat sekä A New Bohemian pianon äärelle istahtava ja sieltä jousiorkesterin leveille siiville kiipeävä hipsuttelu ovat täyteläisyydessään ihania ja parasta mahdollista ääniraitaa raukeampiin hetkiin. The Schlager Hit Parade laulaa muustakin kuin joulusta, mutta kilkahtelevista soundeista nousevat mieleen nimenomaan kauppakeskusten harmittomuudellaan ärsyttävät joulusoittolistat. Iskelmäparaatissa on joulu kesälläkin.

The Secret of Happinessin pelkistetyn täyteläisen musikaalimaailman keskellä etsitään onnellisuutta. Bullet for Narcissus askeltaa kolhommin, yhdistellen kasarisädehtivää tanssilattiakaikua pienesti kauniiseen melodiaan.

Päätösraita Love Is The Law alleviivaa olennaista selkeästi uhkaavammalla tummalla aaltoilulla;  pinnan alla kuohuu, vaikka kappale asteleekin rauhallisesti. Loppua kohden orkesterisovitus nostaa aaltoja komeaan rantakuohuun. Hieno musiikillinen matka.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua