Kuvat: Aula & Co
KIRJAT | Nino Haratishvilin romaani kertoo ihmisistä Georgian sosialistisessa neuvostotasavallassa; jotkut se heitti vallan huipulle, toiset vankityrmiin ja kuolemaan.
”Kerronta on sujuvaa ja tapahtumat vievät mukanaan; kirjaa on vaikea jättää kesken.”
ARVOSTELU
Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (Brilkalle), osa 1
- Suomentanut Raija Nylander.
- Aula & Co, 2024.
- 561 sivua.
Kahdeksas elämä (Brilkalle) (suom. Raija Nylander; Aula & Co, 2024) tarjoaa nautinnollista lukemista ja paikkaa tietovajausta, ellei Georgia ole entuudestaan tuttu. Se on mittava sukutarina, jota kirjailija Nino Haratishvilin alter ego Niza kertoo kirjeessä sisarentyttärelleen Brilkalle.
Samalla se kertoo ihmisistä kansalaisina Georgian sosialistisessa neuvostotasavallassa; jotkut se heitti vallan huipulle, toiset vankityrmiin ja kuolemaan, jotkut pakenivat ulkomaille.
Läpi kuuden sukupolven kulkeva sukutarina alkaa 1900-luvun alun Venäjän keisarikunnasta ja suklaatehtailijasta, joka on kehittänyt huumaavan suklaareseptin. Tehtailijan tytär Anastasia tuo reseptin mukanaan, mikä saa aikaan sekä hyvää että pahaa.
Teksti on sujuvaa ja tapahtumat vievät mukanaan; kirjaa on vaikea jättää kesken. Se viehättää ja tekee uteliaaksi. Hetkittäin kerronta muuttuu melodramaattiseksi jatkuvissa tapahtumien pyörteissä eivätkä kaikki roolihahmot ehdi herätä henkiin tai kasvaa.
Olen onnellinen, että yli tuhatsivuinen järkäle on jaettu kahtia, sillä puhti olisi muuten saattanut loppua kesken ja läpi koko romaanin kulkeva salainen suklaajuoma muuttua kitkeräksi.
Romaanissa eletään koko 1900-luku Lokakuun vallankumouksesta Stalinin vainoihin ja perestroikaan asti Georgian näkökulmasta. Oman pienen mausteensa teokseen lisäävät jokaisen kappaleen aloittavat lainaukset poliittisista julisteista, pamfleteista ja runoista, kuten: ”Neuvostoliiton työtätekevät elävät tulevaisuudessa yhä paremmin, yhä iloisemmin”, ”Emme saa odottaa suopeutta luonnolta, tehtävämme on ottaa se, mitä tarvitsemme” ja ”Oikeus murheeseen on etuoikeus”.
Suuren politiikan alla romaani kuvaa hyvin naisten aseman muutoksia vuosisadan aikana. Siinä missä Anastasia herätti huomiota ratsastamalla häpeämättömästi hajareisin eikä siveästi sivuistunnassa, perheen nuorimmat naiset saattoivat jo matkustaa yksin Eurooppaan tai olla menemättä naimisiin.
Kirja on saanut ylistäviä arvioita ympäri maailman. Luulen, että enemmistö ensimmäisen osan lukeneista tarttuu myös toiseen, kunhan se ilmestyy.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Julmimmat teot ovat aina laillisia – arvioitavana Elli Valtosen Vieraslaji
KIRJAT | Maailmassa, josta pandemia on vienyt tuotantoeläimet, löydetään tieteelle tuntematon ihmiskasvoinen eläinlaji. Mitä sen kanssa tehdään – ja voiko sitä syödä?
Kirja, josta ei voi kirjoittaa muuta kuin kehuja – arviossa elämäkerta näyttelijä Kai Lehtisestä
KIRJAT | Kari Häkkisen Mä en ole sellainen poika kertoo näyttelijästä, joka on myös paljon muuta. Elämäkerraksi se on harvinaisen avoin ja uskottava.
Kun isä poistuu, on oltava itse isä – arviossa Jyrki Kiiskisen Kolme päivää, kolme yötä
KIRJAT | Jyrki Kiiskisen sanavalinnat soivat kuin instrumentit orkesterikudoksessa Finlandia-palkinnosta kilpailevassa teoksessa.
Tuoreet tekijät taklaavat esseehäpeänsä – arviossa Ville Hännisen toimittama Lentoratoja ja tienristeyksiä
KIRJAT | Ville Hänninen on toimittanut kokoelman opiskelijoiden essee-etydejä, joista kaikki eivät suinkaan jää sormiharjoituksiksi.