DJ Kridlokk juhlisti Musiikkitalolla tyylillisesti eheintä ja rohkeinta levyään

Kuvat: Eero Lassila

DJ Kridlokk Helsingin Musiikkitalolla 19.4.2024.

Perjantai-iltana Musiikkitalolla käy kuhina. Suomiräpin UG-legendana tunnettu Kristo Laanti eli DJ Kridlokk on saapunut juhlistamaan neljättä albumiaan, huhtikuun alussa ilmestynyttä Hai-pitkäsoittoa. Kun saavun lähes täynnä olevaan saliin, perässäni olevat fanit pysäytetään heti ovella heidän yrittäessä tuoda juomia saliin.  

”Siis ootteko tosissanne? Otettiin just bisset keikkaa varten. Noh, vedetään nää sit nopeesti.” 

Sliipattu keikkapaikka hämmensi myös allekirjoittanutta, joka on tottunut seuraamaan räppikeikkoja hikisillä festareilla ja hämyisillä klubeilla. 

Onkin itsessään ironista, että suomiräpin valtavirtoja vältellyt Laanti järjestää levynjulkkarit yhdessä Suomen tunnetuimmassa konserttisalissa. Musiikkitalossa ei ole varmaan koskaan nähty yhtä montaa räppilätsää ja -pipoa nyökyttelemässä gangsteri- ja lähiölarpin tahtiin.  

Puitteet ja hintavat liput loivat kieltämättä odotuksia. Onko paikalla kenties kanttori tai jousisektio? Tiesin kuitenkin olevani autuaan väärässä. DJ Kridlokk on tunnettu minimalistisesta tyylistään ja sille uskollisena hän asteli lavalle pelkän läppärin kanssa.  

Keikka käynnistyy pahaenteisellä sumutorvella. Levynaloitusbiisi Otus kertoo lähiön elämästä ja lopun alusta. Dystooppisen tunnelman rikkoo jazz-harmonian sävyttämä outro, joka on kaikessa yllättävyydessään erinomainen. Olen koukussa.  

“Värjään lohenmätii mustaks tussilla, kuljen bussilla.”

Seuraavaksi Laanti toivottaa kaikki tervetulleeksi ja osoittaa takanaan olevaa screenia: “Nauttikaa elokuvasta”, Laanti jatkaa.  

Taustalle heijastuu biisien aikana videota virtaavasta vedestä, harmaista pressuista ja taivaasta, jota kehystävät pikimustat puunrungot. Kuvasto korostaa osuvasti yksinäisyyden ja masennuksen värittämää todellisuutta, loputonta tyhjyyttä. 

Suurin meriitti lavashow’ssa on ehdottomasti valotekniikka. Katon rajassa sinkoilevat spottivalot tuovat mieleen myrskyn silmässä keikkuvan troolarin, jonka kapteeni Kridlokk voi pelastaa. Saalis-kappaleessa valot sinkoilevat lavan poikki jotain etsien samalla kun Laanti kertoo säästävänsä laidan yli pudonneista ne, joilla on Kridlokk-teepaita. Välillä taas valot heijastuvat takaseinään ikään kuin veden alle heijastuviksi seestyviksi valonsäikeiksi. 

Lavan päällä leijaileva sumu tuo mieleen Twin Peaksin kummittelevan miljöön. Kaiken tämän keskellä Kridlokk on keskittynyt lausumaan epämiellyttäviä totuuksia yksinäisyydestä ja lähiöelämästä, jotka ovat levyn pääteemoja.  

Monissa kappaleissa korostuu pinnan alla kytevä myrsky ja uhka, joka kuvastuu elävän fossiilin eli hain olomuodossa. Hai on yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden ruumiillistuma, jota Laanti kuvaa kappaleissaan arkisen viiltävästi.  

“Säädän todellisuuden määrää sädekaihtimilla.”

Lähiötunnelma kuvastuu Nokian prepaidiin, viiden sentin kolikoiden katkuun ja kalliiden uimahallien ihmettelyyn. Samalla se on keskisormen näyttö keskiluokkaiselle paratiisille: osansa saavat niin rapujuhlat kuin ördäilyt Tallinnan risteilyllä.  

Levyn soundit tukevat osuvasti biisien teemoja. Biitit yhdistelevät synkkää industrial-pauhua, Metal Gear Solidista ja Silent Hillistä inspiroituneita pelisoundeja, levottomasti looppaavia vokaalisampleja ja paukkuvia rumpubiittejä.  

Odotukset Hai-levyä kohtaan olivat kovat, onhan Kridlokk onnistunut kerta toisensa jälkeen ravistelemaan soololevyillään ja edellisestä on aikaa jo viitisen vuotta. Sen jälkeen Laanti on julkaissut albumin Paperi T:n kanssa ja ollut mukana tuottamassa Ex-Tuuttiz-levyjä. Hailla Kridlokk on tehnyt kaiken itse, mikä on jo sinänsä meriitti. Soundit, biitit ja läpät ovat hioutuneet entistä terävämmiksi.   

Hai ei kuitenkaan ole ahdistavaa kuunneltavaa. Vaarantunteen lisäksi kaikissa kappaleissa hehkuu lopulta toivon kipinä, joka näyttäytyy katkeransuloisina referensseinä ja Laantin hymynä kappaleiden väleissä. Vaikka räppäystyyli on lakoninen, on Kridlokkin lavapreesens kaikkea muuta. Laanti näyttää olevansa mukavuusalueellaan juuri kaiken keskipisteenä ja osoittaa sen huulisynkkaamalla vokaalisampleja ja tanssimalla väliosien aikana.  

Hain ulkopuolelta Kridlokk esittää kappaleet IDKFA, Teepaita ja Varaani. Ne toimivat hyvinä huudatuksina yleisölle, joka lähtee niihin mukaan täysillä. 

Biisit kuulostavat livenä aivan samalta kuin levyllä. Riisutussa esityksessä ei ollut mitään ylimääräistä eikä pitänytkään olla. Lopulta DJ Kridlokk poistuu lavalta hymyillen seisten taputtavan yleisön edessä. Ehkä Laantista oli mukava huomata, että hän ei ole yksin. 

Hai on arvaamaton. Hai on uhkaava. Hai on pitkäikäinen. Hai on 5/5.  

Eero Lassila, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua